Apua korkeudesta

Meillä kaikilla on elämässämme aikoja, jolloin tarvitsemme taivaallista apua aivan erityisellä ja kiireellisellä tavalla. Meillä kaikilla on hetkiä, jolloin olosuhteet lannistavat meitä tai saamamme neuvot hämmentävät meitä ja me tunnemme suurta tarvetta saada hengellistä opastusta, suurta tarvetta löytää oikea tie ja tehdä se, mikä on oikein. Tämän myöhempien aikojen taloudenhoitokauden pyhien kirjoitusten esipuheessa Herra lupasi, että jos me sellaisina avuntarpeen hetkinä nöyrrymme ja käännymme Hänen puoleensa pyytäen apua, meitä ”vahvistettaisiin ja siunattaisiin korkeudesta” ja me saisimme ”tietoa aika ajoin” (OL 1:28). Me saamme tuota apua, jos vain tavoittelemme sitä, luotamme siihen ja noudatamme sitä, mitä Mormonin kirjan kuningas Benjamin kutsui Pyhän Hengen kutsuksi (ks. Moosia 3:19).

Mikään lupaus elämässä ei ehkä ole yhtä rauhoittava kuin tuo lupaus jumalallisesta avusta ja hengellisestä johdatuksesta avuntarpeen hetkinä. Se on lahja, joka annetaan auliisti taivaasta – lahja, jota tarvitsemme lapsuudesta aivan viimeisiin elinpäiviimme asti. – –

Jeesuksen Kristuksen evankeliumin piirissä me saamme apua korkeudesta. ”Olkaa – – rohkealla mielellä”, Herra sanoo, ”sillä minä johdatan teitä” (OL 78:18). ”Minä annan sinulle Hengestäni, joka valistaa mielesi ja joka täyttää sielusi ilolla” (OL 11:13).

Todistan Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta. Jumala elää ja antaa meille Hengestään. Kohdatessamme elämän ongelmia ja hoitaessamme elämän tehtäviä lunastakaamme kaikki tuo lahja Jumalalta, Isältämme, ja kokekaamme hengellistä iloa.³

Poikaprofeetta Joseph Smith – – halusi tuntea Herran mielen ja tahdon aikana, jolloin hänen elämässään oli hämmennystä ja huolta. – – Alueella lähellä Palmyraa New Yorkin osavaltiossa oli alkanut ilmetä ”tavatonta kuohuntaa uskonnon asioissa” nuoren Josephin poikavuosina. ”Tosiaankin, se näytti koskettaneen koko aluetta”, hän kirjoitti, ”ja ihmisiä liittyi suurin joukoin eri uskonnollisiin ryhmiin”, ja se sai ”aikaan suurta kuohuntaa ja hajaannusta ihmisten keskuudessa” [JS–H 5].

Hädin tuskin 14-vuotiaan pojan totuudenetsintää vaikeutti ja hämmensi entisestään se, että Smithin perheen jäsenet olivat tuolloin erimielisiä uskonasioista.

Tietäessänne tämän taustan ja tilanteen kehotan teitä miettimään näin nuoren pojan seuraavia melko merkittäviä ajatuksia ja tuntemuksia. Hän kirjoitti:

”Tämän suuren kuohunnan aikana pohdin asioita mielessäni vakavasti ja sangen levottomana; mutta vaikka tuntemukseni olivat syvällisiä ja usein kipeitä, pysyttelin kuitenkin loitolla kaikista näistä ryhmäkunnista, – – mutta niin suuri oli sekasorto ja kiista eri kirkkokuntien kesken, että sellaisen nuoren henkilön kuin minä olin, ja niin ihmisiä ja asioita tuntemattoman, oli mahdotonta päästä mihinkään varmaan tulokseen siitä, kuka oli oikeassa, kuka väärässä.

Mieleni oli toisinaan sangen kiihtynyt, huuto ja melske oli niin kovaa ja alituista. – –

Tämän sanasodan ja mielipidetemmellyksen keskellä sanoin usein itselleni: Mitä on tehtävissä? Mitkä näistä kaikista ryhmäkunnista ovat oikeassa, vai ovatko ne peräti kaikki väärässä? Jos jokin niistä on oikeassa, mikä se on ja kuinka saan tietää siitä?

Kamppaillessani äärettömissä vaikeuksissa, jotka nämä uskonkiihkoilijoiden ryhmäkunnat olivat riitelyllään saaneet aikaan, luin eräänä päivänä Jaakobin kirjettä, ensimmäistä lukua ja viidettä jaetta, jossa lukee: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Milloinkaan ei mikään kirjoitusten kohta ole tullut voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun sydämeeni. Se tuntui käyvän hyvin voimakkaana sydämeni jokaiseen tunteeseen. Mietin sitä yhä uudestaan tietäen, että jos joku ihminen tarvitsi viisautta Jumalalta, niin minä, sillä en tiennyt, mitä tehdä, ja ellen saisi enemmän viisautta kuin minulla silloin oli, en koskaan saisikaan tietää.” [JS–H 8–12.]

