”Viiden vuoden kuluttua Suomeen perustetaan vaarna”
Veli Kari Haikkola on kaksinkertainen ensimmäinen vaarnanjohtaja ja ensimmäinen suomalainen temppelinjohtaja.
Turun 2. seurakuntaan kuuluvat Auli ja Kari Haikkola ovat olleet yhdessä jo yli 60 vuotta. He tutustuivat aikoinaan asuessaan samassa, vuonna 1952 rakennetussa kerrostalossa Turussa.
”Muutin perheeni kanssa taloon heti sen valmistuttua, Kari kahta vuotta myöhemmin muuttaessaan Kotkasta Turkuun. Oli jännittävää, kun taloon muutti uusi poika”, sisar Haikkola muistelee.
Veli Haikkolalle lausahdus tuo mieleen, että talossa oli kolme hänestä kiinnostunutta nuorta naista, mutta hän valitsi Aulin.
Kirkkoon nuoret liittyivät keväällä 1963. Sisar Haikkola (tuolloin vielä Nurmi) opiskeli farmasiaa Helsingissä, ja hänet kastettiin Neitsytpolulla. Veli Haikkola puolestaan opiskeli lakia Turussa, jossa hänet kastettiin. Kummankin ensi kosketus kirkkoon tapahtui lähetyssaarnaajien kautta.
”Liityttyämme kirkkoon ja mentyämme kesäkuussa 1963 naimisiin Heikki ja Liisa Uusitalo pitivät meistä erittäin hyvää huolta. Olen ajatellut, että jokaisella käännynnäisellä pitäisi olla samanlaisia ystäviä. Pelkkä halu evankeliumiin ei riitä, tarvitaan myös mentoreita. Jälkeenpäin olen myös ajatellut, että Herra tarvitsee tiettynä hetkenä tietynlaisia ihmisiä ja silloin Hän valitsee heidät. Karilla sattui näin”, sisar Haikkola pohtii.
Seurakunnanjohtajasta vaarnanjohtajaksi
Liityttyään kirkkoon Kari Haikkola toimi ensimmäiseksi Nuorten Miesten johtajana, sitten neuvonantajana seurakunnan johtokunnassa. Kun Turun kappeli valmistui vuonna 1966, hänestä tuli seurakunnanjohtaja.
”Tuohon aikaan toivottiin monen lähetysjohtajan suulla, että Suomeen saataisiin vaarna. Kun veli Stephen Mahoney sitten tuli lähetysjohtajaksi Suomeen vuonna 1975, hän pyysi minut neuvonantajakseen. Veli Mahoney oli ehdoton siinä, että tänne piti saada vaarna”, veli Haikkola kertoo.
Kun vanhin Wirthlin, joka tuolloin toimi Euroopan vyöhykkeen johtajana, ja presidentti Benson saapuivat Suomeen lokakuussa 1977, kirkon jäsenet tiesivät, että he tulivat perustamaan vaarnaa.
Lähetysjohtaja Mahoney ehdotti presidentti Bensonille – tämän asiaa kysyessä – Kari Haikkolaa.
Presidentti Benson puhutteli muutamia veljiä, heidän joukossaan oli myös veli Haikkola.
”Kun sitten keskustelin veli Mahoneyn kanssa, muistin erään tapahtuman vuodelta 1972. Erääseen kirkon konferenssiin tuli käymään täällä aikoinaan rakennuslähetyssaarnaajana toiminut veli Karl Lagerberg Saksasta. Tuohon aikaan hän toimi kotimaassaan patriarkkana. Konferenssikokousten välissä hän tuli puhumaan minulle ja vaimolleni todeten: ’Viiden vuoden kuluttua Suomeen perustetaan vaarna, ja sinä olet sen vaarnan johtokunnassa.’”
Tämän muistettuaan veli Haikkola ei enää yllättynyt saadessaan kutsun Helsingin vaarnan johtajaksi.
Etelä-Suomea ristiin rastiin
Neuvonantajikseen veli Haikkola kutsui veljet Markku Lorentzin ja Seppo Forsmanin.
Välimatkat seurakuntien välillä olivat pitkiä. Vaarnan johtokunnalla oli tapana pitää kokouksia forssalaisessa hotellissa ja puhutteluja Hämeenlinnan kappelilla. Ne olivat eräänlaisia puolen matkan krouveja.
”Jälkeenpäin ajatellen se oli iso tehtävä, etenkin kun etäisyydet olivat niin pitkiä, mutta olin Herran työssä ja se tuntui hyvältä. En pitänyt tuota matkustelua pahana. Kun menin vierailulle Lappeenrantaan, kuljin siinä matkalla pitämässä puhutteluja samalla Lahden ja Kouvolan seurakunnissa”, veli Haikkola muistelee.
Tuohon aikaan Haikkolan perheessä oli kolme kouluikäistä lasta, Marko, Nina ja Pia. Kuopus, Anna, syntyi heti Helsingin vaarnan perustamisen jälkeen.
Sisar Haikkola hoiti lapsia kotona. Noilta vuosilta hän muistaa kerran, jolloin lapset leikkivät kotileikkiä.
”Kukaan ei halunnut olla isä. Lopulta vanhin tyttäremme Nina huokasi ja lupasi olla isä. Hän otti salkun käteensä ja poistui toiseen huoneeseen”, sisar Haikkola muistelee nauraen.
