2007
Kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä
Marraskuu 2007


Kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä

Me Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenet olemme valinneet sen, ettemme ole tavallisia miehiä ja naisia.

Kuva

Olen kuullut, ettei kukaan ole ikinä kuollut puhuessaan yleiskonferenssissa. Jos tänään tapahtuisi niin, pyydän kovasti anteeksi.

Suorittaessani pakollista varusmiespalvelustani Argentiinassa luin erään kirjan, jonka tekijää en muista. Hän kirjoitti: ”Valintani ei ole olla tavallinen mies; minulla on oikeus olla jotakin erityistä, jos pystyn siihen.”

Se, että on jotakin erityistä, tarkoittaa, että on menestyvä, ainutlaatuinen ja huomattava.

Tuo lause on painunut pysyvästi mieleeni ja sydämeeni. Ajattelin silloin, ja ajattelen yhä, että me Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenet olemme valinneet sen, ettemme ole tavallisia miehiä ja naisia. Viimeiset sanat ”jos pystyn siihen” saivat minut ajattelemaan, ettei se riitä, että meidät vain kastetaan ja konfirmoidaan, vaan meidän on täytettävä sitoumus, jonka teimme Herran kanssa sinä unohtumattomana päivänä, ja meidän on kunnioitettava sitä sitoumusta.

Lehi opetti pojalleen Jaakobille: ”Sen vuoksi ihmiset ovat vapaita lihan mukaisesti, ja heille on annettu kaikki, mikä on ihmiselle tarpeen. Ja he ovat vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren Välimiehen kautta, tai valitsemaan orjuuden ja kuoleman Perkeleen orjuuden ja vallan mukaisesti, sillä hän pyrkii siihen, että kaikki ihmiset olisivat yhtä kurjia kuin hän itse.” (2. Nefi 2:27.)

Epäilemättä me tavoittelemme vapautta ja iankaikkista elämää. Kavahdamme jo ajatustakin kuolemasta ja Perkeleen orjuudesta.

Nefi opetti meille selkeästi, mitä meidän on tehtävä. Hän sanoi: ”Sillä me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä” (2. Nefi 25:23).

Uskon, että ensimmäinen asia, joka meidän on pidettävä mielessämme tehdäksemme kaiken, ”mitä voimme tehdä”, on se, että teemme parannuksen synneistämme. Emme voi koskaan saavuttaa jumalallisia mahdollisuuksiamme, jos pysymme synneissämme.

Minulla on mieluisia muistoja kastepäivästäni, jolloin olin kahdeksanvuotias. Se tapahtui Liniersin seurakunnassa ensimmäisessä kirkon Etelä-Amerikkaan rakennuttamassa kappelissa. Ollessani matkalla kotiin kasteeni jälkeen yhdessä perheeni kanssa vanhin veljeni alkoi painia kanssani, kuten hänellä oli tapana. Huudahdin: ”Älä koske minuun! En voi tehdä syntiä!” Päivien kuluessa ymmärsin, ettei ollut mahdollista pysyä synnittömänä koko loppuelämääni.

On vaikea kantaa kohdallemme osuvat kärsimykset, mutta todellinen piina elämässä on kärsiä niistä seurauksista, jotka aiheutamme itse itsellemme omine virheinemme ja synteinemme.

On vain yksi tapa päästä tällaisesta kärsimyksestä. Se tapahtuu vilpittömän parannuksen kautta. Opin, että jos voin antaa Herralle särkyneen sydämen ja murtuneen mielen, tuntea Jumalan mielen mukaista murhetta synneistäni, nöyrtyä ja pyrkiä tekemään parannuksen virheistäni, niin Hän voi pyyhkiä nuo synnit pois ihmeellisen sovitusuhrinsa kautta ja olla muistamatta niitä enää.

Argentiinalainen runoilija José Hernández kirjoitti tunnetussa kirjassaan Martín Fierro:

Kadottaa monenlaista saattaa,

minkä löytää taas myöhemmin.

Nyt opetan jotakin.

On hyvä, jos mieleen se jää:

Jos häpeäntunteen menettää,

sitä ei saa takaisin.

(La Vuelta de Martín Fierro, osa 2, Martín Fierro, 1879, canto 32; kaksikielinen toim., engl. käännös C. E. Ward, 1967, s. 493.)

