Tule ja seuraa minua
2.–8. joulukuuta. 1.–3. Johannes; Juudas: ”Jumala on rakkaus”


”2.–8. joulukuuta. 1.–3. Johannes; Juudas: ’Jumala on rakkaus’”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: Uusi testamentti 2019, 2019

”2.–8. joulukuuta. 1.–3. Johannes; Juudas”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: 2019

Kuva
Jeesus Kristus hymyilee istuessaan hymyilevien lasten kanssa

Täydellinen rakkaus, Del Parson

2.–8. joulukuuta

1.–3. Johannes; Juudas

”Jumala on rakkaus”

Kun luet Johanneksen ja Juudaksen kirjeitä, etsi innoitusta siihen, kuinka voit osoittaa rakkauttasi Jumalaa kohtaan. Kirjoita muistiin näitä vaikutelmia ja toimi niiden mukaan.

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Kun Johannes ja Juudas kirjoittivat kirjeensä, ennustettu luopumus oli jo alkanut sekä ankaran vainon että turmeltuneen opin seurauksena. Jotkut väärät opettajat asettivat kyseenalaiseksi jopa sen, oliko Jeesus Kristus tosiaan ilmestynyt ”lihassa” (ks. esim. 1. Joh. 4:1–3; 2. Joh. 1:7). Niinpä apostoli Johannes aloitti ensimmäisen kirjeensä esittämällä henkilökohtaisen todistuksensa Vapahtajasta: ”Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta” (1. Joh. 1:1).  Mutta kenties voimallisin sanoma Johanneksen kirjeissä on rakkaus: Jumalan rakkaus meitä kohtaan ja rakkaus, joka meillä tulisi olla Häntä ja kaikkia Hänen lapsiaan kohtaan. Johanneshan oli omakohtaisesti kokenut Vapahtajan rakkauden (ks. Joh. 13:23; 20:2), ja hän halusi pyhien tuntevan sitä samaa rakkautta vaikeuksien ja vastustuksen keskellä, sillä ”pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:17–18).

Kuva
henkilökohtainen tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten henkilökohtaiseen tutkimiseen

1. Johannes

Jumala on valo, ja Jumala on rakkaus.

Jos sinun pitäisi valita yksi tai kaksi sanaa, jotka kuvailevat Jumalaa, mitä sanoisit? Johannes käytti kirjeissään sanoja ”valo” ja ”rakkaus” (1. Joh. 1:5; 4:8, 16). Kun luet 1. Johanneksen kirjettä, pohdi Johanneksen kokemuksia sen perusteella, mitä Johanneksen evankeliumissa niistä on kirjoitettu, ja mieti, kuinka nämä kokemukset ovat saattaneet opettaa Johannekselle Jumalan valosta ja rakkaudesta. Mitkä henkilökohtaiset kokemukset ovat opettaneet sinulle, että Jumala on valo ja rakkaus?

Ks. myös Joh. 3:16–21; 15:9–17; 2. Nefi 26:24; OL 50:24; 88:6, 12–13; 93:36–37.

1. Joh. 2:24–3:3

Minä voin tulla Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi.

Tuntuuko tavoite tulla Kristuksen kaltaiseksi sinusta joskus liian korkealta? Mieti Johanneksen rohkaisevaa neuvoa: ”Lapseni, pysykää Kristuksessa, jotta hänen ilmestyessään voimme astua rohkeasti esiin – – [ja] meistä tulee hänen kaltaisiaan” (1. Joh. 2:28; 3:2). Mitä sellaista löydät kohdasta 1. Joh. 2:24–3:3, mikä antaa sinulle luottamusta ja lohtua Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena? Kun tutkit Johanneksen kirjeitä, pane merkille muita periaatteita tai neuvoja, jotka voivat auttaa sinua pyrkimyksessäsi tulla enemmän Kristuksen kaltaiseksi.

Ks. myös Moroni 7:48; OL 88:67–68.

JSR 1. Joh. 4:12

Eikö ”Jumalaa – – kukaan ole koskaan nähnyt”?

