Liahona
Mormonin kirja on todistus Kristuksen puhtaasta rakkaudesta
Maaliskuu 2024


Mormonin kirja on todistus Kristuksen puhtaasta rakkaudesta

Moni tuntee Matti Kuosmasen Helsingin vaarnan rakastettuna patriarkkana. Moni on myös kuullut hänen puhuvan viime aikoina Kristuksen puhtaasta rakkaudesta. Kristuksen rakkaus on teema, jota hän on pohdiskellut erityisesti viimeisen parin vuoden ajan.

Pohdinnat lähtivät käyntiin Matin päivänä 24. helmikuuta 2022, kun sota alkoi Ukrainassa. Veli Kuosmanen on perehtynyt rauhan kulttuureihin, ja tämän vuoksi sodan alku kosketti häntä erityisesti. Noihin aikoihin hän luki Joseph Smithin raamatunkäännöksen Matteuksesta kohdan, jossa sanotaan: ”Katso, minä puhun valittujeni tähden; sillä kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan; nälänhätää ja ruttotauteja ja maanjäristyksiä on monin paikoin. Ja jälleen, koska laittomuus lisääntyy, ihmisten rakkaus kylmenee; mutta jota ei voiteta, se pelastuu.” (JS–Matt. 1:29–30.)

Veli Kuosmanen kertoo nähneensä, kuinka paljon sota tuo vastakohtaisuutta. Sotaa pohtiessaan hän on ajatellut paljon Mormonin kirjasta tuttua Moronia. Moroni jäi yksin, kun hänen sukulaisensa saivat surmansa sodassa.

Moronin kirjassa sanotaan: ”Mutta aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti; ja kenellä sitä havaitaan olevan viimeisenä päivänä, hänen käy hyvin. Rukoilkaa siis, rakkaat veljeni, Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella, jonka hän on suonut kaikille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille; että teistä tulisi Jumalan lapsia; että me hänen ilmestyessään olisimme hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on; että meillä olisi tämä toivo; että meidät puhdistettaisiin niin kuin hän on puhdas. Aamen.” (Moroni 7:47–48.)

Matti Kuosmanen rukoilee joka päivä Kristuksen rakkautta. Hän rukoilee säännöllisesti myös ukrainalaisten puolesta ja lähetyssaarnaajien puolesta. Siitä lähtien, kun hän on rukoillut Kristuksen puhdasta rakkautta itselleen, hän on huomannut selvän muutoksen itsessään.

Vaimon kuolema auttoi tuntemaan Kristuksen rakkautta

Toinen merkittävä tapahtuma viime aikoina veli Kuosmasen elämässä on ollut, kun hänen rakas vaimonsa Marja-Leena Kuosmanen menehtyi vuoden 2023 keväällä.

Jo edeltävän vuoden marraskuussa sisar Kuosmanen oli saanut selkeän ilmoituksen, että hänen täytyy valmistautua paratiisilähetystyötä varten. Hänen viimeiset elinkuukautensa olivat koko perheelle erityistä ja hengellistä aikaa.

Matti Kuosmanen kertoo, että Marja-Leena todisti evankeliumista viimeiseen asti myös häntä hoitaneille lääkäreille.

Sisar Kuosmanen sai tietää syöpädiagnoosista kokeneelta syöpälääkäriltä, ”enkelilääkäriltä”. Kyseinen lääkäri näki, että hänellä oli temppelin kuva ja Vapahtajan kuva mukanaan. Hän kysyi, mihin kirkkoon sisar Kuosmanen kuuluu ja minkälainen taivas on kirkon käsityksen mukaan. Kun Marja-Leena alkoi selittää, lääkäri puhkesi itkuun ja tarvitsi enemmän pyyhkeitä kuin Marja-Leena.

”Se oli ihana kokemus. Hän oli täynnä Kristuksen rakkautta ja valoa. Lääkärit sanoivat, että he eivät ole koskaan tavanneet tällaista potilasta”, veli Kuosmanen muistelee hetkeä sairaalassa.

Vaimonsa kuoleman jälkeen veli Kuosmanen on kokenut Kristuksen puhdasta rakkautta päivittäin. Marja-Leenan hautakiveenkin hän on laittanut enkeli Moronin kuvan sekä tekstin ”Kristuksen puhdas rakkaus ei koskaan häviä”. Monet kirkon jäsenet ovat käyneet kyseisellä haudalla Hyvinkään Puolimatkan hautausmaalla.

Mormonin kirja tuttu jo vuodesta 1969

Mormonin kirja on ollut veli Kuosmaselle tuttu siitä asti, kun hän tuli kirkkoon. Hän käveli kirkon ovesta sisään ensimmäistä kertaa vuoden 1969 lokakuussa Kuopiossa. Hän oli aiemmin saanut johdatusta siitä, että hänen pitäisi mennä kouluun Kuopiossa. Kyseinen koulu oli kävelymatkan päässä kirkosta. Kirkko tuli häntä vastaan, ja hän meni sisään. Kirkossa hän näki lähetyssaarnaajat ja sen aikaiseen Nuorten Valistuskerhoon (NVK) kuuluvia nuoria. 

