2021
Kuinka Herra auttoi minua avioeroni aikana ymmärtämään jumalallista arvoa
Joulukuu 2021


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Kuinka Herra auttoi minua avioeroni aikana ymmärtämään jumalallista arvoa

Kun luotin Vapahtajaan koettelemuksissani, opin näkemään muut – ja itseni – uudessa valossa.

Kuva
nainen lukee pyhiä kirjoituksia lähellä temppeliä

Valokuva Tina Lerohl

Olen kotoisin Etelä-Afrikan osasta, jossa on tiettyjä ulkoista olemusta ja kauneusvaatimuksia korostavia kulttuurisia uskomuksia, mikä voi olla lannistavaa ja on saanut minut toisinaan tuntemaan itseni epävarmaksi ulkonäöstäni ja siitä, kuka olen. Ja olen oppinut, että myös hyvin monet muut nuoret aikuiset eri puolilla maailmaa kamppailevat kehonkuvan ja itsetunnon kanssa.

Yksi Saatanan voimallisimmista taktiikoista on käyttää hyväksi epävarmuutta kehosta. Hän yrittää saada meidät arvioimaan itseämme ja muita ulkonäön perusteella. Olen kuitenkin itse huomannut, että jos yritän pysyä maailman kauneus- ja itsetuntovaatimusten mukana, en koskaan tunne olevani tyytyväinen tai sopusoinnussa sen kanssa, kuka olen.

Avain itseluottamuksen löytämiseen on ollut pyrkimys nähdä itseni ja muut siten kuin taivaallinen Isä näkee meidät. Tämän ansiosta olen ymmärtänyt todellisen arvoni ja huomannut myös muiden arvon.

Huomio vääriin asioihin

Kun seurustelin, näin monia tilanteita, joissa toisten arvo perustui ulkonäköön. Minua suretti nähdä, kuinka jotkut ystäväni kävivät harvemmin treffeillä kuin ne, jotka näyttivät sopivan maailman kauneusihanteisiin. Ja valitettavasti omassa iankaikkisen kumppanin etsinnässäni minullakin oli oma tarkistuslistani ominaisuuksista – myös fyysisistä – joita halusin tulevalla aviomiehelläni olevan.

Viimein löysin henkilön, jonka kanssa solmia temppeliavioliitto. Ja alussa ajattelin, että meillä oli suurenmoinen avioliitto. Mutta aloin huomata, että mieheni kehuskeli muille, kuinka hän oli mennyt naimisiin huoneen kauneimman tytön kanssa, eikä hän silti koskaan näyttänyt sanovan mitään mukavaa ulkonäöstäni kahden kesken. Hän huomautti aina, jos painoni muuttui, ja sanoi minulle, miten minun pitäisi laittaa hiukseni ja miten pukeutua.

Muutama kuukausi ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen mieheni sanoi yllättäen haluavansa erota. En ollut edes tiennyt, että jotakin oli vialla. Parhaista yrityksistäni huolimatta hän ei suostunut tekemään työtä avioliittomme pelastamiseksi, ja minä jäin yksinhuoltajaäidiksi.

Myöhemmin sain selville, että hänellä oli ollut suhde toisen naisen kanssa, kun olimme vielä naimisissa, ja ällistyin huomatessani, että se nainen näytti aivan minulta, mutta oli muutamaa vuotta nuorempi eikä ollut kokenut mitään niistä muutoksista, joita lapsen kantaminen ja synnyttäminen olivat tuoneet mukanaan. Aloin miettiä, miksi en ollut tarpeeksi hyvä, ja keskityin fyysisiin puutteisiini.

Ajan kuluessa sain tietää, ettei tilanteeni ollut kovin harvinainen. Kun palasin seurustelumarkkinoille, kuulin monia tarinoita nuorista ihmisistä, jotka erosivat, koska he olivat ”menettäneet kiinnostuksensa” puolisoonsa, joka ”ei enää välittänyt ulkonäöstään”, tai koska ”fyysistä kipinää” ei enää ollut.

Vavahdin joka kerta, kun kuulin jonkun sanovan, että ulkonäkö on puolisossa tärkeintä. Aina kun ajattelin maailman kauneuskäsitystä, mietin, enkö ansainnut rakkautta, koska kehoni oli muuttunut raskauden aikana.

Mitä on todellinen kauneus

Pohdiskellessani todellisen kauneuden merkitystä löysin lainauksen, joka oli ristiriidassa maailman näkemyksen kanssa: ”Kaikkien ’petosten’ keskellä, joita seurustelussa voi aluksi ilmetä – mukaan lukien se, että näytämme aina parhaimmaltamme – meidän pitäisi muistaa, että ulkonäkö ja tyyli ’ovat pohjimmiltaan epäolennaisia’.”1

Tämä auttoi minua ymmärtämään, että puolison löytämisessä on todella tärkeää nähdä, millainen toisen henki on, eli se, millainen toinen on sisimmässään, ja että se on avain toisten ja itsemme rakastamiseen. Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina meidän tulee keskittyä luonteen lujuuteen ja identiteettiimme jumalallisina henkinä.

Avioeroni satutti minua paljon, mutta se antoi minulle myös mahdollisuuden arvioida uudelleen todellisen kauneuden ja jumalallisen arvon merkitystä. Jos sinun on vaikea tunnistaa oma tai muiden jumalallinen arvo, pohdi seuraavia vinkkejä, jotka auttoivat minua muuttamaan näkökulmaani.

1. Käy temppelissä säännöllisesti

Temppelissä maailma häipyy taka-alalle ja keskitymme iankaikkisuuteen. Mitä enemmän olen käynyt temppelissä ja muistanut liittoni, sitä enemmän rajallinen näkökulmani on siirtynyt kohti iankaikkista näkökulmaa. Se, mikä vaikuttaa tärkeältä maallisten mittapuiden mukaan, ei tunnu niin tärkeältä temppelissä.

