Ei ”yhtään vähemmän hyödyksi”

Nuoresta ja urheasta sotapäällikkö Moronista sanottiin: ”Jos kaikki ihmiset olisivat olleet ja olisivat ja tulisivat aina olemaan Moronin kaltaisia, katso, itse helvetin voimat olisivat iäksi järkkyneet; niin, Perkeleellä ei olisi koskaan valtaa ihmislasten sydämiin” (Alma 48:17).

Mikä kohteliaisuus kuuluisalle ja väkevälle miehelle! En osaa kuvitella hienompaa ylistystä mieheltä toiselle. Kaksi jaetta myöhemmin on lausunto Helamanista ja hänen veljistään, joiden tehtävä oli vähemmän huomiota herättävä kuin Moronin: ”Nyt, katso, Helaman ja hänen veljensä eivät olleet yhtään vähemmän hyödyksi kansalleen kuin Moroni oli” (Alma 48:19).

Toisin sanoen vaikka Helaman ei ollut yhtä näkyvä tai huomiota herättävä kuin Moroni, hän oli yhtä altis palvelemaan eli hän oli yhtä avulias tai hyödyllinen kuin Moroni.

Me voimme ilmiselvästi hyötyä paljon tutkimalla sotapäällikkö Moronin elämää. Hän on esimerkki uskosta, palvelemisesta, omistautumisesta, sitoutumisesta ja monista muista jumalisista ominaisuuksista. Sen sijaan että keskittyisimme tähän mahtavaan mieheen, olen kuitenkin päättänyt tarkastella niitä, joita ei nähdä parrasvaloissa ja jotka eivät saa maailman huomiota mutta jotka eivät ole ”yhtään vähemmän hyödyksi”, kuten asia ilmaistaan pyhissä kirjoituksissa.

Meistä kaikista ei tule Moronin kaltaisia – sellaisia, jotka saavat kaiken aikaa toveriemme ylistystä. Useimmat meistä ovat hiljaista, suhteellisen tuntematonta väkeä, joka tulee ja menee ja hoitaa työnsä kaikessa hiljaisuudessa. Niille teistä, joiden mielestä tämä [ajatus] tuntuu yksinäiseltä tai pelottavalta tai kerrassaan vähäpätöiseltä, sanon, että te ette ole ”yhtään vähemmän hyödyksi” kuin huomattavimmat työtoverinne. Tekin kuulutte Jumalan sotajoukkoon.

Ajatelkaapa esimerkiksi sitä mittaamatonta palvelutyötä, jota äiti tai isä tekee kenenkään tietämättä kelvollisessa myöhempien aikojen pyhien kodissa. Ajatelkaa Evankeliumin oppi -luokkien opettajia ja Alkeisyhdistyksen laulunjohtajia ja partiojohtajia ja Apuyhdistyksen kotikäyntiopettajia, jotka palvelevat ja siunaavat miljoonia mutta joiden nimiä ei koskaan ylistetä julkisesti tai esitellä valtakunnallisissa tiedotusvälineissä.

Kymmenettuhannet huomaamattomat ihmiset tekevät meidän mahdollisuuksistamme ja onnestamme totta joka päivä. Kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, he eivät ole ”yhtään vähemmän hyödyksi” kuin ne, joiden elämästä kerrotaan sanomalehtien etusivuilla.

Historian ja nykypäivän huomion parrasvalot kohdistuvat hyvin usein pikemminkin yhteen kuin moneen. Yksittäisiä ihmisiä valitaan toistuvasti ikätoveriensa joukosta ja korotetaan sankareiksi. Ymmärrän, että tällainen huomio on yksi tapa tuoda esiin se, mitä ihmiset ihailevat tai pitävät jonkin arvoisena. Sellainen tunnustus ei kuitenkaan ole aina ansaittua tai saattaa jopa ylistää vääriä arvoja.

Meidän täytyy valita viisaasti sankarimme ja esimerkkimme samalla kun kiitämme sitä valtavaa määrää ystäviä ja kansalaisia, jotka eivät ole yhtä kuuluisia mutta jotka eivät ole ”yhtään vähemmän hyödyksi” kuin elämämme Moronit.⁵

Voisitte kenties tarkastella kanssani joitakin kiinnostavia pyhien kirjoitusten henkilöitä, jotka eivät saaneet paljon huomiota, mutta jotka historian saatossa ovat osoittautuneet todella sankarillisiksi.

