”Syiden ymmärtämistä”, Liahona, helmikuu 2023
Nuorille aikuisille
Syiden ymmärtämistä
Kun minua kohtasi hirveä koettelemus, olin vihainen ja halusin tietää syyn siihen.
Jotkut meistä käyttävät suuren osan elämästään kysymällä ”miksi?”
”Miksi minä tulin tänne?”
”Miksi meillä on niin paljon käskyjä?”
”Miksi Jumala sallii pahojen asioiden tapahtua?”
Lähetystyössäni monet ihmiset esittivät minulle tällaisia kysymyksiä. Ja minulla oli aina vastaus heille. Uskoin evankeliumiin ja tiesin, että tapahtuipa mitä tahansa, Jumala olisi tukenani.
Tai ainakin luulin uskovani.
Palveltuani vuoden ja kaksi kuukautta lähetystyössä heräsin yhtenä aamuna ja jokin oli vialla. Minua huimasi hirveästi, ja aloin takellella sanoissani. Joka päivä sen jälkeen tilanne paheni. Elämä tuntui sumealta. Olin aivan lopussa. En pystynyt keskustelemaan, lukemaan pyhiä kirjoituksia enkä harrastamaan liikuntaa. Jopa pelkkä hereillä pysyminen tuntui mahdottomalta.
Pian olin lentokoneessa matkalla kotiin aiemmin kuin olin suunnitellut. Lähetystyöni päättyi hyvin äkkiä, eivätkä elämäni suunnitelmat sujuneet odottamallani tavalla. Olin yhtäkkiä kyselemässä samaa, mitä monet olivat kysyneet minulta lähetystyössä ollessani:
Miksi Jumala antoi tämän tapahtua minulle?
Vastausten puute
Etsin vastauksia. Olin varma, että palaisin lähetystyöhön, koska minulla oli vielä paljon tehtävää ja opittavaa! Olin ollut uskollinen ja kuuliainen, joten minua oli siunattava sen vuoksi, eikö niin? Joka päivä sanoin itselleni, että lääkärit löytäisivät parannuskeinon ja palaisin takaisin. Rukoilin jatkuvasti. Mutta ajan mittaan, kun vastauksia ei tullut, minun oli pakko hyväksyä, että lähetystyöni oli todellakin ohi.
Ilman vastauksia aika kului kuin unessa. Mikään ei tuntunut todelliselta. Olin aina puoliunessa. Jopa lempiharrastukseni olivat minulle mahdottomia. Eksyin hengellisesti ja käännyin pois Jumalasta. Tuskassani uskoin, etten voisi palata valoon. Niinpä aloin tuntea oloni mukavaksi pimeydessä.
Mutta kuukausia kestäneen pimeyden jälkeen tapahtui ihme, ja lääkäri antoi minulle diagnoosiksi narkolepsian ja siihen liittyvän lihasjänteyden häviämisen. Kyseessä on autoimmuunitauti, joka vahingoittaa sitä osaa aivoista, joka säätelee unen ja valveillaolon kiertoa.
Tilani ei ollut parannettavissa, mutta ainakin oireitani voitaisiin hoitaa. Ja tämä vastaus oli toivonsäde, joka myös innoitti minua löytämään Kristuksen valon jälleen elämääni.
Nöyränä pidin siis vilpittömän rukouksen ja kysyin uudelleen:
Miksi näin kävi minulle?
Ja uudelleen löytämässäni toivossa Henki kertoi minulle, että tiesin jo vastauksen.
Totuuksien soveltaminen omaan elämääni
Yksi lempikohtani pyhissä kirjoituksissa on Room. 8:28: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa.” Kaikki – myös haasteet.
Minä tiesin tämän olevan totta.
Olin opettanut sitä monta kertaa lähetystyössäni. Mutta en ollut soveltanut sitä omaan elämääni. Tajusin, että olin kasvattanut vihaa Jumalaa kohtaan sen jälkeen kun palasin etuajassa kotiin lähetystyöstäni. En ollut löytänyt Hänen lupaamaansa rauhaa, koska en ollut antanut Hänen tarjota minulle niitä siunauksia.
Kuten presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Elämämme olosuhteet eivät vaikuta kovinkaan paljon tuntemaamme iloon, mutta siihen vaikuttaa erittäin paljon se, mihin me keskitymme elämässämme.”1
Rajoittuneen näkemykseni mukaan olin tuntenut kaunaa Häntä kohtaan enkä ollut halunnut olla onnellinen, ennen kuin elämäni sujuisi haluamallani tavalla. Mutta taivaallinen Isä muistutti minua siitä, että tuskallani oli korkeampi tarkoitus – tehdä minut kykeneväksi tulemaan Kristuksen luokse, muuttumaan ja kokemaan iloa. Sillä ”Aadam lankesi, jotta ihmisiä voisi olla, ja ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25).
Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Tämän metallinpuhdistajan tulen keskellä älkää suuttuko Jumalalle, vaan sen sijaan tulkaa lähemmäksi Jumalaa. Rukoilkaa Isää Pojan nimessä. Vaeltakaa Heidän kanssaan Hengessä päivä päivältä. Antakaa Heidän ajan kuluessa ilmaista uskollisuutensa teille. Oppikaa todella tuntemaan Heidät ja todella tuntemaan itsenne. Antakaa Jumalan vallita.”2
Ymmärrän nyt, että tieto siitä, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat kanssamme, ei aina poista tämän elämän pistimiä. Minulla on yhä vaikeuksia sairauteni kanssa. Mutta se, että turvaan Heihin ja rakastan Heitä, antaa aina merkitystä niille näennäisen merkityksettömille tuskille ja ”miksi”-kysymyksille, joita meillä on. Jokainen ahdinko, jokainen pettymys, jokainen tuska voi muuttua pistävästä iskusta opetukseksi, jonka taivaallinen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus rakastavasti antavat.
Kun jatkan Heidän etsimistään, He opettavat minua edelleen ja tarjoavat minulle iloa joka päivä.
Kirjoittaja asuu Washingtonissa Yhdysvalloissa.