Hän voisi parantaa minut!

Moroni lupaa, että jos luemme Mormonin kirjaa ja kysymme sitten Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, onko se totta, Jumala ilmoittaa siitä totuuden Pyhän Hengen voimalla.¹ Miljoonat ihmiset ovat toimineet tämän lupauksen mukaisesti ja saaneet vakuuttavan todistuksen siitä, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteys on palautettu.

Moroni kehottaa meitä Mormonin kirjaa lukiessamme ”muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina [tähän] aikaan asti – –, ja pohdiskelemaan sitä [sydämessämme]”². Mormonin kirjan kertomukset ja opetukset muistuttavat meitä Vapahtajan rakkaudesta, myötätunnosta ja armosta sekä todistavat niistä.

Isäni kuoli huhtikuussa 2013. Kun valmistauduin puhumaan hänen hautajaisissaan, ymmärsin, kuinka siunattu olin, koska tunsin hänen lempikohtiaan pyhissä kirjoituksissa ja rakastin niitä. Hän luki niitä perhetapaamisissa, ja hän luki niitä kanssani, kun tarvitsin neuvoja, ohjausta tai uskon vahvistamista. Kuulin hänen käyttävän niitä puheissa ja toimiessaan tehtävissä. Sen lisäksi että tunsin ne, voin yhä muistaa hänen äänensä soinnin ja ne hengelliset tunteet, joita koin, kun hän luki niitä. Kertomalla pyhien kirjoitusten kohdista ja tunteistaan isäni auttoi minua luomaan lujan perustan uskolle Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Isäni rakasti erityisesti kertomusta siitä, kun Vapahtaja kävi Nefin kansan luona.³ Tämä pyhä kertomus kertoo ylösnousseesta ja korotetusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Hän oli juonut katkerasta maljasta ja kärsinyt kaiken, jotta me emme kärsisi, jos tekisimme parannuksen.⁴ Hän oli käynyt henkimaailmassa ja järjestänyt siellä evankeliumin saarnaamisen.⁵ Hän oli noussut kuolleista, ja Hän oli ollut Isän luona ja saanut Isältä käskyn antaa nefiläisille pyhiä kirjoituksia, jotka siunaisivat tulevia sukupolvia.⁶ Hän oli korotettu, ja Hänellä oli kaikki iankaikkinen voimansa ja kykynsä. Voimme oppia Hänen opetustensa jokaisesta yksityiskohdasta.

Luvussa 3. Nefi 11 kerrotaan, kuinka Vapahtaja laskeutui taivaasta opettamaan nefiläisille, että Hän on Jeesus Kristus, jonka profeetat todistivat tulevan maailmaan. Hän julisti, että Hän on maailman valo ja että Hän on kirkastanut Isän ottamalla päälleen maailman synnit. Hän kutsui ihmisiä tulemaan ja laittamaan kätensä Hänen kylkeensä sekä tunnustelemaan naulojen jälkiä Hänen käsissään ja jaloissaan. Hän halusi heidän tietävän, että Hän on Israelin Jumala, joka surmattiin maailman syntien tähden. Ihmiset vastasivat iloiten mennen yksitellen, kunnes he kaikki olivat nähneet ja tunteneet, että se todella oli Hän, jonka profeetat olivat kirjoittaneet tulevan.⁷

Jeesus opetti nefiläisille parannuksen tärkeyttä, pienen lapsen kaltaiseksi tulemista ja tarvetta saada kaste sellaisen suorittamana, jolla on Hänen antamansa valtuus. Sitten Hän opetti suuren osan siitä opista, jota opiskelemme tänä vuonna Uudesta testamentista.

Luvussa 3. Nefi 17 kerrotaan, kuinka Jeesus sanoi ihmisille, että Hänen oli aika mennä Isän luo ja myös näyttäytyä Israelin kadonneille heimoille.⁸ Kun Hän loi katseensa väkijoukkoon, Hän huomasi heidän olevan kyynelissä ja katsovan herkeämättä Häneen, ikään kuin pyytääkseen Häntä viipymään vähän kauemmin.⁹

Vapahtajan vastaus nefiläisille oli sekä koskettava että opettavainen. Hän sanoi: ”Katso, minun sisimpäni on täynnä myötätuntoa teitä kohtaan.”¹⁰

Uskon, että Hänen myötätuntonsa oli paljon enemmän kuin vastaus ihmisten kyyneliin. Vaikuttaa siltä, että Hän pystyi näkemään heidät sovitusuhrinsa silmin. Hän näki heidän kaikki kipunsa, ahdinkonsa ja koetuksensa. Hän näki heidän sairautensa. Hän näki heidän heikkoutensa, ja tuskallisen kärsimyksensä vuoksi Getsemanessa ja Golgatalla Hän osasi auttaa heitä heidän heikkouksiensa mukaisesti.¹¹

Samalla tavoin kun Vapahtajamme Jeesus Kristus katsoo meitä, Hän näkee ja ymmärtää syntiemme aiheuttaman tuskan ja kuorman. Hän näkee riippuvuutemme ja haasteemme. Hän näkee kaikenlaiset kamppailumme ja ahdinkomme – ja Hän on täynnä myötätuntoa meitä kohtaan.

