Eikö kuuliaisuus johda siunauksiin?

Koettelemusten keskellä voi olla vaikeaa säilyttää laaja-alainen näkökulma, mutta kun katson taaksepäin, huomaan, etteivät Herran tiet todellakaan ole meidän teitämme (ks. Jes. 55:8). Koska olemme rajallisia olentoja tässä kuolevaisessa maailmassa, jotkut meistä haluavat saada toiveensa heti täytetyiksi, olla vaivattomasti onnellisia ja tuntea olonsa jatkuvasti mukavaksi.

Mutta taivaallinen Isä haluaa meille parempaa. Äärettömässä viisaudessaan Hän ymmärtää, mitä kukin Hänen lapsistaan tarvitsee saadakseen iankaikkista iloa, kestävää onnea ja jumalallista lohtua.

Sen vuoksi meille ei aina anneta siunauksia, joita pyydämme, koska ne eivät ole meidän ikuiseksi hyödyksemme. Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Jotkut käsittävät virheellisesti Jumalan lupausten tarkoittavan sitä, että kuuliaisuus Häntä kohtaan johtaa tiettyihin tuloksiin kiinteän aikataulun mukaan. He saattavat ajatella: ’Jos palvelen uutterasti kokoaikaisessa lähetystyössä, Jumala siunaa minua onnellisella avioliitolla ja lapsilla’ tai ’Ellen tee koulutyötä lepopäivänä, Jumala siunaa minua hyvillä arvosanoilla’ tai ’Jos maksan kymmenykset, Jumala siunaa minua haluamallani työpaikalla’. Ellei elämä suju juuri näin tai odotetun aikataulun mukaan, he saattavat tuntea itsensä Jumalan pettämiksi. Mutta Jumalan talousjärjestelmässä asiat eivät ole niin mekaanisia. Meidän ei pidä ajatella Jumalan suunnitelmaa kosmisena myyntiautomaattina, jossa 1) valitsemme halutun siunauksen, 2) teemme vaaditun määrän hyviä tekoja ja 3) tilaus toimitetaan viipymättä.”¹

Herra on sanonut: ”Mikäli te pidätte minun käskyni, te menestytte maassa” (2. Nefi 4:4). Suurin menestys, mitä taivaallinen Isä haluaa lapsilleen, on kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä (ks. Moos. 1:39). Ja koska Hän rakastaa meitä syvästi, Hän kutsuu meitä käyttämään tahdonvapauttamme tehdäksemme valintoja, jotka johtavat siihen. Mutta missään pyhissä kirjoituksissa ei sanota, että Hän antaa meille täsmälleen sen, mitä me haluamme. Hän tietää paljon paremmin kuin me, mikä on meille parhaaksi. Joten saimmepa toivomiamme siunauksia tai emme, meitä pyydetään luottamaan siihen, että se on meidän hyväksemme (ks. OL 122:7).

Henkilökohtainen ilmoitus palvella lähetystyössä oli yksi selkeimmistä rukoukseen koskaan saamistani vastauksista. Täytyy todeta, etten ollut innoissani mahdollisuudesta jättää perhettäni puoleksitoista vuodeksi, mutta en voinut kieltää saamaani vastausta. Niinpä otin kuuliaisesti kutsun vastaan.

Lähetystyössäni oli suurenmoisia osia, mutta koin myös monia haasteita, jotka koettelivat uskoani ja saivat minut miettimään, miksi minua edes innoitettiin palvelemaan lähetystyössä! Kun nyt katson taaksepäin, voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että vaikeat kokemukset lähetystyössäni vahvistivat minua monin tavoin ja valmistivat minua saamaan siunauksia myöhemmin.

Joskus kuuliaisuutemme johtaa meidät metallinsulattajan tuleen (ks. Mal. 3:2–3), eikä se ole koskaan mukava kokemus. Mutta jos annamme tuon tulen muuttaa meitä, siitä seuraavasta tuhkasta nousee uutta kasvua ja kauneutta (ks. Jes. 61:3).

Todelliseen kääntymykseen Kristukseen sisältyy täydellinen luottamus siihen, että sekä Hän että taivaallinen Isä haluavat meidän saavan iankaikkisessa suunnitelmassa vain sen, mikä on meille parhaaksi. Kun koko sydämestämme uskomme siihen, me voimme aidosti päättää kaikki rukouksemme sanoilla ”tapahtukoon Sinun tahtosi, oi Herra, eikä meidän” (OL 109:44). Kun sitoudumme tekemään niin kuin presidentti Russell M. Nelson opetti ja ”annamme Jumalan vallita elämässämme”², me ymmärrämme, ettemme saa kaikkea sitä, mitä haluamme tai luulemme ansaitsevamme. Olemme tyytyväisiä ja onnellisia siunauksista, joita olemme saaneet olemalla kuuliaisia Jumalan käskyille, vertaamatta itseämme siihen, kuinka näemme muiden ihmisten elävän ja kuinka Jumala siunaa heitä.

