”Jumala on kanssasi aina ja ikuisesti” – profeetta Libertyn vankilassa

”Hänen kaikkivaltiaassa nimessään me olemme päättäneet kestää ahdistusta urheina loppuun asti.”

Joseph Smithin elämänvaiheita

Joulukuun 1. päivänä 1838 profeetta Joseph Smith, hänen veljensä Hyrum ja muut veljet vietiin Missourin Richmondista, missä he olivat olleet vangittuina hirsitalossa, vankilaan Missourin Libertyyn. Siellä he olivat yli neljä kuukautta odottaen oikeudenkäyntiä tekaistujen syytösten nojalla, jotka johtuivat pyhien vainoamisesta Missourissa. Tänä aikana vainoojat karkottivat kirkon jäsenet heidän kodeistaan Missourissa aiheuttaen valtavaa kärsimystä. Pitkän vankeutensa aikana profeetta ja hänen toverinsa olivat hyvin huolestuneita pyhien koettelemuksista.

Libertyn vankila oli kaksikerroksinen. Yläkerrassa oli huone ja alakerrassa noin 18 m2:n kokoinen vankityrmä, jossa vankeja pidettiin. Profeetta kertoi heidän tilanteestaan: ”Meitä vartioidaan tiiviisti yötä päivää vankilassa, jossa on kaksinkertaiset seinät ja ovet, ja meidän omantuntomme vapaus on riistetty meiltä. Ruokamme on niukkaa, koko ajan samaa ja pahanmakuista; meillä ei ole oikeutta valmistaa ruokaa itse. Meidän on ollut pakko nukkua lattialla olkien päällä vailla riittäviä huopia, jotka pitäisivät meidät lämpiminä, ja kun meillä on valkea, joudumme kärsimään miltei jatkuvasta savusta. Tuomarit ovat kertoneet meille vakavina kerran toisensa jälkeen, että he tietävät meidän olevan syyttömiä ja että meidät pitäisi vapauttaa, mutta mellakoitsijoiden pelosta he eivät uskalla toteuttaa lakia meidän kohdallamme.”¹

Huone oli niin matala, etteivät miehet kyenneet seisomaan suorassa, ja Alexander McRae, yksi vangeista, sanoi, että ruoka oli ”erittäin pahanmakuista ja niin surkeata, ettemme pystyneet syömään sitä ennen kuin nälkä ajoi siihen”².

Mercy Fielding Thompson, veljien luona vankilassa käynyt kirkon jäsen, kirjoitti myöhemmin: ”En kykene kuvailemaan tunteitani, kun vartija päästi meidät vankilaan ja ovi suljettiin meidän perässämme. Emme voineet olla tuntematta kauhua tajutessamme, että meidät oli suljettu siihen pimeään ja kolkkoon luolaan, joka sopi vain pahimmille rikollisille, mutta siellä me näimme profeetta Josephin – miehen, jonka Jumala oli valinnut tänä aikojen täyttymisen taloudenhoitokautena pitämään maan päällä hallussaan Hänen valtakuntansa avaimia, joilla on valta sitoa ja vapauttaa Jumalan ohjeiden mukaan – suljettuna inhottavaan vankilaan pelkästään siitä syystä, että hän väitti saaneensa Jumalalta innoitusta perustaa Hänen kirkkonsa ihmisten keskuuteen.”³

Profeetan ollessa vankilassa hänen vaimonsa Emma sai käydä hänen luonaan ainoastaan kolme kertaa. Muuten he olivat yhteydessä toisiinsa vain kirjeitse. Huhtikuun 4. päivänä 1839 profeetta kirjoitti: ”Rakas ja hellä vaimoni. On torstai-ilta, ja auringon juuri laskiessa ja kurkistellessamme tämän yksinäisen vankilan kaltereiden takaa istun kirjoittamaan sinulle kertoakseni sinulle tilanteestani. Olen nyt ollut uskoakseni noin viisi kuukautta ja kuusi päivää vartioituna yötä päivää yksinäisen, pimeän, likaisen vankilan seinien, kaltereiden ja kirskuvien rautaovien takana. Tuntein, jotka vain Jumala tietää, kirjoitan tätä kirjettä. Kynän, kielen ja enkeleiden on mahdotonta kuvata tai maalata näitä mielen pohdintoja näissä olosuhteissa ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut sitä, mitä me koemme. – – Turvaamme ainoastaan Jehovan käsivarteen, jotta vapautuisimme.”⁴

Libertyn vankilasta profeetta kirjoitti kirjeitä myös pyhille ilmaisten rakkautensa heitä kohtaan ja uskonsa siihen, että Jumala tukee aina niitä, jotka turvaavat Häneen. Suurin osa seuraavasta aineistosta on peräisin kirkon jäsenille osoitetusta 20. maaliskuuta 1839 päivätystä kirjeestä, joka sisältää profeetan neuvoja pyhille, hänen pyyntöjään Jumalalle ja Jumalan vastauksia hänen rukouksiinsa. Osia tästä kirjeestä otettiin myöhemmin Oppiin ja liittoihin luvuiksi 121, 122 ja 123.

