Kuva

young man kneeling with ping-pong paddle

Kuvitus David Malan

Pingispelini ystäväni Erfreyn kanssa keskeytyi, kun hänen etuoveensa koputettiin kolme kertaa. Kuulin tuntemattoman äänen, joka puhui oudolla korostuksella hiligainoa, äidinkieltämme.

Erfrey kiiruhti ovelle ilmeisesti odottaen tulijoita. ”Tule!” hän sanoi minulle. ”Haluan, että tapaat ystäväni!”

Tulijoilla oli valkoiset paidat ja solmiot, ja he olivat tulleet opettamaan Erfreyn pikkuveljeä valmistautumaan kasteelle. Puhuin heidän kanssaan englantia, ja he olivat siitä niin vaikuttuneita, että kysyivät, toimisinko tulkkina heidän keskustelussaan Erfreyn veljen kanssa.

Luulin, että toimisin vain passiivisena tulkkina. Mutta minusta tuli aktiivinen osallistuja, kun heidän sanansa saivat sijaa sydämessäni. Sain selittämättömän, pitkään kestävän onnellisuuden tunteen, jollaista en ollut kokenut aiemmin.

Tuon kokemuksen jälkeen pyysin lähetyssaarnaajia opettamaan perhettäni. Mutta kun he tulivat, vanhempani ottivat sen kannan, ettei mormonilla olisi koskaan paikkaa perheessämme.

Halusin mennä kasteelle, joten panin uskoni työhön. Paastosin ja rukoilin. Pyrin olemaan heille esimerkkinä.

Kaksi vuotta myöhemmin, oman yksinkertaisen uskoni ja taivaallisen Isän rakastavan tuen ansiosta, isäni sydän oli viimein pehmennyt, ja hän allekirjoitti suostumuksen, että minut voitiin kastaa. Olen iloinen voidessani sanoa, että todistukseni palautetusta evankeliumista on kallein omaisuuteni.

Minun on aina ollut vaikea sopeutua uusiin tilanteisiin. Siitä syystä minua pelotti lähteä Alkeisyhdistyksestä ja aloittaa Nuorissa Naisissa. Alkuun aikataulu tuntui minusta omituiselta. Nuorten Naisten järjestö oli täysin erilainen ympäristö – ei musiikkituokiota, ei yhteistä tuokiota. Meillä oli viikolla myös toimintailta.

Halusin vain sopia joukkoon ja tuntea oloni mukavaksi, joten annoin uudelle aikataululle mahdollisuuden. Rukoilin paljon ja aloin sopeutua uuteen rutiiniin ja luoda suhteita muihin nuoriin naisiin.

Kun viikot kuluivat, aloin ymmärtää, miksi olin Nuorten Naisten ohjelmassa. Opin lisää evankeliumia, sain lisää tilaisuuksia tehdä hieman hyvää joka viikko ja pystyin menemään temppeliin ja tuntemaan Herran Hengen Hänen huoneessaan.

Olen nyt hyvin kiitollinen Nuorista Naisista. Olen iloinen siitä, että annoin tälle muutokselle mahdollisuuden ja että taivaallinen Isäni auttoi minua tekemään niin.

Kuva

good books

Kahdeksannella luokalla olin mukana kirjakerhossa. Joka kuukausi kokoonnuimme keskustelemaan jostakin kirjasta, ja vuoden lopussa meillä oli kilpailu siitä, mikä joukkue tiesi eniten kustakin kirjasta. Yksi sääntö, jota aina noudatimme, oli lukea vain puhdashenkisiä kirjoja.

Kun kerran aloin lukea sen kuukauden kirjaa, minusta tuntui, ettei se ollut puhdashenkinen. Mutta minun piti lukea se, jos halusin joukkueeni voittavan kilpailun. En voinut pettää heitä. Muutamaa lukua myöhemmin kirja paheni. Viimein panin sen pois. Tiesin, etten voisi lukea sitä – hengellinen puhtauteni oli arvokkaampaa kuin kilpailun voittaminen.

Mutta minua huolestutti kertoa se joukkueelleni. Kerhon kokousta edeltävänä iltana rukoilin, että taivaallinen Isä auttaisi minua saamaan rohkeutta kohdata heidät.

Seuraavana päivänä olin todella huolissani. Istuuduin joukkueeni pariin. Heti kun kokous alkoi, aioin selittää kaikille, etten voinut lukea sitä kirjaa. Mutta ennen kuin ehdin, kerhon johtaja nousi ja esitti anteeksipyynnön. Hän selitti, ettei hän ollut lukenut sitä kirjaa ennen kuin oli pannut sen kirjaluetteloomme, eikä hän ollut tajunnut, millainen se oli. Hän sanoi, että hän ottaisi sen luettelosta. Kun pääsin kotiin, kiitin taivaallista Isää.

Tiedän, että kun pidämme kiinni tasovaatimuksistamme, Herra varjelee meitä. Hän ei aina ratkaise tilannetta kuten minun kohdallani, mutta Hän antaa meille aina rohkeutta tehdä hyviä päätöksiä.