Yhtä Kristuksessa

Kuten presidentti Dallin H. Oaks on todennut, tänään on palmusunnuntai, alku pääsiäisviikolle, joka juhlistaa Herran saapumista riemusaatossa Jerusalemiin, Hänen kärsimistään Getsemanessa ja kuolemaansa ristillä vain päiviä myöhemmin sekä Hänen loistavaa ylösnousemustaan pääsiäissunnuntaina. Tehkäämme vakaa päätös olla koskaan unohtamatta, mitä Kristus kärsi lunastaakseen meidät.¹ Älkäämme myöskään koskaan kadottako sitä pakahduttavaa iloa, jota tunnemme jälleen kerran pääsiäisenä, kun mietimme Hänen voittoaan haudasta ja kaikkia koskevan ylösnousemuksen lahjaa.

Illalla ennen edessään olevia koettelemuksia ja ristiinnaulitsemista Jeesus osallistui apostoliensa kanssa pääsiäisaterialle. Tämän viimeisen aterian lopussa pyhässä esirukouksessa Jeesus anoi Isältään näillä sanoilla: ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.”²

Sitten Vapahtaja laajensi lempeästi pyyntönsä koskemaan kaikkia uskovia:

”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.

Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme.”³

Yhdeksi tuleminen on toistuva teema Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa ja Jumalan kanssakäymisissä lastensa kanssa. Siionin kaupungista Henokin aikana sanotaan, että ”sillä oli yksi sydän ja yksi mieli”⁴. Uusi testamentti kertoo varhaisista pyhistä Jeesuksen Kristuksen alkukirkossa: ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”⁵

Meidän omana taloudenhoitokautenamme Herra on kehottanut: ”Minä sanon teille: Olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun.”⁶ Yksi Herran esittämä syy sille, miksi varhaiset pyhät Missourissa eivät olleet onnistuneet perustamaan Siionin paikkaa, oli se, että he eivät ”ole yhtä sen ykseyden mukaan, jota selestisen valtakunnan laki vaatii”⁷.

Siellä, missä Jumala vallitsee kaikkien sydämessä ja mielessä, ihmisten kuvaillaan olevan ”yhtä, Kristuksen lapsia”⁸.

Kun ylösnoussut Vapahtaja ilmestyi Mormonin kirjan muinaisille kansoille, Hän huomautti paheksuen, että aiemmin kansan keskuudessa oli ollut kiistoja kasteesta ja muista asioista. Hän käski:

”Eikä teidän keskuudessanne pidä olla kiistoja, kuten tähän asti on ollut; eikä teidän keskuudessanne pidä olla kiistoja minun oppini kohdista, niin kuin on tähän asti ollut.

Sillä totisesti, totisesti minä sanon teille, että se, jossa on kiistelyn henki, ei ole minusta vaan on Perkeleestä, joka on kiistelyn isä.”⁹

Kuinka me voimme äärimmäisen riidanhaluisessa maailmassamme saavuttaa ykseyden, erityisesti kirkossa, missä meillä on määrä olla ”yksi – – Herra, yksi usko, yksi kaste”¹⁰? Paavali antaa meille ratkaisun:

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.

Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”¹¹

Me olemme liian erilaisia ja toisinaan liian eripuraisia voidaksemme kokoontua yhteen minkään muun perusteen tai nimen nojalla. Vain Jeesuksessa Kristuksessa me voimme todella tulla yhdeksi.

Yhdeksi tuleminen Kristuksessa tapahtuu yksi kerrallaan – me jokainen aloitamme itsestämme. Me olemme lihasta ja hengestä koostuvia kaksitahoisia olentoja, ja toisinaan me käymme sotaa sisimmässämme. Kuten Paavali ilmaisi:

”Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain,

mutta siinä, mitä teen [ruumiissani], näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki.”¹²

Myös Jeesus oli lihasta ja hengestä koostuva olento. Häntä koeteltiin. Hän ymmärtää. Hän voi auttaa meitä saavuttamaan ykseyden sisimmässämme.¹³ Ammentaen voimaa Kristuksen valosta ja armosta me sen vuoksi pyrimme antamaan hengellemme – ja Pyhälle Hengelle – hallitsevan aseman sen yli, mikä on fyysistä. Ja kun epäonnistumme, Kristus on sovituksellaan antanut meille parannuksen lahjan ja mahdollisuuden yrittää uudelleen.

