Ikääntyminen uskollisena
Kun huolehdit muista, pidä huolta myös itsestäsi
Kirjoittaja asuu Yamanashin prefektuurissa Japanissa.
”Itsellä täytyy olla voimavaroja, ennen kuin niitä voi jakaa muille.” – Vanhin Jeffrey R. Holland
Kuvitus Julia Yellow; graafiset kuviot Getty Images
Lapsuudenkodissani meitä asui saman katon alla kolme sukupolvea – isovanhempani, vanhempani, kaksi nuorempaa veljeäni ja yksi tätini. Isoäitini huolehti tädistäni, jolla oli sekä älyllisiä että emotionaalisia haasteita. Kun isoäitini menehtyi, äitini otti täyden vastuun tädistäni ja hoiti häntä kodissamme vuorokauden ympäri.
Lopulta tätini muutti hoivakotiin. Vaikka se oli kaukana, äitini vieraili hänen luonaan säännöllisesti. Äitini kuoltua minusta tuli tätini tärkein perhetuen lähde. Ymmärsin, kuinka omistautunut äitini oli ollut. Tunsin myös äärimmäistä kiitollisuutta niistä huomaavaisista ihmisistä, jotka huolehtivat tädistäni.
Omaishoitajan uupumus
Kokemukset omassa perheessäni ovat auttaneet minua ymmärtämään, että omaishoitajat kohtaavat monenlaisia haasteita. Kulttuuriin liittyvät odotukset, perhesuhteet, tilojen riittävyys – kaikki tällaiset tekijät voivat vaikuttaa omaishoitajiin. On kuitenkin yksi haaste, jonka lähes jokainen omaishoitaja kohtaa jossakin vaiheessa: uupumus. Tämä pätee erityisesti silloin, kun ikääntynyt ihminen huolehtii toisesta ikäihmisestä, usein puolisostaan. Tutkimusten mukaan stressistä kärsivien 66–96-vuotiaiden omaishoitajien kuolleisuusriski on 63 prosenttia suurempi kuin niiden, jotka eivät ole omaishoitajia.1
Ensimmäinen ja toinen käsky
Voimme itse asiassa oppia paljon Kristuksen kaltaisesta huolenpidosta tutkimalla ensimmäistä ja toista suurta käskyä.
”Jeesus vastasi: ’Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’” (Matt. 22:37–39.)
Uskon, että Herra antaa näissä jakeissa ohjeen, joka on erityisen hyödyllinen omaishoitajille. Ensinnäkin rakasta Herraa. Älä laiminlyö pieniä asioita, jotka palauttavat voimiasi hengellisesti. Rukoile. Lue pyhiä kirjoituksia. Etsi sydämeesi rauhaa. Tunne taivaallisen Isän sinulle osoittaman rakkauden voima ja vahvuus.
Olet todennäköisesti jo täynnä rakkautta lähimmäistäsi kohtaan – tässä tapauksessa henkilöä, josta huolehdit. Mutta rakastatko myös itseäsi vanhurskaalla tavalla?
Kaksisuuntainen katu
Kokemukseni pohjalta – sekä terapeuttina että omassa perheessäni – olen huomannut omaishoitajien usein kokevan, että heidän on tehtävä kaikki itse. Tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Omaishoitajat, jotka eivät suostu ottamaan vastaan apua, palavat lähes aina jossakin vaiheessa loppuun. Heidän tulee antaa muiden auttaa. Heidän tulee neuvotella perheen, ystävien ja seurakunnan palvelutyöntekijöiden ja johtajien kanssa. Niiden, jotka haluavat auttaa omaishoitajaa, tulee kunnioittaa omaishoitajan halua siunata ja hoivata läheistään.
Tässä on muutamia asioita, joista voi olla hyödyllistä keskustella yhdessä:
-
Millaista tukea perheenjäsenet ja sukulaiset voivat antaa?
-
Mikä antaisi omaishoitajalle tilaisuuksia levätä muutaman minuutin – tai jopa tunnin tai pari?
-
Kuinka usein vierailuista olisi hyötyä? Millaisista vierailuista?
-
Miten omaishoitaja voi löytää aikaa uudistaa liittonsa käymällä temppelissä, käymällä kirkossa ja nauttimalla sakramentin?
-
Miten omaishoitaja voisi hyötyä jo pelkästään puhumisesta jollekulle?
-
Tarvitaanko ruoka- tai kuljetusapua tai apua yhteiskunnalta?
Jos olet omaishoitaja, muista tämä kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Jeffrey R. Hollandin neuvo:
”Niiden teistä, jotka vilpittömästi pyrkivät kantamaan muiden kuormia, on tärkeää vahvistaa itseään uudelleen ja kasvattaa jälleen omia voimia, kun muut odottavat teiltä niin paljon ja kuluttavat voimavarojanne niin paljon. Kukaan ei ole niin vahva, ettei koskaan tuntisi uupumusta tai turhautumista tai tuntisi tarvetta pitää huolta itsestään. – –
Myös niistä täytyy huolehtia, jotka pitävät huolta muista. Itsellä täytyy olla voimavaroja, ennen kuin niitä voi jakaa muille.”2