”Olenko minä Sinun lapsesi?”

Vaikka olin käynyt kirkossa vain muutaman kerran, kotiopettajani kävi uskollisesti luonani. Eräänä iltana hän soitti ja kysyi, haluaisinko kertoa joitakin ajatuksia iankaikkisista perheistä seuraavalla Evankeliumin periaatteet -luokan oppitunnilla.

”Kyllä, mielelläni”, vastasin.

En ajatellut asiaa paljoakaan ennen seuraavaa aamua. Silloin tajusin, että olin suostunut puhumaan iankaikkisista perheistä ryhmälle ihmisiä, jotka luultavasti tiesivät aiheesta jo kaiken. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä voisin sanoa heille.

Vuosien varrella olin tehnyt valintoja, jotka veivät minut eroon evankeliumista. Kuinka minä muka voisin kertoa ajatuksiani asiasta, josta en ollut edes varma, uskoinko siihen? Tunsin itseni hämmentyneeksi. Sitten mieleeni tulivat laulun ”Oon lapsi Jumalan” (MAP-lauluja, 187) sanat. En ollut kuullut noita sanoja vuosiin, mutta osasin ne ulkoa. Sitten mieleeni juolahti: minun piti kysyä Jumalalta, olenko minä todella Hänen lapsensa.

Tuossa vaiheessa olin järjestämässä uudelleen makuuhuoneeni kalustusta, joten polvistuin keskellä huonetta vinossa olevan vuoteeni viereen ja odotin, että sanat tulisivat. Mitä ihmeessä voisin sanoa Jumalalle? En ollut varma siitä, onko Hän edes olemassa. Sillä hetkellä sydämeni syvin toive toi huulilleni nämä yksinkertaiset sanat: ”Jumala, oletko todella siellä? Ja jos olet, olenko minä Sinun lapsesi?”

Vastaus tuli välittömästi. Oli kuin Hän olisi vain odottanut, että kysyn. Tunsin Jumalan sanovan: ”Kyllä, Camille, minä olen täällä, ja sinä olet minun lapseni.”

Kun avasin silmäni, olin yhä sekaisessa makuuhuoneessani. Kaikki ympärilläni oli epäjärjestyksessä, mutta tuntui kuin elämäni olisi saatettu täydelliseen järjestykseen. Tiesin, että olen Jumalan lapsi, eikä millään muulla ollut merkitystä.

Luokassa sunnuntaina kerroin vain siitä, kuinka olin tullut tietämään, että minä olen Jumalan lapsi. ”Jos minä olen Hänen lapsensa”, sanoin, ”niin samoin on jokainen muukin.”

Minulta vei vielä kolme ja puoli vuotta tehdä kaikki ne myönteiset muutokset, jotka olivat tarpeen, mutta elämäni ei ole koskaan ollut entisellään. Sen päivän jälkeen en ole milloinkaan enää epäillyt sitä, kuka olen. Tiedän, että taivaallinen Isä on aina auttamassa. Hän rakastaa minua, koska minä olen Hänen lapsensa.