”Oman rauhani minä annan teille”

Ennustaessaan Kristuksen syntymän yli 700 vuotta ennen kuin se tapahtui profeetta Jesaja käytti nimityksiä, jotka ilmaisivat suurta ihailua. – – Yksi näistä nimityksistä, joka on erityisen kiinnostava nykymaailmassamme, on ”Rauhan Ruhtinas” (Jes. 9:5). ”Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon”, Jesaja julisti (jae 6). Mikä sykähdyttävä toivo sodan uuvuttamalle, synnin kuormittamalle maailmalle!⁴

Rauha, jota maailma kaipaa, on keskeytettyjen vihollisuuksien aikaa, mutta ihmiset eivät ymmärrä, että rauha on olotila, johon ihminen pääsee vain Jumalan säätämillä ehdoilla eikä mitenkään muuten.

Psalmissa, joka on Jesajan kirjassa, ovat nämä sanat: ”Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun” (Jes. 26:3). Jesajan mainitsema täydellinen rauha (ks. kuningas Jaakon raamatunkäännös) tulee vain uskomalla Jumalaan. Sitä maailma, joka ei usko, ei ymmärrä.

Viimeisessä tilaisuudessa, jossa Jeesus oli aterialla kahdentoista opetuslapsen kanssa, Hän pesi heidän jalkansa, mursi heille leipää ja antoi maljasta juotavaa. Sitten, kun Juudas oli lähtenyt heidän keskuudestaan, Mestari puhui heille melko pitkään. Hän kertoi muun muassa lähestyvästä kuolemastaan ja perinnöstä, jonka Hän jätti heille jokaiselle. Hän ei ollut koonnut tavaraa, omaisuutta eikä vaurautta. Aikakirjoissa meille ei kerrota muusta omaisuudesta kuin vaatteista, jotka Hänellä oli päällään, ja ristiinnaulitsemista seuranneena päivänä sotilaat jakoivat ne heittämällä arpaa Hänen viitastaan. Hän antoi perintönsä opetuslapsilleen näillä yksinkertaisilla ja silti syvällisillä sanoilla: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27.)

Hän käytti juutalaista tapaa tervehtiä ja siunata: ”Minä jätän teille rauhan.” Opetuslasten ei ollut määrä ymmärtää tätä tervehdystä ja perintöä tavanomaisessa mielessä, sillä Hän sanoi: ”– – en sellaista jonka maailma antaa.” Ei tyhjinä toivotuksina, ei pelkästään kohteliaana muodollisuutena, kuten maailman ihmisillä on tapana käyttää näitä sanoja, vaan Hän antoi heille rauhan sen aikaansaajana ja Ruhtinaana. Hän antoi sen heille ja sanoi: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Muutaman tunnin päästä he joutuisivat vaikeuksiin, mutta Hänen rauhansa avulla he voisivat voittaa epätoivon ja pysyä lujina.

Hänen viimeiset sanansa heille ennen päätösrukousta tuona muistorikkaana iltana olivat nämä: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33).⁵

Maailmankaikkeudessa on vain yksi ohjaava käsi, yksi ainoa todella erehtymättömän varma valo, ainoa pettämätön majakka maailmalle. Tuo valo on Jeesus Kristus, maailman valo ja elämä, valo, jota yksi Mormonin kirjan profeetta kuvaili sanoilla ”valo, joka on loputon, jota ei voida milloinkaan pimentää” (Moosia 16:9).

Kun etsimme turvan ja rauhan rantaa, olimmepa yksittäisiä ihmisiä, perheitä, yhteisöjä tai kansakuntia, Kristus on ainoa majakka, johon voimme viime kädessä luottaa. Juuri Hän sanoi tehtävästään: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). – –

Miettikää esimerkiksi tätä Kristuksen ohjetta opetuslapsilleen. Hän sanoi: ”Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä” (3. Nefi 12:44; ks. myös Matt. 5:44).

