Vanhan testamentin Kristus ja kulttuuri

Kärsittyään Getsemanessa Jeesus tapasi Juudaksen ja ”sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta [saatuja] miehiä, [jotka] menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään” (Joh. 18:3). Jeesus alistui nöyryytykseen antaessaan tämän joukon vangita ja panna Hänet köysiin (ks. Joh. 18:12).

Johanneksen todistuksessa ei kerrota, kuinka Jeesus pantiin köysiin, mutta vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista tarjosi voimallisen näkemyksen sanoessaan, että sitten Jeesus ”vietiin pois köysi kaulan ympärille sidottuna niin kuin tavallinen rikollinen”¹. Tätä yksityiskohtaa ei ole evankeliumeissa, ja siksi tämän tiedon täytyy olla sen profeetallisen ymmärryksen ansiota, joka profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi hyväksytyllä on.

Köysi Vapahtajan kaulan ympärillä tuo mieleen käytännön, jonka mukaisesti tavallinen rikollinen sidottiin. Se tuo myös mieleen nykyään Pyhässä maassa olevan yleisen käytännön, jonka mukaan yksittäiset lampaat tai vuohet viedään teuraaksi köysi kaulansa ympärillä. Tällä käytännöllä on juurensa Vanhan testamentin maailmassa. Vanhan testamentin kirjoituksissa ennakoitiin tämä tapahtuma Jeesuksen elämässä, kun Jesaja profetoi, että Messiasta ”piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään.” (Jes. 53:7.)

Kolmannessa Mooseksen kirjassa viitataan uskonnolliseen käytäntöön, joka liittyy sonnin nylkemiseen teurastamisen jälkeen: ”Hän teurastakoon sonnin siellä Herran edessä, ja – – nylkeköön – – uhrieläimen” (3. Moos. 1:5–6).

Nylkeminen tarkoittaa eläimen nahan irrottamista. Kun uhrieläin oli surmattu, uhraaja tai joku papeista nylki eläimen. Hepreankielinen sana psht, joka on käännetty sanalla ”nylkeä”, tarkoittaa yleensä ”riisua pois vaatteet” (ks. 1. Moos. 37:23; 1. Sam. 19:24; Hes. 16:39; 44:19).

Nyljetyt uhrieläimet olivat vertauskuva Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesus riisuttiin häikäilemättä – Häneltä vietiin vaatteet ja viitta – ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan:

”Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta,

he sanoivat toisilleen: ’Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.’ Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana: – He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa.” (Joh. 19:23–24.)

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on kirjoittanut: ”Kuinka Hän kärsikään, kun [sotilaat] riisuivat Hänet loukaten Hänen yksityisyyttään, ja kun he pukivat hänen päällensä tulipunaisen viitan!”²

Uhrieläinten nylkeminen ennakoi myös Jeesuksen ruoskimista. Kun Jeesus vietiin roomalaisen käskynhaltijan Pontius Pilatuksen eteen, Hänen ihostaan irtosi riekaleita, kun Häntä ruoskittiin (ks. Matt. 27:26). Ehkäpä Pietari viittasi tähän ruoskimiseen tai myöhempiin naulanjälkiin Vapahtajan kämmenissä ja ranteissa, kun hän kirjoitti, että ”omassa ruumiissaan [Jeesus] ’kantoi meidän syntimme’” (1. Piet. 2:24). Jesaja oli profetoinut ruoskimisesta yli seitsemän vuosisataa aiemmin. Hän kirjoitti Vapahtajasta: ”Minä tarjosin selkäni lyötäväksi” (Jes. 50:6).

Useissa Vanhan testamentin kohdissa puhutaan erityisestä leiväntapaisesta ruoasta, jota temppelissä kävijät söivät tai jota poltettiin alttarilla uhrien kanssa (ks. 2. Moos. 29:2; 3. Moos. 2:4; 4. Moos. 6:15). Hepreaksi tätä leipää kutsutaan nimellä halah (monikossa halot), mikä tarkoittaa ”lävistettyä” leipää (heprealaisesta kantasanasta hll, ’lävistää’). Muualla pyhissä kirjoituksissa heprealainen kantasana (hll) tarkoittaa lävistämistä, etenkin silloin kun lävistäminen tapahtuu miekalla tai nuolella (ks. 1. Sam. 31:3; Valit. 4:9).

