”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni”

Olen vahvasti sitä mieltä, että kun palaamme henkimaailmaan, arvokkainta ja hyödyllisintä tulee olemaan se, että olemme tänä koetusaikana kehittäneet uskolliselle ja vankkumattomalle myöhempien aikojen pyhälle soveliaan luonteen.

Tilanteissa, joissa tuntematon henkilö hakee työpaikkaa tai luottamusvirkaa, vaaditaan usein, että hän esittää luotettavilta osapuolilta saatuja todisteita kelvollisuudestaan, suositus- ja esittelykirjeitä, jotka ovat erittäin hyödyllisiä ja auttavat saamaan suosionosoituksia ja etuoikeuksia, joita muutoin olisi vaikeaa onnistua saamaan. On kuitenkin suhteellisen helppoa saada kirjallinen suositus, joksi sitä kutsutaan ja jonka voi panna taskuun, ja havaintojeni mukaan on melko tavallista, että ihmisillä on mukanaan kirjallisia suosituksia, joihin heidän todellinen ja aito luonteensa ei anna perusteita.

Joukossamme on niitä, jotka tiedetään tämän kirkon jäseniksi ja jotka näkevät paljon vaivaa, että heidän ympärillään olevat pitäisivät heitä korkeassa arvossa, mutta joiden todellinen luonne eli niin sanottu sisin on peitetty tai salattu. – – Tämä rukous, johon nyt [viittaan], on hyvin merkittävä: ”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” [Ps. 139:23–24.] Se on rukous, jonka Daavid suurimman osan elämäänsä pystyi omantuntonsa mukaisesti ja jossakin määrin luottavaisena esittämään Herralle. Mutta oli hetkiä, jolloin hän tämänkaltaista rukousta pitäessään tunsi heikkouden tuomaa epävarmuutta ja pelokkuutta.

Minulla on syytä uskoa, että monet myöhempien aikojen pyhät voisivat suuren osan elämästään lähestyä Herraa täysin luottavaisina ja esittää tämän saman rukouksen: ”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni – –. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä.” Mutta jos me kansana voisimme elää niin, että kykenisimme kaikkina aikoina kumartumaan Herran eteen ja pitämään tällaisen rukouksen, miten ilahduttavaa se olisikaan ja mitä olisimmekaan saavuttaneet vanhurskaudessa ja hyvissä teoissa! – – Suosittelisin, että [jokainen ihminen] ottaisi omakseen tämän Daavidin rukouksen ja katsoisi, kuinka tarkoin hän pystyy elämään hänellä olevan valon mukaan, jotta hän voisi kaikessa vilpittömyydessä sisällyttää sen hartaudenharjoitukseensa Jumalalle. Monet eivät pääse tähän erinomaisuuden mittaan, koska siellä, minne kuolevainen katse ei kykene tunkeutumaan, he tekevät salassa sellaisia asioita, joilla on suoraviivainen taipumus etäännyttää heidät Kaikkivaltiaasta ja torjua Jumalan Henki. Sellaiset ihmiset eivät voi yksin ollessaan käyttää tätä rukousta. He eivät voisi tehdä niin, elleivät he olisi tehneet parannusta synneistään ja oikaisseet kenties tekemäänsä väärää ja päättäneet toimia paremmin tulevaisuudessa kuin ovat toimineet aiemmin ja päättäneet kehittää Jumalan edessä sellaisen luonteen, johon voisi luottaa koettelemuksen hetkenä, niin että se tekisi heistä kelvollisia olemaan tekemisissä pyhien olentojen ja itsensä Isän kanssa, kun he ovat siirtyneet henkimaailmaan.

– – Meidän täytyy olla totuudellisia miehiä ja totuudellisia naisia, meillä täytyy olla vahva usko ja meidän täytyy olla kelvollisia Pyhän Hengen toveruuteen, jotta se auttaa meitä vanhurskauden työssä koko ajan, jotta kykenemme uhraamaan oman tahtomme Isän tahdon hyväksi, taistelemaan langennutta luontoamme vastaan ja tekemään oikein rakkaudesta oikein tekemiseen pitäen silmämääränämme vain Jumalan kunnian ja kirkkauden. Jotta voimme tehdä niin, meillä täytyy olla sisällämme tunne, joka on tietoinen meihin kohdistuvasta vastuusta ja joka tunnustaa sen seikan, että Jumala katsoo meitä ja että meidän täytyy tehdä tiliä jokaisesta teostamme sekä motiiveista, jotka tekoon kannustavat, ja meidän täytyy olla jatkuvasti en rapport [sopusoinnussa] Herran Hengen kanssa.³ (Katso ehdotus 2 sivulla 128.)