Ajatelkaa, mitä yksin tämä kehotus saisi aikaan teidän naapureidenne tai minun naapureideni keskuudessa, teidän ja lastenne asuinpaikkakunnilla, kansakunnissa, jotka muodostavat suuren maailmanlaajuisen perheemme. Käsitän, että tämä oppi sisältää huomattavan haasteen, mutta se haaste on varmasti miellyttävämpi kuin ne hirvittävät tehtävät, joita meille aiheuttavat maailman jatkuvasti kohtaamat sota, köyhyys ja tuska.⁶

Kun yritämme auttaa niitä, jotka ovat loukanneet meitä, kun rukoilemme niiden puolesta, jotka ovat käyttäneet meitä epävanhurskaasti hyväkseen, elämämme voi olla suurenmoista. Meillä voi olla rauha, kun pääsemme ykseyteen Hengen kanssa ja toistemme kanssa palvellessamme Herraa ja pitäessämme Hänen käskynsä.⁷

Maailma, jossa elämme, niin kotimme lähellä kuin kaukanakin, tarvitsee Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Se tarjoaa ainoan keinon, jolla maailma koskaan voi tuntea rauhaa. – – Me tarvitsemme rauhallisemman maailman, joka syntyy rauhallisemmista perheistä ja seuduista ja yhteisöistä. Jotta saisimme sellaisen rauhan ja jotta voisimme vaalia sitä, ”meidän on rakastettava toisia, niin vihollisiamme kuin ystäviämmekin” [Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 412]. – – Meidän on ojennettava ystävän käsi. Meidän on oltava ystävällisempiä, hellempiä, anteeksiantavaisempia ja hitaampia vihaan.⁸

Jumalan pääasiallisin tapa toimia on taivuttelu, kärsivällisyys ja pitkämielisyys, ei pakko ja jyrkkä vastakkainasettelu. Hän toimii lempeästi taivutellen ja hellästi houkutellen.⁹

Rauhaa ei luvata niille, jotka hylkäävät Jumalan, jotka eivät pidä Hänen käskyjään tai jotka rikkovat Hänen lakejaan. Profeetta Jesaja puhui johtajien turmeltuneisuudesta ja rappeutuneisuudesta ja jatkoi sitten varoituksiaan sanomalla: ”Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. – Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.” (Jes. 57:20–21.) – –

Välinpitämättömyys Vapahtajaa kohtaan tai se, ettei pidä Jumalan käskyjä, tuo epävarmuutta, sisäistä sekasortoa ja kiistaa. Ne ovat rauhan vastakohta. Ihminen voi kokea rauhaa vain kun hän antautuu ehdoitta – antautuu Hänelle, joka on Rauhan Ruhtinas ja jolla on voima antaa rauhaa.¹⁰

Maailman huolten, joita ilmaistaan usein kirkuvina otsikkoina, pitäisi muistuttaa meitä tavoittelemaan sitä rauhaa, jota saa elämällä Kristuksen evankeliumin yksinkertaisten periaatteiden mukaan. Kovaääniset vähemmistöt eivät horjuta sielumme rauhaa, jos rakastamme lähimmäisiämme ja uskomme Vapahtajan sovitusuhriin sekä siihen hiljaiseen varmuuteen, jonka Hän antaa ikuisesta elämästä. Mistä me löydämme sellaista uskoa levottomassa maailmassa? Herra on sanonut: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” (Luuk. 11:9–10.)¹¹

Vaikuttaa siltä, että kaikkien täytyy hyväksyä kaksi iankaikkista totuutta, jos aiomme saada rauhaa tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa. 1) Että Jeesus on Kristus, se taivaallisen Isämme iankaikkinen Poika, joka tuli maan päälle siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, että Hän lunastaisi ihmiskunnan synnistä ja haudasta, ja että Hän elää tuodakseen meidät takaisin Isän eteen. 2) Että Joseph Smith oli Hänen profeettansa, joka herätettiin tänä myöhempänä aikana palauttamaan totuus, joka oli ollut kadoksissa ihmiskunnalta rikkomuksen tähden. Jos kaikki ihmiset hyväksyisivät nämä kaksi perustotuutta ja eläisivät niiden mukaan, maailmaan tulisi rauha.¹²

