Yleiskonferenssi
Korotettiin ristille
Lokakuun 2022 yleiskonferenssi


Korotettiin ristille

Ollakseen Jeesuksen Kristuksen seuraaja ihmisen on joskus kannettava kuormaa ja mentävä sinne, missä vaaditaan uhrauksia ja missä kärsimys on väistämätöntä.

Vuosia sitten eräs tutkijakoulun opiskelutoveri kysyi minulta amerikkalaista uskontohistoriaa käsittelevän keskustelun jälkeen: ”Miksi myöhempien aikojen pyhät eivät ole ottaneet käyttöön ristiä, jota muut kristityt käyttävät uskonsa tunnusmerkkinä?”

Koska tällaiset ristiä koskevat kysymykset usein kyseenalaistavat sitoutumisemme Kristukseen, kerroin hänelle heti, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko pitää Jeesuksen Kristuksen sovitusuhria keskeisenä tosiasiana, ratkaisevan tärkeänä perustana, ensisijaisena oppina ja jumalallisen rakkauden ylimpänä ilmauksena Jumalan suuressa suunnitelmassa Hänen lastensa pelastukseksi.1 Selitin, että tuohon tekoon sisältyvä pelastava armo on välttämätön ja yleismaailmallinen lahja koko ihmiskunnalle Aadamista ja Eevasta maailman loppuun asti.2 Lainasin profeetta Joseph Smithiä, joka sanoi: ”Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain – – lisänä” Jeesuksen Kristuksen sovitukseen.3

Sitten luin hänelle, mitä Nefi oli kirjoittanut 600 vuotta ennen Jeesuksen syntymää: ”Ja – – enkeli puhui minulle – – sanoen: Katso! Ja minä katsoin ja näin Jumalan Karitsan, [joka] korotettiin ristille ja surmattiin maailman syntien tähden.”4

”Rakasta, kerro ja kutsu” -intoni päästessä täyteen vauhtiin jatkoin lukemista! Ylösnoussut Kristus sanoi nefiläisille Uudessa maailmassa: ”Minun Isäni lähetti minut, jotta minut korotettaisiin ristille ja jotta – – voisin vetää kaikki ihmiset luokseni, – – ja tästä syystä minut on korotettu.”5

Olin aikeissa lainata apostoli Paavalia, kun huomasin, että ystäväni katse alkoi lasittua. Hänen nopea vilkaisunsa rannekelloon muistutti häntä ilmiselvästi siitä, että hänen piti olla jossakin, missä tahansa muualla – ja hän kiiruhti kuvitteelliseen tapaamiseensa. Siihen päättyi keskustelumme.

Tänä aamuna, noin 50 vuotta myöhemmin, olen päättänyt saattaa loppuun selitykseni – vaikka joka ainoa teistä alkaisikin vilkuilla rannekelloaan. Kun yritän selittää, miksi me emme yleensä käytä uskonkäsitystemme tunnusmerkkinä ristiä, haluan tehdä täysin selväksi, että me kunnioitamme ja ihailemme syvästi niiden ihmisten uskontäyteisiä perusteita ja omistautunutta elämää, jotka käyttävät ristiä.

Yksi syy siihen, miksi me emme tähdennä ristiä tunnusmerkkinä, johtuu raamatullisista juuristamme. Koska ristiinnaulitseminen oli yksi Rooman valtakunnan tuskallisimmista teloitusmuodoista, monet Jeesuksen varhaiset seuraajat päättivät olla korostamatta tätä julmaa kärsimyksen välinettä. Kristuksen kuoleman merkitys oli epäilemättä keskeistä heidän uskossaan, mutta noin 300 vuotta he yleensä pyrkivät ilmaisemaan läheisen suhteensa evankeliumiin muilla keinoin.6

Neljännellä ja viidennellä vuosisadalla risti otettiin käyttöön yleisen kristinuskon tunnusmerkkinä, mutta meidän uskomme ei ole ”yleistä kristinuskoa”. Koska emme ole katolisia emmekä protestantteja, me olemme ennemminkin palautettu kirkko, palautettu Uuden testamentin kirkko. Näin ollen meidän alkuperämme ja meidän valtuutemme juontavat juurensa aikaan ennen kirkolliskokouksia, uskontunnustuksia ja ristiä uskonkäsitysten tunnusmerkkinä.7 Tässä mielessä yleiseen käyttöön myöhään tulleen tunnusmerkin puuttuminen on jälleen yksi todiste siitä, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on todellisen kristillisen alun palautus.

Toinen syy siihen, miksi emme käytä ristiä uskonkäsitystemme tunnusmerkkinä, on se, että me tähdennämme Kristuksen tehtävän täydellistä ihmettä – Hänen loistavaa ylösnousemustaan sekä Hänen uhrautuvaa kärsimystään ja kuolemaansa. Korostaen tätä suhdetta mainitsen kaksi taideteosta8, jotka ovat ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin taustana heidän pyhissä viikoittaisissa temppelikokouksissaan joka torstai Salt Lake Cityssä. Nämä maalaukset muistuttavat meitä jatkuvasti Hänen maksamastaan hinnasta ja saavuttamastaan voitosta, Hänen, jonka palvelijoita me olemme.