Joseph Smithin opetuksia

Mikään kärsimys ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta ja keskinäisestä veljeydestä.

”Nöyrä palvelijanne Joseph Smith nuorempi, joka on vankina Herran Jeesuksen Kristuksen asian ja pyhien vuoksi ja joka hänen ylhäisyytensä kuvernööri Lilburn W. Boggsin tuhoavan hallitusvallan alaisena väkivaltaisen joukon voimalla vangittiin ja jota pidetään vangittuna, lähettää teille kaikille tervehdyksen yhdessä vankitoveriensa ja rakkaiden veljiensä Caleb Baldwinin, Lyman Wightin, Hyrum Smithin ja Alexander McRaen kanssa.⁵ Olkoon Isän Jumalan ja Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armo kaikkien teidän kanssa ja pysyköön teissä ainiaan. Lisääntyköön teidän tietonne Jumalan armosta. Olkoon teillä uskoa ja lujuutta, oikeaa tietoa ja itsehillintää, kestävyyttä ja jumalanpelkoa, keskinäistä kiintymystä ja rakkautta, ja enentykööt ne vielä, niin että ette missään jäisi toimettomiksi ettekä vaille hedelmää [ks. 2. Piet. 1:5–8].

Me tiedämme, että useimmat teistä ovat hyvin selvillä niistä vääryyksistä ja tyrannimaisista epäoikeudenmukaisuuksista ja julmuuksista, joita meitä kohtaan harjoitetaan, kun meidät on vangittu syytettyinä valheellisesti kaikenlaisesta pahasta ja heitetty vahvojen muurien ympäröimään vankilaan vahvan vartion saartamiksi, joka jatkuvasti yötä päivää vahtii meitä yhtä herkeämättä kuin Saatana kiusatessaan Jumalan kansaa ja asettaessaan sille ansoja.

Sen tähden, rakkaat veljet, me olemme sitä alttiimmat ja halukkaammat saamaan osaksemme teidän toveruutenne ja rakkautenne. Sillä meidän olosuhteemme ovat omiaan herättämään kaiken sielussamme olevan pyhään muistoon, ja arvelemme, että niin on teidänkin laitanne ja ettei mikään sen vuoksi voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta ja toistemme yhteydestä [ks. Room. 8:39] ja että kaikenlainen meitä kohtaan harjoitettu pahuus ja julmuus on vain omiaan sitomaan sydämemme yhteen ja sinetöimään ne yhteen rakkaudessa.

Meidän ei ole tarpeen sanoa teille, että meitä pidetään kahleissa syyttä, eikä teidän ole tarpeen sanoa meille: Meidät on syyttä ajettu kodeistamme ja meitä on syyttä lyöty. Me ymmärrämme kaikki, että jos Missourin osavaltion asukkaat olisivat antaneet pyhien olla ja olisivat halunneet rauhaa yhtä suuresti kuin nämäkin, niin osavaltiossa olisi tähän päivään mennessä vallinnut pelkkä rauha ja hiljaisuus; me emme olisi tässä helvetissä – – missä meidän on pakko kuulla pelkkiä herjaavia kirouksia ja olla todistamassa jumalanpilkkaa, juoppoutta ja ulkokultaisuutta sekä kaikenkaltaista irstailua. Ja vielä, orpojen ja leskien huudot eivät olisi kohonneet Jumalan tykö heitä vastaan. Eikä viaton veri olisi tahrannut Missourin maaperää. – –Se on murheellinen, valitettava, surullinen tarina, liikaa kerrottavaksi, liikaa tutkisteltavaksi, liikaa ihmisolennoille. – –

– – [Vainoojamme] harjoittavat kaikkea tätä pyhiä kohtaan, jotka eivät ole tehneet heille mitään pahaa ja jotka ovat viattomia ja hyveellisiä, jotka rakastavat Herraa Jumalaansa ja ovat valmiit luopumaan kaikesta Kristuksen tähden. Nämä asiat ovat kauheita kerrottaviksi, mutta ne ovat totisinta totta. Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat [ks. Matt. 18:7]!”⁶

Vastoinkäymiset kestävät vain pienen hetken; jos kestämme hyvin, meidät korotetaan Jumalan eteen.

