Kymmenysten laki

[Kymmenysten] laki on yksinkertaisesti ilmaistuna yksi kymmenesosa kaikista tuloista (ks. OL 119:4). Tuloilla tarkoitetaan tuottoa, korvausta, kertymää. Se on työntekijän palkka, liiketoimen tuotto, viljelijän tai tuottajan saama tuotto tai henkilön saama tulo mistä tahansa muusta lähteestä. Herra on sanonut, että se on pysyvä laki ”ikuisesti”, kuten on ollut aiemminkin.²

Kaikkien Herran käskyjen ja lakien tavoin [kymmenysten laki] on yksinkertainen, jos meillä on hieman uskoa. Herra on siis itse asiassa sanonut: ”Siirtäkää desimaalipilkun paikkaa yhden numeron verran vasemmalle.” Se on kymmenysten laki. Niin yksinkertaista se on.³

Ensimmäinen selkeä maininta Raamatussa sanasta ”kymmenykset” on Vanhan testamentin aivan ensimmäisessä kirjassa. Abram – – tapasi Melkisedekin, Salemin kuninkaan ja Korkeimman Jumalan papin. Melkisedek siunasi Abramin, ja Abram ”antoi hänelle kymmenykset kaikesta” (1. Moos. 14:20).

Joitakin lukuja myöhemmin tässä samassa kirjassa Jaakob antoi Betelissä uhrilupauksen seuraavin sanoin: ”Kaikesta, mitä sinä annat minulle, minä tuon sinulle kymmenykset” [1. Moos. 28:20–22].

Kolmas maininta on Kolmannessa Mooseksen kirjassa esitetyssä laissa. Herra puhui Mooseksen kautta:

”Kymmenesosa kaikesta maan tuotosta, sekä pellon sadosta että puiden hedelmistä, on Herran. Se on Herralle kuuluva pyhä lahja.” (3. Moos. 27:30.)

Leeviläisen lain mukaan kymmenykset tuli antaa leeviläisille heidän elannokseen, ja heillä oli vuorostaan velvoite maksaa kymmenykset siitä, mitä he saivat, kuten ilmenee Herran sanoissa, joilla Hän neuvoi Moosesta:

”Sano leeviläisille: Kun otatte israelilaisilta vastaan kymmenykset, jotka minä olen antanut teidän perintöosaksenne, antakaa tekin puolestanne kymmenesosa niistä Herralle uhrilahjaksi” (4. Moos. 18:26).

Tämä osoittaa selvästi, että kymmenysten laki kuului leeviläiseen lakiin, ja sen maksoivat kaikki – jopa leeviläiset itse, sillä heitä käskettiin maksamaan kymmenykset saamistaan kymmenyksistä.

On niitä, jotka asettuvat sille kannalle, että kymmenysten laki oli vain leeviläinen käytäntö, mutta historia vahvistaa sen tosiasian, että se on ollut ja on yleismaailmallinen laki. Se oli olennainen osa Mooseksen lakia. Se oli ollut olemassa alusta asti ja löytyy muinaisesta egyptiläisestä laista, Babyloniasta ja voidaan jäljittää kautta Raamatun historian. Sen mainitsevat profeetta Aamos [ks. Aam. 4:4] ja Nehemia, joka oli vastuussa Jerusalemin muurien rakentamisesta uudelleen [ks. Neh. 10:38–39; 12:44; 13:5, 12]. Pian sen jälkeen Malakia aloitti vieläkin suuremman tehtävän rakentaa uudelleen kansakunnan uskoa ja moraalia. Äärimmäisessä pyrkimyksessään iskeä niiden ahneutta vastaan, jotka olivat uskonnollisia vain nimellisesti, hän moitti heitä ankarasti syyttäen heitä rikoksesta Jumalaa vastaan.

”Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte. ’Mitä me sinulta riistämme?’ te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja!

Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko kansa, petätte minua.

– Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.” (Mal. 3:8–10.) – –

Vanha testamentti päättyy Malakian sanoihin, joissa toistetaan kymmenysten laki ja jotka osoittavat, ettei tätä alusta asti vallinnutta lakia ollut kumottu. Tällä kehotuksella alkoi siis Uuden testamentin taloudenhoitokausi. – –

Pian sen jälkeen kun evankeliumi oli palautettu tällä taloudenhoitokaudella, Herra antoi kansalleen ilmoituksen myöhempien aikojen profeetan välityksellä määritellen lain – –:

”Ja sen jälkeen ne, jotka ovat siten maksaneet kymmenykset, maksakoot yhden kymmenesosan kaikista tuloistaan vuosittain; ja tämä olkoon pysyvä laki heille ikuisesti, minun pyhää pappeuttani varten, sanoo Herra” (OL 119:4).⁴

Kymmenykset on Jumalan laki lapsilleen, ja silti niiden maksaminen on täysin vapaaehtoista. Tässä mielessä se ei eroa lepopäivän pyhittämisen laista eikä mistään muustakaan Hänen laistaan. Me saatamme kieltäytyä noudattamasta mitä tahansa niistä tai niitä kaikkia. Kuuliaisuutemme on vapaaehtoista, mutta se, että kieltäydymme maksamasta, ei poista tai kumoa lakia.

