Kirkko lännessä

Vuosien 1848–1849 koettelevana talvena, kun sää oli kylmä ja ruokaa niukasti, jotkut pyhät halusivat jatkaa matkaa Kaliforniaan kultaa kaivamaan. Presidentti Brigham Young profetoi:

Kuva

presidentti Brigham Young

”Jotkut ovat kysyneet minulta lähtemisestä [Kaliforniaan]. Olen sanonut heille, että Jumala on nimittänyt tämän paikan [Great Basin, Suuri laakio] pyhiensä kokoamista varten, ja te pärjäätte täällä paremmin kuin menemällä kultakaivosten luo. – – Jumala on näyttänyt minulle, että tämä on oikea paikka, jonne sijoittaa Hänen kansansa, ja täällä he tulevat menestymään. – – Jumala hillitsee ilmastoa, ja me rakennamme tähän paikkaan kaupungin ja temppelin Korkeimmalle Jumalalle. Me laajennamme asutusalueitamme itään ja länteen, pohjoiseen ja etelään, ja me rakennamme satoja isoja ja pieniä kaupunkeja, ja tuhannet pyhät kokoontuvat niihin maailman kansakuntien keskuudesta.” (Julkaisussa James S. Brown, Life of a Pioneer: Being the Autobiography of James S. Brown, 1900, s. 121–122)

Siihen mennessä kun Brigham Young kuoli vuonna 1877, myöhempien aikojen pyhät olivat nähneet tämän profetian ihmeellisen täyttymisen. Heidän uskonsa Herraan ja Hänen profeettaansa innoitti 60 000–70 000:ta pioneeripyhää muuttamaan Suolajärven laaksoon, ja he perustivat 350–400 yhdyskuntaa Utahiin, Arizonaan, Kaliforniaan, Idahoon, Nevadaan ja Wyomingiin.

Jatkuva siirtolaisrahasto, joka perustettiin auttamaan köyhiä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia siirtolaisia, auttoi rahoittamaan 30 000 pyhän matkustamisen Britteinsaarilta, Skandinaviasta, Sveitsistä, Saksasta ja Alankomaista. Lähetyssaarnaajat saarnasivat Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kaikkialla maailmassa. Pyhät omistivat aikaansa temppelien rakentamiseen Salt Lake Cityyn, Loganiin ja St. Georgeen Utahissa. Mikä tärkeintä, pyhät jättivät perintönä uskon, uhrauksen ja peräänantamattoman omistautumisen Jeesuksen Kristuksen työlle ja Hänen palautetulle evankeliumilleen. (Ks. ”Brigham Young”, Uutishuoneen aiheita, uutiset.jeesuksenkristuksenkirkko.org.)

Valitse yksi seuraavista kertomuksista, joissa kuvataan uskollisia pyhiä, jotka kokoontuivat Utahiin kirkon varhaisina aikoina. Lue kertomus ja tule oppitunnille valmiina kertomaan, mitä asioita tai periaatteita olet oppinut sen pohjalta Herran palvelemisesta ja Hänen valtakuntansa rakentamisesta tänä päivänä.

1850-luvulla erimielisyydet ja väärinkäsitykset johtivat kasvaviin jännitteisiin myöhempien aikojen pyhien ja Yhdysvaltain hallituksen edustajien välillä. Uskoen virheellisesti pyhien olevan kapinoimassa Yhdysvaltain presidentti James Buchanan lähetti 1 500 sotilaan joukot Salt Lake Cityyn kukistamaan oletetun kapinan.

Pyhille pitämissään saarnoissa presidentti Young ja muut kirkon johtajat kuvasivat tulevaa sotajoukkoa vihollisiksi. He pelkäsivät, että sotajoukot ajaisivat pyhät pois Utahin territoriosta, kuten heidät oli aiemmin ajettu pois Ohiosta, Missourista ja Illinoisista. Presidentti Young määräsi pyhiä säästämään viljaa, jotta heillä olisi syötävää, mikäli heidän pitäisi paeta sotajoukkoja. Utahin territorion kuvernöörinä hän myös määräsi kansalliskaartin valmistautumaan territorion puolustamiseen. Verenvuodatuksen välttämiseksi muut pyhät olivat valmistautuneet jättämään kotinsa ja maatilansa sekä tarvittaessa hävittämään ne.