Sitten seurasi Hänen armollinen kutsunsa nefiläisille: ”Onko teillä keskuudessanne sairaita? Tuokaa heidät tänne. Onko teillä rampoja tai sokeita tai ontuvia tai raajarikkoja tai spitaalisia tai surkastuneita tai kuuroja tai millään tavalla vaivaisia? Tuokaa heidät tänne, niin minä parannan heidät, sillä tunnen myötätuntoa teitä kohtaan; sisimpäni on täynnä armoa.”¹²

Ja ihmiset menivät sinne ”kaikkien niiden kanssa, jotka olivat jollakin tavalla vaivaisia, ja hän paransi heidät joka ainoan, kun heidät tuotiin hänen luoksensa”¹³.

Vuonna 1990 asuimme pienessä Salen kaupungissa Victoriassa Australiassa. Olimme onnellisen kiireisiä perheen, kirkon ja työn parissa. Eräänä kauniina kesälauantaina juuri ennen joulua päätimme lähteä retkelle muutamiin puistoihin ja eräälle suosikkirannalle. Kun olimme viettäneet ihanan päivän perheen kanssa leikkien, pakkasimme kaikki autoon ja lähdimme kotiin. Ajaessani nukahdin hetkellisesti, mikä aiheutti nokkakolarin. Toivuttuani hieman katselin ympärilleni autossa. Vaimoni Maxinen jalka oli pahasti murtunut, ja hänen oli vaikea hengittää. Hänen rintalastansa oli murtunut. Kolme tytärtämme olivat sokissa, mutta näyttivät onneksi olevan kunnossa. Minä olin saanut vähäisiä vammoja. Mutta viiden kuukauden ikäinen poikamme ei reagoinut.

Keskellä onnettomuustilanteen stressiä ja hämmennystä vanhin tyttäremme, 11-vuotias Kate, sanoi kiireesti: ”Isä, sinun pitää antaa Jaromille siunaus.” Pienen ponnistelun jälkeen tyttäreni ja minä pääsimme ulos autosta. Maxinea ei voitu siirtää. Nostin Jaromin varovasti. Sitten kävin maahan selälleni, asetin hänet varovasti rinnalleni ja annoin hänelle pappeuden siunauksen. Kun ambulanssi saapui noin 40 minuuttia myöhemmin, Jarom oli tajuissaan.

Sinä iltana jätin kolme perheenjäsentä sairaalaan ja menin vaitonaisena taksilla kotiin kahden tyttäreni kanssa. Rukoilin koko sen pitkän yön taivaallista Isää, että perheeni ja toisessa autossa loukkaantuneet toipuisivat. Armollisesti minun rukouksiini ja monien muiden palavasti lausuttuihin rukouksiin vastattiin. Ajan kuluessa kaikki parantuivat, mikä oli suuri siunaus ja lempeä armoteko.

Minä tunsin silti edelleen syvää syyllisyyttä ja katumusta siitä, että olin aiheuttanut niin kauhean onnettomuuden. Heräilin öisin ja elin uudelleen ne kauhistuttavat tapahtumat. Kamppailin vuosia antaakseni anteeksi itselleni ja tunteakseni rauhaa. Kun sitten pappeusjohtajana autoin muita tekemään parannusta ja tuntemaan Vapahtajan myötätuntoa, laupeutta ja rakkautta, tajusin, että Hän voisi parantaa minut.

Vapahtajan parantava ja lunastava voima pätee vahingossa tehtyihin virheisiin, huonoihin päätöksiin, haasteisiin ja kaikenlaisiin koettelemuksiin – samoin kuin synteihimme. Kun käännyin Hänen puoleensa, syyllisyyden ja katumuksen tunteeni korvautuivat vähitellen rauhalla ja levollisuudella.

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Kun Vapahtaja suoritti sovituksen koko ihmiskunnan hyväksi, Hän antoi keinon, jolla ne, jotka seuraavat Häntä, voivat päästä osallisiksi Hänen parantavasta, vahvistavasta ja lunastavasta voimastaan. Nämä hengelliset etuoikeudet ovat kaikkien niiden ulottuvilla, jotka pyrkivät kuulemaan Häntä ja seuraamaan Häntä.”¹⁴

Veljet ja sisaret, kannattepa selvittämättömän synnin kuormaa, kärsittepä rikkomuksen vuoksi, joka on tehty teitä vastaan kauan sitten, tai kamppailettepa antaaksenne itsellenne anteeksi vahingossa tapahtuneen virheen, te voitte päästä osallisiksi Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen parantavasta ja lunastavasta voimasta.

Todistan, että Hän elää. Hän on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Hän rakastaa meitä. Hän tuntee myötätuntoa meitä kohtaan, Hän on täynnä armoa, ja Hän voi parantaa sinut. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.