”Oi Jumala, missä olet, ja missä on maja, joka kätkee piilopaikkasi? Kuinka kauan kätesi viipyy ja silmäsi, niin, puhdas silmäsi katsoo iankaikkisista taivaista kansasi ja palvelijoidesi kohtaamaa vääryyttä ja heidän huutonsa tunkeutuvat sinun korvaasi?

Niin, oi Herra, kuinka kauan heidän on kärsittävä tätä vääryyttä ja laitonta sortoa, ennen kuin sydämesi pehmenee heitä kohtaan ja sisimpäsi liikuttuu säälistä heitä kohtaan?

Oi Herra Jumala Kaikkivaltias, taivaan, maan ja merien ja kaiken niissä olevan Luoja, joka valvot Perkelettä ja Seolin pimeää ja yönsynkkää valtakuntaa ja alistat ne valtaasi – ojenna kätesi, anna silmäsi lävistää; anna nostaa ylös majasi; älä anna piilopaikkasi enää olla kätkettynä; anna korvasi kallistua; anna sydämesi pehmetä ja sisimpäsi liikuttua säälistä meitä kohtaan! Anna vihasi syttyä vihollisiamme vastaan; ja sydämesi kiivaudessa miekallasi kosta puolestamme meidän vääryytemme. Muista kärsiviä pyhiäsi, oi Jumalamme, niin palvelijasi iloitsevat Sinun nimessäsi ikuisesti. – –

– – Poikani, rauha olkoon sielullesi; vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken, ja sitten, jos kestät ne hyvin, Jumala korottaa sinut korkeuteen; sinä voitat kaikki vihollisesi.”⁷ [Tämän osion kappaleet ovat myös kohdassa OL 121:1–8.]

Jumalan voima on suurempi kuin minkään pahan, ja evankeliumin totuudet tulevat lopulta voittamaan.

”Pyydän saada sanoa teille, veljet, että kun tietämättömyys, taikausko ja kiihkoilu pesiytyvät sinne mihin niiden ei pitäisi, ne ovat usein tämän kirkon menestymisen tiellä. Ne ovat kuin vuorilta tulviva sadevesi, joka täyttää mitä puhtaimman, kristallinkirkkaan virran liejulla, lialla ja saastalla ja samentaa kaiken, mikä aikaisemmin oli kirkasta, ja kaikki ryöppyää eteenpäin yhtenä tulvana. Mutta aika taltuttaa nousuveden, ja vaikka meitä tällä hetkellä vyörytetäänkin tulvaveden liejussa, niin ajan oloon mahdollisesti seuraava aalto tuo meille lähteen, kristallinkirkkaan ja yhtä puhtaan kuin lumi, ja silloin saasta, ajopuut ja törky jäävät jälkeen ja pyyhkiytyvät pois matkan varrella.

Kuinka kauan voi virtaava vesi pysyä epäpuhtaana? Mikä voima estää taivaita? Yhtä hyvin ihminen voisi ojentaa heiveröisen käsivartensa pysäyttääkseen Missourivirran säädetyn juoksun tai kääntää sen ylävirtaan kuin estää Kaikkivaltiasta vuodattamasta tietoa alas taivaasta myöhempien aikojen pyhien päälle. [Tämä kappale on myös kohdassa OL 121:33.]

Mitä muuta [kuvernööri Lilburn W.] Boggs ja hänen murhanhimoinen joukkonsa ovat kuin rannan riipparaitoja, jotka keräävät ajopuut? Jos väittäisimme, ettei vesi ole vettä, koska vuoriston sadevirrat tuovat alas mutaa ja samentavat kristallinkirkkaan virran, vaikka jälkeenpäin jättävätkin sen entistä puhtaammaksi, tai ettei tuli ole tulta, koska se voidaan sammuttaa kaatamalla vettä sen päälle, se olisi yhtä tyhmää kuin jos sanoisimme, että meidän asiamme on menetetty, koska luopiot, valehtelijat, papit, varkaat ja murhaajat, jotka kaikki yhtäläisesti pysyvät oveluudessaan ja pitävät kiinni uskontunnustuksistaan, ovat hengellisessä pahuudessaan korkeasta asemastaan ja paholaisen linnoituksistaan vuodattaneet lian, liejun ja saastan – – virran päämme päälle.

