Herran aterian sakramentti

[Pääsiäinen] on vanhin juutalaisten juhla, ja sitä vietetään jo ennen perinteisen Mooseksen lain saamista tapahtuneiden asioiden muistoksi. Se muistuttaa jokaista sukupolvea Israelin lasten paluusta luvattuun maahan ja sitä edeltäneistä suurista kärsimyksistä Egyptissä. Silloin juhlitaan sitä, kuinka kansa pääsi alamaisuudesta ja orjuudesta vapauteen ja vapautukseen. Se on Vanhan testamentin kevään juhla, jolloin luonto herää elämään, kasvamaan ja tuottamaan hedelmää.

Juutalainen pääsiäinen liittyy kristillisen pääsiäisen viettoon. – – Pääsiäinen todistaa siitä suuresta lahjasta, jonka Jumala on antanut, ja uhrista, joka sen antamiseen liittyi. Nämä molemmat suuret uskonnolliset juhlat julistavat sitä, että me vapaudumme kuolemasta eikä sillä ole meihin pysyvää valtaa eikä hauta saa meistä voittoa.

Vapauttaessaan israelilaiset Egyptistä Jehova itse puhui Siinailla Moosekselle palavasta pensaasta sanoen:

”Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä ja kuullut, miten israelilaiset valittavat sortajiensa kovuutta. Minä tiedän kyllä heidän hätänsä. – –

Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” (2. Moos. 3:7, 10.)

Faraon taipumattomuuden tähden monet vitsaukset kohtasivat Egyptiä, mutta siitä huolimatta ”faraon sydän pysyi kovana eikä hän päästänyt israelilaisia [lähtemään]” (2. Moos. 9:35).

Faraon kieltäydyttyä Herra sanoi: ”Ja silloin kuolee Egyptissä joka ainoa esikoinen, valtaistuimella istuvan faraon esikoisesta jauhinkivien ääressä istuvan orjattaren esikoiseen. Myös kaikki karjan esikoiset kuolevat.” (2. Moos. 11:5.)

Suojaksi tätä viimeistä ja kauheinta egyptiläisiä kohtaavaa rangaistusta vastaan Herra neuvoi Moosekselle, että jokaisen israelilaisen miehen tuli ottaa itselleen virheetön karitsa.

”Ottakaa sen verta ja sivelkää sitä ovenpieliin ja ovenkamanaan niissä taloissa, joissa karitsaa syödään.

Syökää liha sinä yönä, syökää se avotulella paahdettuna, happamattoman leivän ja karvaiden yrttien kanssa. – –

Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti. Näin vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi. – –

Kun lapsenne kysyvät teiltä: ’Mitä nämä teidän juhlatapanne tarkoittavat?’,

niin vastatkaa näin: ’Se on pääsiäisuhri Herralle, joka egyptiläisiä surmatessaan kulki israelilaisten kotien ohi ja säästi ne.’” (2. Moos. 12:7–8, 11, 26–27.)

Päästyään faraon vallan alta ja kuoleman kohdattua egyptiläisten esikoisia israelilaiset ylittivät viimein Jordanin. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että ”israelilaiset leiriytyivät Gilgaliin ja viettivät pääsiäistä sen kuun neljännentoista päivän iltana Jerikon tasangolla” (Joos. 5:10). Ja näin juutalaiset perheet tekivät sen jälkeen vuodesta toiseen, myös Joosefin, Marian ja nuoren Jeesus-pojan perhe.⁴

Kuten Johanneksen evankeliumista ilmenee, pääsiäisjuhlat olivat tärkeitä virstanpylväitä Kristuksen kuolevaisuudessa tekemän palvelutyön aikana. Palvelutyönsä ensimmäisenä pääsiäisenä Jeesus ilmoitti tehtävänsä puhdistamalla temppelin, jonka esipihoilta Hän ajoi pois rahanvaihtajat ja eläinten myyjät. Toisen pääsiäisen aikaan Jeesus ilmaisi voimansa leipien ja kalojen ihmeessä. Silloin Kristus esitteli vertauskuvat, joilla oli oleva myöhemmin yläkerran huoneessa vielä suurempi merkitys. ”Minä olen elämän leipä”, hän sanoi. ”Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh. 6:35.)

Tietenkin vasta Hänen viimeinen pääsiäisensä osoitti täydellisesti tuon vanhan juhlan merkityksen. Kuolevaisuudessa tekemänsä työn viimeisellä viikolla Jeesus tiesi selvästi, mitä tämä pääsiäinen Hänelle merkitsisi. Ilmassa oli jo levottomuutta. Matteus kertoo:

”Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän, hän sanoi opetuslapsilleen:

’Kahden päivän kuluttua, niin kuin tiedätte, on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi.’” (Matt. 26:1–2.)