Mutta tämä muutos ei tapahdu hetkessä. Se tulee, kun viettää johdonmukaisesti tarkoituksellista aikaa Herran huoneessa. Kuten presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Temppeliliiton pitäminen ei rajoita vaan antaa lisää. Se kohottaa meidät oman näkökykymme ja voimamme rajojen yläpuolelle.”2

2. Opi kuuntelemaan Pyhää Henkeä

Presidentti Nelson on kutsunut meitä myös ”kasvattamaan hengellistä [kykyämme] vastaanottaa ilmoitusta. – – Päättäkää tehdä se hengellinen työ, jota vaaditaan, jotta pääsette osallisiksi Pyhän Hengen lahjasta ja kuulette Hengen ääntä useammin ja selvemmin.”3

Kun päätämme keskittyä maailman asioiden sijaan hengellisiin asioihin, meistä tulee valmiimpia kuulemaan Hänen kehotuksiaan ja totuuksiaan.

3. Rukoile hengellisiä lahjoja

Jotkin hengelliset lahjat voivat antaa meille tietoa ja näkökulmaa, jota tarvitsemme ymmärtääksemme oman ja muiden arvon. Taivaallinen Isä on kehottanut meitä tavoittelemaan ”vakaasti parhaita lahjoja”, ja Hän on sanonut meille, että jos haluamme ja rukoilemme niitä, voimme saada tarvitsemamme (OL 46:8; ks. myös jae 9). Erottamisen, rakkauden ja viisauden lahjat ovat kaikki lahjoja, joita voi olla hyödyllistä tutkia ja rukoilla itselleen, kun pyrit ymmärtämään paremmin todellisen kauneuden ja jumalallisen arvon merkityksen.

4. Noudata viisauden sanaa

Ruumiimme on ihana lahja taivaalliselta Isältä. Saatana, joka pyrkii tuhoamaan Jumalan suunnitelman eikä koskaan saa omaa ruumista, hyökkää tätä pyhää lahjaa vastaan. Kun kohtelemme ruumistamme kunnioittavasti ja huomaamme, mitä se voi tehdä harrastaessamme liikuntaa ja välttäessämme haitallisia aineita, voimme oppia arvostamaan ruumistamme ja auttaa esimerkin avulla muita tekemään samoin.

5. Keskity Vapahtajaan

Kun turvaamme Jeesukseen Kristukseen, me näemme itsemme sellaisina, keitä me todella olemme – taivaallisten vanhempien jumalallisina lapsina. Oppiessamme rakastamaan itseämme ja olemaan ystävällisiä itsellemme silloinkin, kun teemme virheitä, Vapahtaja voi auttaa meitä kasvamaan ja omaksumaan Hänen ominaisuuksiaan.

Sisar Joy D. Jones, entinen Alkeisyhdistyksen ylijohtaja, on sanonut: ”Jos rakkaus, jota tunnemme Vapahtajaa ja sitä kohtaan, mitä Hän on tehnyt meidän hyväksemme, on suurempaa kuin se aika ja huomio, jota annamme heikkouksille, itseluottamuksen puutteelle tai huonoille tottumuksille, niin Hän auttaa meitä voittamaan ne asiat, jotka aiheuttavat kärsimystä elämässämme.”4

Pyrkiessäni näkemään toiset sellaisina kuin he todella ovat, aloin harjoitella katsomaan heitä eri tavalla. Jos sain itseni kiinni siitä, että tuomitsin jonkun ulkonäön perusteella, aloin katsoa tarkemmin ja yritin nähdä, mitä taivaallinen Isä näki. Ällistyin siitä, kuinka Jumala pystyi avaamaan silmäni. En enää kiinnittänyt huomiota fyysisiin ominaisuuksiin ja aloin ymmärtää, mitä on todellinen kauneus ja arvo – Kristuksen valo meissä jokaisessa.

Pyrkimys lähemmäksi Jeesusta Kristusta

Vaikka olen käynyt läpi tuskallisia kokemuksia, olen oppinut antamaan Kristuksen parantaa minut ja rakastamaan kehoani ja henkeäni. Presidentti James E. Faust (1920–2007), entinen toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Vakaumus siitä, että olette Jumalan tyttäriä [tai poikia], antaa teille lohdullisen tunteen omasta arvostanne. Se merkitsee, että voitte saada voimaa Kristuksen palsamista. Se auttaa teitä kohtaamaan surut ja haasteet uskoen ja tyynesti.”5

Maailmalla voi olla omat käsityksensä kauneuden ja jumalallisen arvon merkityksestä, mutta kun lähestymme taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta, kykymme nähdä maailman vääristymien läpi ja tunnistaa todellinen kauneus kasvaa. Siunattakoon meitä niin että näemme muiden ja itsemme kauneuden oikein – siten kuin He näkevät meidät.

Viitteet

  1. Boyd K. Packer, artikkelissa Kimberly Reid, ”Dating and the Eternal Perspective”, Ensign, helmikuu 2008, s. 62.

  2. Russell M. Nelson, ”Prepare for Blessings of the Temple”, Ensign, maaliskuu 2002, s. 21.

  3. Russell M. Nelson, ”Ilmoitusta kirkkoa varten, ilmoitusta elämäämme varten”, Liahona, toukokuu 2018, s. 96.

  4. Joy D. Jones, ”Mittaamattoman arvokkaita”, Liahona, marraskuu 2017, s. 15.

  5. James E. Faust, ”Mitä merkitsee olla Jumalan tytär”, Liahona, tammikuu 2000, s. 123.