Kuva

Abraham yötaivas takanaan

Abraham, Robert T. Barrett

Eräs kaunis esimerkki tästä todellisesta kääntymyksestä on profeetta Abraham. Herra käski häntä: ”Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä.” (1. Moos. 15:5.) Abrahamista on varmasti ollut järkyttävää, kun hänen ollessaan vanha Herra käski häntä surmaamaan Iisakin, pojan, jota Jumala oli ilmoittanut käyttävänsä liittonsa vakiinnuttamiseen (ks. 1. Moos. 17:19). Abraham varmaankin ihmetteli, miksi Jumala pyysi häntä luopumaan pojasta, jonka oli tarkoitus seurata häntä liittosuvussa. Mutta Abraham ei koskaan kyseenalaistanut Herraa vaan ymmärsi, että Herra tietää lopun alusta asti, ja luotti siihen, että Hänen lupauksensa täyttyisi.

Juuri sillä hetkellä, kun Abraham aikoi surmata poikansa, enkeli pysäytti hänet ja kiitti häntä hänen halukkuudestaan olla kuuliainen (ks. 1. Moos. 22:11–12). Myöhemmin enkeli lainasi Herran sanoja näin: ”Annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla” (1. Moos. 22:17). Abraham uskoi, että jollakin tavoin Herra siunaisi häntä, vaikka se ei ollutkaan sillä tavoin kuin hän oli alun perin ajatellut.

Voimallinen muistutus tästä kertomuksesta on se, että me voimme valita, kuinka me näemme Herran toiminnan. Me voimme päättää uskoa. Abraham olisi voinut pitää Herran käskyä surmata poikansa syvästi epäoikeudenmukaisena ja armottomana. Silti Abraham päätti nähdä asian toisin – hän päätti keskittyä Herran voimaan, luotettavuuteen ja hyvyyteen.

Abrahamin kaltaisen näkökulman kehittäminen ei ole helppoa – se vaatii aikaa ja harjoitusta. Toisinaan olen vastustanut sitä nöyryyden kasvattamista, jota vaaditaan tahtoni alistamiseen ja Herraan luottamiseen. Olen saanut hengellisiä kiukunpuuskia, harmistunut siitä, etten saa haluamaani, ja tuntenut katkeruutta siitä, että koen edelleen vaikeuksia. Näissä tapauksissa minulta on jäänyt huomaamatta, että päästäksemme sieltä, missä nyt olemme, sinne minne Hän haluaa meidän pääsevän, meidän on venyttävä paljon, mikä yleensä tuo tullessaan epämukavuutta ja tuskaa³.

Tämä ei tarkoita, että Herra haluaa meidän olevan onnettomia – aivan päinvastoin. Herran tahto on, että meillä ”voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25). Mutta sana ”voisi” antaa ymmärtää, että meidän ilomme riippuu tahdonvapaudestamme. Jos haluamme todellista, ikuista iloa, me päätämme nähdä siunauksia missä tahansa muodossa ja milloin tahansa ne tulevat. Me päätämme pysyä kuuliaisina silloinkin kun se ei tuota välittömiä tuloksia, koska rakastamme taivaallista Isää ja luotamme Häneen. Ja me pyrimme ymmärtämään, että runsaimpia siunauksia ovat ne opetukset, jotka päätämme oppia koettelemuksistamme, sillä ne tuovat meitä lähemmäksi Kristusta.

Eikö se, että lähestymme Vapahtajaa ja tulemme Hänen kaltaisikseen, olekin tämän elämän perimmäinen tarkoitus?

Olen käyttänyt paljon aikaa keskittyen koettelemusten kielteisiin puoliin ja pettymykseen siitä, etten saa sitä, mitä luulen haluavani. Minulla on yhä hetkiä, jolloin kyselen, miksi elämäni tuntuu usein vaikeammalta kuin monien muiden ihmisten. Ja toisinaan mietin, miksi uutterasta kuuliaisuudestani huolimatta halutut siunaukset tuntuvat puuttuvan. Mutta opin vähitellen näkemään, että Herra siunaa minua jatkuvasti, kun olen kuuliainen Hänen käskyilleen (ks. OL 82:10; 130:20–21), vaikka niitä siunauksia ei aina tulisikaan siinä aikataulussa tai sillä tavoin kuin kenties toivon.

Aina kun siunausta ei myönnetä odottamallamme tavalla tai hetkellä, meillä on tilaisuus arvioida huolellisesti tapoja, joilla olemme nähneet taivaallisen Isän ja Vapahtajamme ilmaantuvan elämäämme, koska He tekevät niin aina. Kun todella ymmärrämme tämän totuuden, meillä on näkökulma ja rohkeutta julistaa nöyrästi: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”