Getsemanen puhdistava voima

Kaksituhatta vuotta sitten Jerusalemin muurien ulkopuolella oli kaunis puutarha nimeltä Getsemane, ja sinne Jeesuksella lähimpine ystävineen oli tapana vetäytyä mietiskelemään ja rukoilemaan.

Siellä Jeesus opetti opetuslapsilleen valtakunnan oppeja, ja he olivat kaikki yhteydessä Häneen, joka on meidän kaikkien Isä, jonka palvelustyössä he olivat mukana ja jonka asiaa he palvelivat.

Se oli pyhä paikka, niin kuin Eeden, jossa Aadam asui, tai niin kuin Siinai, jossa Jehova antoi lakinsa, tai niin kuin Golgata, jossa Jumalan Poika antoi henkensä lunnaiksi monen edestä. Siinä pyhässä paikassa iankaikkisen Isän synnitön Poika otti päällensä kaikkien ihmisten synnit sillä ehdolla, että he tekisivät parannuksen.

Emme tiedä emmekä voi selittää eikä kukaan kuolevainen voi käsittää täysin Kristuksen Getsemanessa tekemän työn merkitystä.

Me tiedämme, että Hän hikoili suuria veripisaroita jokaisesta huokosestaan tyhjentäessään sen katkeran maljan, jonka Isä oli Hänelle antanut.

Me tiedämme, että Hän kärsi sekä ruumiissaan että hengessään enemmän kuin ihmisen on mahdollista kuolematta kärsiä.

Me tiedämme, että jollakin meille käsittämättömällä tavalla Hänen kärsimyksensä tyydytti oikeudenmukaisuuden vaatimukset, lunasti katuvat sielut synnin vaivoista ja rangaistuksista ja soi armon niille, jotka uskovat Hänen pyhään nimeensä.

Me tiedämme, että kun äärettömän taakan tuska ja vaiva sai Hänet vapisemaan, Hän kaatui voipuneena maahan ja toivoi, ettei Hänen tarvitsisi juoda katkeraa maljaa.

Me tiedämme, että kirkkauden valtakunnasta tuli enkeli vahvistamaan Häntä Hänen koettelemuksessaan, ja oletamme, että tuo enkeli oli mahtava Mikael, joka ensimmäisenä lankesi, jotta kuolevainen ihminen voisi syntyä.

Sikäli kuin voimme päätellä, tämä ääretön tuska – tämä vertaansa vailla oleva kärsimys – kesti kolmesta neljään tuntia.

Tämän jälkeen Hän – ruumiin tuskan runtelemana ja voimattomana – kohtasi Juudaksen ja muut ruumiillistuneet paholaiset, joista osa oli jopa suuren neuvoston jäseniä. Hänet vietiin pois köysi kaulan ympärille sidottuna, niin kuin joku halpamainen rikollinen, suurrikollisten eli Aaronin istuimella istuvien juutalaisten ja keisarin valtaa käyttävien roomalaisten tuomittavaksi.

Hänet vietiin Hannaksen, Kaifaksen, Pilatuksen, Herodeksen ja uudelleen Pilatuksen eteen. Häntä syytettiin, herjattiin ja lyötiin. Heidän saastainen sylkensä valui pitkin Hänen kasvojaan, kun julmat iskut vielä entisestään heikensivät Hänen tuskien raatelemaa ruumistaan.

Vihan vimmalla he antoivat iskujen sataa Hänen selkäänsä. Veri valui Hänen kasvoilleen, kun piikkikruunu lävisti Hänen värisevän otsansa.

Mutta kaiken huipuksi Häntä ruoskittiin, yhtä vaille neljäkymmentä lyöntiä, moniraippaisella ruoskalla, jonka nahkaremmeihin oli punottu teräviä luita ja viiltäviä metallinpalasia.

Monet kuolivat pelkkään ruoskimiseen, mutta Hän nousi noista kärsimyksistä voidakseen kokea häpeällisen kuoleman Golgatan julmalla ristillä.

Sitten Hän kantoi omaa ristiään, kunnes kaatui maahan kaiken taakkansa ja tuskansa ja syvenevän ahdinkonsa alle.