Jos emme tunne synneistämme tai jumalattomista teoistamme johtuvaa Jumalan mielen mukaista murhetta, meidän on mahdotonta kulkea ”huomattavien ihmisten” tietä.

Toinen periaate, joka on tärkeä muistaa tehdessämme kaikkea, ”mitä voimme tehdä”, on muistaa etsiä ja kehittää niitä tilaisuuksia, joita evankeliumin mukainen elämä jatkuvasti tarjoaa meille, sekä tunnustaa, että Herra on antanut meille kaiken, mitä meillä on. Hän on vastuussa kaikesta hyvästä elämässämme.

Vielä eräs asia, jonka täytyy olla pysyvänä vastuunamme, on tehdä kaikki ”mitä voimme tehdä” jakaaksemme onnen evankeliumia koko ihmiskunnalle.

Jokin aika sitten sain kirjeen Galiciasta Espanjasta veli Rafael Pérez Cisnerosilta, joka kertoi minulle kääntymyksestään. Seuraavana on ote hänen kirjeestään:

”Minulla ei ollut käsitystä elämän tarkoituksesta tai siitä, mitä perhe todella merkitsee. Kun lopulta annoin lähetyssaarnaajien tulla kotiini, sanoin heille: ’Esittäkää minulle sanomanne, mutta varoitan teitä, ettei mikään saa minua vaihtamaan uskontoani.’ Tässä ensimmäisessä tilaisuudessa lapseni ja vaimoni kuuntelivat tarkkaavaisesti. Tunsin oloni ulkopuoliseksi. Minua pelotti ja menin vaistomaisesti makuuhuoneeseeni. Suljin oven ja aloin rukoilla sieluni syvyydestä tavalla, jolla en ollut rukoillut koskaan aiemmin. ’Isä, jos on totta, että nämä nuoret miehet ovat Sinun opetuslapsiasi ja että he ovat tulleet auttamaan meitä, anna minun tietää se.’ Sillä samalla hetkellä aloin itkeä kuin pikkulapsi. Kyyneleeni vierivät vuolaina, ja tunsin onnea, jonka kaltaista en ollut kokenut koskaan aiemmin. Ilo ja onni täyttivät sieluni ja saivat minut kokonaan valtaansa. Ymmärsin, että Jumala vastasi rukoukseeni.

Koko perheeni kastettiin, ja meillä oli siunaus tulla sinetöidyksi yhteen Sveitsin temppelissä, minkä ansiosta olen maailman onnellisin mies.”

Tämän kertomuksen pitäisi kannustaa meitä tekemään kaiken ”mitä voimme tehdä” kertoaksemme niistä ilon siunauksista, jotka seuraavat onnen evankeliumin mukaisesta elämästä.

Viimeinen asia, josta haluan kertoa, on se, että meidän pitäisi tehdä kaikki ”mitä voimme tehdä” kuolevaisen koetusaikamme loppuun saakka. Meillä on epäilemättä eläviä esimerkkejä kuten presidentti Gordon B. Hinckley ja monia muita miehiä ja naisia, jotka jatkavat uskollista palvelemista iässä, joka saattaa toisista tuntua rasittavalta.

Palvellessani Bilbaon lähetyskentän johtajana Espanjassa minuun teki suuren vaikutuksen tapaamieni jäsenten ja lähetyssaarnaajien hyvyys. He veivät työtä eteenpäin taitavasti ja rakkaudella, kuten monet uskolliset kirkon jäsenet tekevät muissa osissa maailmaa. Haluan ilmaista kaikille heille vilpittömän kunnioitukseni ja ihailuni.

Herra on sanonut: ”Kunnioitan mielihyvin niitä, jotka palvelevat minua vanhurskaasti ja vilpittömästi loppuun asti. Suuri on oleva heidän palkkansa, ja iankaikkinen on oleva heidän kirkkautensa.” (OL 76:5–6.)

Olkoon meillä aina mielessämme ja sydämessämme Nefin sanat:

”Herää, sieluni! Älä enää näänny synnin tähden. – – minun, sieluni riemuitsee sinussa, minun Jumalani ja pelastukseni kallio.” (2. Nefi 4:28, 30.)

Nöyrä rukoukseni on, että Herra siunaisi meitä, että tekisimme kaiken, mitä voimme tehdä tällä valitsemallamme ”erityisellä” polulla, ja todistan se olevan totta, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.