On monia seikkoja, joita ihailen profeettojen ja erityisesti Mooseksen luonteessa. Ihailen hänen päättäväisyyttään toteuttaa Jumalan sana ja tahto, joka koski Israelia, ja hänen valmiuttaan tehdä Kaikkivaltiaan avulla kaikki, mikä oli inhimillisesti tehtävissä, ja ennen kaikkea ihailen hänen nuhteettomuuttaan ja uskollisuuttaan Herralle. – –

Jumala ihailee nykyajan miehiä ja naisia, jotka pyrkivät olemaan suoraselkäisiä ja jotka heitä vastaan järjestäytyneistä Saatanan voimista huolimatta voivat sanoa: Väisty taakseni Saatana [ks. Luuk. 4:8, englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös], ja jotka elävät vanhurskasta, jumalista elämää. Sellaiset ihmiset pystyvät vaikuttamaan Jumalan edessä, ja heidän rukouksensa saavat paljon aikaan [ks. Jaak. 5:16]. Mooseksella esimerkiksi oli sellaista voimaa Kaikkivaltiaan edessä, että [Jumala] muutti aikomuksensa eräässä tietyssä tilanteessa. Muistetaan, että Herra vihastui israelilaisille ja julisti Moosekselle tuhoavansa heidät ja ottavansa Mooseksen ja tekevänsä hänestä suuren kansan ja suovansa hänelle ja hänen jälkeläisilleen sen, mitä oli luvannut Israelille. Mutta uskollisena luottamustehtävälleen tämä suuri johtaja ja lainantaja seisoi Herran ja kansansa välissä ja vetosi Herraan kansansa puolesta. Se voima, jota hän kykeni käyttämään ja käyttikin, oli keino, jolla hän pelasti kansan uhkaavalta tuholta. [Ks. 2. Moos. 32:9–11; JST, Exodus 32:12.] Kuinka jalolta ja loistavalta Mooses on varmasti näyttänyt Herran silmissä ja mitä tyydytystä Hänelle on varmastikin tuonut tieto siitä, että jääräpäisessä ja valistumattomassa tilassaan Hänen valitulla kansallaan oli johtajanaan sellainen mies.

Joonastakin löydämme kiinnostavan luonteenpiirteen. Kun oltiin raivoavalla merellä ja merimiehet ilmaisivat pelkonsa siitä, etteivät kykenisi pelastamaan laivaa, Joona tunsi omantuntonsa vaivaavan häntä sen johdosta, mitä hän oli tehnyt, kun ei ollut mennyt Herran käskyn mukaisesti Niniveen. Hän astui esiin ja tunnusti olevansa heitä kohdanneen hädän syy ja oli halukas uhrautumaan laivalla olevien hyväksi. [Ks. Joona 1:4–12.] Vaikka myös muut profeetat ja Jumalan miehet ovat osoittaneet tietyissä tilanteissa kenties heikkoutta, kuten Joona, heidän luonteessaan näkyy jotakin todella suurenmoista ja ihailtavaa.⁴ (Katso ehdotus 3 sivulla 128.)

Sellaiset luonteenpiirteet, joista näemme todisteita muinoin eläneissä kelvollisissa ihmisissä, eivät ole sattuman tai vahingon seurausta eikä niitä ole hankittu päivässä, viikossa, kuukaudessa tai vuodessa, vaan ne ovat kehittyneet vähitellen tuloksena jatkuvasta uskollisuudesta Jumalalle ja totuudelle sekä riippumattomina niin ihmisten suosiosta kuin arvostelustakin.

– – On tärkeätä, että me myöhempien aikojen pyhät ymmärrämme ja pidämme mielessä, että pelastus tulee Jumalan armosta ja sen johdosta, että me kehitämme itsessämme niitä periaatteita, jotka hallitsivat noita aiemmin mainittuja vanhurskaita ihmisiä. Tarkoitus on, ettemme tee hyvää ihmisten kiitoksen vuoksi, vaan teemme hyvää, koska hyvää tehdessämme me kehitämme meissä olevaa jumalallisuutta, ja koska niin tapahtuu, me pääsemme yhteyteen jumaluuden kanssa, josta tulee aikanaan osa olemustamme. – –

Emmekö me toisinaan teekin asioita, joita sitten kadumme tehneemme? Kaikki voi olla varsin hyvin, jos lakkaamme tekemästä sellaisia asioita, kun tiedämme niiden olevan väärin. Kun huomaamme pahan ja sitten teemme parannuksen, siinä on kaikki, mitä voimme tehdä, ja kaikki, mitä keneltäkään vaaditaan. Mutta epäilemättä liian usein on joidenkuiden kohdalla niin, että he ajattelevat ja pelkäävät tekemänsä väärän julki tulemista enemmän kuin väärin tekemistä. He miettivät, mitä ihmiset sanovat, kun he kuulevat siitä jne. Ja toisaalta jotkut houkutellaan tekemään tiettyjä asioita, jotta he saisivat ystäviensä hyväksynnän, ja jos heidän tekonsa eivät herätä suotuisia kommentteja tai niitä ei huomata, heistä tuntuu aivan kuin heidän työnsä olisi mennyt hukkaan, ja se hyvä, mitä he kenties ovat saaneet aikaan, on epäonnistunut täysin.

