Nuorille aikuisille

Vahvana pysyminen, kun läheiset jättävät kirkon

Frederik Hegner Odgaard

Olin järkyttynyt, kun veljeni päätti jättää kirkon, mutta löysin tapoja jatkaa rakastavaa suhdetta ja säilyttää oman todistukseni vahvana.

Kuva

two boys sitting on a bail of hay together

Olin vasta hiljattain palannut lähetystyöstä, kun vanhempani kertoivat minulle, että 19-vuotias veljeni ei halunnut enää käydä kirkossa. Olin järkyttynyt – en ollut ikinä ajatellut, että veljeni saattaisi jättää kirkon.

Muistan, kuinka lähetystyössä ollessani lähetin hänelle sähköpostia evankeliumin aiheista ja kyselin, halusiko hän palvella lähetystyössä. Hän ei ollut ikinä asiasta varma, ja kun jälkeenpäin mietin näitä viestejä, huomasin niissä merkkejä siitä, ettei hän ollut varma evankeliumista.

Aloin pohtia, mitä olisin voinut tehdä toisin. Mietin myös, miksi tämä tapahtui juuri nyt. Olin pahoillani, koska hänen itsensä vuoksi halusin todella, että hänellä olisi todistus, mutta tajusin myös, että ehkä halusin sitä itsenikin takia. Halusin hänen käyvän kanssani kirkossa ja lähtevän lähetystyöhön, jotta voisimme jutella yhdessä kokemuksistamme. Minun oli siksi haastavaa hyväksyä, ettei hän halunnut mitään niistä.

Olin juuri viettänyt kaksi vuotta lähetystyössä puhuen ihmisten kanssa uskonnosta ja uskonkäsityksistä, joten en ymmärtänyt, miksi näistä asioista oli niin paljon vaikeampaa puhua oman veljeni kanssa. Niin kuitenkin oli. Se haastoi uskoni uudella tavalla. Lähetystyössä haasteena oli työskennellä ahkerasti, nauttia jokaisesta päivästä ja säilyttää usko siihen, että kaikki menee hyvin. Veljeni kanssa tilanne tuntui kuitenkin täysin erilaiselta.

Lähetystyössä olin oppinut esittämään innoitettuja kysymyksiä ja pyytämään ymmärrystä. En kuitenkaan tuntenut etukäteen ihmisiä, joita opetin lähetystyöni aikana. Kanssakäymiseni heidän kanssaan liittyi ainoastaan siihen, että opetin heitä ja autoin heitä pääsemään lähemmäksi Kristusta. Olin tuntenut veljeni koko hänen elämänsä ajan, enkä ollut ikinä ollut tilanteessa, jossa yrittäisin auttaa häntä lähemmäksi Kristusta.

Muistan, kuinka eräänä päivänä keskustellessamme kysyin häneltä kirkosta. Hän sanoi, ettei hänellä ollut todistusta joistakin opetuksista. Jos kyseessä olisi ollut lähetystyössä tapaamani henkilö, olisin vastannut kunnioittaen ja hyväksyen, että ehkä hän ei yksinkertaisesti ollut vielä valmis ja ehkä jotkut toiset lähetyssaarnaajat opettaisivat häntä myöhemmin. Mutta koska rakastin veljeäni, minun oli vaikea osoittaa samanlaista ymmärrystä. Halusin hänen tietävän, mitä itse tiesin, ja halusin hänen tuntevan samaa Jumalan Henkeä ja rakkautta, jota itse olin tuntenut. Minun oli vaikea hyväksyä, että hän ei valinnut evankeliumia.

Minulta kesti jonkin aikaa tottua tilanteeseen, mutta nyt – lähes kaksi vuotta lähetystyöstä palaamiseni jälkeen – suhteeni veljeeni on edelleen hyvä. Emme juurikaan puhu evankeliumista mutta puhumme muista asioista. Toivon yhä, että evankeliumi olisi meille yhteistä, mutta meillä on paljon muuta yhteistä. Vietämme edelleen aikaa ja teemme asioita yhdessä, ja rakastan häntä sellaisena kuin hän on, sillä hän on todella hyvä ihminen.

Kuva

two friends talking by a river

Mitä olen oppinut

Tämän kokemuksen aikana olen oppinut muutaman asian, joista voi olla hyötyä myös sinulle, jos sinulla on vaikeaa läheisesi jätettyä kirkon. Ne voivat auttaa sinua paitsi säilyttämään hyvän suhteen läheiseesi myös pitämään oman todistuksesi vahvana aikana, joka voi olla sinullekin hengellisesti haastavaa.