Kuva
Ristiinnaulitseminen, Harry Anderson
Kuva
Ylösnousemus, Harry Anderson

Kristuksen kaksiosaisen voiton yleisemmin tunnettu kuvaus on se, kuinka käytämme tätä Thorvaldsenin pientä teosta, jossa ylösnoussut Kristus nousee loistokkaasti haudasta ristiinnaulitsemisensa haavat yhä selvästi näkyvissä.9

Kuva
Kirkon logo

Lopuksi muistutamme itsellemme, että presidentti Gordon B. Hinckley opetti kerran: ”Jäsentemme elämän täytyy [olla] vertauskuvana [uskostamme].”10 Nämä pohdinnat – varsinkin jälkimmäinen – tuovat minut siihen, mikä on kaikista ristiin liittyvistä pyhien kirjoitusten viittauksista ehkä tärkein. Sillä ei ole mitään tekemistä riipusten tai korujen, kirkontornien tai opasteiden kanssa. Se liittyy pikemminkin siihen tinkimättömään nuhteettomuuteen ja tiukkaan moraaliseen selkärankaan, jolla kristittyjen tulisi vastata kutsuun, jonka Jeesus on antanut jokaiselle opetuslapselleen. Hän on sanonut meille kaikille jokaisessa maassa ja jokaisena aikakautena: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”11

Tässä puhutaan pikemminkin rististä, jota me kannamme, kuin rististä, jota käytämme. Ollakseen Jeesuksen Kristuksen seuraaja ihmisen on joskus kannettava kuormaa – omaa tai jonkun muun kuormaa – ja mentävä sinne, missä vaaditaan uhrauksia ja missä kärsimys on väistämätöntä. Todellinen kristitty ei voi seurata Mestaria vain niissä asioissa, joista hän on samaa mieltä. Ei. Me seuraamme Häntä kaikkialle, tarvittaessa myös kyynelten ja vaikeuksien täyttämille areenoille, joilla saatamme joskus olla hyvin yksin.

Tunnen kirkossa ja kirkon ulkopuolella ihmisiä, jotka seuraavat Kristusta juuri näin uskollisesti. Tunnen lapsia, joilla on vakavia fyysisiä vammoja, ja tunnen heitä hoitavia vanhempia. Näen heidän kaikkien työskentelevän joskus äärimmäiseen uupumukseen asti ja etsivän voimaa, turvaa ja muutamia ilon hetkiä, joita ei saa millään muulla tavoin. Tunnen monia naimattomia aikuisia, jotka kaipaavat ja ansaitsevat rakastavan kumppanin, suurenmoisen avioliiton ja kodin täynnä omia lapsia. Mikään toive ei voisi olla vanhurskaampi, mutta vuosi toisensa jälkeen tällainen onni jää toteutumatta. Tunnen niitä, jotka taistelevat monenlaisia mielen sairauksia vastaan, jotka pyytävät apua rukoillessaan, kaivatessaan ja tavoitellessaan henkisen vakauden luvattua maata. Tunnen niitä, jotka elävät uuvuttavassa köyhyydessä, mutta jotka epätoivoa uhmaten pyytävät vain mahdollisuutta parantaa läheistensä ja muiden apua tarvitsevien elämää. Tunnen monia, jotka kamppailevat identiteetin, sukupuolen ja seksuaalisuuden tuskallisten kysymysten kanssa. Itken heidän vuokseen ja itken heidän kanssaan, koska tiedän, miten merkittäviä seurauksia heidän päätöksillään on.

Nämä ovat vain muutamia niistä hyvin monista koettelevista olosuhteista, joita saatamme kohdata elämässä, vakavia muistutuksia siitä, että opetuslapseudella on hintansa. Araunalle, joka yritti antaa kuningas Daavidille ilmaisia härkiä ja ilmaista puuta polttouhriksi, Daavid sanoi: ”Ei, minä ostan sinulta kaiken täydestä hinnasta. Minä en uhraa Herralleni ja Jumalalleni ilmaiseksi saatuja polttouhreja.”12 Samoin sanomme me kaikki.

Kun otamme ristimme ja seuraamme Häntä, olisi todella murheellista, jos haasteidemme paino ei saisi meitä suhtautumaan myötätuntoisemmin ja huolehtivaisemmin toisten kantamiin kuormiin. Yksi ristiinnaulitsemisen vaikuttavimmista paradokseista on se, että Vapahtajan käsivarret venytettiin auki ja sitten naulittiin ristiin, mikä kuvastaa tahattomasti mutta tarkasti sitä, että jokainen mies, nainen ja lapsi koko ihmissuvussa on paitsi tervetullut myös kutsuttu Hänen lunastavaan, korottavaan syleilyynsä.13