”Tunsin, että tässä paikassa on Henki. Kun lähetyssaarnaajat opettivat ja sain Mormonin kirjan ja luin sitä, niin se sama Henki oli siinä. Tunsin, että se sama Henki todisti. Vuodesta 1969 lähtien olen rakastanut Mormonin kirjaa”, hän kertoo tuosta kokemuksesta.

Joka aamu veli Kuosmanen laulaa yhden kirkon laulun, pitää rukouksen ja lukee sen jälkeen Mormonin kirjaa. Hän opiskelee aktiivisesti Tule ja seuraa minua -aineistoa. Hän myös kirjoittaa päiväkirjaa joka päivä.

”Nyt on neljäs vuosi menossa viiden vuoden kirjasta. Aloitin sen, kun Marja-Leena kirjoitti vahingossa minun päiväkirjaani. Kirjoitin, että minulla ei ole kultaa tai timantteja annettavaksi lapsilleni perinnöksi, mutta tämä on arvokkainta, mitä voin teille antaa. Kun Nefi kirjoitti, hänen piti tehdä kultalevyt. Voi, kuinka helppoa meidän onkaan kirjoittaa, kun voimme vain kirjoittaa sähköisesti tai käsin”, hän toteaa.

Mormonin kirja auttaa myös valmistautumaan patriarkallisen siunauksen antamiseen. Kuosmanen ei lue koko lukua kerralla, vaan noin kymmenkunta jaetta yhdellä istumalla. Lukemisen yhteydessä hän mietiskelee, alleviivaa hyviä asioita ja kirjoittaa ajatuksiaan muistiin.

Mormonin kirja on hänen mukaansa avainasemassa patriarkallisten siunausten ymmärtämisessä, sillä kirjasta löytyy tietoa heimoista, joista patriarkallisessa siunauksessa puhutaan.

Mormonin kirja innoitti lähtemään Amerikan mantereelle

Mormonin kirja oli myös osana sitä, miksi Matti Kuosmanen halusi 1990-luvulla lähteä Boliviaan Etelä-Amerikkaan. Mormonin kirja on eteläamerikkalaisille hyvin rakas kirja, ja syystä.

”Siellä käveltiin melkein kuin Mormonin kirjan päällä”, hän kuvailee.

Vuonna 1992 eli tasan 500 vuotta sen jälkeen, kun Kolumbus löysi Amerikan, Kuosmanen lähti Boliviaan. Hän oli siellä neljä viisi kuukautta valmistellen asioita.

Kun hän tuli matkaltaan takaisin Suomeen, hänellä oli iso päätös tehtävänä. Hän ja hänen perheensä rukoilivat ja kävivät temppelissä hakemassa ilmoitusta. He saivat vastauksen, että heidän pitäisi jättää kaikki taakseen, kuten Lehi teki, ja lähteä Boliviaan yhdeksän hengen perheen voimin.

”Siitä alkoi tällainen ihmeellinen matka. Tarvittiin paljon paastoa ja rukousta, mutta selvisimme.”

Boliviassa veli Kuosmanen alkoi heti lukea Mormonin kirjaa espanjan kielellä. Hänet myös kutsuttiin nopeasti siellä vaarnan johtokuntaan, jolloin hänen piti alkaa myös puhua kieltä. Kuten lähetyssaarnaajatkin oppivat uuden kielen Herran työssä, myös veli Kuosmanen oppi nopeasti puhumaan espanjaa.

Veli Kuosmanen on huomannut, kuinka katolisissa maissa ihmiset ovat vastaanottavaisia evankeliumille. Jeesus ja Hänen äitinsä Maria ovat jo valmiiksi rakkaita heille, joten heidän on helppo ottaa vastaan Kristuksen evankeliumi.

Kuosmanen kertoo, että Boliviassa ensimmäinen seurakunta, johon hänen perheensä kuului sinne muutettuaan vuonna 1993, oli pieni lähetysseurakunta, joka kasvoi nopeasti vaarnaseurakunnaksi. Sitten seurakunta jaettiin, minkä jälkeen se jaettiin yhä uudestaan ja uudestaan. Kirkon kasvun näki selvästi. Joka päivä rakennettiin kappelia jossakin.

Ihmeellisiä hetkiä Boliviassa

Matti Kuosmanen iloitsee siitä, että Boliviassa hänen lapsensa oppivat näkemään sen, miten Herra tekee ihmeitä.

”Siellä tapahtui hyvin paljon ihmeitä, ja saatiin tuliaisiakin sieltä sitten”, hän muistelee.

Eräs tällainen ihmeellinen kokemus oli Bolivian temppelin maanmurtotilaisuus Cocha Bambassa. Se tapahtui noin 2 000 metrin korkeudessa, eikä alueella ollut satanut kahdeksaan kuukauteen. Ihmiset olivat kärsimässä hätää, ja ruoka oli lopussa.