Jos me todella haluamme päästä lähemmäksi Jumalaa, jos me toivomme pääsevämme sopusointuun iankaikkisten maailmoiden hyvien henkien kanssa, jos me toivomme juurruttavamme itseemme sellaisen uskon, josta luemme ja jolla muinaiset pyhät suorittivat niin suurenmoisia tekoja, niin meidän täytyy Pyhän Hengen saatuamme kuunnella Hänen kuiskauksiaan ja noudattaa Hänen ehdotuksiaan emmekä saa millään teolla elämässämme karkottaa Häntä luotamme. On totta, että me olemme heikkoja ja erehtyväisiä olentoja, jotka ovat milloin tahansa alttiita murehduttamaan Jumalan Henkeä, mutta heti kun huomaamme olevamme väärässä, meidän tulee tehdä parannus siitä väärinteosta ja korjata tai hyvittää mahdollisimman pitkälle se vääryys, johon olemme kenties syyllistyneet. Näin toimien me vahvistamme luonnettamme, edistämme omaa asiaamme ja lujitumme kiusausta vastaan, ja vähitellen saamme aikaan niin paljon, että olemme todella hämmästyneitä kehityksestä, jota itsemme hallitsemisessa ja edistymisessämme on tapahtunut.⁵ (Katso ehdotus 4 sivulla 128.)

Olemme saaneet evankeliumin, joka on toiminnoiltaan ihmeellinen: kuuliaisuudesta sen vaatimuksille me voimme saada parhaimmat siunaukset, mitä ikinä on luvattu tai suotu ihmiskunnalle minään aikana maailmassa. Mutta kuin lapsi leluineen tai leikkivälineineen me tyydymme liian usein siihen, mikä on katoavaista, unohtaen mahdollisuudet, joita meillä on kehittää itsessämme suuria, iankaikkisia elämän ja totuuden periaatteita. Herra haluaa luoda läheisemmän ja tiiviimmän suhteen itsensä ja meidän välillemme. Hän haluaa meidän edistyvän ihmisinä, ja Hän haluaa lisätä tietoamme, ja se voi tapahtua vain ikuisen evankeliumin välityksellä, joka on valmistettu nimenomaan tähän tarkoitukseen. Apostoli Johannes sanoi: ”Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen (Kristukseen), pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas” [1. Joh. 3:3]. Soveltavatko myöhempien aikojen pyhät evankeliumin periaatteita elämäänsä ja toteuttavatko he siten Jumalan suunnitelmaa?

– – Mitä me voimme näissä oloissa tehdä kohottautuaksemme yhä korkeammalle Jumalamme vanhurskaudessa? Mitä etuja, siunauksia ja oikeuksia tämä pelastusjärjestelmä, jota olemme noudattaneet, tarjoaa, ja mitä keinoja tulee käyttää, jotta ne kävisivät toteen? Jos vaadittaisiin jotakin uhrausta, olisi hyvin sopivaa, että kaikki ne, jotka haluavat tutkia uskontoaan ja jotka pyrkivät noudattamaan sen vaatimuksia elämällä sen mukaan jokapäiväisessä elämässään, osoittaisivat auliutensa mukautua Jehovan tahtoon tunnustaen Hänen kätensä niin vastoinkäymisissä kuin hyvinvoinnissakin.

– – Meidän kannattaisi tutkia itseämme, käydä omissa oloissamme keskustelua itsemme kanssa varmistaaksemme, mikä on tilanteemme – – Herran edessä, niin että jos on tarpeen, me olisimme entistä uutterampia ja uskollisempia ja tekisimme enemmän hyvää.

Kun puhumme kansasta kokonaisuutena, ei ole epäilystäkään, että edistymme suuresti Jumalan silmissä. Mutta vaikka näin kiistatta onkin, olen vakuuttunut siitä, että keskuudessamme on henkilöitä, jotka voisivat kehittyä ja joille on suotu hengellisiä lahjoja, joita voitaisiin harjoittaa, jos he niin haluaisivat, paljon suuremmassa määrin kuin nyt tapahtuu, ja jotka voisivat edistyä paljon nopeammin pyhyydessä ja päästä paljon lähemmäksi Herraa. Mutta henki, joka kuuntelee sitä, mikä on tästä maailmasta, vaikuttaa heissä siinä määrin, että he eivät lisää noita hengellisiä voimia ja siunauksia. He eivät luo Herraan sitä läheistä suhdetta, joka on heidän etuoikeutensa.⁶

Meidän myöhempien aikojen pyhien tulee pitää luonteemme loukkaamattomana millä hinnalla tai uhrauksilla tahansa. Jumalan hyväksymä luonne on varjelemisen arvoinen vaikkapa sitten koko eliniän kestävän jatkuvan kieltäymyksen hinnalla.

Kun elämme siten, voimme odottaa – – täysin varmoina, että – – meidät kruunataan Jumalan poikina ja tyttärinä ja me saamme selestisen valtakunnan rikkauden ja kirkkauden.⁷ (Katso ehdotus 5 alla.)