2021
Neuvoni työnhakuun korkeakouluopintojen jälkeen
Helmikuu 2021


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Neuvoni työnhakuun korkeakouluopintojen jälkeen

Elämä ei välttämättä ole helppoa valmistumisen jälkeen, mutta kun pidämme kiinni uskosta, taivaallinen Isä auttaa meitä näkemään ympärillämme olevat mahdollisuudet.

Kuva
mies työhaastattelussa

Minut kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon Nigeriassa yhdessä vanhempieni kanssa, kun olin 10-vuotias. Hiukan vartuttuani aloin auttaa paikallisia lähetyssaarnaajia heidän työssään. Olin hämmästynyt siitä, että nämä lähetyssaarnaajat, joista useimmilla ei ollut korkeakoulututkintoa, osasivat puhua kaikenlaisille ihmisille ja että he tekivät sen voimallisesti, vaikuttavasti, vakuuttavasti ja pelotta.

Heidän esimerkkinsä sai minut oivaltamaan, että halusin palvella lähetystyössä, mutta halusin myös suorittaa korkeakoulututkinnon. Yliopistoon pääseminen oli vaikeaa, joten hain samaan aikaan myös lähetystyöhön. Sain yliopiston hyväksymiskirjeen ja lähetystyökutsun samana päivänä. Tiesin, että halusin mennä opiskelemaan, mutta päätin palvella Herraa ja lähteä ensin lähetystyöhön.

Vaikka se olikin uhraus, lähetyskentällä palveleminen oli opintojen lykkäämisen arvoista. Opin monia arvokkaita taitoja, esimerkiksi itsekuria, keskittymiskykyä, viestintätaitoja, johtamistaitoja ja kykyä luottaa Herraan. Kaikki oppimani auttoi minua myöhemmin opinnoissani. En tule koskaan katumaan sitä, että asetin Herran etusijalle.

Tieni valmistumisen jälkeen

Minulle koulutus on kuin avain, joka avaa mahdollisuuksien ovia. Koulutus BYU–Pathway Worldwide -verkoston PathwayConnect-ohjelman kautta Ghanassa on antanut minulle mahdollisuuden kehittää tietojani. Tieto on valtaa parantaa perheenjäsenteni ja muiden läheisteni elämää.

Valmistuttuani BYU–Idahon verkkotutkinto-ohjelmasta suoritin työharjoittelun Ghanassa toimivassa talousalan yrityksessä ja aloin työskennellä siellä kokoaikaisesti. Pidin työstäni ja työnantajani arvosti palveluitani. Jonkin ajan kuluttua yritys kuitenkin joutui konkurssiin, ja minä jäin työttömäksi.

Se oli lannistava kokemus, mutta jatkoin yliopistossa ja lähetyskentällä saamieni opetusten soveltamista. Päätin hyödyntää työpaikassa oppimiani taitoja ja perustaa oman yritykseni, joka tarjoaa talousalan palveluja.

Valmistumisen jälkeen tielläni on ollut monia ylä- ja alamäkiä, mutta en kadu sitä, että panostin koulutukseen. Ilman koulutusta minulla ei olisi nyt omaa yritystä.

Kun työnhaku on haasteellista

Monet nuoret aikuiset, joiden kanssa olen jutellut, olettavat, että korkeakoulututkinto johtaa automaattisesti työpaikkaan. Minulle suurin haaste on ollut löytää työnantaja, joka arvostaa tutkintoani yhtä paljon kuin minä arvostan sitä itse. Jos sinun on vaikeaa löytää töitä tai suunta elämällesi opiskeluiden jälkeen, et ole yksin. Tässä on muutamia asioita, joita olen noudattanut työnhaussa ja joita sinäkin voit kokeilla:

  • Ota opinnoista kaikki hyöty irti. Afrikassa on sanonta: läpäise koulu, älä anna koulun mennä lävitsesi. Kun opiskelet tavoitteellisesti (etkä vain mekaanisesti), kartutat aitoa tietämystä ja taitoja, jotka työnantajat kyllä huomaavat – ja työpaikan saatuasi pystyt tekemään työsi hyvin.

  • Puhu kaikkien kanssa. Kun haet töitä, lähde ulos, puhu kaikkien kanssa ja kasvata verkostoasi.

  • Luota itseesi. Luota siihen, että olet pätevä työhön. Keskity unelmiisi ja tavoitteisiisi ja usko itseesi. Kieltävät vastaukset voivat helposti lannistaa itseluottamuksesi, mutta älä menetä toivoa. Löydät lopulta sopivan työnantajan tai liiketoimintamahdollisuuden.

  • Hyödynnä kaikki mahdollisuudet. Mahdollisuuksia on kaikkialla ympärillämme. Kun katselemme ympärillemme avoimin mielin ja olemme kiitollisia Herran antamista mahdollisuuksista, voimme nähdä Hänen tarjoamansa mahdollisuudet ja tarttua niihin.

  • Ympäröi itsesi ihmisillä, joilla on samat arvot ja jotka kannustavat sinua tavoitteissasi. On helpompi mennä eteenpäin, kun olet oikeanlaisessa seurassa – sellaisten ihmisten kanssa, jotka panostavat samoihin asioihin kuin sinä. Yhteiskunnassa on paljon kaikenlaista lannistavaa, mutta ihmiset, joilla on samat arvot ja unelmat kuin sinulla, osaavat aina piristää sinua ja kannustaa saavuttamaan tavoitteesi.

  • Pidä kiinni uskosta. Joinain aamuina saatat jo herätessäsi muistaa, että sinulla ei vieläkään ole töitä eikä keinoa hankkia ruokaa pöytään. Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen voi kuitenkin keventää taakkojasi ja kannustaa sinua eteenpäin askel askelelta kohti tavoitteitasi.

Ennen kaikkea muista, että taivaallisella Isällä on iankaikkinen suunnitelma sinua varten. Vaikka juuri nyt asiat eivät sujuisikaan, se ei tarkoita, etteivät ne koskaan tule sujumaan. Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista muotoili tämän osuvasti: ”kehotan teitä uskomaan, että elämänne on ehdottomasti parempaa, jos luotatte siihen, että Jumala ohjaa askelianne. Hän tietää sellaista, mitä ette voi mitenkään tietää, ja Hänellä on teille valmistettuna tulevaisuus, jota ette mitenkään pysty kuvittelemaan.”1

Tulevaisuus on valoisa, ja sinun pyrkimyksesi kohti tietoa ja koulutusta eivät valu hukkaan. Pidä kiinni uskosta ja jatka aina eteenpäin. Sinut johdatetaan sinne, missä Herra voi parhaiten siunata sinua ja käyttää sinua ja lahjojasi siunatakseen muita.

Viite

  1. Dieter F. Uchtdorf, ”Seikkailunne läpi kuolevaisuuden”, Liahona, maaliskuu 2019, s. 22.