En ikinä enää lähde tanssiaisiin

Lähiössämme Chicagossa Illinoisissa Yhdysvalloissa on vajaat 20 myöhempien aikojen pyhää lukiossa, jonka kahdella eri kampuksella opiskelee noin 4 400 oppilasta. Olemme olleet tyytyväisiä poikamme saamaan koulutukseen, ja alueellamme asuu monia hyviä perheitä, joilla on korkeat tasovaatimukset.

Poikamme kolmannen lukiovuoden keväällä hänet kutsuttiin koulun tanssiaisiin. Hänen seuralaisellaan oli kaunis, säädyllinen asu, ja olimme innoissamme kuulemaan, kuinka heidän iltansa oli sujunut. Kotiin tullessaan poikamme sanoi: ”En ikinä enää lähde koulutanssiaisiin!” Hän sanoi, että oppilaat olivat tanssineet provosoivasti, eivätkä valvojat olleet tehneet mitään lopettaakseen sen. Olin kauhuissani.

Olen osa-aikainen työntekijä koulupiirissämme, ja muutama päivä tanssiaisten jälkeen etsin käsiini vararehtorin. Hän on nuhteeton mies, ja minusta tuntui, että hän kuuntelisi huoliani. Hän suositteli, että kirjoittaisin lukioiden rehtoreille.

Pohdin rukoillen, mitä sanoisin, ja päätin kertoa heille, että olin pettynyt sopimattomaan tanssimiseen ja siihen, ettei mitään ollut tehty sen lopettamiseksi. Opinnoissa taso oli asetettu korkeaksi, joten miksi ei kaikissa toiminnoissa?

Kului useita kuukausia, ja ajattelin, että kirjeeni oli kaikunut kuuroille korville. Mutta sitten päivänä, jolloin ilmoittauduttiin takaisin kouluun, vararehtori kysyi minulta: ”Oletko sinä se äiti, joka kirjoitti koulun tanssiaisia koskeneen kirjeen?”

”Kyllä minä olen”, vastasin.

”Haluan sinun tietävän, että kirjeesi on aiheuttanut melkoisen kohun!” hän sanoi.

Sain tietää, ettei yksi rehtoreista ollut vakuuttunut siitä, että muutoksia pitäisi tehdä, ennen kuin hän kysyi muutamilta oppilailta heidän mielipidettään. Jokainen oli vastannut samalla tavoin: ”Me ei mennä enää ikinä koulutanssiaisiin! Ne ovat niin vastenmielisiä!”

Johtoporras otti sen jälkeen käyttöön tanssietikettisäännöt, joita tähdennettäisiin tulevissa koulutanssiaisissa. Rehtori ilmoitti oppilaille, että heitä pyydettäisiin poistumaan tanssiaisista, jos he eivät noudattaisi sääntöjä.

Odotin innoissani poikani paluuta koulutanssiaisista. Kun hän tuli, hän sanoi, että oppilaat, jotka olivat yrittäneet tanssia aiemmalla tavalla, oli poistettu. Hän sanoi, että ne olivat parhaat tanssiaiset, missä hän oli ikinä ollut.

Kirjoitin johtoportaalle kiittäen heitä siitä, että he olivat tehneet näistä yhden parhaista koulutanssiaisista pitkään aikaan. Tuntemani vararehtori vastasi: ”Kiitos siitä, että aloitit sen keskustelun viime keväänä. Ilman panostasi emme ehkä olisi edenneet tässä asiassa.”

Olen sittemmin saanut tietää, että useimmat kouluista piirikunnassamme ovat omaksumassa nämä uudet tanssiaissäännöt, joten tuhannet oppilaat pystyvät nyt nauttimaan koulutanssiaisista.

Rukoilen, että Herra siunaa meitä kaikkia niin, että saamme rohkeutta puhua suoraan ja puolustaa sitä, mihin uskomme. Opin, että yksi ihminen voi vaikuttaa.