Kaste ja Pyhän Hengen lahja

Jumala on säätänyt tiettyjä periaatteita, jotka ymmärtämällä ja joita noudattamalla ihmiset saavat itselleen hengellistä tietoa, lahjoja ja siunauksia. Maailman varhaisina aikoina, myös apostolien päivinä, ihmiset saivat osakseen hengellisiä voimia ja erilaisia etuoikeuksia oppimalla ymmärtämään ja noudattamalla uskollisesti tiettyjä sääntöjä, jotka Herra on säätänyt. Esimerkiksi Abel, yksi Aadamin pojista – saatuaan tiedon siitä, että uhrien uhraaminen oli Jumalan säätämä käsky, jonka kautta ihmiset voisivat saada siunauksia – ryhtyi toimeen, noudatti käskyä, uhrasi uhrin ja sai sen myötä Korkeimman loistavia ilmestyksiä [ks. 1. Moos. 4:4; Hepr. 11:4].

Samoin kun ihmiset, jotka elivät ennen vedenpaisumusta, turmeltuivat ja heitä kohtaavan tuhon hetki oli lähestymässä, Herra ilmoitti keinon, jolla vanhurskaat välttäisivät tuhon. Niinpä kaikki, jotka ymmärsivät tuon keinon ja noudattivat sitä, varmistivat itselleen luvatut siunaukset [ks. 1. Moos. 6–8].

Joosuan, ennen kuin hän valloitti Jerikon, oli noudatettava tiettyjä Jumalan määräämiä toimenpiteitä. Kun noihin toimenpiteisiin ryhdyttiin asianmukaisesti, annetun käskyn mukaan, hän saavutti heti tavoitteensa. [Ks. Joos. 6.]

Eräs toinen tilanne: Naamanin, assyrialaisen sotapäällikön tapaus. Vaikuttaa siltä, että sairastaessaan spitaalia hän kuuli profeetta Elisasta ja esitti tälle pyynnön, että pääsisi tuosta koettelemuksestaan. Profeetta, jolla oli Pyhä Henki, joka [ilmoittaa] Jumalan mielen, välitti Naamanille tiedon, että tämä voisi parantua peseytymällä Jordanin vesissä seitsemän kertaa. Ensin Naaman piti keinoa aivan liian yksinkertaisena ja oli tyytymätön eikä suostunut noudattamaan sitä – käyttämään hyväkseen niin yksinkertaista keinoa. Harkittuaan asiaa tarkemmin hän kuitenkin nöyrtyi ja lähti noudattamaan ohjeita. Ja katso, siunaus seurasi heti. [Ks. 2. Kun. 5:1–14.] – –

Kun evankeliumin taloudenhoitokausi alkoi, lahjoja ja siunauksia saatiin samojen periaatteiden perusteella eli kuuliaisuudesta tietyille säädetyille käskyille. Herra määritteli edelleen tiettyjä tekoja luvaten kaikille niille, jotka ne tekisivät, tiettyjä ainutlaatuisia etuoikeuksia. Ja kun nuo teot suoritettiin – kun niitä noudatettiin jokaista yksityiskohtaa myöten – niin nuo luvatut siunaukset todella toteutuivat.³

Jotkut kuvittelevat turhaan, että evankeliumin taloudenhoitokaudella lahjoja ja siunauksia ei saatu ulkoisella noudattamisella tai ulkoisilla teoilla vaan pelkästään uskolla ja parannuksella, henkisellä toiminnalla, joka ei ole riippuvainen fyysisestä toiminnasta. Mutta asettaen syrjään ihmisten perinteet, taikauskon ja uskontunnustukset me katsomme Jumalan sanaan, josta saamme selville, että ulkoiset teot eli ulkoiset toimitukset liittyivät evankeliumin taloudenhoitokaudella erottamattomasti sisäisiin tekoihin, uskoon ja parannukseen. Tästä todisteena esitän seuraavan huomion:

Vapahtaja sanoi: ”Miksi te sanotte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?” [Luuk. 6:46.] Edelleen Hän sanoo: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle” [Matt. 7:24]. Ja ”joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva” [Mark. 16:16]. Niin ikään Hän sanoo: ”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” [Joh. 3:5]. Nämä Vapahtajamme sanat vaativat ihmisiä suorittamaan ulkoisia tekoja pelastuksensa saamiseksi.

