2011
Profeetta Joseph Smith: Mormonin kirjan kääntäjä
Lokakuu 2011


Profeetta Joseph Smith

Mormonin kirjan kääntäjä

Mormonin kirja on ainutlaatuinen pyhä kirja. Vaikka muinaiset profeetat kirjoittivat sen, emme saaneet sitä samalla tavoin kuin saimme Raamatun. Raamattu kirjoitettiin Vanhassa maailmassa pääosin erillisinä kirjoina kirjakääröihin, joita kirjurit vuosisatojen kuluessa jäljensivät. Vasta neljännellä vuosisadalla Jeesuksen Kristuksen syntymän jälkeen nämä erilliset kirjat yhdistettiin ja niistä tehtiin yksi kirja, jota nimitämme Pyhäksi Raamatuksi.

Mormonin kirja sitä vastoin kirjoitettiin Uudessa maailmassa. Muinaiset profeetat kirjoittivat sen metallilevyihin, jotka pääosin yksi profeetta – Mormon (siitä kirjan nimi) – viidennellä vuosisadalla jKr. lyhensi yhdeksi kultalevyihin kaiverretuksi aikakirjaksi. Hänen poikansa Moroni hautasi myöhemmin levyt paikkaan, jossa ne säilyivät vuoteen 1827 asti. Tällöin Moroni ylösnousseena olentona antoi ne nuorukaiselle nimeltä Joseph Smith.

Seuraavana on kertomus siitä, kuinka Joseph sai, käänsi ja julkaisi aikakirjan, joka on nyt nimeltään Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Vapahtaja itse todisti, että kirja on tosi (ks. OL 17:6).

  1. Vuonna 1820 Yhdysvalloissa lähellä Palmyraa New Yorkin osavaltiossa asui 14-vuotias poika nimeltä Joseph Smith. Vaikka hän oli nuori, hän oli huolissaan asemastaan Jumalan edessä ja hämmentynyt eri kristillisten uskontojen väitteistä näiden pyrkiessä saamaan käännynnäisiä vähättelemällä toistensa väitteitä. Joseph oli tutkinut Raamattua, ja sen innoittamana hän päätti etsiä viisautta kysymällä Jumalalta, joka ”antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta” (Jaak. 1:5). Hän meni kotinsa lähellä olevaan metsään rukoilemaan.

  2. Kun Joseph polvistui rukoilemaan, häneen lankesi kirkas valopatsas. Siinä hän näki kaksi Persoonaa. Taivaallinen Isä puhui sanoen: ”Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!” (JS–H 17.) Herra kielsi Josephia liittymästä mihinkään kirkkoon, koska mikään niistä ei ollut totta, mutta Hän lupasi, ”että evankeliumin täyteys tehtäisiin jonakin tulevana aikana [hänelle] tiettäväksi”1.

  3. Kului kolme vuotta, joiden aikana Joseph Smith kertoi kokemuksestaan muille – ja joutui siitä syystä vainotuksi. Hän kertoi: ”Vaikka minua vihattiin ja vainottiin siksi, että olin sanonut nähneeni näyn, se oli kuitenkin totta; ja – – jouduin sanomaan sydämessäni: Miksi vainota minua totuuden kertomisen tähden? Olen todella nähnyt näyn; ja mikä minä olen vastustamaan Jumalaa, ja miksi maailma aikoo saada minut kieltämään sen, mitä olen todella nähnyt? Sillä minä olin nähnyt näyn; tiesin sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi sen, enkä voinut sitä kieltää.” (JS–H 25.)

  4. Syyskuun 21. päivänä 1823 Josephin rukoillessa valo täytti hänen ullakkokamarinsa, ja hänelle ilmestyi enkeli nimeltä Moroni. Moroni kertoi Josephille eräiden muinaisten profeettojen kirjoituksista. Aikakirja, joka oli kaiverrettu kultalevyihin, oli haudattuna läheiseen kukkulaan. Josephille ilmoitettiin, että hänen oli määrä kääntää aikakirja.

  5. Viimein 22. syyskuuta 1827 Joseph sai haltuunsa levyt nostaen ne kivilaatikosta, joka oli haudattu suuren kiven alle kukkulaan lähellä New Yorkin Palmyraa.