Jos kymmenykset on vapaaehtoinen asia, onko se lahja vai velvoitteen maksamista? Näiden kahden välillä on oleellinen ero. Lahja on vapaaehtoista rahan tai omaisuuden siirtämistä, johon ei liity korvausta. Se on vastikkeetonta. Kenelläkään ei ole mitään velvoitetta antaa lahjaa. Jos kymmenykset on lahja, me voisimme antaa, mitä ikinä haluamme, milloin haluamme tai olla kokonaan antamatta lahjaa. Se asettaisi taivaallisen Isämme aivan samaan sarjaan kuin kadun kerjäläisen, jolle saattaisimme heittää ohikulkiessamme kolikon.

Herra on säätänyt kymmenysten lain, ja koska se on Hänen lakinsa, meidän velvoitteeksemme tulee noudattaa sitä, jos me rakastamme Häntä ja haluamme pitää Hänen käskynsä ja saada Hänen siunauksiaan. Tällä tavalla siitä tulee velka. Ihmisen, joka ei maksa kymmenyksiään, koska on velassa, tulee kysyä itseltään, eikö hän ole velassa myös Herralle. Mestari sanoi: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” (Matt. 6:33).

Emme voi kulkea samaan aikaan sekä itään että länteen. Emme voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Ihminen, joka torjuu kymmenysten lain, on ihminen, joka ei ole todella yrittänyt noudattaa sitä. Tietenkin se vaatii jotakin. Minkä tahansa evankeliumin lain tai sen periaatteen mukaan eläminen vaatii työtä ja miettimistä ja ponnistelua. – –

Saattaa olla, että kymmenyksillämme me annamme lahjan ja myös suoritamme maksaessamme velvoitteen. Velvoitteen maksu tapahtuu Herralle. Lahjan annamme lähimmäisillemme Jumalan valtakunnan rakentamiseksi. Jos lähetyssaarnaajien käännytystyötä, kirkon opetusohjelmaa, suurenmoista koulutusjärjestelmää ja rakennusohjelmaa jumalanpalvelushuoneiden pystyttämiseksi tarkastelee ajatuksella, niin ymmärtää, ettei kymmenysten maksaminen ole taakka vaan suuri etuoikeus. Kymmenyksillämme evankeliumin siunauksia jaetaan monille.⁵

Kohdasta 2. Sam. 24:18–25 saamme tietää, ettei Daavid suostunut antamaan Herralle sellaista uhria, joka ei maksanut hänelle mitään. Hän epäilemättä päätteli, että ellei lahja maksa antajalle jotakin arvokasta, se ei ole sopiva tai asianmukainen uhri Herralle.

Kristus sanoi, että autuaampaa on antaa kuin ottaa [ks. Ap. t. 20:35], ja silti on muutamia, jotka antavat vain silloin kun se ei maksa heille mitään. Tämä ei ole Mestarin opetusten mukaista, sillä Hän sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä” (Matt. 16:24).

On muutamia, jotka eivät elä kymmenysten lain mukaan sen vuoksi, mitä se maksaa. Tämä on vastoin Daavidin päättelyä, sillä hän ei suostunut antamaan Herralle uhria, ellei se maksanut hänelle jotakin. Ne, jotka eivät maksa kymmenyksiä, eivät ota huomioon kymmenysten lakiin sisältyviä suuria moraalisia periaatteita, eivätkä he ymmärrä lakia eivätkä sitä, miksi se on olemassa.⁶

Herra antoi [kymmenysten] lain. Jos noudatamme Hänen lakiaan, me menestymme, mutta kun luulemme keksineemme paremman tavan, me epäonnistumme. Kun matkustan kirkon piirissä ja näen, mitä kymmenysten maksamisesta seuraa, tulen siihen tulokseen, ettei se ole taakka vaan suuri siunaus.⁷

Maksakaa rehelliset kymmenykset. Tämä iankaikkinen laki, jonka Herra on ilmoittanut ja jota uskolliset ovat noudattaneet muinaisten profeettojen ajasta nykyiseen, opettaa meitä asettamaan Herran ensimmäiselle sijalle elämässämme. Meitä ei kenties pyydetä uhraamaan kotiamme tai henkeämme, kuten oli varhaisten pyhien laita. Meidät haastetaan tänä aikana voittamaan itsekkyytemme. Me maksamme kymmenykset, koska me rakastamme Herraa, ei siksi, että meillä on varaa maksaa ne. Me voimme odottaa, että Herra avaa ”taivaan ikkunat” (Mal. 3:10) ja vuodattaa siunauksia uskollisille.⁸

Me noudatamme periaatetta, että palautamme Herralle osan Hänen hyvyydestään meitä kohtaan, ja tuota osaa me nimitämme kymmenyksiksi. Kymmenysten maksaminen – – on täysin vapaaehtoista. Me voimme maksaa kymmenykset tai olla maksamatta. Ne, jotka maksavat, saavat siunauksia, joista muut eivät tiedä.⁹

Mary Fielding Smith [oli] lannistumaton pioneeriäiti, joka oli profeetan veljen, patriarkka Hyrum Smithin vaimo ja leski. – – Eräänä keväänä, kun perhe avasi perunakuoppansa, hän pyysi poikiaan hakemaan kuormallisen parhaita perunoita vietäväksi kymmenystoimistoon.

