Ainoa todellinen Jumala ja Jeesus Kristus, jonka Hän on lähettänyt
    Footnotes

    Ainoa todellinen Jumala ja Jeesus Kristus, jonka Hän on lähettänyt

    Julistamme, että pyhistä kirjoituksista käy itsestään selvästi ilmi, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat erillisiä persoonia, kolme jumalallista olentoa.

    Kuten vanhin Ballard totesi aiemmin tässä kokouksessa, erilaiset aikamme vastavirtaukset ovat tuoneet lisääntyvää julkista huomiota Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolle. Herra sanoi entisaikojen ihmisille, että tähän myöhempien aikojen työhön kuuluisi ”ihmeellisiä, hämmästyttäviä ihmetekoja”1 – ja asia on niin. Mutta silloinkin kun kehotamme itse kutakin tutkimaan läheisesti sen ihmeellisyyttä, on yksi asia, jota emme haluaisi kenenkään ihmettelevän; nimittäin sitä, olemmeko ”kristittyjä” vai emme.

    Kaikki tätä asiaa koskeva väittely on yleensä pyörinyt kahden opillisen asian ympärillä; meidän näkemyksemme jumaluudesta ja uskomme jatkuvan ilmoituksen periaatteeseen, joka johtaa avoimeen pyhien kirjoitusten kaanoniin. Tämän asian suhteen meidän ei tarvitse puolustella uskoamme, mutta emme halua, että meidät ymmärretään väärin. Puhun tänään ensimmäisestä näistä juuri mainitsemistani opillisista asioista, sillä haluan lisätä ymmärrystä ja julistaa yksiselitteisesti, että olemme kristittyjä.

    Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäinen ja tärkein uskonkappale on: ”Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen”2. Me uskomme, että nämä kolme jumalallista persoonaa, jotka muodostavat yhden jumaluuden, ovat yhtä tarkoituksessa, toimintatavoissa, todistuksessa, tehtävässä. Uskomme, että He ovat täynnä samaa jumalista armeliaisuuden ja rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja armon, kärsivällisyyden, anteeksiantamuksen ja lunastuksen tuntoa. Mielestäni on oikein sanoa, että uskomme Heidän olevan yhtä jokaiselta merkittävältä ja iankaikkiselta kannalta, mitä kuvitella saattaa, lukuun ottamatta sitä, että uskoisimme Heidän olevan kolme persoonaa yhdistettynä yhdeksi olemukseksi, mikä on kolminaisuusopin kannattajien käsitys, jota ei ole koskaan esitetty pyhissä kirjoituksissa – koska se ei ole totta.

    Niinkin merkittävässä lähteessä kuin luotettavassa Harper’s Bible Dictionaryssä [Harperin Raamatun sanakirja] sanotaan, että ”virallista kolminaisuusoppia, kuten se määriteltiin neljännen ja viidennen vuosisadan suurissa kirkolliskokouksissa, ei löydy [Uudesta testamentista]”3.

    Niinpä mikään sellainen arvostelu, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei hyväksy nykyajan kristillistä näkemystä Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä ei sisällä kannanottoa sitoutumiseemme Kristukseen vaan pikemminkin tunnustaa sen (paikkansapitävästi, saanen lisätä), että meidän näkemyksemme jumaluudesta eroaa Uuden testamentin jälkeisestä kristillisestä historiasta ja palaa siihen oppiin, jota Jeesus itse opetti. Saattaisi olla hyödyksi kertoa vähän siitä Uuden testamentin jälkeisestä historiasta.

    Vuonna 325 jKr. Rooman keisari Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen käsittelemään – muun muassa – kasvavaa riitakysymystä Jumalan oletetusta ”kolmiyhteydestä”. Kirkonmiesten, filosofien ja kirkollisten arvohenkilöiden kiihkeistä kiistelyistä sai alkunsa (125 vuoden ja kolmen muun suuren kirkolliskokouksen jälkeen)4 Nikealainen uskontunnustus, josta myöhemmin muotoutui mm. Athanasiuksen uskontunnustus. Nämä erilaiset uskontunnustusten kehittelyt ja muunnelmat – ja niitä vuosisatojen saatossa seuranneet – julistivat, että Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat käsitteellisiä, ehdottomia, ylimaallisia, kaikkialla läsnä olevia, samaa olemusta olevia, yhdessä ikuisesti olevia ja tuntemattomia, vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita sekä ajan ja paikan tuolla puolen olevia. Sellaisissa uskontunnustuksissa kaikki kolme jäsentä ovat erillisiä persoonia, mutta He ovat yksi olento – usein mainittu ”kolminaisuuden salaisuus”. He ovat kolme eri persoonaa, jotka eivät kuitenkaan ole kolme Jumalaa vaan yksi. Kaikki kolme persoonaa ovat käsittämättömiä, kuitenkin se on yksi käsittämätön Jumala.