Jos te itse vastustatte – – kiusauksia ja päätätte maksaa päivittäisen hinnan elääksenne sadonkorjuun lain mukaan siten, että olette puhtaita ja moraalisia ajatuksissanne ja tavoissanne, rehellisiä ja vilpittömiä kanssakäymisissänne, nuhteettomia ja tunnollisia opiskelussanne ja että paastoatte, rukoilette ja palvelette Jumalaa, niin te korjaatte vapauden, sisäisen rauhan ja hyvinvoinnin sadon.¹³

Elämä, joka on täynnä epäitsekästä palvelemista, on myös täynnä rauhaa, joka ylittää ymmärryksen. – – Tuo rauha voi tulla vain elämällä evankeliumin periaatteiden mukaan. Näistä periaatteista koostuu Rauhan Ruhtinaan ohjelma.¹⁴

Maailmassamme on hyvin paljon sellaista, minkä tarkoituksena on hävittää – – henkilökohtainen rauha tuhansilla erilaisilla synneillä ja kiusauksilla. Me rukoilemme, että pyhät eläisivät elämäänsä sopusoinnussa Jeesus Nasaretilaisen meille esittämän ihanteen kanssa.

Me rukoilemme, että Saatanan pyrkimykset tehdään tyhjiksi, että henkilökohtainen elämämme voi olla rauhallista ja tyyntä, että perheemme voi olla läheinen ja kiinnostunut jokaisesta jäsenestä, että seurakuntamme, piirimme ja vaarnamme voivat muodostaa suuren Kristuksen kirkon täyttäen jokaisen tarpeen, tyynnyttäen jokaisen loukkauksen, parantaen jokaisen haavan, kunnes koko maailma, kuten Nefi anoi, ponnistelisi ”eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että [meillä olisi] täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan. – –

Rakkaat veljeni”, Nefi jatkoi, ”tämä on se keino; eikä ole muuta keinoa.” (2. Nefi 31:20–21.)¹⁵

Jeesus ei säästynyt murheelta, tuskalta, ahdistukselta eikä vastoinkäymisiltä. Mikään kieli ei pysty kuvaamaan sitä sanomatonta taakkaa, jonka Hän kantoi, eikä meillä ole viisautta ymmärtää profeetta Jesajan kuvausta Hänestä kipujen ja murheiden miehenä (ks. Jes. 53:3; ks. myös Moosia 14:3). Hänen purtensa oli kovassa aallokossa suurimman osan Hänen elämäänsä, ja ainakin kuolevaisin silmin nähtynä se haaksirikkoutui kohtalokkaasti Golgatan kallioiselle rannalle. Meidän ei pidä katsella elämää kuolevaisin silmin. Hengellisen näkemyksen avulla me tiedämme, että ristillä tapahtui jotakin aivan muuta.

Vapahtajan huulilla ja sydämessä oli rauha, raivosipa myrsky kuinka ankarana tahansa. Olkoon meilläkin rauha – omassa sydämessämme, omassa kodissamme, maailmamme kansakuntien keskuudessa ja myös niissä vastoinkäymisissä, joita kirkko aika ajoin saa kokea. Meidän ei pidä yksilöinä eikä yhteisönä odottaa selviytyvämme elämästä täysin ilman vastoinkäymisiä.¹⁶

Ihminen saattaa elää kauniissa ja rauhallisessa ympäristössä mutta olla jatkuvan sekasorron tilassa sisäisen ristiriidan johdosta. Toisaalta ihminen saattaa olla keskellä sodan täydellistä tuhoa ja verenvuodatusta ja silti tuntea sanomattoman rauhan seesteisyyttä. Jos turvaudumme ihmiseen ja maailman tapoihin, koemme sekasortoa ja hämmennystä. Jos sen sijaan käännymme Jumalan puoleen, löydämme levottomalle sielulle rauhaa. Tämän tekevät selväksi Vapahtajan sanat: ”Maailmassa te olette ahtaalla” (Joh. 16:33), ja kahdelletoista opetuslapselle ja koko ihmiskunnalle jättämässään perinnössä Hän sanoi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” (Joh. 14:27.)

