Opettelen kuuntelemaan

Kun olin 9-vuotias, kodissamme Coimbrassa Portugalissa pidettiin sukutapaaminen. Vanhempani keskittyivät seurustelemaan sukulaistemme kanssa. Kaikki juttelivat ja nauroivat. Sillä aikaa kun aikuisilla oli puuhaa, minäkin päätin pitää vähän hauskaa.

Kotimme oli lähellä Mondegojokea, ja ajattelin, että olisi hauska mennä ongelle. En halunnut mennä yksin, joten otin mukaani 4-vuotiaan sisareni. Minulla oli tunne, että minun pitäisi kertoa äidille ja isälle, minne olimme menossa. He kuitenkin juttelivat innokkaasti, joten päätin lähteä kertomatta heille.

Kävelimme pitkin joentörmää, kunnes löysimme mukavan paikan. Annoin sisarelleni pieniä kiviä, joita tämä saattoi heitellä veteen samalla kun minä nautin onkimisesta.

Pian vanhempani huomasivat, että sisareni ja minä emme olleet kotona. He ajoivat ympäri kaupunkia etsien meitä. Monta tuntia myöhemmin isä huomasi, että onkimisvälineeni olivat poissa. Niinpä hän ja äiti etsivät joentörmältä, kunnes löysivät meidät.

Vanhempani olivat huojentuneita meidät löytäessään, mutta he olivat myös tyytymättömiä minuun. Oli hyvin vaarallista, varsinkin pikkusisarelleni, leikkiä joella ilman vanhempia.

Tästä kokemuksesta opin, että meidän tulee aina kertoa vanhemmillemme – ja kuunnella heitä. He ajattelevat vain meidän parastamme. Opin myös, että on tärkeää kuunnella Pyhää Henkeä. Pyhä Henki yritti kertoa minulle, ettei minun pitäisi mennä ongelle kertomatta vanhemmilleni. Mutta minä en kuunnellut. Vaikka sisarellani ja minulla olikin hauskaa, olimme vaarassa. Jos kuuntelemme tarkasti vanhempiamme ja Pyhää Henkeä, pysymme turvassa.