Monet, jotka lukevat kertomuksen suuresta profeetta Nefistä, eivät huomaa juuri ollenkaan Lehin toista urhoollista poikaa, jonka nimi oli Sam. Nefi on yksi tunnetuimmista hahmoista koko Mormonin kirjassa. Entä Sam? Samin nimi mainitaan Mormonin kirjassa vain kymmenen kertaa. Kun Lehi neuvoi ja siunasi jälkeläisiään, hän sanoi Samille:

”Siunattuja olette sinä ja sinun jälkeläisesi, sillä sinä olet perivä maan veljesi Nefin lailla. Ja sinun jälkeläisesi luetaan hänen jälkeläistensä joukkoon; ja sinusta tulee veljesi kaltainen, ja sinun jälkeläisistäsi hänen jälkeläistensä kaltaisia; ja sinä olet siunattu koko elinaikasi.” (2. Nefi 4:11.)

Samin tehtävänä oli pääasiassa tukea ja auttaa maineikkaampaa nuorempaa veljeään, ja hän sai lopulta samat siunaukset, jotka luvattiin Nefille ja tämän jälkeläisille. Mitään Nefille luvattua ei evätty uskolliselta Samilta, ja silti tiedämme hyvin vähän yksityiskohtia Samin palvelemisesta ja panoksesta. Hän oli miltei tuntematon henkilö elämässä, mutta hän on ilmiselvästi menestyksekäs johtaja ja voittaja iankaikkisuuden aikakirjoissa.

Monet antavat panoksensa huomaamattomasti. Ismael matkasi Nefin perheen kanssa suurin henkilökohtaisin uhrauksin ja kärsi ”paljon ahdinkoa, nälkää, janoa ja uupumusta” (1. Nefi 16:35). Sitten kaikkien näiden ahdinkojen keskellä hän kuoli erämaassa. Harvat meistä pystyvät edes alkuunkaan ymmärtämään sellaisen miehen uhrausta noina varhaisina aikoina ja noissa olosuhteissa. Ehkäpä jos olisimme tarkkanäköisempiä ja ymmärtäväisempiä, mekin murehtisimme, kuten hänen tyttärensä autiomaassa murehtivat sitä, mitä tällainen mies antoi – ja mistä hän luopui! – jotta meillä voisi olla nyt Mormonin kirja.

Mormonin kirjassa on monia sellaisten miesten ja naisten nimiä, jotka eivät olleet ”yhtään vähemmän hyödyksi”, ja muistoja heistä. Oli kyse sitten äiti Sariasta tai palvelustyttö Abisista, joka oli lamanilaisen kuningattaren palvelija, kumpikin heistä antoi panoksen, joka on jäänyt vaille huomiota ihmisten silmissä mutta joka ei ole jäänyt näkemättä Jumalan silmiltä.

Meillä on vain kaksitoista pyhien kirjoitusten jaetta Moosian elämästä. Hän oli kuninkaana Sarahemlan maassa ja oli kuuluisan kuningas Benjaminin isä. Silti hänen palvelutyönsä kansan hyväksi oli korvaamaton. Hän johti kansaa ”monilla saarnoilla ja profetioilla” ja ojensi heitä ”alati Jumalan sanalla” (Omni 13). Limhi, Amulek ja Pahoran – joista viimeksi mainitulla oli sielun jaloutta olla tuomitsematta, kun häntä syytettiin hyvin epäoikeudenmukaisesti – ovat myös esimerkkejä ihmisistä, jotka palvelivat epäitsekkäästi muiden kuuluisuuden varjossa.

Sotilas Teankum, joka uhrasi oman henkensä, tai ylituomari Lakoneus, joka opetti ihmisiä tekemään parannuksen Gadiantonin rosvojen aiheuttamana haastavana aikana, tai lähes mainitsematta jääneet lähetyssaarnaajat Omner ja Himni eivät kukaan olleet ”yhtään vähemmän hyödyksi” kuin heidän toverinsa, ja silti he saavat hyvin vähän huomiota pyhissä kirjoituksissa.