Niin kuin tuskallisen ristiinnaulitsemisen jälkeen seurasi loistelias ylösnousemus, samoin kaikenlaisia siunauksia vuodatetaan niille, jotka ovat halukkaita, kuten Mormonin kirjan profeetta Jaakob sanoo, ”[uskomaan] Kristukseen ja [katsomaan] hänen kuolemaansa ja [kärsimään] hänen ristinsä”. Toisinaan nämä siunaukset tulevat pian, ja toisinaan ne tulevat myöhemmin, mutta henkilökohtaisen via dolorosamme14 ihmeellisenä lopputuloksena on Mestarin itsensä antama lupaus, että ne kyllä tulevat. Jotta saisimme nämä siunaukset, seuratkaamme Häntä – vankkumatta, horjumatta ja pakenematta, epäröimättä tehtävän edessä silloinkaan, kun ristimme saattaa olla raskas, tai edes silloinkaan, kun polku voi hetkeksi muuttua synkäksi. Lausun syvän henkilökohtaisen kiitokseni teidän vahvuudestanne, uskollisuudestanne ja rakkaudestanne. Tänä päivänä lausun apostolisen todistukseni Hänestä, joka ”korotettiin”15, ja niistä iankaikkisista siunauksista, joita Hän antaa niille, jotka ”korotetaan” Hänen kanssaan. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Jeffrey R. Holland, Encyclopedia of Mormonism, 1992, ”Atonement of Jesus Christ”, osa 1, s. 83.

  2. Amulek sanoo Kristuksen sovituksen olevan ”suuri ja viimeinen uhri”, joka on ulottuvuudeltaan ”ääretön ja iankaikkinen” (Alma 34:10). Sillä ”kaikki ovat langenneita ja kadotettuja, ja heidän täytyisi hukkua, elleivät he voisi pelastua sovituksen kautta” (Alma 34:9; ks. myös jakeet 8–12). Presidentti John Taylor lisää: ”Meille käsittämättömällä ja selittämättömällä tavalla [Jeesus] kantoi koko maailman syntien painon, ei vain Aadamin vaan hänen jälkeläistensä, ja niin tekemällä avasi taivaan valtakunnan, ei vain kaikille uskoville ja kaikille, jotka tottelivat Jumalan lakia, vaan yli puolelle ihmiskuntaa, jotka kuolevat ennen tuloaan kypsään ikään, ja samoin [niille], jotka kuoltuaan ilman lakia nousevat Hänen välitystyönsä kautta ylös ilman lakia ja tuomitaan ilman lakia, ja pääsevät siten – – osallisiksi Hänen sovituksensa siunauksista” (An Examination into and an Elucidation of the Great Principle of the Mediation and Atonement of Our Lord and Savior Jesus Christ, 1892, s. 148–149; Kirkon presidenttien opetuksia: John Taylor, 2002, s. 52).

  3. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 51.

  4. 1. Nefi 11:32–33.

  5. 3. Nefi 27:14–15.

  6. Paavalin opetuksissa on toki viittauksia ristiin (ks. esim. 1. Kor. 1:17–18; Gal. 6:14; Fil. 3:18), mutta nämä viittaavat johonkin paljon suurempaan kuin kahteen yhteennaulattuun puupalkkiin tai mihinkään pienempään sellaiseen tunnusmerkkiin. Kun Paavali siis puhuu rististä, hän käyttää opillista pikakirjoitusta puhuen sovituksen majesteettisuudesta – aiheesta, josta myöhempien aikojen pyhät mielellään puhuvat hänen kanssaan ja lainaavat hänen sanojaan.

  7. Varhaiset ja perinteiset kristityt hahmot, kuten Martti Lutherin työtoveri Andreas Karlstadt (1486–1541), esittivät myöhäiskeskiajalla, että ”krusifiksi [yksinään] kuvasi vain Kristuksen inhimillistä kärsimystä eikä tuonut esiin Hänen ylösnousemustaan ja lunastavia [voimiaan]” (julkaisussa John Hilton III, Considering the Cross: How Calvary Connects Us with Christ, 2021, s. 17).

  8. Harry Anderson, Ristiinnaulitseminen; Harry Anderson, Maria ja ylösnoussut Herra.

  9. Ks. Russell M. Nelson, ”Avatkaamme taivaat avuksi”, Liahona, toukokuu 2020, s. 72–74.

  10. Gordon B. Hinckley, ”The Symbol of Christ”, Ensign, toukokuu 1975, s. 92.

  11. Matt. 16:24.

  12. 2. Sam. 24:24.

  13. ”Hänen käsivartensa on ojennettuna kaikille ihmisille, jotka tekevät parannuksen ja uskovat hänen nimeensä” (Alma 19:36; ks. myös 2. Nefi 26:33; Alma 5:33).

  14. Via dolorosa on latinankielinen ilmaus, joka tarkoittaa ”tuskallisen vaikeaa reittiä, kulkua tai kokemusten sarjaa” (Merriam-Webster.com Dictionary, ”via dolorosa”). Useimmiten se liitetään Jeesuksen siirtymiseen Pilatuksen langettamasta tuomiosta ristiinnaulitsemiseen Golgatalla.

  15. Ks. 3. Nefi 27:14–15.