Valmistaudumme kohtaamaan Jumalan

On monia tapoja, joilla voisimme viettää aikaamme valmistautuen kohtaamaan Jumalan. Viikkotasolla uskon meidän voivan olla yhtä mieltä siitä, että viikon tärkein hetki on se aika, jonka käytämme nauttiessamme sakramentin, uudistaessamme taivaallisen Isän kanssa tekemämme liitot sekä miettiessämme Hänen osoittamaansa rakkautta ja sitä toivoa, joka meillä kaikilla voi olla Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta.

Uskon myös, että sillä tunnilla, jonka vietämme pyhäkoululuokassamme, voisi olla suurempi vaikutus valmistautumiseemme kuin oivallammekaan. Mutta voidaksemme hyödyntää tuota mahdollisuutta meidän täytyy ehkä tarkastella sitä, kuinka me suhtaudumme pyhäkouluun.

Pyhäkoulun tarkoituksena on ”vahvistaa yksilöiden ja perheiden uskoa taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen opettamalla, oppimalla ja perehdyttämäll䔹. Nämä kääntymyksen välttämättömät osatekijät ovat keskeisiä pyrkimyksissämme valmistautua kohtaamaan Jumala. Olemme innoissamme siitä, että opettajat kaikkialla kirkossa pyrkivät kehittämään kykyään opettaa käyttämällä julkaisua Opettaminen Vapahtajan tavalla ja opettajaneuvoston kokouksia.

Entistä parempi opettaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Sen vastaparina täytyy olla meidän pyrkimyksemme oppia Vapahtajan tavalla. Hän on sanonut, että meidän tulee oppia ”tutkimalla sekä uskon kautta” (OL 109:7). Usko on toiminnan periaate. Meidän täytyy toimia, jos haluamme tietää (ks. Joh. 7:17).

Pyhäkoululuokkamme voivat kannustaa tämän kaltaiseen opettamiseen ja oppimiseen silloin kun ne ovat turvallisia paikkoja, joissa voimme kertoa viikon aikana saamistamme kokemuksista ja tuntemastamme innoituksesta, kun opimme ja sovellamme käytäntöön pyhien kirjoitusten kohtia valmistautuessamme oppituntia varten. Kun me opetamme toisillemme valtakunnan oppia, kaikki voivat rakentua kaikkien sanoista (ks. OL 88:77, 122).

Hiljattain ensimmäinen presidenttikunta on kutsunut meitä kaikkia ”[nimittämään] sapattia ilon päiväksi” (Jes. 58:13). Kolmituntinen sunnuntaikokousten kokemus auttaa meitä saavuttamaan tämän tavoitteen.

Siinä hengessä saanen esittää vielä yhden kysymyksen: Miksi me toisinaan päätämme olla hyödyntämättä täysin sitä mahdollisuutta, jonka pyhäkoulu tarjoaa?

Viime vuosina olen nähnyt pyhäkoulutunnin aikana monia erilaisia pyhäkoulun ”vaihtoehtoja”, kuten seurustelua käytävillä, seurakunnan johtohenkilöiden pitämiä puhutteluja, vaarnan johtohenkilöiden järjestämää koulutusta seurakunnan vastaaville virkailijoille sekä nuorten johtohenkilöitä käsittelemässä ohjelmaansa liittyviä huolia.

Koska johtohenkilöiden aika on hyvin tiukalla, ymmärrän, miksi he saattavat käyttää pyhäkouluaikaa muiden asioiden tekemiseen. Mutta millainen siunaus se onkaan kaikille mukana oleville, kun seurakunnan johtohenkilöt varaavat tunnin osallistuakseen evankeliumiaiheisiin keskusteluihin laumansa jäsenten kanssa!

Olen varma siitä, että olette kokeneet muitakin esimerkkejä ”pyhäkoulun laiminlyönnistä”. Syystä tai toisesta monista meistä on ajoittain tuntunut, ettemme saa pyhäkoululuokista niin paljon kuin haluaisimme. Olen oppinut, että oman pyhäkoulukokemukseni antoisuus määräytyy yhtä paljon oman valmistautumiseni ja osallistumiseni mukaan kuin opettajani. Pyhäkoulun ylijohtaja, veli Tad R. Callister on kirjoittanut: ”Joka kerta kun me tutkimme pyhiä kirjoituksia, tulemme luokkaan hieman paremmin valmistautuneina, osallistumme luokan keskusteluun, esitämme kysymyksiä ja kirjoitamme muistiin pyhiä vaikutelmia, niin meistä tulee enemmän Jumalan kaltaisia ja me lisäämme näin kykyämme kokea sitä iloa, jota Hän tuntee.”²

Kutsun teitä tekemään parhaanne valmistautuaksenne pyhäkoulutuntiin ja varjellaksenne sitä. Seurakunnan jokaisen jäsenen, johtohenkilömme mukaan lukien, tulisi saada se suloinen siunaus, että voi valmistautua Jumalan kohtaamiseen joka viikko tämän tärkeän tunnin aikana.