Tänä aikana eräs siirtolaisvankkurikaravaani, joka matkasi Arkansasista länteen kohti Kaliforniaa, saapui Utahiin. Jotkut vankkurikaravaanin jäsenet turhautuivat, koska heillä oli vaikeuksia ostaa pyhiltä kipeästi kaipaamaansa viljaa.

Kuva

Mountain Meadowsin verilöyly, kartta

Jännitteet voimistuivat Cedar Cityssä, joka oli viimeinen Utahin uudisasutusalue Kaliforniaan johtavan reitin varrella. Tapahtui yhteenottoja, ja jotkut vankkurikaravaaniin kuuluvat uhkasivat liittyä lähestyviin hallituksen joukkoihin pyhiä vastaan. Kun vankkurikaravaani oli lähtenyt kaupungista, muutamat Cedar Cityn uudisasukkaat ja johtajat halusivat lähteä takaa-ajoon ja rangaista miehiä, jotka olivat uhkailleet ja loukanneet heitä.

Isaac Haight, Cedar Cityn pormestari, kansalliskaartin majuri ja vaarnanjohtaja, pyysi läheisellä Parowanin uudisasutusalueella asuvalta kansalliskaartin komentajalta William Damelta lupaa kutsua kansalliskaarti koolle ja kohdata uhkauksia esittäneet vankkurikaravaanin jäsenet. Dame kuitenkin torjui heidän pyyntönsä ja käski heitä olemaan kiinnittämättä huomiota siirtolaisten uhkailuihin.

Sen sijaan että olisivat noudattaneet tätä määräystä, Isaac Haight ja muut Cedar Cityn johtajat suunnittelivat suostuttelevansa paikalliset paiute-intiaanit hyökkäämään vankkurikaravaanin kimppuun, varastamaan karjaa ja surmaamaan kaikki miehet tai osan heistä. Haight pyysi John D. Leetä, paikallista kirkon jäsentä ja kansalliskaartin majuria, johtamaan paiuteja tähän hyökkäykseen. He vehkeilivät ajatellen syyttävänsä paiuteja tästä teosta.

Isaac Haight esitti suunnitelmansa kirkon, paikkakunnan ja kansalliskaartin paikallisten johtajien neuvostolle. Jotkut neuvoston jäsenistä olivat täysin eri mieltä Haightin suunnitelmasta ja kysyivät, oliko tämä neuvotellut presidentti Brigham Youngin kanssa. Sanottuaan, ettei ollut, Haight suostui lähettämään viestinviejän Salt Lake Cityyn toimittamaan kirjeen, jossa tilanne selitettiin ja kysyttiin, mitä pitäisi tehdä. Viestinviejältä menisi suunnilleen viikko päästä Salt Lake Cityyn ja palata mukanaan presidentti Youngin ohjeet.

Mutta pian sen jälkeen kun viestinviejä oli lähtenyt, John D. Lee ja ryhmä intiaaneja hyökkäsivät ennenaikaisesti siirtolaisten leiriin paikassa nimeltä Mountain Meadows. Lee yritti saada asian näyttämään siltä, että mukana oli ainoastaan paikallisia paiuteja. Jotkut siirtolaisista saivat surmansa tai haavoittuivat, ja loput taistelivat hyökkääjiään vastaan pakottaen Leen ja paiutet peräytymään. Siirtolaiset suojautuivat kokoamalla nopeasti vankkurinsa tiiviiksi piiriksi.

Yhdessä vaiheessa kaksi siirtolaismiestä näkivät Cedar Cityn kansalliskaartilaisia. Kansalliskaartilaiset ampuivat heitä surmaten toisen. Toinen mies pääsi pakoon.

