Yleiskonferenssi
He halusivat nähdä, mikä mies Jeesus oli
Lokakuun 2022 yleiskonferenssi


He halusivat nähdä, mikä mies Jeesus oli

Todistan, että Jeesus elää, että Hän tuntee meidät ja että Hänellä on voima parantaa, muuttaa ja antaa anteeksi.

Veljet, sisaret ja ystävät, vuonna 2013 vaimoni Laurel ja minut kutsuttiin palvelemaan lähetysjohtajaparina Tšekin ja Slovakian lähetyskentällä. Neljä lastamme palvelivat kanssamme.1 Perhettämme siunattiin loistavilla lähetyssaarnaajilla sekä mahtavilla tšekkiläisillä ja slovakialaisilla pyhillä. Me rakastamme heitä.

Kun perheemme saapui lähetyskentälle, otimme mukaamme jotakin, mitä vanhin Joseph B. Wirthlin oli opettanut. Puheessa nimeltä ”Suurin käsky” vanhin Wirthlin kysyi: ”Rakastatteko te Herraa?” Hänen neuvonsa niille meistä, jotka vastaisivat ”kyllä”, olivat yksinkertaisia ja syvällisiä: ”Viettäkää aikaa Hänen seurassaan. Mietiskelkää Hänen sanojaan. Ottakaa Hänen ikeensä harteillenne. Pyrkikää ymmärtämään ja tottelemaan.”2 Sitten vanhin Wirthlin lupasi muutosta aikaansaavia siunauksia niille, jotka ovat halukkaita antamaan aikaa ja sijaa Jeesukselle Kristukselle.3

Me suhtauduimme vanhin Wirthlinin neuvoon ja lupaukseen vakavasti. Yhdessä lähetyssaarnaajiemme kanssa vietimme paljon aikaa Jeesuksen kanssa tutkien Uudesta testamentista Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumia sekä Mormonin kirjasta Kolmatta Nefiä. Jokaisen lähetyssaarnaajien kokouksen lopussa huomasimme kääntyneemme jälleen niiden puoleen, joita nimitimme ”viideksi evankeliumiksi”4 – lukien, keskustellen, pohtien ja oppien Jeesuksesta.

Minulle, Laurelille ja lähetyssaarnaajillemme ajan viettäminen pyhien kirjoitusten parissa Jeesuksen kanssa muutti kaiken. Opimme arvostamaan syvällisemmin sitä, kuka Hän on ja mikä Hänelle on tärkeää. Yhdessä me pohdimme, kuinka Hän opetti, mitä Hän opetti, millä tavoin Hän osoitti rakkautta, millä tavoin Hän siunasi ja palveli, pohdimme Hänen ihmetekojaan, kuinka Hän suhtautui kavaltamiseen, miten Hän käsitteli vaikeita inhimillisiä tunteita, pohdimme Hänen nimiään ja nimityksiään, kuinka Hän kuunteli, kuinka Hän ratkaisi ristiriitoja, millaisessa maailmassa Hän eli, pohdimme Hänen vertauksiaan, kuinka Hän kannusti ykseyteen ja ystävällisyyteen, pohdimme Hänen kykyään antaa anteeksi ja parantaa, Hänen saarnojaan, Hänen rukouksiaan, Hänen sovitusuhriaan, Hänen ylösnousemustaan, Hänen evankeliumiaan.

Meistä tuntui usein samalta kuin Sakkeuksesta, joka ”pienikokoisena” juoksi ja kiipesi metsäviikunapuuhun Jeesuksen kulkiessa Jerikon halki, koska – kuten Luukas kuvaili – Sakkeuksen lailla mekin halusimme ”nähdä, mikä mies Jeesus oli”.5 Jeesus ei ollut sellainen kuin halusimme tai toivoimme Hänen olevan, vaan ennemminkin sellainen kuin Hän todella oli ja on.6 Aivan kuten vanhin Wirthlin oli luvannut, me opimme hyvin todellisella tavalla, että ”Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on muutoksen evankeliumi. Se ottaa meidät maan ihmiset ja jalostaa meistä ihmisiä iankaikkisuuksia varten.”7

Ne olivat erityisiä aikoja. Opimme uskomaan, että ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta”8. Pyhät iltapäivät Prahassa, Bratislavassa tai Brnossa, kun koimme Jeesuksen voimaa ja todellisuutta, koskettavat edelleen meidän kaikkien elämää.