Me emme tiedä paljon Siblonista, Alman uskollisesta pojasta, jota koskeva kertomus on tulevan johtajan Helamanin ja lainrikkoja Koriantonin välissä, mutta on merkittävää, että hänet kuvataan oikeudenmukaiseksi mieheksi, joka ”vaelsi oikeamielisesti Jumalan edessä” (Alma 63:2). Suurella profeetta Nefillä, josta puhutaan Helamanin kirjassa, oli Lehi-niminen veli, joka nähtävästi mainitaan vain ohimennen mutta josta sanotaan, ettei hän ollut ”rahtuakaan” veljeään Nefiä jäljessä ”niissä asioissa, jotka kuuluvat vanhurskauteen” [Hel. 11:19; ks. myös jae 18].⁶

Tietenkin meidänkin taloudenhoitokaudellamme on esimerkkejä näistä palvelualttiista yksilöistä. Myöhempinä aikoina tällainen hiljainen, tukea antava yksittäinen henkilö on Oliver Granger, jota Herra muistaa Opin ja liittojen luvussa 117. Oliverin nimi saattaa olla monille vieras, joten otan vapauden tutustuttaa teidät tähän alkuaikojen uskolliseen jäseneen.

Oliver Granger oli 11 vuotta Joseph Smithiä vanhempi, ja profeetan tavoin hänkin oli kotoisin New Yorkin osavaltion pohjoisosista. Koska Oliver oli 33-vuotiaana kylmettynyt pahoin, hän oli menettänyt suuren osan näkökyvystään. Rajallisesta näkökyvystään huolimatta hän palveli kokoaikaisessa lähetystyössä kolme kertaa. Hän teki töitä myös Kirtlandin temppelillä ja palveli Kirtlandin korkeassa neuvostossa.

Kun useimmat pyhät karkotettiin Kirtlandista Ohiosta, kirkolta jäi maksamatta joitakin velkoja. Oliver nimitettiin edustamaan Joseph Smithiä ja ensimmäistä presidenttikuntaa ja palaamaan Kirtlandiin hoitamaan kirkon asiat. Tästä tehtävästä kerrotaan Opissa ja liitoissa seuraavasti: ”Ja nyt, hän kamppailkoon vakavasti kirkkoni ensimmäisen presidenttikunnan lunastukseksi, sanoo Herra” (OL 117:13).

Oliver suoritti tämän tehtävän kyseisten velkojien mielestä niin tyydyttävästi, että yksi heistä kirjoitti: ”Oliver Granger on hoitanut Far Westiin muuttaneen väen kesken jääneiden asioiden hoitamisen lunastaen heidän sitoumuksensa ja siten säilyttäen heidän nuhteettomuutensa niin kiitettävällä tavalla, että hän on oikeutettu saamaan osakseen korkeimman arvostukseni ja jokaisen kiitollisen muiston” (Horace Kingsbury, lainattuna julkaisussa Joseph Smith, History of the Church, osa 3, s. 174).

Kun Oliver oli Kirtlandissa, jotkut ihmiset, myös tyytymättömät kirkon jäsenet, pyrkivät saattamaan ensimmäisen presidenttikunnan huonoon valoon ja asettamaan heidän nuhteettomuutensa kyseenalaiseksi levittämällä valheellisia syytöksiä. Oliver Granger todellakin ”lunasti” ensimmäisen presidenttikunnan uskollisella palvelutyöllään. – – Herra sanoi Oliver Grangerista: ”Hänen nimensä pidetään pyhänä muistossa polvesta polveen aina ja ikuisesti” (OL 117:12). ”Minä korotan palvelijani Oliverin ja teen hänen nimestään suuren maan päällä ja kansani keskuudessa hänen sielunsa nuhteettomuuden vuoksi” (History of the Church, osa 3, s. 350).

Oliver Granger kuoli vuonna 1841, ja vaikka Kirtlandin alueella oli enää vain vähän pyhiä ja vielä vähemmän pyhien ystäviä, hänen hautajaisiinsa osallistui suuri joukko ihmisiä läheisistä kaupungeista.

Vaikka Oliver Granger ei ole yhtä tunnettu nykyään kuin muut kirkon alkuaikojen johtajat, hän oli siitä huolimatta suuri ja tärkeä mies siinä palvelutyössä, jonka hän teki valtakunnan hyväksi. Ja ellei kukaan muu kuin Herra muistaisi hänen nimeään, se olisi riittävä siunaus hänelle – tai kenelle hyvänsä meistä.⁷

Minusta meidän pitäisi olla tietoisia siitä, että ne, jotka ymmärtävät väärin sen erikoisen aseman, että on aina valokeilassa, voivat olla hengellisessä vaarassa. He alkavat kenties himoita mainetta ja unohtavat näin suorittamansa palvelun tärkeyden.