Ei, Jumala varjelkoon! Helvetti voi vuodattaa vihansa kuin Vesuviuksen tai Etnan tai kaikkein kauhistavimman tulta suitsevan vuoren tulisen laavan, mutta silti ’mormonismi’ pysyy. Vesi, tuli, totuus ja Jumala ovat kaikki todellisuutta. Totuus on ’mormonismi’. Jumala on sen alkuunpanija. Hän on meidän kilpemme. Hänen kauttaan me saimme syntymme. Hänen äänellään meidät kutsuttiin Hänen evankeliuminsa taloudenhoitokauteen aikojen täyttymisen alussa. Hänen avullaan me saimme Mormonin kirjan, Hänen avullaan olemme säilyneet tähän päivään asti, ja Hänen avullaan me säilymme, jos se koituu meidän kirkkaudeksemme, ja Hänen kaikkivaltiaassa nimessään me olemme päättäneet kestää ahdistusta kuin kelpo soturit loppuun asti.

– – Tulette huomaamaan siihen mennessä kun olette lukeneet tämän ja ellette huomaa, saatatte tulla huomaamaan, että muurit ja raudat, ovet ja narisevat saranat ja puolikuoliaaksi pelotetut vanginvartijat – – ovat jo pelkällä olemuksellaan omiaan saamaan rehellisen miehen sielun tuntemaan itsensä väkevämmäksi kuin helvetin voimat. – –

– – Olemme teidän veljiänne ja kärsimme yhdessä teidän kanssanne ja olemme Jeesuksen Kristuksen vankeja evankeliumin tähden ja sen kirkkauden toivon tähden, joka meissä on.”⁸

Vapahtaja ymmärtää kaikki kärsimyksemme, ja Hän on kanssamme aina ja ikuisesti.

Herra lohdutti profeettaa seuraavin sanoin: ”Maan ääret tulevat kysymään nimeäsi, ja hullut tulevat pilkkaamaan sinua, ja helvetti tulee raivoamaan sinua vastaan; kun taas puhdassydämiset ja viisaat ja jalot ja hyveelliset etsivät alati neuvoa ja valtuutta ja siunauksia sinun kätesi alla. Eikä kansasi koskaan käänny sinua vastaan pettureiden todistuksesta. Ja vaikka heidän vaikutuksensa saattaa sinut ahdinkoon ja kaltereiden ja muurien taakse, sinua pidetään kunniassa; ja pientä tuokiota lukuun ottamatta äänesi on vanhurskautesi tähden vihollistesi keskellä pelottavampi kuin raivoisa leijona; ja sinun Jumalasi seisoo rinnallasi aina ja ikuisesti.

Jos sinä joudut kokemaan ahdinkoa; jos olet vaaroissa valheveljien parissa; jos olet vaaroissa rosvojen keskellä; jos olet vaaroissa maalla tai merellä; jos sinua syytetään kaikenlaisilla väärillä syytöksillä; jos vihollisesi käyvät kimppuusi; jos he raastavat sinut irti isäsi ja äitisi ja veljiesi ja sisartesi yhteydestä; ja jos vihollisesi paljastetuin miekoin raastavat sinut vaimoltasi ja lapsiltasi ja vanhin poikasi, iältään vasta kuusi vuotta, takertuu vaatteisiisi ja sanoo: Isäni, isäni, mikset voi jäädä luoksemme? Oi, isäni, mitä nuo miehet aikovat tehdä sinulle? Ja jos hänet sitten sysätään miekalla eroon sinusta ja sinut raahataan vankilaan ja vihollisesi vaanivat ympärilläsi kuin sudet karitsan verta; ja jos sinut heitetään kuoppaan tai murhaajien käsiin ja kuolemantuomio langetetaan päällesi; jos sinut heitetään syvyyteen; jos hyökyvät aallot vehkeilevät sinua vastaan; jos ankarista tuulista tulee vihollisiasi; jos taivaat kasaavat synkeytensä ja kaikki luonnonvoimat yhdistyvät tukkiakseen tien; ja ennen kaikkea, jos itse helvetti aukaisee kitansa ammolleen sinua tavoitellen, tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.

Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle. Oletko sinä suurempi kuin hän?

Ja nyt, pysy tielläsi, niin pappeus pysyy sinulla, sillä heidän rajansa on määrätty; he eivät voi päästä yli. Päiväsi ovat tiedossa, eikä sinun vuosiasi vähennetä; älä siis pelkää, mitä ihminen voi tehdä, sillä Jumala on kanssasi aina ja ikuisesti.”⁹ [Tämän osion kappaleet ovat myös kohdassa OL 122:1–9.]

Hiljainen, vieno ääni kuiskaa lohdutusta sielullemme surun ja ahdingon syvyyksissä.

