Miten voisin auttaa tyttärentytärtäni?

Polvistuin päivittäin rukoilemaan Heatherin puolesta. Rukoilimme suvun kesken, mutta Heather pysyi yhä eristyksissä. Halusin Jumalan korjaavan hänet ennalleen sellaiseksi onnelliseksi pikkutytöksi, joka hän oli ollut.

Kun jatkoin rukoilemista, Henki muistutti minua presidentti Gordon B. Hinckleyn (1910–2008) esittämästä opetuksesta: ”Älkää koskaan unohtako, että nämä pienokaiset ovat Jumalan poikia ja tyttäriä ja että te olette heidän huoltajiaan, että Hän oli Isä ennen kuin teistä tuli vanhempia eikä Hän ole luopunut vanhemmanoikeudestaan omiin pienokaisiinsa tai menettänyt heitä kohtaan tuntemaansa kiinnostusta.”¹

Aloin rukoilla Jumalan tahtoa, Hänen aikatauluaan ja Hänen ohjaustaan, en omaani. Minun piti kunnioittaa sitä, että Hän on Heatherin Isä taivaassa. Pyrin kuuntelemaan Henkeä, en vain rukoilemaan paniikissa, että minun tahtoni tapahtuisi. Tiesin, että Hän pitäisi huolta Heatherista. Luin yhä uudelleen kohdan 3. Nefi 18:20: ”Mitä tahansa te pyydätte Isältä minun nimessäni, mikä on oikein, uskoen saavanne, katso, se teille annetaan.” Taivaallinen Isä oli luvannut, joten päätin luottaa Häneen.

Henki muistutti minua siitä, että minä olen isovanhempi ja voisin rakastaa Heatheria eri tavalla kuin hänen vanhempansa. Minun piti vain osoittaa, että nautin hänen seurastaan. Lähetimme tekstiviestejä toisillemme. Puhuimme siitä, että me kumpikin olemme Jumalan tyttäriä, ja meillä oli evankeliumiaiheisia keskusteluja. Hän teki useita taideteoksia nimenomaan minulle. Halasin häntä aina kun sain tilaisuuden. Teimme yhdessä ruokaa, kävimme yhdessä ostoksilla ja katselimme yhdessä hänen lempielokuviaan.

Kun kuukaudet kuluivat, Heatherin tilanne parani hieman. Äitinsä avulla hän opetti Tule ja seuraa minua -oppiaiheen sukumme videotapaamisessa. Toisinaan hän luki jonkin pyhien kirjoitusten kohdan. Hän leipoi pikkuleipiä tätinsä kanssa ja pelasi pelejä serkkujensa kanssa.

Hitaasti Heatherin elämä alkoi muuttua. Hän ystävystyi naapurissa asuvan tytön kanssa ulkoiluttaessaan koiraansa. Hänen vanhempansa kannustivat häntä jäämään Nuorten Naisten luokkaan sunnuntaisin eikä vain osallistumaan sakramenttikokoukseen. Eräässä nuorten toiminnassa hän tapasi uuden ystävän. Kun Heather tunsi itsensä vahvemmaksi, hän päätti yrittää palata opiskelemaan kouluun. Nykyään hän pärjää hyvin koulussa ja nauttii seminaarista.

Kuva

Kotelo ja perhonen

Kuvitus Carolyn Vibbert

Ole kiitollinen

Joka askeleella, jonka Heather otti, tunsin valtavaa kiitollisuutta. Olen kiitollinen hänen vanhemmistaan, hänen sukulaisistaan, nuorista naisista ja heidän johtajistaan sekä omistautuneesta seminaarinopettajasta. Ilmaisen kiitollisuuteni näistä enkeleistä maan päällä päivittäisissä rukouksissani.

Heatherin elämä ei ole täydellistä, mutta hän on saanut viisautta, voimaa ja rohkeutta tämän koettelemuksen myötä. Hän voi jälleen hymyillä iloisesti ja eloisasti lähellään olevien kanssa. Hänestä on kasvamassa aikaansaava, ratkaisukeskeinen teini-ikäinen. Jumala on Heatherin taivaallinen Isä ja auttaa häntä yltämään omaan parhaimpaansa. Hänen maalliset vanhempansa ovat vastaanottavaisia Hengelle ja pyrkivät ohjaamaan hänen elämäänsä Hengen avulla. Kuuntelen yhä, kun heillä on tarve puhua, ja osoitan aina rakkautta.

Jokaisen elämä on erilainen. Ja taivaallinen Isä osaa parhaiten siunata meitä jokaista.

Olen kiitollinen, että meillä on tilaisuuksia ”jatkuvasti pitää huolta toisistamme”². Perheen koettelemukset siunaavat elämääni, koska niiden avulla taivaallinen Isä opettaa minua. ”Ole nöyrä, niin Herra, sinun Jumalasi, johdattaa sinua kädestä ja antaa sinulle vastauksen rukouksiisi” (OL 112:10).

Hän on meidän taivaallinen Isämme, joka ohjaa sekä minua että Heatheria.