    Olemme samaa mieltä arvostelijoidemme kanssa ainakin siinä asiassa – että sellainen jumaluuden käsite on todella käsittämätön. Kun kirkolle tyrkytettiin sellaista hämmentävää määritelmää Jumalasta, ei ole mikään ihme, että eräs neljännen vuosisadan munkki huudahti: ”Voi minua kurjaa! He ovat vieneet minulta Jumalani – – enkä tiedä ketä palvoisin ja kenen puoleen kääntyisin.”5 Kuinka voisimme luottaa sellaiseen Jumalaan, joka on käsittämätön ja tuntematon, ja rakastaa ja palvella Häntä, saati sitten pyrkiä olemaan kuin Hän? Entä sanat Jeesuksen rukouksesta taivaalliselle Isälleen: ”ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka [sinä] olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen”?6

    Tarkoituksemme ei ole halventaa kenenkään ihmisen uskonkäsitystä tai minkään uskonnon oppia. Annamme kaikille saman kunnioituksen heidän oppiaan kohtaan, jota pyydämme omaamme kohtaan. (Sekin on yksi uskonkappaleemme.) Mutta jos joku sanoo, ettemme ole kristittyjä, koska emme pitäydy neljännen tai viidennen vuosisadan näkemykseen jumaluudesta, niin entä sitten nuo ensimmäiset kristityt pyhät, joista monet olivat elävän Kristuksen silminnäkijöitä ja joilla ei myöskään ollut sellaista näkemystä?7

    Julistamme, että pyhistä kirjoituksista käy itsestään selvästi ilmi, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat erillisiä persoonia, kolme jumalallista olentoa, ja viittaamme sellaisiin kiistattomiin kuvauksiin, kuten äsken mainittu Vapahtajan suuri esirukous, Hänen Johannekselta saamansa kaste, kokemus Kirkastusvuorella, Stefanoksen marttyyrikuolema – mainitakseni vain neljä niistä.

    Kun ajattelemme näitä Uuden testamentin lähteitä ja muita8, voi olla tarpeetonta kysyä, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän.”9 Toisen kerran Hän sanoi: ”Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon.”10 Hän sanoi vastustajistaan: ”He ovat nähneet – – ja vihaavat sekä minua että Isääni”.11 Ja sitten on tietenkin se alati kunnioittava alistuminen Hänen Isänsä tahtoon, joka sai Jeesuksen sanomaan: ”Miksi sinä minulta hyvästä kyselet. On vain yksi, joka on hyvä. [Vrt. jälkimmäistä lausetta v. 1776 käännöksessä: ’Ei ole kenkään hyvä, vaan yksi, Jumala.’]”12 “Isä on minua suurempi.”13

    Kenelle Jeesus osoitti rukouksensa niin kiihkeästi kaikkina noina vuosina, mukaan lukien sellaiset tuskaiset huudahdukset kuten ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni”14 ja ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut”15? Se, että tunnustaa pyhiin kirjoituksiin perustuvan todistusaineiston siitä, että muutoin täydellisen yksimieliset jumaluuden jäsenet ovat kuitenkin erillisiä ja erilaisia olentoja, ei tarkoita sitä, että syyllistyisi monijumalaisuuteen; se on pikemminkin osa sitä suurta ilmoitusta, jonka Jeesus tuli antamaan jumalallisten olentojen luonteesta. Ehkä apostoli Paavali sanoi sen parhaiten: ”[Jeesus Kristus] ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen.”16

    Yksi siihen liittyvä syy, miksi jotkut eivät katso Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kuuluvan kristillisiin kirkkoihin, on se, että uskomme – muinaisten profeettojen ja apostoleiden tavoin – Jumalaan, jolla on ruumis; tietenkin kirkastettu sellainen17. Niille, jotka arvostelevat tätä pyhiin kirjoituksiin perustuvaa uskonkäsitystä, esitän ainakin retorisen kysymyksen: Jos ajatus ruumiillisesta Jumalasta on vastenmielinen, niin miksi koko kristinuskon keskeiset opit ja kaikkein erityisimmät tunnusmerkit ovat Herran Jeesuksen Kristuksen lihaksi tuleminen, sovitus ja fyysinen ylösnousemus? Jos fyysinen ruumis ei ole Jumalalle tarpeellinen eikä haluttava, niin miksi ihmiskunnan Lunastaja lunasti oman ruumiinsa, lunastaen sen kuoleman otteesta ja haudasta taaten sen, ettei sitä koskaan erotettaisi Hänen hengestään ajassa tai iankaikkisuudessa?18 Jokainen, joka hylkää ajatuksen Jumalasta, jolla on ruumis, hylkää sekä kuolevaisen että ylösnousseen Kristuksen. Kukaan tosi kristityksi tunnustautuva ei haluaisi tehdä sitä.

