2011
Marshallinsaaret
Huhtikuu 2011


Kirkon historiaa eri puolilla maailmaa

Marshallinsaaret

Vaikka kirkon jäseniä kävi Marshallinsaarilla toisen maailmansodan aikana, lähetystyö alkoi virallisesti siellä vasta helmikuussa 1977. Sinä vuonna vanhin William Wardel ja vanhin Steven Cooper Honolulun lähetyskentältä Havaijista Yhdysvalloista saivat tehtäväkseen työskennellä alueella. Apunaan Eldred Fewkes, kirkon jäsen, joka oli muuttanut työn takia Marshallinsaarille, he järjestivät kirkon kokousten pitämisen erään toisen kirkkokunnan rakennuksessa.

Sinä ensimmäisenä vuonna lähetyssaarnaajat kastoivat 27 käännynnäistä. Kolme vuotta myöhemmin Marshallinsaaret liitettiin Guamin lähetyskenttään Mikronesiassa. Vuonna 1984 Marshallinsaarilla muodostettiin Majuron piiri. Kirkon jäsenmäärä kasvoi edelleen niin, että toinen piiri muodostettiin vuonna 1991 Kwajalein atollille. Vuonna 2006 Marshallinsaarille perustettiin Majuron lähetyskenttä. Seuraavien kolmen vuoden aikana aktiivisten jäsenten määrä kasvoi voimakkaasti aktivointityön, käännynnäiskasteiden ja paikallisten johtohenkilöiden vahvistumisen ansiosta. Sen seurauksena Marshallinsaarille perustettiin 14. kesäkuuta 2009 Majuron vaarna.

Lue Marshallinsaarilla asuvien jäsenten kertomuksia uskosta ja kääntymyksestä sivulta 32.

Kirkko Marshallinsaarilla

Jäseniä

4 486

Lähetyskenttiä

1

Vaarnoja

1

Piirejä

1

Seurakuntia

11