Tietäen täysin, mikä Häntä odotti, Jeesus pyysi Pietaria ja Johannesta järjestämään pääsiäisaterian. Hän käski heidän kysyä paikallisen talon isännältä: ”Missä on huone, jossa [Opettaja] voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa?” (Luuk. 22:11.)

Hänen syntymänsä yksinäisyys tavallaan toistui Hänen kuolemansa yksinäisyydessä. Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ollut, mihin päänsä kallistaisi, ei syntyessään eikä viimeisillä hetkillään kuolevaisuudessa [ks. Matt. 8:20].

Viimein pääsiäisateria oli valmistettu lähes 1 500 vuotta vanhan perinteen mukaisesti. Jeesus istuutui opetuslastensa kanssa aterialle, ja syötyään tähän perinteiseen juhla-ateriaan kuuluvaa uhrilammasta, leipää ja viiniä Hän opetti heille uuden ja pyhemmän merkityksen tuolle Jumalan muinoin antamalle siunaukselle.

Hän otti yhden litteän, pyöreän, happamattoman leivän, siunasi sen ja mursi sen palasiksi, jotka Hän jakoi apostoleille sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” (Luuk. 22:19.)

Kun malja oli täytetty, Hän otti sen, kiitti ja pyysi heitä juomaan siitä sanoen: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne” (Luuk. 22:20). Paavali sanoi tästä: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee” (1. Kor. 11:26).

Leivästä ja viinistä tuli lihan ja yrttien sijaan suuren Karitsan lihan ja veren vertauskuvat, jotka oli määrä nauttia kunnioituksella Hänen muistokseen ikuisesti.

Tällä yksinkertaisella mutta vaikuttavalla tavalla Vapahtaja asetti toimituksen, joka nyt tunnetaan Herran aterian sakramenttina. Kärsimällä Getsemanessa, antamalla itsensä uhriksi Golgatalla ja nousemalla ylös haudasta Jeesus täytti vanhan lain ja aloitti uuden taloudenhoitokauden, joka perustui korkeampaan, pyhempään käsitykseen uhrauksen laista. Ihmisiä ei enää vaadittu uhraamaan lammaslaumansa esikoisia, koska Jumalan esikoinen oli tullut antamaan itsensä äärettömäksi ja iankaikkiseksi uhriksi.

Tässä on sovituksen ja ylösnousemuksen suuruus: se ei merkitse vain pääsyä kuolemasta vaan äärettömän uhrin kautta saatua iankaikkisen elämän lahjaa.⁵

Miten soveliasta olikaan, että tämän muinaisen suojelevan liiton muistoksi nautitun aterian aikana Jeesus asetti uuden suojelevan liiton vertauskuvat – oman ruumiinsa ja verensä vertauskuvat. Kun Hän otti leivän ja mursi sen ja otti maljan ja siunasi sen, Hän esitteli itsensä siksi Jumalan Karitsaksi, joka toisi hengellistä ravintoa ja iankaikkisen pelastuksen.⁶

Jokin aika sitten minulla – – oli tilaisuus osallistua sakramenttikokoukseen omassa kotiseurakunnassamme. – – Sillä aikaa kun papit valmistelivat sakramentin, yhdyimme laulamaan:

Pappi kumartui murretun leivän ylle ja rukoili: ”Jotta he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat halukkaita ottamaan Poikasi nimen päällensä ja muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä” (OL 20:77). Diakonit hajaantuivat eri tahoille kappelia jakamaan murrettua leipää. Yksi heistä tuli meidän penkkirivimme kohdalle ja piteli tarjotinta sillä aikaa kun minä otin leivän. Sitten minä pitelin tarjotinta, niin että sisar Hunter saattoi ottaa leivän, ja sitten hän taas piteli sitä vieressään istuvalle. Ja niin tarjotin kulki rivin päästä päähän jokaisen palvellessa ja tullessa palvelluksi.

Ajattelin mielessäni, mitä tapahtui lähes kaksituhatta vuotta sitten sinä iltana, jolloin Jeesus kavallettiin. – – Herran aterian sakramentti otettiin käyttöön [eläin]uhrin sijasta muistuttamaan kaikkia niitä, jotka sen nauttivat, että Herra todella antoi uhrin heidän puolestaan. Lisäksi sakramentti muistuttaa heitä liitoista, jotka he ovat tehneet luvaten seurata Häntä, pitää Hänen käskynsä ja pysyä uskollisina loppuun asti.

