Siunaus äitini käsialalla
Douglas Hedger
Nevada, USA
Kuvitus Dilleen Marsh
Eräänä iltana pohdin, minkä sanoman esittäisin eräässä tulevassa seurakuntakonferenssissa. Olin tutkinut pyhiä kirjoituksia koko viikon, ja vaikka olinkin saanut paljon ohjausta ja oivalluksia, minulla ei vieläkään ollut selkeää käsitystä siitä, mitä Herra halusi minun vaarnanjohtajana sanovan sen seurakunnan jäsenille.
Pyysin vilpittömässä rukouksessa Hengeltä ohjausta johtamaan ajatuksiani. Sitten avasin pyhät kirjoitukset ja aloin taas lukea. Ajatukseni kääntyivät heti seurakunnan tavoitteisiin, joista olimme piispan kanssa äskettäin keskustelleet. Yksi noista tavoitteista oli hyödyntää Saarnatkaa minun evankeliumiani -opasta kerrottaessa evankeliumista ystäville ja naapureille.
Tunsin innoitusta tutkia sinä iltana myös tuota opasta. Otin sen esiin ja avasin sen sattumanvaraisesti. Avautuneella sivulla oli kaksi käsin kirjoitettua pyhien kirjoitusten viitettä – 1. Nefi 8:8–11 ja 1. Nefi 11:21–22. Kun katsoin sivua tarkemmin, tajusin, että nuo viitteet oli kirjoitettu äitini käsialalla. Rakas äitini oli kuollut useita vuosia aiemmin, kaksi kuukautta 80. syntymäpäivänsä jälkeen. Hän oli ollut esimerkki rohkeudesta ja epäitsekkyydestä ja nähnyt aina hyvää ihmisissä. Ja hän oli rakastanut pyhiä kirjoituksia.
Avasin pyhät kirjoitukset noiden jakeiden kohdalta nähdäkseni, mikä oli saanut hänet kirjoittamaan ne muistiin. Kun luin ne, mieleni avautui heti sanomalle, joka minun pitäisi esittää. Se oli yksinkertainen sanoma siitä, kuinka kirkon jäsenet, jotka ovat maistaneet evankeliumin herkullista hedelmää, saattavat toisinaan unohtaa, että monet muut etsivät sitä samaa hedelmää. Meidän pitää auttaa heitä ja kertoa heille, mistä sen löytää.
Ajattelin rakasta äitiäni, kun selailin loppuun oppaan Saarnatkaa minun evankeliumiani. Oppaassa ei ollut nimiä, ei muita muistiinpanoja eikä mitään, mikä olisi osoittanut, että se oli joskus kuulunut hänelle. Istuin ällistyneenä miettiessäni hengellisten kehotusten ketjua, joka oli johtanut tähän hetkeen. Henki vahvisti minulle, että minua oli johdatettu ajatuksissani aivan kuten olin rukoillut. Eipä ollut äitini tiennyt kirjoittaessaan joskus monia vuosia sitten nuo viitteet, että Herra käyttäisi niitä vastauksena hänen poikansa nöyrään rukoukseen.