Emme tiedä, miksi tätä leipää kutsuttiin nimellä halah, mutta kenties taikinaan tehtiin reikä tai viilto ennen kuin se pantiin uuniin. Lävistetty leipä voisi hyvinkin olla vertauskuva Jeesuksesta Kristuksesta, jota kutsutaan ”elämän leiväksi” (Joh. 6:35) ja joka lävistettiin ristillä (ks. Joh. 19:34). Sekä Jesaja että psalminkirjoittaja profetoivat Jeesuksen lävistämisestä sovituksen yhteydessä: ”Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet” (Jes. 53:5). ”Käteni ja jalkani ovat runnellut” ( Ps. 22:17).

Aivan kuten lävistetty leipä oli merkittävä osa muinaista uhraamisjärjestelmää, pyhät varhaiskristillisenä aikana ja jälleen omalla taloudenhoitokaudellamme käyttävät murrettua leipää muistutuksena Kristuksen uhrista. Muistamme, että Jeesus itse mursi sakramenttileivän ennakoimaan runneltua ruumistaan. Matteus on kirjoittanut: ”Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ’Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.’” (Matt. 26:26.)

Se, että murrettu leipä on vertauskuva Jeesuksen runnellusta ruumiista, käy selväksi nykyajan profeettojen sanoista. Muun muassa presidentti John Taylor (1808–1887) on sanonut: ”Nautin kokoontumisesta pyhien kanssa. Minulle on mieluista murtaa heidän kanssaan leipää Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen murretun ruumiin muistoksi ja myös juoda malja Hänen vuodatetun verensä muistoksi.”³

Muinaiseen uhraamisjärjestelmään kuului useita säännöksiä, jotka koskivat oliiveista survottua öljyä eli ”öljyä, jota saatiin survomalla tai murskaamalla oliiveja huhmaressa”⁴. Esimerkiksi päivittäiseen uhriin temppelissä kuului kaksi karitsaa, juomauhri sekä jauhoja, joihin oli sekoitettu oliiveista survottua öljyä (ks. 2. Moos. 29:40; 4. Moos. 28:5–6.) Nämä kolme uhria – karitsat, juomauhri sekä jauhojen ja öljyn sekoitus – uhrattiin ”tuliuhriksi – – päivittäin” (4. Moos. 28:3).

Oliiveista survottua öljyä käytettiin myös temppelin lamppukorokkeella antamassa valoa niille, jotka työskentelivät temppelissä. Jumala antoi Moosekselle käskyn: ”Käske israelilaisten tuoda sinulle lamppuja varten puhdasta, survotuista oliiveista saatua öljyä, niin että lamput aina voidaan nostaa paikoilleen palamaan” (2. Moos. 27:20).

Mormonin kirjassa Abinadi julisti: ”Hän on maailman valo ja elämä, eli valo, joka on loputon, jota ei voida milloinkaan pimentää” (Moosia 16:9). On siis vain sopivaa, että survottua öljyä käytettiin lampuissa antamaan valoa temppelissä, aivan kuten Kristus antaa valoa koko maailmalle.

Survotulla öljyllä on toinenkin yhtymäkohta Jeesukseen Kristukseen. Survottua öljyä on kuvattu ”hienoksi ja arvokkaaksi”⁵, ja se oli kallista, hintavampaa kuin muilla menetelmillä, kuten oliivipuristimella, valmistettu oliiviöljy. Survottua öljyä käytettiin, koska se oli vertauskuva Vapahtajasta kahdella tärkeällä tavalla: Ensiksikin Hän on Voideltu eli henkilö, joka on voideltu oliiviöljyllä. Häntä kutsutaan Kristukseksi ja Messiaaksi, mitkä sanat tarkoittavat kreikaksi ja hepreaksi (oliiviöljyllä) voideltua. Toiseksi survottu öljy ennakoi Jeesuksen Kristuksen kokemusta vain tunteja ennen Hänen kuolemaansa ristillä: Häntäkin survottiin eli lyötiin ja runneltiin. Matteus, Markus ja Luukas antavat nämä todistukset:

”He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä. Muutamat läimäyttivät häntä poskelle.” (Matt. 26:67.)