Me voimme kokea nyt tätä rauhaa ristiriitojen maailmassa, jos me vain otamme vastaan Hänen suuren lahjansa ja kutsun, jonka Hän on myös esittänyt: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11:28–29.)

Tämä rauha suojelee meitä maailman sekasorrolta. Tieto siitä, että Jumala elää, että me olemme Hänen lapsiaan ja että Hän rakastaa meitä, tyynnyttää levottoman sydämen. Vastaus rauhan etsintään on uskossa Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Se tuo meille rauhaa nyt ja tulevassa iankaikkisuudessa.¹⁷

Tässä hämmennyksen ja kiireisen, ajallisen edistyksen maailmassa meidän pitää kääntyä takaisin Kristuksen yksinkertaisuuden puoleen. – – Meidän pitää tutkia Mestarin opettamien totuuksien yksinkertaisia perusasioita ja jättää kiistanalaisuudet. Uskomme Jumalaan pitää olla todellista eikä teoreettista. Jeesuksen Kristuksen palautetulla evankeliumilla voi olla toiminnallinen, liikkeelle saava vaikutus, ja sen aito hyväksyminen tuo meille merkityksellisen, uskonnollisen kokemuksen. Yksi mormoniuskonnon suurista vahvuuksista on tämä uskon muuttaminen päivittäiseksi ajatteluksi ja käyttäytymiseksi. Se tuo sekasorron ja hämmennyksen tilalle rauhan ja levollisuuden.¹⁸

Haluaisin muistuttaa mieliinne erään suurenmoisen kertomuksen siitä, miten Kristus voitti sen, mikä tuntuu koettelevan meitä ja tuovan pelkoa sydämeemme. Kun Kristuksen opetuslapset olivat lähteneet jälleen kerran ylittämään Galileanjärveä, yö oli pimeä ja luonnonvoimat myllersivät voimalla. Oli kova aallokko ja tuuli oli vastainen, ja nämä kuolevaiset, heikot miehet olivat peloissaan. Valitettavasti kukaan ei ollut heitä rauhoittamassa ja pelastamassa, sillä Jeesus oli jätetty yksin rannalle.

Hän valvoi heitä kuten aina. Hän rakasti heitä ja piti heistä huolen. Suurimman hätänsä hetkellä he katsoivat ja näkivät pimeydessä hahmon, joka oli kietoutunut lepattavaan viittaan ja käveli heitä kohti aallonharjoja pitkin. He huusivat kauhuissaan näkemästään luullen aalloilla kulkevaa olentoa aaveeksi. Ja halki myrskyn ja pimeyden – kuten niin usein käy meille, kun olemme elämän pimeyden keskellä, kun meri näyttää niin suurelta ja purtemme niin pieniltä – kuului ylin, varma rauhan ääni lausuen yksinkertaisesti: ”Minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Pietari huudahti: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” Ja Kristuksen vastaus hänelle oli sama kuin meille kaikille: ”Tule!”