Kohdassa JSR 1. Joh. 4:12 selvennetään, että ”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt, paitsi ne, jotka uskovat” (ks. myös 1. Joh. 6:46; 3. Joh. 1:11). Pyhät kirjoitukset sisältävät useita tilanteita, jolloin Isä Jumala on ilmaissut itsensä uskollisille ihmisille, kuten Johannekselle itselleen (ks. Ilm. 4; ks. myös Ap. t. 7:55–56; 1. Nefi 1:8; OL 76:23; JS–H 16–17).

1. Joh. 5

Kun osoitan uskoa Jeesukseen Kristukseen ja synnyn uudesti, voin voittaa maailman.

Johanneksen kirjoituksissa tulee esiin monta kertaa ajatus maailman voittamisesta. Johannes merkitsi muistiin Jeesuksen sanat: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33). Ja luvuissa Ilm. 2–3 Johannes merkitsi muistiin Herran lupaukset niille, jotka voittavat maailman. Mitä Johannes sanoi maailman voittamisesta kohdassa 1. Joh. 5:3–5? Kun luet lukua 1. Joh. 5, pane merkille, mitä meidän täytyy tehdä voittaaksemme maailman ja saadaksemme iankaikkisen elämän. Millaiselta maailman voittaminen voisi näyttää omassa elämässäsi? Voisit löytää vastauksia ja oivalluksia myös vanhin Neil L. Andersenin puheesta ”Maailman voittaminen” (Liahona, toukokuu 2017, s. 58–62).

Kuva
perheen kanssa tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten tutkimiseen yhdessä perheenä ja perheiltaan

Kun luet pyhiä kirjoituksia yhdessä perheesi kanssa, Henki voi auttaa sinua tietämään, mitä periaatteita tulee tähdentää ja mistä asioista tulee keskustella, jotta se vastaa oman perheesi tarpeita. Tässä on joitakin ehdotuksia:

1. Joh. 2:8–11

Auttaaksesi perhettäsi pohtimaan Johanneksen opetuksia kokoontukaa pimeään huoneeseen. Anna perheenjäsenten sitten kokea ero ”pimeydessä” ja ”valossa” kulkemisen välillä. Millä tavoin viha saa meidät kulkemaan pimeydessä ja lankeamaan? Kuinka toinen toisemme rakastaminen tuo valoa elämäämme?

1. Joh. 3:21–22

Mikä näissä jakeissa lisää sitä ”rohkeutta”, jota tunnemme Jumalaa kohtaan, ja luottamusta kykyymme saada vastauksia rukouksiimme? Voisitte myös tutkia artikkelia ”Rukous”, PKO (scriptures.lds.org/fi).

1. Joh. 5:2–3

Onko olemassa joitakin käskyjä, joita pidämme ”raskaina” tai vaikeina noudattaa? Millä tavoin meidän rakkautemme Jumalaa kohtaan muuttaa sitä, kuinka suhtaudumme Hänen käskyihinsä?

Kuva
perhe polvistuneena yhdessä rukoukseen

Jumalan käskyjen pitäminen auttaa meitä voittamaan maailman.

Juud. 3–4

Onko olemassa joitakin hengellisiä vaaroja, joita on ”luikerrellut” omaan elämäämme ja perheeseemme? (Ks. Juud. 4.) Kuinka voimme noudattaa Juudaksen varoitusta ”[taistella] uskon puolesta” ja vastustaa näitä vaaroja? (Juud. 3.) Mitä voimme tehdä varmistaaksemme, että ”rauha ja rakkaus” lisääntyvät perheessämme? (Juud. 2.)

Lisäideoita lasten opettamiseen on julkaisun Tule ja seuraa minua – Alkeisyhdistys tämän viikon opetusehdotuksissa.

Näin edistän henkilökohtaista tutkimista

Etsi Jumalan rakkautta. Vanhin M. Russell Ballard on opettanut: ”Hänen evankeliuminsa on rakkauden evankeliumi – rakkauden Jumalaa ja rakkauden toinen toistamme kohtaan” (”Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan”, Valkeus, heinäkuu 1988, s. 53). Kun luet pyhiä kirjoituksia, voisit huomioida tai merkitä sanoja ja ilmauksia, jotka ovat todisteena Jumalan rakkaudesta.

Kuva
Kristus kävelemässä järven rannalla

Kulje kanssani, Greg K. Olsen