Tutkimme usein jakeita Markus 2:1–12. Niiden kertomus on vaikuttava. Haluan lukea osan siitä suoraan Markuksen evankeliumista ja sitten kertoa siitä niin kuin olen oppinut ymmärtämään sitä tutkittuani sitä perusteellisesti ja keskusteltuani siitä lähetyssaarnaajiemme ja muiden kanssa.9

”Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona,

väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa.

Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä,

jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.

Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ’Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.’”

Keskusteltuaan joidenkin väkijoukossa olevien kanssa10 Jeesus katsoi halvaantunutta miestä ja paransi hänet fyysisesti sanoen:

”’Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.’

Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ’Tällaista emme ole ikinä nähneet.’”11

Nyt kertomus siten kuin olen oppinut sen ymmärtämään: Palvelutyönsä varhaisina aikoina Jeesus palasi Kapernaumiin, pieneen kalastajakylään, joka sijaitsi Galileanjärven pohjoisrannalla.12 Hän oli äskettäin tehnyt sarjan ihmeitä parantamalla sairaita ja karkottamalla pahoja henkiä.13 Koska kyläläiset olivat innokkaita kuulemaan tätä miestä nimeltä Jeesus ja näkemään Hänet, he kokoontuivat kotiin, jossa Hänen huhuttiin majailevan.14 Kun he tekivät niin, Jeesus alkoi opettaa.15

Siihen aikaan Kapernaumissa talot olivat tasakattoisia, yksikerroksisia rakennuksia, jotka sijaitsivat yhdessä ryhmässä.16 Katto ja seinät olivat kiven, hirren, saven ja oljen sekoitusta, ja katolle päästiin rakennuksen sivustalla olevia yksinkertaisia portaita pitkin.17 Väkijoukko talossa kasvoi nopeasti, täytti huoneen, jossa Jeesus opetti, ja ulottui kadulle.18

Kertomus keskittyy mieheen, joka oli ”halvaantunut”, ja tämän neljään ystävään.19 Kyseisen tyyppiseen halvaantumiseen liittyy usein heikkoutta ja vapinaa.20 Kuvittelen yhden neljästä sanovan muille: ”Jeesus on meidän kylässämme. Me kaikki tiedämme ihmeistä, joita Hän on tehnyt, ja niistä, joita Hän on parantanut. Jos vain saamme ystävämme Jeesuksen luo, kenties hänetkin voidaan parantaa.”

Niinpä kukin heistä ottaa kiinni ystävänsä maton tai vuoteen kulmasta ja alkaa kantaa häntä läpi Kapernaumin mutkaisien, kapeiden, päällystämättömien katujen.21 Lihakset kipeinä he kääntyvät viimeisestä kulmasta mutta huomaavat, että väkijoukko tai – kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan – kuuntelemaan kokoontuneiden ihmisten ”tungos” on niin suuri, että heidän on mahdotonta päästä Jeesuksen luo.22 Rakkautta ja uskoa osoittaen nämä neljä eivät anna periksi. Sen sijaan he kiipeävät portaat kattotasanteelle kantaen varovasti mukanaan ystäväänsä ja tämän vuodetta, tekevät aukon sen huoneen kattoon, jossa Jeesus opettaa, ja laskevat ystävänsä alas.23

Miettikää, että keskellä varmastikin vakavaa opetushetkeä Jeesus kuulee raastavaa ääntä, katsoo ylös ja näkee kasvavan reiän katossa pölyn ja olkien putoillessa huoneeseen. Sitten lattialle lasketaan vuoteella makaava halvaantunut mies. Merkittävää on, että Jeesus huomaa, ettei tämä ole keskeytys vaan pikemminkin jotakin, millä on merkitystä. Hän katsoo vuoteella olevaa miestä, antaa julkisesti anteeksi hänen syntinsä ja parantaa hänet fyysisesti.24

Kun ajattelemme tätä luvun Markus 2 kertomusta, käy selväksi useita tärkeitä totuuksia siitä, että Jeesus on Kristus. Ensiksi, kun yritämme auttaa jotakuta meille rakasta tulemaan Kristuksen luo, me voimme tehdä sen luottaen siihen, että Hänellä on kyky nostaa synnin kuorma ja antaa anteeksi. Toiseksi, kun tuomme Kristuksen luo fyysisiä, emotionaalisia tai muita sairauksia, me voimme tehdä sen tietäen, että Hänellä on voima parantaa ja lohduttaa. Kolmanneksi, kun pyrimme niiden neljän tavoin tuomaan muita Kristuksen luo, me voimme tehdä sen varmuudella siitä, että Hän näkee todelliset aikeemme ja kunnioittaa niitä asianmukaisesti.