Hän tapasi toimiston portailla yhden kirjureista, joka [vastusteli], kun pojat alkoivat purkaa perunakuormaa. ”Leskirouva Smith”, mies sanoi muistaen epäilemättä tämän koettelemukset ja uhraukset, ”olisi suorastaan häpeä, jos sinun olisi maksettava kymmenykset.” Kirjuri – – torui häntä kymmenysten maksamisesta ja sanoi, että hän oli kaikkea muuta kuin viisas ja säästäväinen. – –

Pieni leski suoristautui täyteen mittaansa ja sanoi: ”William, sinun tässä pitäisi hävetä. Haluatko kieltää minulta siunauksen? Jos en maksaisi kymmenyksiäni, odottaisin Herran pidättävän minulta siunauksensa. Minä en maksa kymmenyksiäni vain siksi, että se on Jumalan laki, vaan myös siksi, että odotan saavani siunauksen niin tekemällä. Pitämällä tämän ja muut lait odotan menestyväni ja kykeneväni elättämään perheeni.” (Julkaisussa Joseph Fielding Smith, Life of Joseph F. Smith, 1938, s. 158–159.)¹⁰

Kymmenysten periaatteen pitäisi olla enemmän kuin matemaattista, mekaanista lain noudattamista. Herra tuomitsi fariseukset siitä, että he maksoivat mekaanisesti kymmenykset yrteistä mutta he laiminlöivät lakiin liittyvän hengellisyyden [ks. Matt. 23:23]. Jos maksamme kymmenyksemme, koska rakastamme Herraa, täysin vapaaehtoisesti ja uskossa, etäisyytemme Häneen kaventuu ja suhteestamme Häneen tulee läheinen. Meidät vapautetaan lain kirjaimen orjuudesta, ja Henki koskettaa meitä ja tunnemme olevamme yhtä Jumalan kanssa.

Kymmenysten maksaminen vahvistaa uskoa, lisää hengellisyyttä ja hengellisiä kykyjä sekä lujittaa todistusta. Se tuo tyydytystä, koska tiedämme noudattavamme Herran tahtoa. Se tuo siunauksia, jotka koituvat siitä, että jaamme omastamme niihin tarkoituksiin, joihin kymmenyksiä käytetään. Meillä ei ole varaa kieltää itseltämme näitä siunauksia. Meillä ei ole varaa olla maksamatta kymmenyksiämme. Kymmenysten maksaminen vaikuttaa sekä tulevaisuuteen että nykyisyyteen. Sillä, mitä annamme ja kuinka annamme, ja sillä, miten hoidamme velvoitteemme Herraa kohtaan, on iankaikkista merkitystä.

Todistuksen kymmenysten laista saa elämällä sen mukaan.¹¹

• Käy läpi osassa 1 oleva määritelmä kymmenysten laista. Mitä kymmenykset ovat? Mitä voimme oppia presidentti Hunterilta kymmenysten lain yksinkertaisuudesta?

• Mitä oivalluksia olet saanut presidentti Hunterin opetuksista, jotka koskevat kymmenysten historiaa? (Ks. osa 2.) Mistähän syystä presidentti Hunter haluaa meidän ymmärtävän, että kymmenysten laki on ollut ja on yleismaailmallinen laki?

• Kuinka me kymmenyksillämme sekä annamme lahjan että maksamme velvoitteen? (Ks. osa 3.) Kuinka kymmenysten maksaminen osoittaa, että me rakastamme Herraa? Kuinka me opimme tuntemaan, että kymmenysten maksaminen on etuoikeus eikä taakka?

• Miksi Herralle annettavan uhrauksen täytyy maksaa antajalle jotakin arvokasta? (Ks. osa 4.) Kuinka voi voittaa minkä tahansa kymmenysten maksamiseen liittyvän haasteen tai haluttomuuden?

• Käy läpi ne monet siunaukset, joita presidentti Hunter sanoo koituvan kymmenysten maksamisesta (ks. osa 5). Miten sinä olet nähnyt näitä siunauksia elämässäsi?

Alma 13:15; OL 64:23; 104:14–18; 119; 120; PKO, ”Kymmenykset”

Kun luet oppikirjan luvun ensimmäisen kerran, voisit kenties lukea sen nopeasti tai käydä läpi otsikot saadaksesi yleiskäsityksen sen sisällöstä. Lue sitten luku muutamaan kertaan uudelleen hitaammin ja tutki sitä syvällisesti. Voisit myös lukea jokaisen osan niin, että pidät mielessäsi opiskelukysymykset. Kun teet näin, saat kenties selville syvällisiä oivalluksia ja huomaat käytännön sovelluksia.