Tätä ajatellessani mieleeni tuli Paavalin varoitus, jonka hän antoi kirjeessään Korintin seurakunnalle. Hän sanoi: ”Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta.

Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.” (1. Kor. 11:27–29.)

Olin huolissani. Esitin itselleni tämän kysymyksen: ”Asetanko minä Jumalan kaiken muun yläpuolelle ja pidänkö kaikki Hänen käskynsä?” Seurasi mietiskelyä ja päätös. On vakava sitoumus tehdä Herran kanssa liitto pitää aina Hänen käskynsä, ja tämän liiton uudistaminen sakramentin nauttimalla on yhtä vakava asia. Vakavan ajattelun hetket sakramenttia jaettaessa ovat hyvin merkityksellisiä. Ne ovat itsemme arvioimisen, tutkimisen ja arvostelun hetkiä – aikaa, jolloin mietiskelemme ja teemme päätöksiä.

Tässä vaiheessa toinen papeista polvistui pöydän ääreen ja rukoili, että kaikki ne, jotka juovat, ”tekisivät sen Poikasi veren muistoksi, joka on vuodatettu heidän tähtensä; – – että he muistavat hänet aina, jotta hänen Henkensä olisi heidän kanssansa” (OL 20:79).

Huoneessa mietiskeltiin rauhassa. Hiljaisuuden rikkoi vain pienokaisen ääntely, ja äiti tyynnytti hänet nopeasti. Mikä tahansa muu häiriö tuona pyhän toimituksen hiljaisena hetkenä tuntuu sopimattomalta, mutta varmaankaan Herraa ei loukkaa pienen lapsen ääni. Häntäkin tuuditti kerran rakastava äiti Betlehemissä Hänen aloittaessaan kuolevaista elämäänsä, joka sitten päättyi Golgatan ristinpuulla.

Nuoret miehet saivat sakramenttitoimituksen päätökseen. Sen jälkeen seurasi rohkaisun ja opetuksen sanoja, loppulaulu ja rukous, ja niin päättyi pyhä ”rauhan, levon hetkinen” [ks. ”Oi rauhan, levon hetkinen”, MAP-lauluja, 88]. Kotimatkalla – – mieleeni nousi ajatus: miten ihanaa olisi, jos kaikki ihmiset ymmärtäisivät kasteen merkityksen ja olisivat halukkaita hyväksymään sen ja haluaisivat pitää siinä toimituksessa tekemänsä liiton palvella Herraa ja elää Hänen käskyjensä mukaan ja vielä lisäksi haluaisivat nauttia sakramentin lepopäivänä uudistaakseen tuon liiton palvella Häntä ja olla uskollinen loppuun asti. – –

Sakramenttikokoukseen osallistuminen ja sakramentin nauttiminen oli tehnyt päivästä merkityksellisemmän. Minusta tuntui, että ymmärsin paremmin, miksi Herra sanoi: ”Ja jotta voisit varjella itsesi täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta, mene rukoushuoneeseen antamaan uhriksi sakramenttisi minun pyhänä päivänäni;

sillä totisesti tämä on päivä, joka on määrätty sinulle levätäksesi töistäsi ja omistaaksesi hartautesi Korkeimmalle.” (OL 59:9–10.)⁷

• Käy läpi presidentti Hunterin opetukset pääsiäisestä muinaisessa Israelissa (ks. osa 1). Mitä me voimme oppia juutalaisesta pääsiäisestä? Kuinka juutalainen pääsiäinen liittyy meidän pääsiäisemme viettoon?

• Käy läpi presidentti Hunterin selonteko siitä, kuinka Vapahtaja asetti sakramentin (ks. osa 2). Miksi tämä tapahtuma on merkityksellinen sinulle? Millä tavoin sakramentti on meille suojeleva liitto?

• Mikä tekee sinuun vaikutuksen osassa 3 olevassa presidentti Hunterin kertomuksessa sakramentin nauttimisesta? Mitä voimme oppia tämän kertomuksen perusteella siitä, kuinka sakramentista voi tehdä merkityksellisemmän? Kuinka sakramentin nauttiminen on ollut sinulle siunaus?

1. Kor. 5:7–8; 11:23–29; 3. Nefi 18:3–14; 20:8–9; Moroni 6:5–6; OL 20:75–79; 27:1–2

”Kun opetamme evankeliumia, meidän tulee nöyrästi tunnustaa, että Pyhä Henki on todellinen opettaja. Meidän etuoikeutemme on palvella välineinä, joiden välityksellä Pyhä Henki voi opettaa, todistaa, lohduttaa ja innoittaa muita.” (Ks. Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 41.)