Muista, että jokaisella on tahdonvapaus ja että syy ei ole sinun, jos joku jättää kirkon.
Vahvista suhdettasi läheiseesi. Osoita hänelle aina rakkautta. Älä anna hänen suhteensa kirkkoon vaikuttaa teidän keskinäiseen suhteeseenne.
Viettäkää aikaa yhdessä tekemällä sellaista, mistä te molemmat nautitte.
Vaikka et voikaan tehdä valintoja muiden puolesta, niin sinä voit toimia esimerkkinä ja tukea läheistäsi.
Rukoile tilanteesta. Taivaallinen Isä tuntee lapsensa, joten voit olla varma, että Hän tietää parhaiten, miten auttaa sinua selviytymään tästä kokemuksesta.
Tutki pyhiä kirjoituksia. Pyhien kirjoitusten esimerkeistä on ollut minulle paljon apua, ja olen huomannut, että tilanteeni on melko yleinen. Jopa pyhissä kirjoituksissa moniin perheisiin kuului yksi tai useampi ihminen, jotka eivät uskoneet tai jopa vastustivat kirkkoa, mutta heidän perheensä osoitti silti heille rakkautta.
Puhu tunteistasi avoimesti niiden perheenjäsenten kanssa, jotka elävät aktiivisesti evankeliumin mukaan. Heillä saattaa olla samanlaisia ajatuksia, ja hekin saattavat tarvita jonkun, jolle purkaa sydäntään. Auttakaa toisianne.
Viimeiseksi – älä laiminlyö omaa hengellisyyttäsi.

Pidä oma todistuksesi vahvana

Kun läheisesi jättää kirkon, se saattaa haastaa myös oman uskosi – erityisesti silloin, jos tämä henkilö on joku, jota olet katsonut ylöspäin evankeliumin piirissä. Saatat alkaa kyseenalaistaa joitakin todistuksesi osa-alueita. Painin itsekin hieman tiettyjen kysymysten kanssa, kun veljeni lähti. Mutta juuri siksi itsestäsi ja todistuksestasi huolehtiminen on niin tärkeää. Jos vahvistat ja ylläpidät omaa todistustasi, sinun ei tarvitse pelätä muiden tekemiä valintoja.

Muista, että me kaikki olemme alttiita uskomme heikkenemiselle, ellemme tee töitä sen vahvistamiseksi. Useimmat ihmiset eivät ole vahvoja yhtenä päivänä ja jätä kirkkoa seuraavana. Mutta jos unohdat vahvistaa todistustasi pienillä teoilla joka päivä, saatat ajelehtia yhä kauemmas evankeliumista edes huomaamatta sitä itse. Palaaminen perusasioihin, kuten pyhien kirjoitusten tutkiminen, rukoileminen päivittäin sekä pienet uskon osoitukset ja Jumalan palvelemisen teot, voi vaikuttaa voimallisesti todistukseesi.

Ennen kaikkea jos läheisesi lähtö kirkosta vaikuttaa omaan todistukseesi tai tuo mieleesi epäilyksiä tai kysymyksiä, muista nämä viisaat neuvot: ”Epäilettehän ensin epäilyksiänne ennen kuin epäilette uskoanne”¹ ja ”pitäkää lujasti kiinni siitä, mitä te jo tiedätte”².

Pyri aina kuulemaan Häntä

Minusta nuorten aikuisten on tärkeää suunnitella elämäänsä, kuten miettiä mihin he haluavat kulkea ja mitä he haluavat tehdä. Meidän on kuitenkin pohdittava, miten voimme ottaa Herran mukaan noihin suunnitelmiin ja päivittäiseen elämäämme. Se voi olla vaikeaa, kun meillä on niin paljon muita vastuita joka päivä, mutta voimme aina järjestää aikaa taivaalliselle Isälle ja Jeesukselle Kristukselle. Jos teemme niin, pystymme aina kestämään elämän myrskyt. Mieleeni tulevat sanat jakeessa Room. 8:31: ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?”

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut, kuinka tulevina päivinä me emme voi selviytyä hengellisesti ilman Hengen vaikutusta ja sitä, että saamme henkilökohtaista ilmoitusta omaan elämäämme.³ Olen aina tiennyt, että henkilökohtaisen ilmoituksen saaminen on tärkeää, mutta en ole aina osannut tavoitella sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedän, että minulla on parannettavaa Hengen kutsumisessa elämääni joka päivä.

Henkilökohtainen ilmoitus on nimensä mukaisesti henkilökohtaista. Voimme alkaa oppia, kuinka Herra puhuu meille, pyytämällä Häneltä apua siihen, että tunnistamme Hänen äänensä ja Hänen kätensä omassa elämässämme. Hän on paras opettaja.

Emme pysty aina vaikuttamaan muiden tekoihin, varsinkaan silloin, kun kyse on uskon vahvistamisesta tai evankeliumin mukaisesta elämästä. Tiedän kuitenkin, että vaikka rakkaillamme olisi uskoon liittyviä haasteita, niin kun me asetamme Jumalan etusijalle, noudatamme Hänen tahtoaan ja pyrimme kuulemaan Häntä, meitä siunataan aina vastauksilla, vahvalla todistuksella ja hengellisellä ilmoituksella, jota tarvitsemme jatkaaksemme Hänen seuraamistaan.