Pietari hyppäsi veneenlaidan yli kuohuviin aaltoihin, ja kun hän kiinnitti katseensa Herraan, vaikka tuuli saattoi tuivertaa hänen hiuksiaan ja pärskeet kastella hänen viittansa, kaikki oli hyvin. Vasta kun hänen uskonsa horjui ja hän siirsi katseensa Mestarista raivoaviin aaltoihin ja allaan olevaan mustaan syöveriin, vasta silloin hän alkoi vajota. Hän huusi jälleen samalla tavoin kuin useimmat meistä: ”Herra, pelasta minut!” Eikä Jeesus pettänyt häntä vaan ojensi kätensä ja tarttui hukkuvaan opetuslapseen toruen lempeästi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”

Kun he olivat turvallisesti pienessä purressaan, he näkivät tuulen asettuvan ja aaltojen raivon tyyntyvän. Pian he olivat valkamassaan, turvasatamassaan, jonne kaikki toivovat kerran pääsevänsä. Merimiehet ja opetuslapset olivat täynnä syvää hämmennystä. He puhuttelivat Häntä nimityksellä, jota minäkin julistan tänään: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.” (Mukailtu julkaisusta Farrar, Jeesuksen elämä, suom. Kino, 1880, s. 310–313; ks. Matt. 14:22–33.)

Luja uskoni on, että jos me yksittäisinä ihmisinä, perheinä, yhteisöinä ja kansakuntina voimme Pietarin tavoin kiinnittää katseemme Jeesukseen, mekin voimme kävellä voittoisina yli ”epäuskon kuohuvien aaltojen” ja olla ”pelkäämättä keskellä epäilyksen yltyviä tuulia”. Mutta jos me käännämme katseemme Hänestä, johon meidän täytyy uskoa, kuten kovin helposti käy ja kuten maailma tuntee hyvin suurta houkutusta tehdä, niin jos me katsomme ympärillämme olevien kauhistavien ja tuhoavien ilmiöiden voimaa ja raivoa emmekä Häntä, joka voi auttaa meitä ja pelastaa meidät, silloin me väistämättä hukumme ristiriitojen, surun ja epätoivon aaltoihin.

Minä rukoilen, että sellaisina hetkinä, jolloin meistä tuntuu, että tulvat uhkaavat hukuttaa meidät ja syvyys on nielaisemaisillaan uskomme heittelehtivän purren, me aina kuulisimme myrskyn ja pimeyden keskeltä maailman Vapahtajan suloiset sanat: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” (Matt. 14:27.)¹⁹

• Presidentti Hunter opettaa, että Jeesus Kristus on todellisen rauhan lähde (ks. osa 1). Mitkä kokemukset ovat auttaneet sinua tuntemaan tämän totuuden? Kuinka me voimme saada rauhan, jota Jeesus tarjoaa?

• Kuinka muiden rakastaminen tuo meille rauhaa? (Ks. osa 2.) Kuinka evankeliumin mukaan eläminen auttaa meitä saamaan rauhaa? Miksi ehdoton alistuminen Vapahtajalle on välttämätöntä, että saisimme rauhaa?

• Käy läpi presidentti Hunterin opetukset osasta 3. Kuinka Vapahtajan lupaus, että Hän antaa sinulle levon kuormistasi, kun tulet Hänen luokseen, on toteutunut elämässäsi?

• Muistele presidentti Hunterin kuvausta siitä, kun Pietari käveli veden päällä (ks. osa 4). Mitä voit oppia tämän kertomuksen perusteella siitä, kuinka voi löytää rauhaa levottomuuden hetkinä? Kuinka Vapahtaja on auttanut sinua pysymään rauhallisena ja olemaan pelkäämättä vaikeina aikoina?

Ps. 46:11; 85:9; Jes. 32:17; Mark. 4:36–40; Room. 8:6; Gal. 5:22–23; Fil. 4:9; Moosia 4:3; OL 19:23; 59:23; 88:125

Kehota luokan jäseniä valitsemaan oppikirjan luvun osista yksi, josta he haluaisivat keskustella, ja muodostamaan ryhmä niiden kanssa, jotka valitsivat saman osan. Kannusta kutakin ryhmää keskustelemaan tuohon osaan liittyvästä luvun lopussa olevasta kysymyksestä.