”Muutamat alkoivat nyt sylkeä hänen päälleen. He peittivät hänen kasvonsa, iskivät häntä nyrkillä – –. Vartijatkin löivät häntä.” (Mark. 14:65.)

”Miehet, joiden käsissä Jeesus oli, pilkkasivat ja löivät häntä.

He peittivät hänen silmänsä ja sanoivat: ’Profetoi nyt! Kuka sinua löi?’” (Luuk. 22:63–64.)

Presidentti Kimball on kirjoittanut tästä tapahtumasta: ”Hän seisoi äänettömänä, hillittynä ja jumalallisen arvokkaana, kun Häntä syljettiin kasvoihin. Hän hillitsi itsensä. Hänen huuliltaan ei päässyt ainoatakaan vihaista sanaa. Häntä lyötiin kasvoille ja Häntä ruoskittiin. Mutta Hän seisoi päättäväisenä ja rohkeana.”⁶

Jesaja oli profetoinut tästä Jeesuksen Kristuksen julmasta kohtelusta seitsemän vuosisataa aiemmin: ”Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä.” (Jes. 50:6.)

Käsien paneminen tiettyjen uhrieläinten pään päälle oli merkittävä osa muinaista uhraamistapaa. Käsien päällepanemisessa oli mukana eri henkilöitä, muun muassa seuraavia:

• Yksittäisiä israelilaisia: ”Aina kun joku teistä tahtoo tuoda Herralle [uhrilahjan] – – hän pankoon kätensä uhrieläimen pään päälle, ja niin Herra hyväksyy hänen lahjansa ja hänen syntinsä sovitetaan” (3. Moos. 1:2, 4).

• Vanhimpia: ”Kansan vanhimmat pankoot kätensä uhrieläimen pään päälle, ja se teurastettakoon Herran edessä” (3. Moos. 4:15).

• Johtajia: Kansan johtomies ”pankoon kätensä [vuohipukin] pään päälle” (3. Moos. 4:24).

• Yhteisön jäseniä: ”Joku kansan joukosta – – pankoon kätensä [syntiuhrin] pään päälle” (3. Moos. 4:27, 29).

• Ylipappeja: Aaron ”asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle” (3. Moos. 16:21).

• Leeviläisiä: ”Leeviläiset pankoot kätensä sonnien pään päälle – – leeviläisten syntien sovittamiseksi” (4. Moos. 8:12).

Herra antoi käskyn käsien panemisesta useiden eri uhrien pään päälle, mukaan lukien polttouhrit, yhteysuhrit ja syntiuhrit (ks. 3. Moos. 1:4; 3:1–2; 4:3–4; 24:10–16).

Käsien paneminen uhrieläinten pään päälle opettaa sijaistoimituksen lain eli että jollakulla on voima toimia toisen sijaisena. Tässä tapauksessa sillä siirretään vertauskuvallisesti ihmisten synnit eläimen pään päälle. Tai kuten yksi Raamatun tutkija on sanonut, käsien paneminen pään päälle ”yhdistää synnintekijän uhrilahjaan, joka surmataan, ja on vertauskuva synnintekijän oman elämän antamisesta uhriksi”⁷. Käsien pään päälle panemisen vertauskuvallisuus uhrilahjojen yhteydessä tulee ilmi kohdassa 3. Moos. 16:21–22, missä ylipappi siirsi Israelin synnit ja rikkomukset vuohipukin pään päälle:

”[Aaron] asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja tunnustakoon siinä israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin kannettavaksi – –.

Pukki saa kantaa kaikki heidän syntinsä.”

Uhrieläimet olivat tietenkin tyyppejä ja vertauskuvia Jeesuksesta Kristuksesta, joka kantoi meidän syntimme ja rikkomuksemme ennen kuolemaansa ristillä.

Vanhan testamentin kulttuurin ymmärtäminen voi auttaa meitä selvittämään Vanhan testamentin kirjoitusten kohtien koko merkityksen. Se pitää eritoten paikkansa niiden asioiden osalta, jotka viittaavat ja keskittyvät Jeesukseen Kristukseen. Tämän tärkeän pyhän kirjan huolellinen tutkiminen auttaa meitä arvostamaan enemmän Häntä, Hänen iankaikkista uhriaan ja niitä, jotka odottivat Hänen syntymäänsä.