Muistakaa, että Jeesuksen opetus keskeytyi, kun kattoon ilmestyi aukko. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Jeesus ei nuhdellut niitä neljää, jotka keskeyttivät Hänet tekemällä aukon, eikä Hän jättänyt heitä huomiotta, vaan ”Jeesus näki heidän uskonsa”25. Ihmisjoukko, joka näki ihmeen, ”pelästyi ja ylisti Jumalaa, joka oli antanut ihmisille sellaisen vallan”26.

Veljet ja sisaret, saanen päättää kahteen lisähuomioon. Olimmepa lähetyssaarnaajia, palvelutyöveljiä tai -sisaria, Apuyhdistyksen johtajia, piispoja, opettajia, vanhempia, sisaruksia tai ystäviä, myöhempien aikojen pyhiin kuuluvina opetuslapsina me kaikki olemme mukana työssä, jossa tuodaan muita Kristuksen luo. Niinpä näiden neljän ystävän osoittamat ominaisuudet ovat pohdinnan ja jäljittelyn arvoisia.27 He olivat rohkeita, mukautuvia, sinnikkäitä, kekseliäitä, monitaitoisia, toiveikkaita, päättäväisiä, uskollisia, myönteisiä, nöyriä ja kestäviä.

Lisäksi nuo neljä tähdentävät yhteisön ja toveruuden hengellistä tärkeyttä.28 Viedäkseen ystävänsä Kristuksen luo jokaisen neljästä täytyi kantaa omasta kulmasta. Jos yksi päästäisi irti, asiat mutkistuisivat. Jos kaksi luovuttaisi, tehtävästä tulisi käytännöllisesti katsoen mahdoton. Jokaisella meistä on oma tehtävämme Jumalan valtakunnassa.29 Kun täytämme tuon tehtävän ja teemme oman osamme, me kannamme omaa kulmaamme. Olipa kyse Argentiinasta tai Vietnamista, Accrasta tai Brisbanesta, pienestä tai suuresta seurakunnasta, perheestä tai lähetyssaarnaajaparista, meillä jokaisella on kulma kannettavana. Kun teemme niin ja jos teemme niin, Herra siunaa meitä kaikkia. Kuten Hän näki heidän uskonsa, samoin Hän näkee meidän uskomme ja siunaa meitä kansana.

Toisinaan olen kantanut jonkin vuoteen nurkkaa, toisinaan taas olen itse ollut kannettavana. Osa voimasta tässä merkittävässä kertomuksessa Jeesuksesta on siinä, että se muistuttaa meille, kuinka paljon me tarvitsemme toisiamme veljinä ja sisarina, jotta tulisimme Kristuksen luo ja muuttuisimme.

Nämä ovat muutamia niistä opetuksista, joita olen saanut vietettyäni aikaa Jeesuksen kanssa luvun Markus 2 parissa.

”Suokoon Jumala, että me pystyisimme [kantamaan omaa kulmaamme], jotta emme väistyisi, jotta emme pelkäisi, vaan olisimme vahvoja uskossamme ja päättäväisiä työssämme Herran tarkoitusten toteuttamiseksi.”30

Todistan, että Jeesus elää, että Hän tuntee meidät ja että Hänellä on voima parantaa, muuttaa ja antaa anteeksi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Evie, Wilson, Hyrum ja George.

  2. Joseph B. Wirthlin, ”Suurin käsky”, Liahona, marraskuu 2007, s. 30.

  3. Vanhin Wirthlinin mainitsemia siunauksia ovat lisääntynyt kyky rakastaa, halukkuus olla kuuliainen ja vastaanottavainen Jumalan käskyille, halu palvella muita ja halu tehdä hyvää jatkuvasti.