Helluntaipäivänä Pietari sanoi ympärillä olevalle väkijoukolle: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste – –, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” [Ap. t. 2:38.] Tästä profeetallisesta lausunnosta me opimme, että ihmisten oli määrä suorittaa ulkoinen teko, ottaa vesikaste, jotta he voisivat saada syntinsä anteeksi ja jälkeenpäin saada Pyhän Hengen lahjan. Mutta ennen ulkoiseen tekoon osallistumista on suoritettava sisäinen työ – usko ja parannus. Usko ja parannus edeltävät kastetta, ja kaste edeltää syntien anteeksisaamista ja Pyhän Hengen saamista. – –

Jotkut ovat sitä mieltä, että on väärin sisällyttää kaste Jumalan säätämiin välttämättömiin periaatteisiin, joita on noudatettava syntien anteeksisaamiseksi. Vastaukseksi me sanomme, että Vapahtaja ja apostolit ovat tehneet niin ennen meitä. Siksi tunnemme olevamme velvoitettuja noudattamaan heidän esimerkkiään. – – Kaste – – erottaa sielumme synneistä ja saastasta, kun uskomme suureen sovitukseen. – –

Selkeästi on tuotu ilmi, että evankeliumin etuoikeuksien saamiseksi on huolehdittava ulkoisista teoista, sekä myös uskosta ja parannuksesta.⁴ (Katso ehdotus 2 sivulla 58.)

Koska vesikaste kuuluu Kristuksen evankeliumiin, me huomaamme, että Jumalan palvelijat varhaisina aikoina olivat erityisen tarkkoja huolehtiessaan sen suorittamisesta. – –

Käytämme nyt hetken yrittäen saada oikean käsityksen tavasta, jolla kaste suoritettiin. On aivan ilmeistä, että oli vain yksi tapa tai menetelmä, jolla tämä toimitus tuli suorittaa, ja tuo menetelmä selitettiin apostoleille ja he noudattivat sitä kaikessa toiminnassaan. Jotta me saisimme oikean käsityksen tästä aiheesta, on tarpeen tarkastella olosuhteita, joissa kaste toimitettiin.

Kerrotaan, että Johannes [Kastaja] kastoi Ainonissa, koska siellä oli runsaasti vettä [ks. Joh. 3:23]. Jos menetelmänä olisi siis ollut pirskottaminen, voimme tuskin olettaa, että hän olisi mennyt Ainoniin, koska siellä oli runsaasti vettä, sillä hyvin vähäisellä vesimäärällä olisi todellakin voitu pirskottaa koko Juudea, ja sen veden hän olisi saanut ilman matkaa Ainoniin. Meille kerrotaan myös, että hän kastoi Jordanissa ja että saatuaan tuon toimituksen Vapahtajamme nousi ylös vedestä, mikä nimenomaan merkitsee, että Hänen piti mennä alas veteen, jotta tuo toimitus voitiin tehdä oikealla tavalla [ks. Matt. 3:16]. Edelleen kerrotaan eunukista, joka meni veteen Filippoksen kanssa ja tuli sitten ylös vedestä [ks. Ap. t. 8:26–39]. Jokaisen, joka jollakin tavalla pyrkii järkevyyteen ja johdonmukaisuuteen, on myönnettävä, että jos muutaman pisaran pirskottaminen otsalle vastaisi kasteen tarkoitusta, siinä tapauksessa nuo henkilöt eivät olisi koskaan astuneet veteen saadakseen tuon toimituksen. Kirjoittaessaan pyhille Paavali antaa meille selkeän todistuksen upotuskasteen puolesta. – – Tuo apostoli lausuu siinä, että pyhät oli kasteessa haudattu yhdessä Kristuksen kanssa [ks. Room. 6:4; Kol. 2:12].