Pian sen jälkeen kun profeetan oli sallittu paeta vangitsijoiltaan Missourissa, hän muisteli tunteitaan vankeutensa aikana: ”Ollessani vihollisteni käsissä minun täytyy sanoa, että vaikka tunsin suurta levottomuutta perheestäni ja ystävistäni, joita oli kohdeltu ja pahoinpidelty niin epäinhimillisesti, – – niin mitä minuun tulee, tunsin itseni täysin rauhalliseksi ja olin alistunut taivaallisen Isäni tahtoon. Tiesin olevani viaton ja tiesin pyhien olevan viattomia ja ettemme olleet tehneet mitään ansaitaksemme sellaista kohtelua sortajiemme käsissä. Siitä syystä saatoin katsoa siihen Jumalaan, jonka käsissä on kaikkien ihmisten henki ja joka oli pelastanut ja vapauttanut minut kerta toisensa jälkeen kuoleman porteilta, ja vaikka jokainen pakotie näytti olevan täysin suljettu ja kuolema tuijotti minua kasvoihin ja tuhoamisestani oli päätetty ainakin ihmisten silmissä, niin heti astuessani leiriin olin varma siitä, että minut, veljeni ja perheemme vapautettaisiin.

Niin, tuo hiljainen, vieno ääni, joka on kuiskannut niin usein lohdutusta sielulleni surun ja ahdingon syvyyksissä, kehotti minua olemaan rohkealla mielellä ja lupasi vapautusta, mikä toi minulle suurta lohtua. Ja vaikka kansat kapinoivat ja kansakunnat juonia punoivat, niin Herra Sebaot, Jaakobin Jumala oli turvani, ja kun huusin Hänen puoleensa hädän päivänä, Hän pelasti minut [ks. Ps. 46:7; 50:15], mistä syystä minä koko sielustani ja kaikesta voimastani siunaan ja ylistän Hänen pyhää nimeänsä. Sillä vaikka olin kaikin tavoin ahtaalla, en ollut umpikujassa, neuvoton mutta en toivoton, vainottu mutta en hylätty, maahan lyöty mutta en tuhottu. [Ks. 2. Kor. 4:8–9.]”¹⁰

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–XI.

Käy läpi kuvaus vankeudesta Libertyssä Missourissa (s. 375–378). Kun tutkit tätä lukua ja keskustelette siitä, mieti profeetan olosuhteita hänen kirjoittaessaan tässä luvussa olevat sanat. Käy läpi kolmas kokonainen kappale sivulta 380. Kuinka kertomus profeetasta Libertyn vankilassa on esimerkki tästä totuudesta?
Tutki, mitä sanotaan kolmannessa kokonaisessa kappaleessa sivulla 378. Kuinka vaikeat olosuhteet ”herättävät” joskus sielumme ”pyhään muistoon”? Millä tavoin koettelemukset ja vaino voivat ”sitoa sydämemme” perheeseen ja ystäviin? Mitä kokemuksia sinulla on ollut näistä totuuksista?
Joseph Smith julisti, ettei mikään voisi erottaa häntä ja hänen veljiään Jumalan rakkaudesta (s. 378). Mitä ajattelet tai miltä sinusta tuntuu, kun pohdit näitä sanoja? Millä tavoin me voimme joutua eroon Jumalan rakkaudesta? Mitä meidän on tehtävä pysyäksemme Jumalan rakkaudessa?
Lue ensimmäinen kokonainen kappale sivulta 380. Mitä me voimme tehdä saadaksemme rauhan, jonka Herra tarjoaa meille? Mitä itse saat Herran vakuutuksesta, että Joseph Smithin vastoinkäymiset ja ahdingot kestäisivät ”vain pienen hetken”?
Palauta mieleen, miten Joseph Smith vakuutti pyhille, että kirkon viholliset eivät voisi mitenkään olla Jumalan voiman esteenä (s. 380–381). Miksi me toisinaan unohdamme tämän totuuden? Mitä me voimme tehdä muistaaksemme sen?
Tutki Herran sanoja profeetalle sivuilla 381–383. Kuinka elämämme saattaisi muuttua, jos muistaisimme, että koettelemukset voivat antaa meille kokemusta ja olla hyväksemme? Mitä sinulle merkitsee tietää, että Vapahtaja on laskeutunut kaiken alapuolelle? Mitä mielestäsi tarkoittaa ”pysyä tielläsi”?
Lue luvun viimeinen kappale (s. 383–384). Mieti, milloin Pyhä Henki on lohduttanut sinua vaikeassa tilanteessa. Onko sinulla ollut sellaisia kokemuksia, joista olisi sopivaa kertoa?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Fil. 3:8–9; Moosia 23:21–24; Alma 7:11; 36:3.