Lopulta, Golgata-nimisellä kukkulalla – sekin oli Jerusalemin muurien ulkopuolella – avuttomien opetuslasten katsellessa ja tuntiessa kuoleman läheisyyden tuskat omassa ruumiissaan, roomalaiset sotilaat panivat Hänet ristille.

Suurilla moukareilla he hakkasivat rautanaulat Hänen jalkojensa ja käsiensä ja ranteidensa lävitse. Hänet totisesti lävistettiin meidän rikkomustemme tähden, ruhjottiin meidän pahojen tekojemme tähden.

Sitten risti pystytettiin, jotta kaikki saisivat katsella ja töllistellä ja herjata ja pilkata. Sitä he tekivätkin, myrkkyä täynnä, kolme tuntia aamuyhdeksästä puoleenpäivään.

Sitten taivas pimeni. Pimeys peitti maan kolmeksi tunniksi samoin kuin nefiläisten keskuudessa. Tuli mahtava rajuilma, ikään kuin itse luonnon Jumala olisi ollut tuskissaan.

Ja Hän tosiaan olikin, sillä riippuessaan ristillä vielä toiset kolme tuntia, puolestapäivästä kello kolmeen iltapäivällä, Hän koki vielä uudelleen kaikki Getsemanen äärettömät tuskat ja armottomat vaivat.

Ja viimein, kun sovituksen tuska oli vaatinut osansa – kun voitto oli saatu ja Jumalan Poika oli täyttänyt Isänsä tahdon kaikessa – Hän sanoi: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30), ja antoi vapaaehtoisesti henkensä.

Kun armollisen kuoleman rauha ja lohtu vapautti Hänet kuolevaisuuden tuskista ja murheista, Hän astui Jumalan paratiisiin.

Kun Hän oli antanut sielunsa uhriksi synnin tähden, Hän oli valmis näkemään jälkeläisensä messiaanisen sanan mukaan.

Näistä kaikista menneiden aikojen pyhistä profeetoista ja uskollisista pyhistä, kaikista, jotka olivat ottaneet Hänen nimensä päällensä, ja kaikista, jotka olivat hengellisesti syntyneet Hänestä, oli tullut Hänen poikiaan ja tyttäriään samoin kuin meistäkin. Nämä kaikki olivat koolla henkimaailmassa nähdäkseen Hänen kasvonsa ja kuullakseen Hänen äänensä.

Noin 38 tai 40 tunnin – juutalaisen ajanlaskun mukaan kolmen päivän – kuluttua siunattu Herramme tuli arimatialaisen hautakammioon, jonne Nikodemos ja arimatialainen Joosef olivat panneet Hänen osittain palsamoidun ruumiinsa.

Sitten Hän jollakin meille käsittämättömällä tavalla otti ruumiinsa, joka ei ollut vielä maatunut, ja nousi ylös kuolemattomuuden kirkkaudessa, joka teki Hänestä ylösnousseen Isänsä kaltaisen.

Silloin Hän sai kaiken vallan taivaassa ja maan päällä, saavutti iankaikkisen korotuksen, ilmestyi Magdalan Marialle ja monille muille ja nousi ylös taivaaseen istuakseen siellä Isän Jumalan Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja hallitakseen ikuisesti iankaikkisessa kirkkaudessa.

Hänen nousemisensa kuolleista kolmantena päivänä kruunasi sovitustyön. Ja jälleen jollakin meille käsittämättömällä tavalla Hänen ylösnousemuksensa vaikutus ulottuu kaikkiin ihmisiin, niin että kaikki tulevat nousemaan haudasta.

Niin kuin Aadam toi kuoleman, niin Kristus toi elämän. Niin kuin Aadam on kuolevaisuuden isä, niin Kristus on kuolemattomuuden isä.

Ilman näitä kumpaakin – kuolevaisuutta ja kuolemattomuutta – ihminen ei voi tehdä työtä pelastuakseen ja kohotakseen niihin korkeuksiin taivaiden yläpuolella, missä jumalat ja enkelit asuvat iankaikkisessa kirkkaudessa.

