Jotta näkisimme Jeesuksen Kristuksen selvemmin elämässämme

Veljet ja sisaret, kuinka nöyräksi minut tekeekään se, että saan olla edessänne tänä aamuna. Sydämeni on liittynyt yhteen teidän sydämenne kanssa kiitollisuudesta siitä, että olemme kokoontuneet – olittepa missä päin maailmaa tahansa – kuulemaan sanomia profeetoilta, apostoleilta, näkijöiltä, ilmoituksensaajilta ja johtajilta Jumalan valtakunnassa. Meistä tulee kuvaannollisesti kuningas Benjaminin ajan ihmisten kaltaisia, kun pystytämme telttamme ja pidämme ovet avoinna ja suunnattuina kohti Jumalan profeettaa maan päällä¹ – presidentti Russell M. Nelsonia.

Näköni on ollut huono niin kauan kuin muistan, ja olen aina tarvinnut silmälaseja näkökykyni korjaamiseen. Kun avaan silmäni aamuisin, maailma näyttää hyvin sekavalta. Kaikki on epätarkkaa, rakeista ja vääristynyttä. Jopa rakas aviomieheni muistuttaa enemmän abstraktia muotokuvaa kuin sitä rakasta ja miellyttävää henkilöä, joka hän todella on! Ennen kuin teen mitään muuta päiväni alkaessa, minun on refleksinomaisesti tartuttava silmälaseihini, jotta voin hahmottaa ympäristöäni ja nauttia elävämmästä kokemuksesta lasien auttaessa minua selviytymään päivästäni.

Vuosien varrella olen oppinut ymmärtämään, että tämä toimintatapa kuvastaa päivittäistä riippuvuuttani kahdesta asiasta: ensiksi apuneuvosta, joka auttaa minua selventämään ympäröivää maailmaa, keskittymään siihen ja ymmärtämään sitä, ja toiseksi tarpeesta saada käsin kosketeltavaa johdatusta, joka jatkuvasti ohjaa minua oikeaan suuntaan. Tämä yksinkertainen, rutiininomainen tapa kuvastaa mielestäni merkittävällä tavalla meidän suhdettamme Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen.

Elämässämme, joka on usein täynnä kysymyksiä, huolia, paineita ja mahdollisuuksia, Vapahtajamme rakkaus meitä kohtaan yksilöinä ja Hänen liittolapsinaan sekä myös Hänen opetuksensa ja lakinsa ovat päivittäisenä voimavarana, jonka voimme luottaa olevan ”valo, joka loistaa, – – valaisee [meidän silmämme], ja – – elävöittää [meidän ymmärryksemme]”². Kun tavoittelemme Hengen siunauksia elämäämme, me pystymme, kuten Jaakob opetti, näkemään asiat ”niin kuin ne todella ovat, ja – – niin kuin ne todella tulevat olemaan”³.

Jumalan liittolapsina meitä on siunattu ainutlaatuisesti runsaalla määrällä Jumalalta saatuja apuneuvoja hengellisen näkökykymme parantamiseksi. Jeesuksen Kristuksen sanat ja opetukset, jotka on tallennettu pyhiin kirjoituksiin ja Hänen valittujen profeettojensa sanomiin, sekä Hänen Henkensä, jonka vaikutuksen saamme päivittäisen rukouksen, säännöllisen temppelissä käymisen ja viikoittaisen sakramenttitoimituksen välityksellä, voivat osaltaan palauttaa rauhan ja antaa tarvittavan erottamisen lahjan, joka tuo Kristuksen valon ja Hänen ymmärryksensä elämämme eri osiin ja maailmaan, joka saattaa olla sumuinen. Vapahtaja voi olla myös kompassimme ja luotsimme, kun ohjaamme alustamme niin elämän tyynten kuin myrskyistenkin vesien halki. Hän voi tehdä selväksi oikean polun, joka johtaa meidät iankaikkiseen määränpäähämme. Mitä Hän siis haluaisi meidän näkevän ja minne Hän haluaisi meidän menevän?