On aivan ilmeistä, ettei heitä olisi voitu kasteessa haudata, ellei heitä olisi kokonaan upotettu veteen eli pantu veden peittoon. Esineen ei voi sanoa olevan haudattu, jos jokin osa siitä jää peittämättä, eikä ihminenkään ole kasteessa haudattu veteen, ellei häntä kokonaan upoteta veteen. Tämä apostolin selitys kastemenetelmästä vastaa hyvin kauniisti sitä, jonka Vapahtajamme esitti: Jos ihminen ei synny vedestä jne. Kun jokin asia syntyy jostakin, se merkitsee sitä, että tuo asia on pantu sen sisään, ja sieltä esiin tulemisen eli vedestä syntymisen täytyy myös merkitä asettamista veden syliin ja jälleen sieltä esiin tuomista.

Uskon, että on jo sanottu riittävästi jokaisen järkevän ja ennakkoluulottoman mielen vakuuttamiseksi siitä, että upottaminen oli menetelmä, jolla kastetoimitus suoritettiin varhaiskristillisinä aikoina, kun evankeliumia saarnattiin puhtaudessaan ja täyteydessään, joten päätän huomioni tästä aiheesta.

Opimme Heprealaiskirjeen kuudennesta [luvusta], että kätten päällepaneminen laskettiin evankeliumin periaatteisiin. Kaikki tietävät, että niin tämä toimitus kuin myös upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ovat melko laiminlyötyjä nykyajan kristillisissä kirkoissa. Siksi toivon, että muutama huomautus tästä aiheesta osoittautuu hyödylliseksi. Meillä on lukuisia tapauksia, joissa Kristus pani kätensä sairaiden päälle ja paransi heidät, ja antaessaan apostoleille toimeksiantonsa Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa Hän sanoo, että nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: he panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat jne. Ananias pani kätensä Saulin pään päälle, ja heti kun tämä toimitus oli suoritettu, Saul sai näkönsä [ks. Ap. t. 9:17–18]. Haaksirikkouduttuaan Maltan saarelle Paavali pani kätensä Publiuksen, saaren maaherran, isän päälle ja paransi tämän kuumeesta [ks. Ap. t. 28:8]. Nämä muutamat tapaukset osoittavat selkeästi, että kätten päällepaneminen on Jumalan säätämä [keino], jolla voidaan saada taivaallisia siunauksia.

Vaikka sairaiden parantaminen yhdistettiin tämän toimituksen suorittamiseen, niin kun tutkimme aihetta enemmän, huomaamme, että tähän toimitukseen liittyi vielä suurempi siunaus. Meille kerrotaan, että Filippos oli kastanut ihmisiä Samarian pääkaupungissa, mikä oli saanut kastetut suuresti riemuitsemaan. He riemuitsivat luultavasti siksi, että he olivat saaneet syntinsä anteeksi osoittamalla uskoa, tekemällä parannuksen, menemällä kasteelle ja saatuaan jossakin määrin Jumalan Pyhää Henkeä, mikä luonnollisesti johtui siitä, että he olivat saaneet syntiensä anteeksiannon seurauksena hyvän omantunnon. Tällä määrällä Pyhää Henkeä, jonka he olivat saaneet, he alkoivat nähdä Jumalan valtakunnan, sillä muistetaan, että Vapahtajamme on julistanut, ettei kukaan voi nähdä Jumalan valtakuntaa, ellei hän synny uudesti, ja seuraavassa jakeessa Hän sanoo, ettei sinne voi päästä, ellei synny kahdesti, ensin vedestä ja sitten Hengestä [ks. Joh. 3:3–5].

Nuo ihmiset Samariassa olivat syntyneet vedestä – he olivat saaneet ensimmäisen syntymän, joten he olivat tilassa, jossa he näkivät Jumalan valtakunnan ja pohtivat uskon silmin sen eri siunauksia, etuoikeuksia ja kirkkauksia, mutta koska he eivät olleet syntyneet toista kertaa eli Hengestä, he eivät olleet päässeet Jumalan valtakuntaan – he eivät olleet saaneet evankeliumin etuoikeuksien täyteyttä. Kun apostolit Jerusalemissa kuulivat Filippoksen menestyksestä, he lähettivät Samariaan Pietarin ja Johanneksen, jotta nämä voisivat suorittaa kätten päällepanemisen. Saavuttuaan siis Samariaan apostolit panivat kätensä niiden päälle, jotka oli kastettu, ja nämä saivat Pyhän Hengen. [Ks. Ap. t. 8:5–8, 12, 14–17.]⁵ (Katso ehdotus 3 sivulla 58.)