Jos me jokainen yksilöinä puemme Kristuksen yllemme, niin yhdessä me voimme toivoa tulevamme yhdeksi, kuten Paavali sanoi, ”Kristuksen ruumiiksi”¹⁴. Kristuksen yllemme pukemiseen sisältyy epäilemättä se, että teemme Hänen suurimmasta ja tärkeimmästä käskystään¹⁵ oman suurimman ja tärkeimmän sitoumuksemme, ja jos me rakastamme Jumalaa, me pidämme Hänen käskynsä.¹⁶

Ykseys veljiemme ja sisartemme kanssa Kristuksen ruumiissa kasvaa, kun otamme varteen toisen käskyn – joka liittyy erottamattomasti ensimmäiseen – rakastaa muita niin kuin itseämme.¹⁷ Ja luulen, että meidän keskuudessamme saavutettaisiin vieläkin täydellisempi ykseys, jos noudattaisimme Vapahtajan korkeampaa ja pyhempää ilmausta tästä toisesta käskystä – rakastaa toisiamme paitsi niin kuin me rakastamme itseämme myös kuten Hän on rakastanut meitä.¹⁸ Yhteenvetona ”[jokainen tavoittelee] lähimmäisensä parasta ja [tekee] kaiken silmämääränä vain Jumalan kunnia”¹⁹.

Presidentti Marion G. Romney, entinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, selitti, kuinka kestävä rauha ja ykseys saavutetaan. Hän sanoi:

”Jos yksi ihminen taipuu Saatanan houkutuksiin ja täyttyy lihan teoilla, hän sotii itseään vastaan. Jos kaksi tekee sen, he taistelevat itseään vastaan ja toisiaan vastaan. Jos monet ihmiset tekevät sen, koko yhteisö saa korjata runsaan ahdingon ja riidan sadon. Jos maan hallitsijat taipuvat Saatanan houkutuksiin, koko maailma on sodassa.”

Presidentti Romney jatkoi: ”Niin kuin lihan teot vaikuttavat kaikkiin ihmisiin, niin tekee myös rauhan evankeliumi. Jos yksi ihminen elää sen mukaan, hänellä on rauha itsensä kanssa. Jos kaksi ihmistä elää sen mukaan, heillä on rauha itsensä kanssa ja keskenään. Jos maan kansalaiset elävät sen mukaan, maassa vallitsee sisäinen rauha. Kun riittävän moni kansakunta nauttii Hengen hedelmästä hallitakseen maailman asioita, silloin ja vasta silloin sodat loppuvat maailmasta. – – (Ks. Alfred Lord Tennyson, ”Locksley Hall”, The Complete Poetical Works of Tennyson, toim. W. J. Rolfe, 1898, s. 93, rivit 27–28.)”²⁰

Kun me ”puemme Kristuksen yllemme”, me voimme joko ratkaista epäsovun, erimielisyydet ja riidat tai jättää ne taaksemme. Kirkkomme historiassa on varsin vaikuttava esimerkki hajaannuksen voittamisesta. Vanhin Brigham Henry Roberts (tunnetaan yleisesti nimellä B. H. Roberts), joka syntyi Englannissa vuonna 1857, palveli jäsenenä seitsemänkymmenen ensimmäisessä neuvostossa, josta nykyään käytetään nimitystä seitsemänkymmenen johtokunta. Vanhin Roberts oli kykenevä ja uupumaton palautetun evankeliumin ja kirkon puolustaja joinakin sen vaikeimpina aikoina.

Vuonna 1895 eräs kiista kuitenkin vaaransi vanhin Robertsin palvelemisen kirkossa. B. H. oli nimitetty edustajaksi kokoukseen, joka laati Utahin perustuslakia, kun siitä tuli osavaltio. Jälkeenpäin hän päätti asettua ehdolle Yhdysvaltain kongressiin mutta hän ei ilmoittanut asiasta ensimmäiselle presidenttikunnalle eikä kysynyt siltä lupaa. Presidentti Joseph F. Smith, neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, arvosteli B. H:ta ankarasti tuosta laiminlyönnistä yleisessä pappeuskokouksessa. Vanhin Roberts hävisi vaalit ja tunsi, että hänen tappionsa johtui suurelta osin presidentti Smithin lausunnoista. Hän arvosteli kirkon johtajia joissakin poliittisissa puheissa ja haastatteluissa. Hän vetäytyi aktiivisesta kirkon palvelutyöstä. Pitkässä kokouksessa Suolajärven temppelissä ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista neuvoston jäsenten kanssa B. H. puolusti järkähtämättömänä omaa kantaansa. Myöhemmin ”presidentti [Wilford] Woodruff antoi [vanhin Robertsille] kolme viikkoa aikaa harkita kantaansa uudelleen. Jos hän ei tekisi parannusta, hänet vapautettaisiin seitsemänkymmenen koorumista.”²¹