Rakas profeettamme on opettanut, että ”meidän tulee keskittyä lujasti Vapahtajaan ja Hänen evankeliumiinsa” ja että meidän täytyy ”pyrkiä katsomaan Häneen jokaisessa ajatuksessa”.⁴ Presidentti Nelson on myös luvannut: ”Mikään ei luo Hengelle otollisempaa ilmapiiriä kuin keskittyminen Jeesukseen Kristukseen. – – Hän johtaa ja ohjaa teitä henkilökohtaisessa elämässänne, jos varaatte aikaa Hänelle elämässänne – joka ikinen päivä.”⁵ Ystävät, Jeesus Kristus on sekä elämämme keskipiste että päämäärä. Auttaakseen meitä pysymään lujina ja kulkemaan oikeaan suuntaan Vapahtaja kutsuu meitä näkemään elämämme Hänen kauttaan, jotta näkisimme Hänet selvemmin elämässämme. Olen oppinut lisää tästä erityisestä kutsusta tutkimalla Vanhaa testamenttia.

Mooseksen laki annettiin varhaisille israelilaisille valmistavana evankeliumina, jonka tarkoituksena oli valmistaa ihmisiä korkeampaan liittosuhteeseen Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen välityksellä.⁶ Tämä laki, johon liittyy runsaasti vertauskuvallisuutta ja joka suuntaa uskovia odottamaan innolla Jeesuksen Kristuksen tulemista ja sovitusta⁷, oli suunniteltu auttamaan Israelin kansaa keskittymään Vapahtajaan osoittamalla uskoa Häneen, Hänen uhriinsa sekä Hänen lakeihinsa ja käskyihinsä omassa elämässään⁸ – sen tarkoituksena oli saada heidät ymmärtämään paremmin Lunastajaansa.

Aivan kuten meitä nykyään, Jumalan muinaista kansaa kutsuttiin näkemään elämänsä Hänen kauttaan, jotta he näkisivät Hänet selvemmin elämässään. Mutta Vapahtajan palvelutehtävän aikaan mennessä israelilaiset olivat unohtaneet Kristuksen jumalanpalveluksestaan jättäen Hänet syrjään ja lisäten lakiin omavaltaisia käytäntöjä, joissa ei ollut sitä opettavaista vertauskuvallisuutta, joka suuntaisi heidät heidän pelastuksensa ja lunastuksensa todelliseen ja ainoaan lähteeseen – Jeesukseen Kristukseen.⁹

Israelilaisten jokapäiväisestä maailmasta oli tullut sekavaa ja vaikeaselkoista. Tässä tilassa israelilaiset uskoivat, että lain käytännöt ja rituaalit olivat tie henkilökohtaiseen pelastukseen, ja jossakin määrin he alensivat Mooseksen lain sarjaksi sääntöjä, jotka oli annettu yhteiskunnallisen elämän hallitsemiseksi.¹⁰ Tämä vaati sitä, että Vapahtaja palautti evankeliumiinsa sen, mikä on keskeistä ja selkeää.

Lopulta suuri osa israelilaisista hylkäsi Vapahtajan sanoman ja meni jopa niin pitkälle, että syytti Jeesusta – Häntä, joka antoi lain ja julisti olevansa ”laki ja valo”¹¹ – sen rikkomisesta. Silti selittäessään vuorisaarnassaan Mooseksen lakia Jeesus sanoi: ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.”¹² Sitten iankaikkisella sovituksellaan Vapahtaja lakkautti ne säännöt, määräykset ja seremonialliset käytännöt, joita Israelin kansa siihen aikaan noudatti. Hänen lopullinen uhrinsa johti siihen, että polttouhreista siirryttiin ”särkyneen sydämen ja murtuneen mielen” antamiseen¹³, uhritoimituksesta sakramenttitoimitukseen.

Presidentti M. Russell Ballard on sanonut tätä aihetta opettaessaan: ”Eräässä mielessä uhraus vaihtui uhrilahjasta uhraajaan.”¹⁴ Kun viemme uhrimme Vapahtajalle, meitä kutsutaan näkemään Jeesus Kristus selvemmin elämässämme, kun nöyrästi alistamme tahtomme Hänen tahtoonsa tunnustaen ja ymmärtäen Hänen täydellisen alistumisensa Isän tahtoon. Kun kiinnitämme katseemme Jeesukseen Kristukseen, me tunnustamme ja ymmärrämme, että Hän on ainoa lähde ja keino saada anteeksianto ja lunastus, aina iankaikkiseen elämään ja korotukseen asti.