Me emme saa antaa itsemme keskittyä suosion haihtuvaan valoon emmekä saa korvata tuolla puoleensa vetävällä hehkulla sitä aitoa ja merkittävää mutta usein huomaamattomaksi jäävää työtä, joka tulee Jumalan tietoon, vaikka se ei pääsekään uutisiin. Itse asiassa suosionosoituksista ja huomiosta voi tulla hengellinen akilleenkantapää jopa lahjakkaimmille joukossamme.

Jos jossakin vaiheessa elämäänne pääsette suosion parrasvaloihin, teidän kannattaisi hyvinkin noudattaa niiden pyhien kirjoitusten henkilöiden esimerkkiä, jotka saivat mainetta. Nefi on yksi hienoista esimerkeistä. Kaiken sen jälkeen, mitä hän oli saavuttanut matkatessaan erämaassa perheensä kanssa, hän oli suhtautumistavassaan kiinnittynyt silti siihen, millä on eniten merkitystä. Hän sanoi:

”Ja kun haluan riemuita, sydämeni huokaa syntieni tähden; kuitenkin minä tiedän, keneen olen turvannut.

Minun Jumalani on ollut minun tukeni; hän on johdattanut minut ahdinkojeni lävitse erämaassa, ja hän on varjellut minua suuren syvyyden vesillä.

Hän on täyttänyt minut rakkaudellansa, jopa niin että se kuluttaa lihaani.

Hän on saattanut viholliseni häpeään, niin että on saattanut heidät vapisemaan minun edessäni.” (2. Nefi 4:19–22.)

Parrasvalot eivät koskaan sokaisseet Nefiä sille, kuka oli hänen voimansa ja hänen siunaustensa lähde.⁸

Huomion ja näkyvyyden aikoina meidän saattaisi olla hyödyllistä vastata kysymykseen: Miksi me palvelemme? Kun ymmärrämme, miksi me palvelemme, me emme ole huolissamme siitä, missä palvelemme.

Presidentti J. Reuben Clark jr. opetti tätä tärkeää periaatetta omassa elämässään. Yleiskonferenssissa huhtikuussa 1951 presidentti David O. McKay hyväksyttiin kirkon presidentiksi presidentti George Albert Smithin kuoltua. Tuohon saakka presidentti Clark oli palvellut presidentti Heber J. Grantin ja sitten presidentti George Albert Smithin ensimmäisenä neuvonantajana. Presidentti McKay oli ollut kummankin miehen toinen neuvonantaja.

Konferenssin viimeisessä kokouksessa kirkon virallisia asioita hoidettaessa veli Stephen L. Richards kutsuttiin ensimmäiseen presidenttikuntaan ja hyväksyttiin ensimmäiseksi neuvonantajaksi. Sitten presidentti J. Reuben Clark jr. hyväksyttiin toiseksi neuvonantajaksi. Kun kirkon virkailijat oli hyväksytty, presidentti McKay selitti, miksi hän oli valinnut neuvonantajansa siinä järjestyksessä. Hän sanoi:

”Minusta tuntui, että yksi johtava periaate tässä valinnassa olisi noudattaa [kahdentoista] neuvoston virkaiän mukaista järjestystä. Nämä kaksi miestä istuvat paikoillaan tuossa kirkon johtavassa neuvostossa, ja tunsin innoitusta, että olisi järkevää jatkaa samaa virkaiän mukaista järjestystä ensimmäisen presidenttikunnan uudessa koorumissa.” (Julkaisussa Conference Report, 9. huhtikuuta 1951, s. 151.)

Sitten presidentti Clarkia pyydettiin puhumaan presidentti McKayn jälkeen. Hänen puheensa tuossa tilaisuudessa oli lyhyt mutta opetti tärkeän asian: ”Herran palveluksessa sillä ei ole väliä, missä palvelee, vaan miten. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa otetaan vastaan se paikka, johon asianmukaisesti kutsutaan. Sitä ei haeta, eikä siitä kieltäydytä. Lupaan presidentti McKaylle ja presidentti Richardsille palvelevani täysin uskollisesti ja omistautuneesti eteeni tulevissa tehtävissä käyttäen kaiken voimani ja kaikki kykyni, ja siinä määrin kuin ne tekevät minulle mahdolliseksi suorittaa ne, olinpa kuinka riittämätön tahansa.” (Ibid., s. 154.)