  6. Kuten siihen aikaan oli yleistä maaseudulla, Joseph Smith ei ollut käynyt juuri lainkaan koulua. Auttaakseen häntä kääntämisessä Jumala antoi hänelle muinaisen käännösvälineen nimeltä urim ja tummim. Häntä siunattiin myös niin, että hän sai kirjureita, jotka kirjoittivat, mitä hän kääntäessään saneli. Näitä kirjureita olivat hänen vaimonsa Emma, varakas maanviljelijä Martin Harris sekä opettaja Oliver Cowdery. Oliverin ryhdyttyä kirjuriksi koko käännöstyö saatiin valmiiksi vajaassa kolmessa kuukaudessa.

    Emma kuvasi, millaista oli palvella Josephin kirjurina: ”Kukaan ei olisi voinut sanella noiden käsikirjoitusten tekstiä ilman innoitusta. Sillä kun [minä toimin Josephin] kirjurina, hän saneli minulle tunnin toisensa jälkeen; ja kun hän palasi työhön aterioiden tai keskeytysten jälkeen, hän aloitti heti siitä, mihin oli jäänyt, ilman että olisi nähnyt käsikirjoitusta tai että siitä olisi yhtään luettu hänelle.”2

    Joseph selitti Mormonin kirjan esiintulon merkitystä: ”Jumalan voimalla minä käänsin Mormonin kirjan hieroglyfeistä tietämyksellä, jota maailmalla ei ollut, ja tässä suurenmoisessa tapauksessa olin yksin, oppimaton nuorukainen, taistelemassa maallista viisautta ja kahdeksantoista vuosisadan aikana moninkertaistunutta tietämättömyyttä vastaan uudella ilmoituksella.”3

  7. Niiden puolentoista vuoden aikana, jolloin Josephilla oli levyt hallussaan, hän ei ollut ainoa, joka näki levyt tai käsitteli niitä. Kolme miestä – Oliver Cowdery, David Whitmer ja Martin Harris – antoivat virallisen todistuksen, että enkeli Moroni näytti heille kultalevyt ja että he tiesivät, että levyt oli ”käännetty Jumalan lahjan ja voiman avulla, sillä hänen äänensä on julistanut sen meille”. Myös kahdeksan muuta miestä todisti nähneensä kultalevyt ja käsitelleensä niitä.4

  8. Elokuuhun 1829 mennessä Joseph oli tehnyt sopimuksen palmyralaisen Egbert B. Grandinin kirjapainon kanssa kirjan painamisesta. Martin Harris kiinnitti maatilansa maksaakseen kirjan painamisen, ja 26. maaliskuuta 1830 Mormonin kirja oli myynnissä.

  9. Huhtikuun 6. päivänä 1830 erääseen hirsimökkiin Fayettessa New Yorkin osavaltiossa kokoontui noin 60 henkilöä. Siellä Joseph Smith perusti Herran Jeesuksen Kristuksen ohjeiden mukaan virallisesti Vapahtajan kirkon, palautettuna sellaiseksi, jollaiseksi se oli alun perin perustettu ja jota johtivat apostolit ja profeetat valtuutettuina puhumaan Jumalan puolesta. Myöhemmässä Joseph Smithin saamassa ilmoituksessa kirkolle annettiin nimi: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (ks. OL 115:4).

Viitteet

  1. History of the Church, osa 4, s. 536.

  2. Julkaisussa Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 119.

  3. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, s. 63.

  4. Ks. ”Kolmen silminnäkijän todistus” ja ”Kahdeksan silminnäkijän todistus” Mormonin kirjan alkusivuilla.

Vasemmalta: David Lindsleyn teos Veli Joseph © 1998; Dale Kilbournin teos Joseph Smith etsii viisautta Raamatusta © 1975 IRI; Greg Olsenin teos Joseph Smithin ensimmäinen näky, kopiointi kielletty; Matthew Reierin valokuva elokuvasta Joseph Smith: Prophet of the Restoration © IRI

Vasemmalta: Tom Lovellin teos Enkeli Moroni ilmestyy Joseph Smithille © 2003 IRI; Matthew Reierin valokuva elokuvasta Joseph Smith: Prophet of the Restoration © IRI; John Luken valokuva elokuvasta Joseph Smith: Prophet of the Restoration © IRI; Simon Deweyn teos Jumalan lahjan ja voiman avulla; yksityiskohta William Maughanin maalauksesta © 1998; Craig Dimondin valokuva © IRI; Matthew Reierin valokuva elokuvasta Joseph Smith: Prophet of the Restoration © IRI