Yrittäessään estää sellaisen uutisen leviämisen, että kirkon jäsenet olivat mukana hyökkäyksissä, Isaac Haight, John D. Lee ja jotkut muut kirkon ja kansalliskaartin paikalliset johtajat laativat suunnitelman surmata kaikki jäljellä olevat siirtolaiset pieniä lapsia lukuun ottamatta. Jälleen he pyysivät Damelta lupaa kutsua kokoon kansalliskaarti, ja jälleen Dame kutsui koolle – – neuvoston, joka päätti, että miehiä pitäisi lähettää auttamaan piiritettyjä siirtolaisia jatkamaan matkaansa rauhassa. Myöhemmin Haight vaikeroi: ’Antaisin siitä vaikka koko maailman, jos voisin, että olisimme noudattaneet neuvoston päätöstä’.” (Richard E. Turley jr., ”The Mountain Meadows Massacre”, Ensign, syyskuu 2007, s. 18.)

Neuvoston kokouksen jälkeen Isaac Haight onnistui suostuttelemaan Damen harkitsemaan uudelleen neuvoston päätöstä, ja Haight lähti uskoen, että hänellä oli lupa käyttää kansalliskaartia heidän suunnitelmansa toteuttamiseen. John D. Lee meni siirtolaisten luo mukanaan valkoinen aselevon lippu ja sanoi, että kansalliskaarti suojelisi heitä tulevilta hyökkäyksiltä ohjaamalla heidät turvallisesti takaisin Cedar Cityyn.

Kun siirtolaiset kävelivät kohti Cedar Cityä, kansalliskaartilaiset kääntyivät ja avasivat tulen heitä kohti. Jotkut uudisasukkaiden värväämät intiaanit ryntäsivät esiin piilopaikoistaan liittyäkseen hyökkäykseen. Niistä noin 140 siirtolaisesta, jotka kuuluivat vankkurikaravaaniin, säästettiin vain 17 pientä lasta.

Kaksi päivää verilöylyn jälkeen saapui presidentti Youngin vastaus ja ohje sallia vankkurikaravaanin mennä rauhassa. ”Kun Haight luki Youngin sanat, hän itki nyyhkyttäen kuin lapsi ja kykeni lausumaan vain sanat: ’Liian myöhäistä, liian myöhäistä.’” (Richard E. Turley jr., ”The Mountain Meadows Massacre”, Ensign, syyskuu 2007, s. 20.)

Eräiden kirkon johtohenkilöiden ja uudisasukkaiden valinnat Utahin territorion eteläosissa johtivat järkyttävään Mountain Meadowsin verilöylyyn. Sitä vastoin kirkon ja territorion johtajat Salt Lake Cityssä ratkaisivat selkkauksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa rauhanneuvotteluilla vuonna 1858. Tässä selkkauksessa – jota myöhemmin kutsuttiin Utahin sodaksi – Yhdysvaltain joukot ja Utahin kansalliskaarti olivat hyökkäysasemissa mutta eivät koskaan taistelleet keskenään.

Kuva

Mountain Meadowsin verilöylyn muistomerkki

Puhuessaan Mountain Meadowsin verilöylyn muistomerkin luona 11. syyskuuta 2007 presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta sanoi:

Kuva

presidentti Henry B. Eyring

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, jota me kannatamme, kammoaa miesten, naisten ja lasten kylmäveristä surmaamista. Se kannattaa rauhaa ja anteeksiantoa. Se, mitä kirkkomme jäsenet ovat tehneet täällä kauan sitten, edustaa kauhistuttavaa poikkeamista kristillisistä opetuksista ja käytöksestä, mikä ei ole puolusteltavissa. – – Me ilmaisemme syvän pahoittelumme verilöylystä, joka toteutettiin tässä laaksossa – –, sekä siitä suunnattomasta ja kohtuuttomasta kärsimyksestä, jota uhrit silloin ja heidän sukulaisensa tähän päivään asti ovat kokeneet. (Henry B. Eyring, ”150th Anniversary of Mountain Meadows Massacre”, newsroom.churchofjesuschrist.org)

Kuva

pohdi-kuvake

Valmistaudu oppitunnille pohtimalla

Mitä asioita me voimme oppia niistä kauheista valinnoista, jotka johtivat Mountain Meadowsin verilöylyyn? Lue Sananl. 28:13 ja 3. Nefi 12:24–25, 43–44 ja etsi periaatteita, joita noudattamalla tämä murhenäytelmä olisi voitu estää. Mieti, kuinka näiden periaatteiden mukaan eläminen voisi estää tarpeettomia murheita tai surullisia tapahtumia omassa elämässäsi.