Kristuksen sovitus on evankeliumin tärkein ja olennaisin oppi, ja kaikista ilmoitetuista totuuksistamme sitä ymmärretään kaikkein vähiten.

Monilla meistä on vain pinnalliset tiedot, ja me luotamme siihen, että Herra ja Hänen hyvyytensä vievät meidät elämän koettelemusten ja vaarojen halki.

Mutta jotta meillä voisi olla sellainen usko kuin Henokilla ja Elialla oli, meidän täytyy uskoa niin kuin he uskoivat, tietää mitä he tiesivät ja elää niin kuin he elivät.

Saanen pyytää teitä hankkimaan kanssani lujan ja varman tiedon sovituksesta.

Meidän täytyy jättää syrjään ihmisopit ja viisaiden viisaus ja kuunnella sitä Henkeä, joka meille on annettu johdattamaan meidät kaikkeen totuuteen.

Meidän täytyy tutkia pyhiä kirjoituksia hyväksyen ne Herran mielenä ja tahtona ja äänenä ja Jumalan nimenomaisena voimana, joka tuo pelastuksen.

Lukiessamme, mietiskellessämme ja rukoillessamme mieleemme tulee kuva kolmesta Jumalan puutarhasta – Eedenin puutarhasta, Getsemanen puutarhasta ja tyhjän haudan puutarhasta, missä Jeesus ilmestyi Magdalan Marialle.

Eedenissä näemme kaiken luodun paratiisillisessa tilassa – ilman kuolemaa, lisääntymistä ja koetustilan kokemuksia.

Tulemme tietämään, että luominen tällaiseen tilaan, joka nyt on ihmiselle tuntematon, oli välttämätöntä, jotta lankeemus voi tapahtua.

Sitten näemme Aadamin ja Eevan, ensimmäisen miehen ja ensimmäisen naisen, astuvan alas kuolemattomasta ja paratiisillisesta kirkkaudestaan ja tulevan ensimmäiseksi kuolevaiseksi lihaksi maan päällä.

Kuolevaisuus, johon kuuluu lisääntyminen ja kuolema, tulee maailmaan. Ja rikkomuksen tähden alkaa koettelemusten koetustila.

Sitten Getsemanessa me näemme Jumalan Pojan lunastavan ihmisen ajallisesta ja hengellisestä kuolemasta, jotka tulivat osaksemme lankeemuksen tähden.

Ja viimein tyhjän haudan edessä me tulemme tietämään, että meidän Herramme Kristus on murtanut kuoleman kahleet ja voittanut haudan iankaikkisesti.

Näin luominen on lankeemuksen isä, ja lankeemuksen kautta tuli kuolevaisuus ja kuolema ja Kristuksen kautta tuli kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä.

Ellei olisi ollut Aadamin lankeemusta, jonka kautta tuli kuolema, ei olisi voinut olla Kristuksen sovitusta, jonka kautta tulee elämä.

Ja mitä nyt tulee tähän täydelliseen sovitukseen, jonka Jumalan veren vuodattaminen sai aikaan, todistan, että se tapahtui Getsemanessa ja Golgatalla, ja mitä tulee Jeesukseen Kristukseen, todistan, että Hän on elävän Jumalan Poika, joka ristiinnaulittiin maailman syntien tähden. Hän on meidän Herramme, Jumalamme ja Kuninkaamme. Tiedän tämän itse, kenestäkään muusta ihmisestä riippumatta.

Minä olen yksi Hänen todistajistaan, ja jonakin tulevana päivänä tunnen naulan jäljet Hänen käsissään ja jaloissaan ja kastelen Hänen jalkansa kyynelilläni.

Mutta yhtä hyvin kuin silloin, tiedän nytkin, että Hän on Jumalan kaikkivaltias Poika, että Hän on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme ja että pelastus tulee Hänen sovitusveressään ja sen kautta eikä millään muulla tavalla.

Suokoon Jumala, että me kaikki vaeltaisimme valossa niin kuin Isä Jumala on valossa, niin että lupausten mukaisesti Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaisi meidät kaikesta synnistä.