Opetus, jonka presidentti Clark antoi, ilmaistaan toisella tavalla tässä Meade McGuiren runossa, joka on toistettu moneen kertaan:

Kuningas Benjamin julisti: ”Katso, minä sanon teille, että sanoessani teille viettäneeni elinaikani teidän palveluksessanne, en halua kerskua, sillä minä olen ollut vain Jumalan palveluksessa. Ja katso, minä kerron teille tämän, jotta te oppisitte viisautta; jotta oppisitte, että kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.” (Moosia 2:16–17.)⁹

Sellainen ihminen on elämässään onnellisin ja menestyy parhaiten, joka on kiinnostunut antamaan apua muille ja auttamaan heitä löytämään tien.

Rautatien ylikäytävällä oleva merkki, joka käskee meitä pysähtymään, katsomaan ja kuuntelemaan, voisi olla meille oppaana. Pysähtyä, kun kiiruhdamme halki elämän. Katsoa kaikkia ystävällisiä, huomaavaisia, kohteliaita asioita, joita voimme tehdä, ja kaikkia niitä ihmisten tarpeita, jotka voimme täyttää. Kuunnella muita ja saada tietää heidän toiveistaan ja ongelmistaan, jotta voimme edistää pienin tavoin heidän menestystään ja onneaan.¹⁰

Presidentti Ezra Taft Benson on sanonut – –: ”Kristuksen kaltainen palveleminen tuo korotuksen. – – Herra on luvannut, että ne, jotka kadottavat elämänsä muiden palvelemisessa, löytävät sen. Profeetta Joseph Smith kertoi meille, että meidän tulee ’käyttää elämämme’ (ks. OL 123:13) Herran tarkoitusten toteuttamiseen.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Ezra Taft Benson, 2014, s. 218.)

Jos teistä tuntuu, että suurin osa siitä, mitä teette, ei tee teistä kovin kuuluisaa, älkää lannistuko. Useimmat parhaista ihmisistä, mitä koskaan on elänyt, eivät hekään ole olleet kovin kuuluisia. Palvelkaa ja kasvakaa, uskollisesti ja vähin äänin. Varokaa ihmisten kiitosta. Jeesus sanoi vuorisaarnassa:

”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.

Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.

Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee,

jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:1–4.)

Palkitkoon taivaallinen Isämme teidät niin aina.¹¹

• Mitä presidentti Hunter yrittää auttaa meitä ymmärtämään tähdentämällä, että Helaman ja hänen veljensä eivät olleet ”yhtään vähemmän hyödyksi” kuin sotapäällikkö Moroni? (Ks. osa 1.) Kuinka tämän ymmärtäminen voi auttaa sinua?

• Mitä pyhien kirjoitusten esimerkit osassa 2 voivat opettaa meille? Kuinka nämä esimerkit voivat vaikuttaa omiin tunteisiimme, kun palvelemme? Millä tavoin sinulle ovat olleet siunaukseksi ne, jotka ovat palvelleet vähin äänin ja tunnustusta vaille jäänein tavoin?

• Mitä voimme oppia siitä, mitä presidentti Hunter kertoo Oliver Grangerista? (Ks. osa 3.) Miksi meidän ei pitäisi olla palvellessamme kiinnostuneita tunnustuksen saamisesta?

• Kuinka ”suosion parrasvalot” tai kuuluisuus voivat olla vaarallisia? (Ks. osa 4.) Mitä Nefin esimerkki voi opettaa sinulle siitä, kuinka voimme pysyä kiinnittyneinä ”siihen, millä on eniten merkitystä”?

• Käy läpi osassa 5 oleva kertomus presidentti J. Reuben Clark jr:sta. Mikä tekee sinuun vaikutuksen presidentti Clarkin asenteessa ja sanoissa? Mieti, miten vastaisit kysymykseen ”Miksi minä palvelen?” Kuinka voimme oppia asenteen, että teemme parhaamme riippumatta siitä, missä palvelemme?

• Osassa 6 presidentti Hunter viittaa Herran lupaukseen, että ”joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (ks. Matt. 10:38; 16:25). Mitä se tarkoittaa? Kuinka olet havainnut sen olevan totta? Kuinka palveleminen on tuonut sinulle onnea?

Matt. 6:2–7, 24; 20:25–28; Jaak. 1:27; OL 76:5–7; 121:34–37

”Kerro muille, mitä opit. Näin tehdessäsi omat ajatuksesi selkiintyvät ja muistat oppimasi paremmin.” (Ks. Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 17.)