Ellei [toimituksia] suorita sellainen, jonka Jumala on todella lähettänyt, niitä eivät seuraa samat siunaukset. Jeesus Kristus asetti apostolit ja seitsenkymmenet suorittamaan evankeliumin toimituksia, joiden kautta oli määrä nauttia iankaikkisten maailmojen lahjoista ja siunauksista. Siksi Kristus sanoo apostoleilleen: ”Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” [Joh. 20:23.] Toisin sanoen jokainen, joka tulisi nöyränä katuen vilpittömästi syntejään ja ottaisi kasteen apostoleilta, saisi syntinsä anteeksi Jeesuksen Kristuksen sovittavan veren kautta ja saisi Pyhän Hengen kätten päällepanemisella, mutta ne, jotka kieltäytyisivät ottamasta vastaan tätä asioiden järjestystä apostoleilta, eivät saisi anteeksi syntejänsä. – – Tämän voiman ja valtuuden suorittaa evankeliumin toimituksia apostolit antoivat muille, jotta apostolit eivät olisi ainoita, joilla oli tämä vastuullinen virka. – – Ennen kuin voidaan löytää joku, jolla on tällainen virka, joku, jolla on valtuus kastaa ja konfirmoida, kellään ei ole mitään velvoitetta ottaa vastaan noita toimituksia eikä hänen pidä odottaa siunauksia, ellei toimituksia ole suoritettu lainmukaisesti.

– – Valtuus evankeliumin toimitusten suorittamiseen [menetettiin] moneksi vuosisadaksi. – – Apostolien vakiinnuttama kirkko koki luopumuksen, harhautui erämaahan ja menetti valtuutensa, pappeutensa, ja erkaantuessaan Jumalan järjestyksestä se menetti myös lahjansa ja siunauksensa. Se rikkoi lait ja muutti evankeliumin toimitukset. Se muutti upottamisen pirskottamiseksi eikä välittänyt lainkaan kätten päällepanemisesta. Se halveksi profetoimista eikä uskonut merkkeihin. – –

Ilmestyskirjassaan Johannes, nähtyään kirkon kulkevan pimeyteen ja puhuttuaan siitä – –, puhuu [luvussa 14 jakeessa 6] evankeliumin palautuksesta. ”Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille”, joten on ilmeistä, että profetia oli täyttyvä jonakin aikana ennen Vapahtajamme toista tulemista.

– – Todistan nyt, saatuani Jumalan ilmoituksella mitä varmimman vakuuden, että tämä profetia on jo täyttynyt, että Jumalan enkeli on käynyt ihmisen luona näinä viimeisinä aikoina ja palauttanut sen, mikä on ollut kauan kadoksissa, nimittäin pappeuden – valtakunnan avaimet, ikuisen evankeliumin täyteyden.⁶ (Katso ehdotus 4 sivulla 58.)

Tämä siis oli evankeliumin järjestys apostolien päivinä: usko Jeesukseen Kristukseen, parannus, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ja kätten päällepaneminen Pyhän Hengen saamiseksi. Kun tämä järjestys ymmärrettiin ja sitä noudatettiin asianmukaisesti, saatiin heti voimaa, lahjoja, siunauksia ja loistavia etuoikeuksia, ja jokaisena aikana ja aikakautena, kun näitä vaiheita toteutetaan asianmukaisesti ja niitä noudatetaan oikeassa paikassaan ja järjestyksessään, samat siunaukset varmasti seuraavat, mutta kun ne laiminlyödään joko kokonaan tai osittain, nuo siunaukset joko puuttuvat kokonaan tai ovat huomattavasti vähäisemmät.