    Todistan täten kaikille, jotka ovat ääneni kuuluvilla ja jotka ovat ihmetelleet kristillisyyttämme. Todistan, että Jeesus Kristus on todellisen, elävän Jumalamme todellinen, elävä Poika. Tämä Jeesus on Vapahtajamme ja Lunastajamme, joka toimi Isän ohjauksessa taivaan ja maan ja kaiken niissä olevan Luojana. Todistan siitä, että Hän syntyi neitsytäidistä, että Hän teki elämänsä aikana suuria ihmeitä, jotka lukuisat Hänen opetuslapsensa sekä myös Hänen vihamiehensä näkivät. Todistan, että jumalallisuutensa ansiosta Hänellä oli valta kuoleman yli, mutta Hän alisti itsensä auliisti kuolemalle meidän vuoksemme, sillä Hän oli jonkin aikaa myös kuolevainen. Julistan, että alistumalla auliisti kuolemalle Hän otti päälleen maailman synnit maksaen äärettömän hinnan jokaisesta murheesta ja sairaudesta, jokaisesta sydänsurusta ja onnettomuudesta Aadamista maailman loppuun asti. Tehdessään sen Hän sekä voitti haudan fyysisesti että voitti helvetin hengellisesti ja vapautti ihmiskunnan. Todistan, että Hän nousi kirjaimellisesti ylös haudasta ja noustuaan Isänsä luokse täydentääkseen ylösnousemuksensa Hän ilmestyi yhä uudelleen sadoille opetuslapsille vanhassa sekä uudessa maailmassa. Tiedän, että Hän on Israelin Pyhä, Messias, joka tulee jonakin päivänä takaisin lopullisessa kirkkaudessaan hallitakseen maan päällä herrojen Herrana ja kuninkaiden Kuninkaana. Tiedän, ettei taivaan alla ole annettu toista nimeä, jossa ihminen voi pelastua ja että vain luottamalla täysin Hänen ansioihinsa, laupeuteensa ja iankaikkiseen armoonsa19 voimme saada iankaikkisen elämän.

    Lisätodistukseni tästä loistavasta opista on se, että valmistautuessaan tuhatvuotiseen myöhempien aikojen hallitusaikaansa Jeesus on jo tullut useammin kuin kerran, ruumiissa, majesteettisessa kirkkaudessa. Keväällä 1820 eräs 14-vuotias poika, joka oli hämmentynyt juuri näistä opeista, jotka yhä hämmentävät suurta osaa kristikunnasta, meni lehtoon rukoilemaan. Vastaukseksi tuossa herkässä iässä lausuttuun vilpittömään rukoukseen Isä ja Poika ilmestyivät ruumiillisina, kirkastettuina olentoina poikaprofeetta Joseph Smithille. Tuo päivä merkitsi todellisen Herran Jeesuksen Kristuksen Uuden testamentin evankeliumin paluuta ja Aadamista nykyaikaan asti annettujen muiden profeetallisten totuuksien palauttamista.

    Todistan, että todistukseni näistä asioista on totta ja että taivaat ovat avoinna kaikille, jotka pyrkivät saamaan saman varmuuden. Totuuden Pyhän Hengen kautta voimme kaikki tuntea ainoan todellisen Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, jonka Hän on lähettänyt20. Sitten voimme elää Heidän opetustensa mukaisesti ja olla tosi kristittyjä teoissa sekä sanoissa. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

    Viitteet

    1. Jes. 29:14.

    2. UK 1.

    3. Paul F. Achtemeier, toim., 1985, s. 1099, kursivointi lisätty.

    4. Konstantinopoli 381 jKr.; Efesos 431 jKr.; Kalkedon 451 jKr.

    5. Lainattu julkaisussa Owen Chadwick, Western Asceticism, 1958, s. 235.

    6. Joh. 17:3; kursivointi lisätty.

    7. Asiaa käsitellään perinpohjaisesti julkaisussa Stephen E. Robinson, Are Mormons Christian?, s. 71–89; ks. myös Robert Millet, Getting at the Truth, 2004, s. 106–122.

    8. Ks. esim. Joh. 12:27–30; Joh. 14:26; Room. 8:34; Hepr. 1:1–3.

    9. Joh. 5:19; ks. myös Joh. 14:10.

    10. Joh. 6:38.

    11. Joh. 15:24.

    12. Matt. 19:17.

    13. Joh. 14:28.

    14. Matt. 26:39.

    15. Matt. 27:46.

    16. Fil. 2:5–6.

    17. Ks. David L. Paulsen, ”Early Christian Belief in a Corporeal Deity: Origen and Augustine as Reluctant Witnesses”, Harvard Theological Review, osa 83, nro 2, 1990, s. 105–116; David L. Paulsen, ”The Doctrine of Divine Embodiment: Restoration, Judeo-Christian, and Philosophical Perspectives”, BYU Studies, osa 35, nro 4, 1996, s. 7–94; James L. Kugel, The God of Old: Inside the Lost World of the Bible, 2003, xi–xii, s. 5–6, 104–106, 134–135; Clark Pinnock, Most Moved Mover: A Theology of God’s Openness, 2001, s. 33–34.

    18. Ks. Room. 6:9; Alma 11:45.

    19. 1. Nefi 10:6; 2. Nefi 2:8; 31:19; Moroni 6:4; JST, Romans 3:24.

    20. Joh. 17:3.