Myöhemmässä yksityisessä tapaamisessa apostoli Heber J. Grantin ja apostoli Francis Lymanin kanssa B. H. oli aluksi järkähtämätön, mutta lopulta rakkaus ja Pyhä Henki voittivat. Hänen silmänsä kyyneltyivät. Nämä kaksi apostolia kykenivät vastaamaan eräisiin laiminlyönneiksi ja loukkauksiksi koettuihin seikkoihin, jotka vaivasivat B. H:ta, ja lopuksi he esittivät vilpittömän vetoomuksen sovinnon tekemiseksi. Seuraavana aamuna pitkällisen rukouksen jälkeen vanhin Roberts lähetti vanhin Grantille ja vanhin Lymanille viestin, että hän oli valmis olemaan jälleen yhtä veljiensä kanssa.²²

Kun vanhin Roberts myöhemmin tapasi ensimmäisen presidenttikunnan, hän sanoi: ”Menin Herran luo ja sain Hänen Henkensä välityksellä valoa ja ohjeen nöyrtyä Jumalan valtuuden edessä.”²³ Jumalan rakkauden innoittamana B. H. Roberts pysyi uskollisena ja kyvykkäänä kirkon johtohenkilönä elämänsä loppuun asti.²⁴

Voimme nähdä tästä esimerkistä myös sen, ettei ykseys tarkoita yksinkertaista myöntymistä siihen, että jokaisen tulee toimia oman mielensä mukaan tai kulkea omaa tietään. Me emme voi olla yhtä, ellemme kaikki toimi yhteisen asian hyväksi. Se tarkoittaa B. H. Robertsin sanoin nöyrtymistä Jumalan valtuuden edessä. Me olemme erilaisia jäseniä Kristuksen ruumiissa täyttäen erilaisia tehtäviä eri aikoina – korva, silmä, pää, käsi, jalat – ja silti kaikki yhtä ruumista.²⁵ Sen vuoksi tavoitteenamme on, että ”ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan”²⁶.

Ykseys ei edellytä samanlaisuutta, mutta se edellyttää sopusointua. Sydämemme voivat olla yhteen liitettyinä rakkaudessa, voimme olla yhtä uskossa ja opissa ja silti kannattaa eri urheilujoukkueita, olla eri mieltä eri poliittisista kysymyksistä, väitellä tavoitteista ja oikeasta keinosta saavuttaa niitä sekä monista muista sellaisista asioista. Mutta emme saa koskaan olla eri mieltä tai kiistellä tuntien suuttumusta tai halveksuntaa toisiamme kohtaan. Vapahtaja on sanonut:

”Sillä totisesti, totisesti minä sanon teille, että se, jossa on kiistelyn henki, ei ole minusta vaan on Perkeleestä, joka on kiistelyn isä, ja hän yllyttää ihmisten sydämet kiistelemään vihaisina keskenään.

Katso, minun oppini ei ole yllyttää ihmisten sydämiä vihaisina toisiaan vastaan, vaan minun oppini on, että sellaisen on loputtava.”²⁷

Vuosi sitten presidentti Russell M. Nelson vetosi meihin näillä sanoilla: ”Kukaan meistä ei voi hallita kansakuntia tai muiden tekoja tai edes oman perheemme jäseniä. Mutta me voimme hallita itseämme. Kutsun teitä tänään, rakkaat veljet ja sisaret, lopettamaan ristiriidat, jotka raivoavat omassa sydämessänne, omassa kodissanne ja omassa elämässänne. Haudatkaa kaikenlaiset taipumukset vahingoittaa muita – olivatpa nuo taipumukset sitten kiukkua, terävää kieltä tai kaunaa jotakuta kohtaan, joka on loukannut teitä. Vapahtaja käski meitä kääntämään toisen posken [ks. 3. Nefi 12:39], rakastamaan vihollisiamme ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka vahingoittavat meitä [ks. 3. Nefi 12:44].”²⁸

Sanon jälleen, että vain olemalla yksilöinä uskollisia Jeesukselle Kristukselle ja tuon uskollisuutemme kautta sekä rakastamalla Häntä me voimme toivoa olevamme yhtä – yhtä sisimmässämme, yhtä kotona, yhtä kirkossa, lopulta yhtä Siionissa ja ennen kaikkea yhtä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kanssa.

Palaan pääsiäisviikon tapahtumiin ja Lunastajamme ylimpään voittoon. Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus todistaa Hänen jumalallisuudestaan ja siitä, että Hän on voittanut kaiken. Hänen ylösnousemuksensa todistaa, että liiton sitomina Häneen mekin voimme voittaa kaiken ja tulla yhdeksi. Hänen ylösnousemuksensa todistaa, että Hänen kauttaan kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä ovat todellisuutta.

Tänä aamuna todistan Hänen kirjaimellisesta ylösnousemuksestaan ja kaikesta siihen sisältyvästä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.