Lähes kymmenen vuoden pesti
Muutaman vuoden kuluttua vaarnan johtokunta päätyi esittämään kirkon johtajille alueen jakamista kahdeksi eri vaarnaksi.
”Vuonna 1983 vanhin Maxwell matkusti Suomeen vaihtamaan Helsingin vaarnan johtokuntaa ja perustamaan uutta Tampereen vaarnaa. Minusta tuli sitten Tampereen vaarnan johtaja. Neuvonantajikseni kutsuin veli Jukka Laineen Raumalta ja veli Jarkko Metsätähden Turusta.”
Kaiken kaikkiaan veli Haikkola ehti toimia vaarnanjohtajan tehtävissä yhdeksän ja puolen vuoden ajan. Vapauduttuaan Tampereen vaarnan johtajan tehtävästä hänet kutsuttiin Suomen tiedotusjohtajaksi.
Lisäksi hän toimi useita vuosia vaarnan johtokunnan sihteerinä. Silloin arvioitiin pitkään myös sitä, olisiko jo aika kypsä sille, että Suomeen perustettaisiin kolmaskin vaarna.
”Kirkko kasvoi hengellisesti, mutta ei riittävästi määrällisesti. Normaalisti vaarnaan tarvitaan 5 000 jäsentä, mutta meillä luku aikanaan puolitettiin, kun luotiin Tampereen vaarna.”
Temppelin läheisyys houkutteli
Veli Haikkola ehti palvella myös useissa pienemmissä tehtävissä, yksi mieluisimpia oli toimiminen Alkeisyhdistyksen opettajana omassa seurakunnassa.
Seuraavaksi veli Haikkola kutsuttiin alue-edustajaksi. Hänen vastuullaan olivat Suomi ja Norja. Parin vuoden jälkeen hänet vapautettiin, kun kyseinen tehtävä loppui kirkosta kaikkialla maailmassa. Sitä jatkamaan luotiin vyöhykeseitsenkymmenet.
Tuossa vaiheessa veli Haikkola oli jäänyt eläkkeelle ja Suomeen oli saatu oma, kauan odotettu temppeli.
”Meillä oli kirkossa paljon ystäviä, jotka eläkkeelle jäätyään palvelivat kirkon tehtävissä tai temppeleissä. Päätimme myydä talomme Turussa ja muuttaa Helsinkiin, temppelin lähelle, jotta voisimme käydä siellä useammin”, sisar Haikkola kertoo.
Helsingin temppelin ensimmäinen johtaja Melvin Luthy oli iloinen saadessaan opastaa veli ja sisar Haikkolaa temppelin erilaisissa käytännöissä. Veli Haikkola asetettiin muun muassa sinetöijäksi.
Haikkolat työskentelivät vapaaehtoisina temppelityöntekijöinä temppelissä pari vuotta. Vuonna 2009 he olivat tyttärensä pihalla vääntämässä kiviä, kun veli Haikkolan puhelin soi.
”Presidentti Eyringin sihteeri soitti ja kysyi, voisinko olla puhelimen ääressä määrättynä aikana seuraavana päivänä. Sitten presidentti Eyring soitti ja kysyi, olisinko valmis ottamaan vastaan Helsingin temppelin johtajan tehtävän, jos sellaista minulle tarjotaan. Vastasin kyllä. Sitten hän totesi, että no, tässä se kutsu sitten on. Siitä se alkoi”, veli Haikkola kertoo.
Yhteen hiottu timantti
Seuraavaksi Haikkolat matkustivat Salt Lake Cityyn, jossa he saivat opetusta temppelin johtamisesta yhdessä noin 60 muun uuden temppelinjohtajan ja -emännän kanssa.
”Se oli parhaiten järjestetty koulutus, missä olen ikinä ollut. Opetus pidettiin temppelissä, ja läsnä olivat lähes kaikki apostolit”, sisar Haikkola lisää.
Neuvonantajikseen temppelin johtokuntaan veli Haikkola valitsi veli Pertti Vorimon ja veli Pekka Roton.
”Oli hienoa palvella yhdessä heidän kanssaan. Minuun tekivät suuren vaikutuksen myös tuolloin temppelissä palvelleet amerikkalaiset avioparit. He palvelivat ja opettivat meitä. Oli upeaa nähdä, miten sitoutuneita he olivat palvelemaan temppelissä ja miten he sitä työtä arvostivat.”
Kolmivuotisen temppelinjohtajakauden jälkeen Haikkolat palasivat kotiseudulleen Turkuun. Taaksepäin katsoessaan veli Haikkola voi nähdä Herran johdattaneen häntä alusta asti, tehtävästä toiseen.
”Temppelinjohtajan tehtävä oli erilainen, kaikkein hienointa. Ne muut tehtävät sekoittuivat siviilielämän kanssa.”
Temppelipalveluksen erinomaisuus oli myös siinä, että se hioi avioparin yhteen.
”Siellä saimme olla yhdessä lähes ympäri vuorokauden ja kaikki oli yhteistä. Lisäksi siellä olivat ihanat työtoverit. Muissa kirkon tehtävissä oli aina kauhea kiire ja menimme erillään. Temppelissä näin myös sen, miten tärkeä se oli kirkon jäsenille, etenkin venäläisille”, sisar Haikkola miettii.