Kun aloin elää evankeliumin mukaan, kohtasin monia, jotka huomasivat ja havaitsivat muutoksia käyttäytymisessäni, käytännöissäni ja valinnoissani liityttyäni tähän kirkkoon. He olivat kiinnostuneita saamaan selville syitä näkemälleen – miksi päätin mennä kasteelle ja liittyä tähän uskovien seurakuntaan, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, miksi pidättäydyn tietyistä käytännöistä lepopäivänä, miksi pidän uskollisesti viisauden sanan, miksi luen Mormonin kirjaa, miksi uskon nykyajan profeettojen ja apostolien opetuksiin ja sisällytän ne elämääni, miksi osallistun viikoittaisiin kirkon kokouksiin, miksi kutsun muita ”tulemaan ja näkemään, tulemaan ja auttamaan, – – tulemaan ja jäämään”¹⁵ ja ”tulemaan ja kuulumaan joukkoon”¹⁶.

Niihin aikoihin nuo kysymykset tuntuivat musertavilta ja toisinaan avoimen syyttäviltä. Mutta painiskellessani ihmisten tarkastelun alla opin ymmärtämään, että heidän utelemisensa oli itse asiassa ensimmäinen kutsu minulle ottaa esiin ja laittaa silmilleni hengelliset linssit selventääkseni ja vahvistaakseni sitä, mikä kannusti minua noudattamaan evankeliumin käytäntöjä ja tasovaatimuksia, ja keskittyäkseni siihen. Mikä oli todistukseni lähteenä? Suoritinko vain ”ulkoisia menoja” ilman että antaisin Jumalan lakeihin liittyvien käytäntöjen vahvistaa uskoani Kristukseen¹⁷ tai osoittaa ymmärrystäni siitä, että Jeesus Kristus on ainoa voiman lähde omassa jumalanpalveluksessani?

Kun pyrin tarkasti katsomaan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen puoleensa jokaisessa ajatuksessani ja teossani, silmäni valaistuivat ja ymmärrykseni avartui huomaamaan, että Jeesus Kristus kutsui minua tulemaan luokseen.¹⁸ Tältä nuoruuteni varhaiselta opetuslapseuden ajalta muistan lähetyssaarnaajien minulle esittämän kutsun liittyä heidän seuraansa, kun he opettivat evankeliumia suunnilleen ikäisilleni nuorille tytöille. Eräänä iltana, kun istuimme yhden tällaisen nuoren naisen kotona, heidän lempeä kysymyksensä ”miksi minä uskon” sai minut tuntemaan piston sydämessäni ja antoi minun todistaa heille entistä syvemmällä ymmärryksellä Herran näkemyksestä opetuslapseuteni hengellisistä vaikuttimista, ja se on jalostanut todistustani edelleen.

Silloin opin – kuten nyt tiedän – että Vapahtajamme Jeesus Kristus ohjaa askeliamme seurakuntakeskuksiin joka viikko nauttimaan Hänen sakramenttinsa, Herran huoneeseen solmimaan liittoja Hänen kanssaan, pyhien kirjoitusten ja profeettojen opetusten pariin oppiaksemme Hänen sanoistaan. Hän ohjaa suutamme todistamaan Hänestä, käsiämme kohottamaan ja palvelemaan, kuten Hän kohottaisi ja palvelisi, silmiämme näkemään maailman ja toinen toisemme, kuten Hän näkee – ”niin kuin ne todella ovat, ja – – niin kuin ne todella tulevat olemaan”¹⁹. Ja kun annamme Hänen ohjata meitä kaikessa, me saamme todistuksen siitä, että ”kaikki osoittaa, että on olemassa Jumala”²⁰, koska sieltä, mistä etsimme Häntä, me löydämme Hänet²¹ – joka ikinen päivä. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.