Toimeksiannossaan apostoleille Kristus puhuu joistakin taivaallisista lahjoista, joita saavat ne, jotka ovat kuuliaisia tälle asioiden järjestykselle [ks. Mark. 16:15–18]. Paavali – – antaa täydemmän selonteon eri lahjoista, jotka liittyvät evankeliumin täyteyteen. Hän mainitsee yhdeksän lahjaa ja ilmoittaa meille, että ne ovat Pyhän Hengen vaikutusta eli hedelmiä [ks. 1. Kor. 12:8–10]. Pyhä Henki luvattiin kaikille, niin monille kuin Herra kutsuisikin [ks. Ap. t. 2:37–39]. Koska tämä lahja on luonteeltaan ja toiminnaltaan muuttumaton ja se liittyy erottamattomasti yhteen tämän mallin eli järjestyksen kanssa, niin on järkevää ja johdonmukaista ja pyhien kirjoitusten mukaista odottaa samoja lahjoja ja siunauksia. Ja jos Nooa arkin rakennettuaan voi pyytää ja saada lupauksen mukaisen ajallisen pelastuksen [ks. Moos. 7:42–43] tai Joosua kierrettyään Jerikon mainitun verran kertoja voi mennä sen sortuneiden muurien yli ja ottaa sen asukkaat vangeiksi [ks. Joos. 6:12–20] tai israelilaiset uhrattuaan käskyjen mukaiset uhrit voivat silloin lupauksen mukaan saada syntinsä anteeksi [ks. 3. Moos. 4:22–35] tai Naaman noudatettuaan Elisan määräystä ja peseydyttyään seitsemän kertaa Jordanin vesissä voi vaatia parantumista ja saada sen [ks. 2. Kun. 5:1–14] tai viimein sokea mies peseydyttyään Siloan lammikossa voi sitten vaatia luvatun palkinnon ja saada sen [ks. Joh. 9:1–7], niin minä sanon kaikella asianmukaisuudella ja johdonmukaisuudella, että aina kun ihminen panee syrjään ennakkoluulonsa ja lahkolaiskäsitykset ja väärät perinteet ja mukautuu Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteen järjestykseen, niin selestisten maailmojen alapuolella ei ole mitään, mikä sotisi sitä periaatetta vastaan, että vaadimme ja saamme Pyhän Hengen lahjan sekä kaikki evankeliumiin liittyvät siunaukset, joita oli apostolisena aikana.

Saadaksemme uskonnon, joka pelastaa meidät Jumalan edessä, meidän on saatava Pyhä Henki, ja saadaksemme Pyhän Hengen meidän on uskottava Herraan Jeesukseen, sitten tehtävä parannus synneistämme eli hylättävä ne, sitten edettävä ja tultava upotetuiksi veteen syntien anteeksisaamiseksi ja sitten saatava kätten päällepaneminen.⁷

Kun me otimme vastaan tämän evankeliumin, me teimme liiton Jumalan edessä, että Pyhän Hengen ehdotukset johdattaisivat meitä, että ne ohjaisivat meitä ja että me noudattaisimme niitä. Teimme liiton, että me noudattaisimme Hänen ehdotuksiaan, joka antaa elämää, joka antaa tietoa, joka antaa ymmärrystä siitä, mikä on Jumalasta, joka välittää Jumalan mielen. Teimme liiton, että me uurastaisimme toteuttaaksemme Jumalan tarkoitukset ihmiskunnan pelastamiseksi omaksuen elämänohjeeksi tunnuslauseen ”Jumalan valtakunta tai ei mitään”. Meidän itsemme täytyy olla tuomareita siinä, kuinka hyvin olemme pitäneet nämä liitot – – ja noudattaneet Pyhän Hengen ohjeita. Siinä määrin kuin olemme tehneet niin, siinä määrin meidän päällemme on laskeutunut Kaikkivaltiaan siunauksia ja mieltämme on valaistu, ymmärrystämme laajennettu ja olemme kulkeneet eteenpäin pyhyyden tiellä, täydellisyyden tiellä. – – Siinä määrin kuin olemme epäonnistuneet uskollisuudessamme, – – siinä määrin olemme olleet häviäjiä tässä pyrkimyksessä, johon olemme ryhtyneet saadaksemme iankaikkisen elämän, saadaksemme viisautta ja tietoa ja jumalallista älyä riittävästi uhmataksemme sitä pahuuden ja kiusausten tulvaa, joka ympäröi meitä. Ja siinä määrin kuin olemme noudattaneet tämän jumalallisen Hengen ehdotuksia, siinä määrin me olemme kokeneet rauhaa ja iloa sielussamme, olemme lyöneet vihollisen, olemme koonneet itsellemme aarteita, joita koi ja ruoste eivät voi tuhota, ja olemme kulkeneet eteenpäin selestisen valtakunnan polulla.⁸ (Katso ehdotus 5 sivulla 58.)