2006
Me todistamme maailmalle
Marraskuu 2006


Me todistamme maailmalle

Herra siunaa kirkkoaan runsaasti, ja meidän velvollisuutenamme on tehdä kaikki voitavamme viedäksemme sitä eteenpäin.

Veljeni ja sisareni, kun kokoonnumme jälleen uuteen yleiskonferenssiin, minulla on ilo ilmoittaa, että kirkon voima ja vaikutus jatkavat kasvuaan. Vuonna 1982, noin 24 vuotta sitten, kirjoitin päiväkirjaani näin: ”Lokakuun yleiskonferenssia varten on satelliittipalvelussamme asennettuna yli 300 maayhteyttä. Tämä tarkoittaa, että meillä on yli 300 vaarnakeskusta, joissa jäsenemme voivat kokoontua eri puolilla maata ja osallistua konferenssiin.”

Nyt minulle on ilmoitettu, että kirkolla on 6 066 satelliittilähetyksen vastaanottopaikkaa 83 maassa. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että numeroihin liittyvän kasvun myötä meillä on myös suuremmat mahdollisuudet tavoittaa myöhempien aikojen pyhät kaikkialla maailmassa ja kommunikoida heidän kanssaan.

Me voisimme toivoa lisää kasteita Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta samaa voisi sanoa joka paikasta eri puolilla maailmaa. Sato on joka tapauksessa suurta, ja jäseniä on noin 160 maassa. Siellä, missä vähän aikaa sitten oli hyvin vähän myöhempien aikojen pyhiä, on nykyään vahvoja seurakuntia ja vaarnoja, joita johtavat uskolliset ja kyvykkäät miehet ja naiset.

Vaikka mahdollisuutemme matkustaa sinne, minne haluaisimme, ovat rajalliset, niin sen vastapainona on ensimmäisen presidenttikunnan, kahdentoista ja seitsemänkymmenen koorumien jäsenten mahdollisuus puhua satelliitin välityksellä suurille joukoille vaarnoja eri puolilla maailmaa.

Olosuhteet muuttuvat, mutta meidän sanomamme ei muutu. Me todistamme maailmalle, että taivaat ovat avautuneet, että Jumala, meidän iankaikkinen Isämme, ja Hänen Poikansa, ylösnoussut Herra, ovat ilmestyneet ja puhuneet. Me esitämme juhlallisen todistuksen siitä, että pappeus on palautettu, samoin avaimet ja valtuus iankaikkisiin siunauksiin.

Vihimme hiljattain uuden Sacramenton temppelin Kaliforniassa. Se on 7. temppeli Kaliforniassa ja 123. temppeli maailmassa. Mursimme myös maan uutta temppeliä varten Suolajärven alueella.

Meillä on ilo ilmoittaa, että Suolajärven tabernaakkelin peruskorjaus etenee aikataulun mukaisesti ja että tämä ainutlaatuinen ja ihmeellinen rakennus tulee ensi keväänä jälleen tarjoamaan tabernaakkelikuorolle esiintymispaikan sen viikoittaista radiolähetystä varten.

Kirkko ryhtyy valtavaan peruskorjaushankkeeseen tarkoituksenaan suojella temppeliaukion ympäristöä. Vaikka kustannukset tulevat olemaan suuria, niihin ei käytetä kymmenysvaroja.

Jäsentemme uskollisuus käy kuitenkin edelleen ilmi kymmenysten ja uhrien maksamisessa.

Kaiken kaikkiaan voin vain kertoa, että Herra siunaa kirkkoaan runsaasti, ja meidän velvollisuutenamme on tehdä kaikki voitavamme viedäksemme sitä eteenpäin.

Nyt, veljeni ja sisareni, kuoron laulun jälkeen kuulemme veljiemme ja sisartemme puhuvan. Ja kun jatkamme tätä suurenmoista konferenssia, sanelkoon Herran Henki kaiken, mitä tehdään ja sanotaan, ja olkoon sydämemme ja mielemme ääriään myöten täynnä. Tämä on rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.