  4. ”Evankeliumit – – ovat nelitahoinen esitys Jeesuksen elämästä ja opetuksista sekä Hänen kärsimyksestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan neljän eri evankelistan eli evankeliumin kirjoittajan kirjoittamana” (Anders Bergquist, ”Bible”, julkaisussa Encyclopedia of Christianity, toim. John Bowden, 2005, s. 141). [Englanninkielinen] Raamatun sanakirja lisää, että ”sana evankeliumi tarkoittaa ’hyvää sanomaa’. Hyvä sanoma on se, että Jeesus Kristus on tehnyt ihmiskunnan puolesta täydellisen sovituksen, joka lunastaa koko ihmiskunnan. – – Hänen kuolevaista elämäänsä ja Hänen palvelutyöhönsä liittyviä tapahtumia koskevia aikakirjoja nimitetään evankeliumeiksi.” (Bible Dictionary, ”Gospels”.) Kolmas Nefi, jonka Helamanin pojanpoika Nefi on kirjoittanut, sisältää aikakirjan ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen ilmestymisestä ja opetuksista Amerikan mantereella heti Hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen, ja siksi sitäkin voidaan nimittää ”evankeliumiksi”. Evankeliumit ovat erityisen vakuuttavia, koska niissä kerrotaan tapahtumista ja olosuhteista, joissa Jeesus itse opetti ja joihin Hän osallistui aktiivisesti. Ne ovat äärimmäisen tärkeä lähtökohta ymmärtääksemme Jeesuksen olevan Kristus ja ymmärtääksemme oman suhteemme Häneen ja Hänen evankeliumiinsa.

  5. Ks. Luuk. 19:1–4; ks. myös MK Jaak. 4:13 (jossa selitetään, että Henki ”puhuu asioista, niin kuin ne todella ovat, ja asioista, niin kuin ne todella tulevat olemaan”) ja OL 93:24 (jonka mukaan totuus on ”tieto asioista sellaisina kuin ne ovat ja kuin ne ovat olleet ja kuin ne tulevat olemaan”).

  6. Presidentti J. Reuben Clark kannusti samalla tavoin tutkimaan ”Vapahtajan elämää ja sitä, millainen Hän todella on”. Hän kehotti muita olemaan mukana Jeesuksen Kristuksen elämästä kertovissa pyhien kirjoitusten kertomuksissa, yrittämään ”kulkea Vapahtajan mukana, elää Hänen kanssaan, antaa Hänen olla todellinen ihminen, tietenkin puoliksi jumalallinen, mutta kuitenkin kulkien ihmisen lailla noina aikoina”. Lisäksi hän lupasi, että sellainen ponnistelu ”antaa teille sellaisen näkemyksen Hänestä, sellaisen läheisyyden Hänen kanssaan, jollaista ette uskoakseni voi saada millään muulla tavalla. – – Ottakaa selvää, mitä Hän teki, mitä Hän ajatteli, mitä Hän opetti. Tehkää niin kuin Hän teki. Eläkää niin kuin Hän eli, niin pitkälle kuin voimme. Hän oli täydellinen ihminen.” (Behold the Lamb of God, 1962, s. 8, 11.) Näkemyksiä Jeesuksen tutkimisen arvosta ja syistä historian asiayhteydessä on julkaisussa N. T. Wright ja Michael F. Bird, The New Testament in Its World, 2019, s. 172–187.

  7. Joseph B. Wirthlin, ”Suurin käsky”, s. 29.

  8. Luuk. 1:37.

  9. Sen lisäksi että olen säännöllisesti ja laajalti keskustellut jakeista Mark. 2:1–12 Tšekin ja Slovakian lähetyskentän lähetyssaarnaajien kanssa, olen myös kiitollinen opetuksista, joita olen saanut pohtiessani tätä tekstiä Salt Laken Highlandin vaarnan lähetyssaarnaajavalmennuskurssin nuorten miesten ja nuorten naisten sekä Salt Laken Pioneerin nuorten naimattomien aikuisten vaarnan johtohenkilöiden ja jäsenten kanssa.

  10. Ks. Mark. 2:6–10.

  11. Mark. 2:11–12.

  12. Ks. The Oxford Companion to the Bible, toim. Bruce M. Metzger ja Michael D. Coogan, 1993, s. 104; James Martin, Jesus: A Pilgrimage, 2014, s. 183–184.

