2021
Kuka oli David Whitmer?
Helmikuu 2021


Tule ja seuraa minua

Kuka oli David Whitmer?

Oppi ja liitot 14–17

15.–21. helmikuuta

Kuva
PDF

Herra valitsi kolme silminnäkijää, jotka näkisivät Mormonin kirjan kultalevyt, jotta he voisivat ”[todistaa] kirjan ja siinä olevien asioiden totuudesta” (2. Nefi 27:12). Yksi näistä silminnäkijöistä oli David Whitmer.

Auttava käsi

David kuuli kultalevyistä, kun hän kävi Oliver Cowderyn luona, joka toimi kirjurina Joseph Smithin kääntäessä levyjä. Myöhemmin Oliver kirjoitti Davidille ja kysyi, voisivatko hän ja Joseph asua Whitmereillä ja suorittaa käännöstyön loppuun.

David matkasi yli 480 kilometriä Pennsylvaniaan hakemaan Josephia ja Oliveria hänen vanhempiensa kotiin New Yorkin osavaltiossa. Davidin mielenkiinto kasvoi hänen katsoessaan, kun Joseph käänsi Mormonin kirjaa.

Pysyi aina todistajana

Oliver Cowderyn ja Martin Harrisin tavoin David näki levyt enkelin näyttämänä, ja hän kuuli Jumalan äänen käskevän heitä todistamaan näkemästään.

Valitettavasti David lähti kirkosta muutama vuosi myöhemmin, eikä hän koskaan palannut, mutta hän ei koskaan kieltänyt todistustaan. Elämänsä loppupuolella David kirjoitti: ”En ole yhtenä kolmesta silminnäkijästä koskaan missään vaiheessa kieltänyt tuota todistusta tai mitään osaa siitä todistuksesta, joka on niin kauan sitten julkaistu [Mormonin] kirjassa. Ne, jotka tuntevat minut parhaiten, tietävät, että olen aina pitänyt kiinni tuosta todistuksesta – ja ettei ketään johdettaisi harhaan tai ettei kukaan epäilisi nykyisiä näkemyksiäni tuosta asiasta, minä nyt jälleen vahvistan kaikkien silloin antamieni ja julkaistujen lausuntojeni olevan totta.” (An Address to All Believers in Christ, 1887, s. 8–9.)

1829

New York

Pennsylvania

Fayette

Harmony