Tähänkö elämäni päättyisi?

Olin terve mies, minulla oli suurenmoinen ja ahkera vaimo sekä kaksi kaunista lasta. Minulla oli hyvä työpaikka, josta sain vakaan toimeentulon. Elämä tuntui olevan täydellistä, mutta maailmani alkoi hajota, kun minulla todettiin nenänielun syöpä, joka on harvinainen pään ja kaulan alueen syöpä.

Palvelin tuolloin neuvonantajana piispakunnassa, ja meillä oli kirkolla meneillään vuosittainen koripalloturnaus, kun aloin tuntea oloni hyvin sairaaksi. Menin lääkärin vastaanotolle, ja monien laboratoriokokeiden jälkeen hän ilmoitti, että minulla on neljännen asteen nenänielun syöpä. Olin huolissani ja peloissani. Mietin, tähänkö elämäni päättyisi, ja mitä perheelleni tapahtuisi, jos kuolisin. Ainoa asia, johon pystyin todella luottamaan saadakseni ohjausta ja lohtua, oli rukoilla taivaallista Isää.

Kun olin rukoillut lakkaamatta kolme päivää, tunsin kuin lempeä ääni olisi kuiskannut: ”Älä pelkää.”

Sen hetken jälkeen mielessäni ei ollut enää kuolemanpelkoa. Elämä oli silti minulle vaikeaa. Yhdessä vaiheessa en pystynyt lainkaan nielemään ruokaa ja olin liian sairas nukkumaan, mutta en koskaan luovuttanut enkä kääntynyt pois Jumalasta – ja Hän on auttanut minua.

Syöpäni on ollut remissiossa yli 18 vuotta. En tiedä, kuinka kauan Jumala antaa minun elää, mutta olen iloinen siitä, että voin yhä palvella veljiäni ja sisariani. Tiedän, että taivaallinen Isämme ei koskaan jätä eikä hylkää meitä. Ja jos haluamme saada siunauksia Jumalalta, mekään emme voi jättää emmekä hyljätä Häntä.