  13. Ks. Mark. 1:21–45.

  14. Ks. Mark. 2:1–2.

  15. Ks. Mark. 2:2.

  16. Ks. Metzger ja Coogan, The Oxford Companion to the Bible, s. 104; William Barclay, The Gospel of Mark, 2001, s. 53.

  17. Ks. Barclay, The Gospel of Mark, s. 53; ks. myös Martin, Jesus: A Pilgrimage, s. 184.

  18. Ks. Mark. 2:2, 4; ks. myös Barclay, The Gospel of Mark, s. 52–53. Barclay selittää, että ”elämä Palestiinassa oli hyvin julkista. Aamulla talon ovi avattiin, ja kuka tahansa saattoi mennä ulos tai sisään. Ovea ei koskaan suljettu, ellei joku tietoisesti toivonut yksityisyyttä. Avoin ovi merkitsi kaikille avointa kutsua tulla sisään. Vaatimattomammissa [kodeissa, jollainen luvussa Mark. 2 mainittu] varmaankin oli, ei ollut eteishallia, vaan ovi avautui suoraan – – kadulle. Niinpä väkijoukko oli hetkessä täyttänyt talon äärimmilleen asti ja tukkinut oven edessä olevan jalkakäytävän, ja he kaikki kuuntelivat innokkaina, mitä Jeesuksella oli sanottavana.”

  19. Ks. Mark. 2:3.

  20. Ks. Medical Dictionary of Health Terms, ”palsy”, health.harvard.edu.

  21. Ks. Martin, Jesus: A Pilgrimage, s. 184.

  22. Ks. Mark. 2:4.

  23. Ks. Mark. 2:4; ks. myös Julie M. Smith, The Gospel according to Mark, 2018, s. 155–171.

  24. Ks. Mark. 2:5–12.

  25. Mark. 2:5, korostus lisätty.

  26. Matt. 9:8; ks. myös Mark. 2:12; Luuk. 5:26.

  27. Jakeessa OL 62:3 selitetään, että Herran palvelijoina ”te olette – – siunattuja, sillä todistus, jonka te olette esittäneet, on kirjoitettu muistiin taivaassa – – ja teidän syntinne on annettu teille anteeksi”.

  28. Ks. M. Russell Ballard, ”Toivo Kristuksessa”, Liahona, toukokuu 2021, s. 55–56. Presidentti Ballard huomauttaa, että ”yhteenkuuluvuuden tunne” on tärkeä sekä fyysiselle että hengelliselle terveydelle, ja hän toteaa: ”Jokaisella jäsenellä koorumeissamme, järjestöissämme, seurakunnissamme ja vaarnoissamme on Jumalan antamia lahjoja ja kykyjä, jotka voivat olla avuksi Hänen valtakuntansa rakentamisessa nyt.” Ks. myös David F. Holland, Moroni: A Brief Theological Introduction, 2020, s. 61–65. Holland käsittelee lukua Moroni 6 ja tapoja, joilla osallistuminen ja toveruus uskovien yhteisössä edistävät sellaista henkilökohtaista hengellistä kokemusta, joka sitoo meidät läheisemmin taivaaseen.

  29. Ks. Dieter F. Uchtdorf, ”Nostakaa siitä missä seisotte”, Liahona, marraskuu 2008, s. 56. Vanhin Uchtdorf selittää: ”Kukaan meistä ei voi eikä meidän pidäkään viedä Herran työtä eteenpäin yksin. Mutta jos me kaikki seisomme lähellä toisiamme Herran osoittamassa paikassa ja nostamme siitä, missä seisomme, mikään ei voi estää tätä jumalallista työtä etenemästä ylöspäin ja eteenpäin.” Ks. myös Chi Hong (Sam) Wong, ”Pelastakaa ykseydessä”, Liahona, marraskuu 2014, s. 15. Vanhin Wong viittaa jakeisiin Mark 2:1–5 ja opettaa, että ”auttaaksemme Vapahtajaa meidän täytyy työskennellä yhdessä ykseydessä ja sopusoinnussa. Jokainen henkilö, jokainen tehtävä ja jokainen kutsumus on tärkeä.”

  30. Oscar W. McConkie, julkaisussa Conference Report, lokakuu 1952, s. 57.