Kärsivällisyyden voima

Kuinka kiitollinen olenkaan myöhempien aikojen pyhistä kirjoituksista, jotka koskevat keskeisiä kristillisiä hyveitä.

Mormonin kirja antaa ymmärrystä kärsivällisyyden ja rakkauden välisestä suhteesta. Todettuaan, että ellei ihmisellä ”ole rakkautta, hän ei ole mitään; niinpä hänellä täytyy olla rakkautta”, Mormon jatkaa nimeämällä 13 rakkauden, eli Kristuksen puhtaan rakkauden, osatekijää. Minusta on erittäin kiinnostavaa, että tämän pakollisen hyveen 13 osatekijästä neljä liittyy kärsivällisyyteen (ks. Moroni 7:44–45).

Ensiksi, ”rakkaus on pitkämielinen”. Siitähän juuri kärsivällisyydessä on kyse. Se, että rakkaus ”ei vihastu helposti”, on toinen tämän ominaisuuden puoli, samaten kuin että ”kaiken se kestää”. Ja viimein se, että rakkaus ”kaiken kärsii”, on todellakin kärsivällisyyden ilmenemismuoto (ks. Moroni 7:45). Näistä määrittelevistä osatekijöistä käy selkeästi ilmi, että ellei kärsivällisyys kaunista sieluamme, meillä on vakavia puutteita, mitä tulee Kristuksen kaltaiseen luonteeseen.

Raamatussa Job on klassinen esimerkki kärsivällisyydestä. Menetettyään laajan valtakuntansa, jopa lapsensa, Job kykeni horjumattoman uskonsa turvin julistamaan: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” Kaikissa koettelemuksissaan ja tuskissaankaan ”Job ei kapinoinut Herraa vastaan eikä syyttänyt häntä”. (Job 1:21–22.)

Kuinka usein me kuulemmekaan sorrettujen sielujen kysyvän typerästi, ”kuinka Jumala saattoi tehdä tämän minulle?” kun oikeastaan heidän pitäisi rukoilla voimaa kestää ja kärsiä kaikki.

Suurimmat pyhien kirjoitusten esimerkit kärsivällisyydestä löytyvät Jeesuksen Kristuksen elämästä. Kristuksen pitkämielisyys ja kestävyys käyvät parhaiten ilmi sinä tuskallisena yönä Getsemanessa, jolloin Hän lausui sovittavassa kärsimyksessään: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39.) Hän todellakin kärsi, sieti ja kesti kaiken.

Ollessaan naulittuna ristille Golgatalla Kristus osoitti edelleen täydellistä esimerkkiä kärsivällisyydestä lausuessaan nämä poikkeukselliset sanat: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34.)

Näillä esimerkeillä kärsivällisyydestä on meille suurempi merkitys, kun pohdimme sitä haasteellista kehotusta, joka on Kolmannessa Nefissä: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27.)

Monet pyhien kirjoitusten kohdat tähdentävät kärsivällisyyden tärkeyttä. Saanen mainita muutaman:

”Tietäkää, – – että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan” (Jaak. 1:19).

”Mutta Herra näkee hyväksi kurittaa kansaansa; niin, hän koettelee sen kärsivällisyyttä ja uskoa” (Moosia 23:21).

Moosian kirjassa kuningas Benjamin opettaa meille, että me olemme luonnollisina ihmisinä Jumalan vihollisia siihen asti kunnes me kärsivällisyytemme ja muiden hyveiden kautta taivumme Pyhän Hengen kutsuun (ks. Moosia 3:19).

Joseph Smith sanoi: ”Kärsivällisyys on taivaallista” (History of the Church, osa 6, s. 427).

Onko kärsivällisyys tärkeää ja pohtimisen ja tavoittelemisen arvoista meille? Se todellakin on, jos haluamme välttää alentavan luokittelun, etteivät ne, joilla ei ole rakkautta, ole ”mitään”. Se on, jos haluamme olla vähemmän luonnollisen ihmisen kaltaisia, joka on Jumalan vihollinen. Se on, jos haluamme olla taivaallisia. Se on, jos pyrimme tulemaan Kristuksen kaltaisiksi.

Kärsimätön, luonnollinen ihminen on kaikkialla ympärillämme. Me näemme sen ilmenevän uutisissa, kun kerrotaan vanhemmista, jotka raivon puuskassa pahoinpitelevät lapsen jopa kuoliaaksi. Maanteillämme tapaukset kärsimättömyydestä liikenteessä tai rattiraivosta johtavat rajuihin onnettomuuksiin ja joskus kuolemaan.

Vähemmän dramaattisia mutta paljon yleisempiä ovat kiukunpuuskat ja tylyt sanat, joilla reagoidaan hitaasti eteneviin asiakasjonoihin, loputtomiin myyntipuheluihin tai lasten haluttomuuteen totella ohjeitamme. Kuulostaako mikään näistä tutulta?