Santa Cruzin kaupungissa oli tuolloin hellepäivä. Kuosmasen perhe ajatteli, ettei silloin sada, joten he eivät ottaneet sadevarusteita mukaan, kun he nousivat korkealle vuorelle kaupungin yläpuolelle. Tapana tuolloin oli saapua paikalle kaksi tuntia ennen profeetan tai apostolin tulemista. Kun he saapuivat vuorelle 2 000 metrin korkeuteen, alkoi sataa ja koko perhe kastui ihan läpimäräksi.

”Näin, kun kaikilla lapsilla hampaat kalisivat. Sanoin, että nyt lauletaan ’Voiko milloinkaan nuoremme, väistyä pois paikaltaan…’ Kaksi tuntia lauloimme tätä laulua, jotta jaksoimme olla paikallamme”, veli Kuosmanen muistelee.

Hän kertoo, että osa jäsenistä kyllästyi odotteluun sateessa ja lähti pois, mutta hänen perheensä jäi siihen asti, että he näkivät presidentti Gordon B. Hinckleyn saapuvan paikalle.

”Kun profeetta saapui, meitä pyydettiin istumaan ja meidän taaksemme tuli ihmisiä, joilla oli sateenvarjot, ja kaikki vesi valui meidän niskaamme. Mutta tuli lämmin tunne.”

Saavuttuaan paikalle presidentti Hinckley sanoi: ”Hyvää päivää, märät pyhät! Ei pidetä pitkiä puheita!”

Kun tilaisuuden jälkeen profeetta nousi autoon ja lähti temppelin alueen ulkopuolelle, kylmyys palasi.

”Oli niin kylmä, ettei voinut olla paikoillaan yhtään. Siellä oli tuhansia ihmisiä, eikä takseja ollut, joten meidän piti olla koko ajan liikkeessä. Kun vihdoin löysimme taksin, taksikuski kysyi, missä olimme olleet, kun olimme märkiä kuin rotat. Menimme takaisin majapaikkaamme, eikä kukaan sairastunut”, veli Kuosmanen muistelee.

Vastaavanlainen tapahtuma oli profeetan mennessä Chileen: sielläkin oli ollut pitkä kuivuus, mutta profeetan saavuttua alkoi sataa. Veli Kuosmaselle tämä on todistus siitä, että Herra rakastaa profeettaansa ja että ihmisiä siunataan heidän sydämensä halujen ja toiveiden mukaisesti.

Mormonin kirja todistaa Vapahtajasta

Matti Kuosmanen todistaa, että Mormonin kirja on elävä todistus Vapahtajasta ja ennen kaikkea elävä todistus Kristuksen puhtaasta rakkaudesta, elävämpi kuin mikään muu.

”Paavalikin puhui Kristuksen rakkaudesta, mutta Mormonin kirja määrittelee erityisesti Kristuksen puhtaan rakkauden. Se on Mormonin kirjan punainen lanka”, hän kertoo.

Veli Kuosmanen kutsuu kaikkia lukemaan myös profeetta Russell M. Nelsonin huhtikuun 2023 yleiskonferenssipuheen ”Rauhantekijöitä tarvitaan”. Puheesta käy ilmi, että profeetta ja hänen neuvonantajansa ovat täynnä Kristuksen puhdasta rakkautta. Se on heille todella tärkeää, kun he joutuvat käsittelemään vaikeita asioita.

”Kristuksen puhdas rakkaus on ainoa voima, jonka avulla voimme selvitä tänä päivänä. Paavalikin sanoo, ettei mikään voi erottaa meitä siitä. Nefi todisti, että hän on kokenut Kristuksen rakkauden niin voimakkaasti, että se on kuluttanut hänen lihaansa. Itse olen kokenut samoin: Kristuksen rakkaus on ollut minullekin kuin laihdutuskuuri”, veli Kuosmanen sanoo.

”Ilman Kristuksen rakkautta olen kuin tyhjä rengas, niin tärkeäksi se on tullut minulle. Tiedän, että taivaan Isä ja Vapahtaja itkevät ja surevat meidän kanssamme ja myös iloitsevat meidän kanssamme. Edellinen patriarkka sanoi, että elämä on ihanaa. Minä lisäisin, että Kristuksen puhdas rakkaus on ihanaa.”

Matti Kuosmasella on myös selkeä näkemys siitä, millainen maailma olisi, jos kaikilla olisi Kristuksen puhdas rakkaus sydämessään. Kun hänen vaimonsa oli kutsuttu paratiisilähetystyöhön, hän näki voimakkaan unen tuhatvuotisesta valtakunnasta.

”Unessani tapasin ihmisiä, jotka kuuluivat eri kirkkoihin, mutta heillä kaikilla oli Kristuksen rakkaus. Sellaisessa maailmassa on helpompi lähestyä toisia, kun kaikki haluavat tehdä hyvää. Maailma muuttuisi paratiisiksi, jos kaikilla olisi Kristuksen puhdas rakkaus sydämessään. Ja niin tulee olemaan.”