Onneksi on olemassa harvoin tiedoksi tulevia mutta erittäin harkinnanarvoisia kertomuksia suuresta kärsivällisyydestä. Osallistuin äskettäin erään elinikäisen ystävän hautajaisiin. Hänen poikansa kertoi kauniin tapauksen isänsä kärsivällisyydestä. Kun poika oli ollut nuori, isä oli omistanut moottoripyöräliikkeen. Eräänä päivänä he saivat lähetyksen kiiltäviä, uusia moottoripyöriä ja olivat asettaneet ne kaikki riviin myymälään. Poika teki niin kuin jokainen poika haluaisi tehdä ja kiipesi lähimmän moottoripyörän selkään. Hän jopa käynnisti sen. Tajuttuaan sitten kokeilleensa riittävästi onneaan hän hyppäsi pois pyörän selästä. Tyrmistyksekseen hän satulasta laskeutuessaan kaatoi ensimmäisen pyörän. Sitten, kuin dominonappulat, kaikki pyörät kaatuivat yksi toisensa jälkeen. Hänen isänsä kuuli kolinan ja kohotti katseensa väliseinän takaa, missä hän oli tekemässä töitä. Verkkaisesti hymyillen isä sanoi: ”Poika, meidän on parasta kunnostaa yksi ja myydä se, että voimme maksaa nuo loput.”

Luulenpa, että ystäväni vastaus on hyvä esimerkki vanhemman osoittamasta kärsivällisyydestä.

Kärsivällisyyttä voidaan hyvinkin pitää perushyveenä, joka johtaa muiden sellaisten rinnakkaishyveiden kuten anteeksiannon, suvaitsevaisuuden ja uskon lisääntymiseen ja vahvistumiseen. Kun Pietari kysyi Kristukselta, kuinka monta kertaa hänen pitäisi antaa anteeksi veljelleen, Kristus vastasi: ”Seitsemänkymmentä kertaa seitsemän”, eikä vain ne seitsemän kertaa, joita Pietari oli ehdottanut (ks. Matt. 18:21–22). Se, että antaa anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän, vaatii todellakin suuren määrän kärsivällisyyttä.

Vanhin Neal A. Maxwell yhdisti kärsivällisyyden ja uskon opettaessaan: ”Kärsivällisyys on hyvin tiukasti sidoksissa uskoon taivaalliseen Isäämme. Itse asiassa kun olemme kohtuuttoman kärsimättömiä, me annamme ymmärtää, että me tiedämme, mikä on parasta –paremmin kuin Jumala tietää. Tai ainakin me tuomme esiin, että meidän aikataulumme on parempi kuin Hänen.” (Neal A. Maxwell, ”Patience”, Ensign, lokakuu 1980, s. 28.)

Voimme kasvaa uskossa vain, jos olemme halukkaita odottamaan kärsivällisesti Jumalan tarkoitusten ja toimintatapojen toteutumista elämässämme Hänen aikataulunsa mukaan.

Koska kärsimättömyys on niin luonnollista, niin kuinka me kehitämme kärsivällisyyden jumalallista hyvettä? Kuinka me muutamme käytöstämme luonnollisen ihmisen käytöksestä kärsivällisen, täydellisen esimerkin, Jeesuksen Kristuksen, kaltaiseksi?

Ensiksi, meidän on ymmärrettävä, että on välttämätöntä tehdä niin, jos haluamme nauttia täysin palautetun evankeliumin siunauksista. Sellainen ymmärrys saattaisi motivoida meitä

1. lukemaan kaikki Pyhien kirjoitusten oppaassa mainitut pyhien kirjoitusten kohdat aiheesta ”kärsivällisyys” ja sitten pohtimaan Kristuksen esimerkkiä kärsivällisyydestä.

2. arvioimaan itseämme ratkaistaksemme, missä vaiheessa olemme kärsivällisyyden asteikolla. Kuinka paljon enemmän kärsivällisyyttä me tarvitsemme tullaksemme enemmän Kristuksen kaltaisiksi? Tämänkaltainen itsearviointi on vaikeaa. Me voisimme pyytää puolisoamme tai jotakuta toista perheenjäsentä auttamaan meitä.

3. herkistymään huomataksemme ne kärsivällisyyden ja kärsimättömyyden esimerkit, joita ilmenee ympärillämme joka päivä. Meidän tulee pyrkiä jäljittelemään niitä ihmisiä, joita pidämme kärsivällisinä.

4. sitoutumaan joka päivä uudelleen tulemaan kärsivällisemmiksi ja huolehtimaan siitä, että pidämme valitsemamme perheenjäsenen mukana kärsivällisyysprojektissamme.

Se kuulostaa melkoiselta työltä, mutta minkä tahansa arvokkaan tavoitteen saavuttaminen edellyttää kovaa työtä. Ja luonnollisen ihmisen voittaminen ja pyrkimyksemme tulla enemmän Kristuksen kaltaisiksi kärsivällisyydessä on mitä sopivin tavoite. Rukoilen, että seuraamme tätä tietä uutterasti ja omistautuneina.

Todistan, että Jeesus on Kristus ja että Hän johtaa tätä kirkkoa ohjaten meitä elävän profeetan kautta ja siunaten jokaista pyrkimystämme tulla enemmän Hänen kaltaisikseen. Todistan siitä Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.