Se, mitä seuraavaksi tapahtui, muutti tietenkin ihmiskunnan historian kulun. Nuori Joseph päätti kysyä Jumalalta ja vetäytyi lehtoon maalla kotinsa lähellä. Vastauksena Josephin palavaan rukoukseen Jumala, iankaikkinen Isä, ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ilmestyivät siellä hänelle ja opastivat häntä. Tuo loistava ilmestys, josta nöyrästi todistan, antoi meidän taloudenhoitokaudellemme vastauksen paljon useampaan kysymykseen kuin se, mihin kirkkoon nuoren Josephin pitäisi liittyä tai olla liittymättä.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan – – ole käydä läpi palautuksen ensi hetkiä, vaikka se on pyhimpiä kertomuksia pyhissä kirjoituksissa. Haluan vain korostaa sitä vaikuttavaa määrää hengellistä herkkyyttä, jota tämä hyvin nuori, kouluja käymätön poika osoitti.

Moniko meistä 14-vuotiaana tai minkä ikäisenä tahansa pysyisi tyynenä ja ajattelisi selkeästi, kun niin monet voimat vetäisivät ja kiskoisivat meitä, etenkin niin tärkeässä kysymyksessä kuin iankaikkinen pelastuksemme? Kuinka moni meistä pystyisi vastustamaan sitä emotionaalista ristiriitaa, joka saattaisi syntyä, kun vanhempamme olisivat eri mieltä uskonasioista? Moniko meistä 14-vuotiaana tai 50-vuotiaana tutkailisi sieluaan ja tutkisi pyhiä kirjoituksia löytääkseen vastauksia apostoli Paavalin mainitsemiin Jumalan syvimpiin salaisuuksiin (ks. 1. Kor. 2:10)?

Kuinka merkittävää – –, että tämä nuorukainen turvautui syvällisesti pyhiin kirjoituksiin ja sitten rukoukseen. Ne ovat ehkäpä suurimmat hengellisen näkemyksen ja hengellisen ymmärryksen lähteet, mitä ihmiskunnalla yleismaailmallisesti on käytössä. Varmastikin erimielisyydet raastoivat häntä, mutta hän halusi määrätietoisesti tehdä sitä, mikä on oikein, ja halusi löytää oikean tien. Hän uskoi – kuten teidän ja minunkin täytyy uskoa – että hän voisi saada opetusta ja siunausta korkeudesta, niin kuin hän saikin.

Saatamme kuitenkin sanoa, että Joseph Smith oli aivan poikkeuksellinen henki ja erityistapaus. Entä me muut, jotka olemme ehkä vanhempia – ainakin vanhempia kuin 14-vuotiaita – ja joiden ei ole määrä aloittaa evankeliumin taloudenhoitokautta? Meidänkin on tehtävä päätöksiä ja selvitettävä hämmennys ja selviydyttävä sanasodista, jotka koskevat monenmoisia aiheita ja vaikuttavat elämäämme. Maailma on täynnä tällaisia vaikeita päätöksiä, ja joskus kun kohtaamme niitä, saatamme tuntea ikämme rajoitukset tai heikkoutemme.

Toisinaan saatamme ajatella, että hengellinen terämme on tylsistynyt. Oikein vaikeina aikoina saatamme peräti ajatella, että Jumala on hylännyt meidät, jättänyt meidät yksin hämmennykseemme ja huoleemme. Tuo tunne ei ole kuitenkaan oikeutettu – ei vanhoille keskuudessamme sen enempää kuin nuoremmille ja kokemattomammillekaan. Jumala tuntee meidät kaikki ja rakastaa meitä kaikkia. Me olemme aivan kaikki Hänen tyttäriään ja poikiaan, ja olimmepa kokeneet mitä tahansa elämässämme, tämä lupaus pitää edelleen paikkansa: ”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.” (Jaak. 1:5.)⁴

Maallinen oppi ja viisaus ja kaikki ajallinen tulee meille aistiemme kautta maallisella, ajallisella tavalla. Me kosketamme, me näemme, me kuulemme ja maistamme, haistamme ja opimme. Hengellinen tieto sen sijaan tulee meille, kuten Paavali sanoo, hengellisellä tavalla hengellisestä lähteestä. Paavali jatkaa:

”Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.” (1. Kor. 2:14.)

Me olemme havainneet ja tiedämme, että ainoa tapa saada hengellistä tietoa on lähestyä Isäämme taivaassa Pyhän Hengen kautta Jeesuksen Kristuksen nimessä. Kun näin teemme ja jos olemme hengellisesti valmistautuneita, me näemme sellaista, mitä silmämme eivät ole ennen nähneet, ja kuulemme sellaista, mitä emme ehkä ole aikaisemmin kuulleet – ”minkä Jumala on valmistanut” Paavalin sanoja käyttääksemme (1. Kor. 2:9). Tämän kaiken me saamme Hengen kautta.

Me uskomme ja todistamme maailmalle, että tänä päivänä on mahdollista olla yhteydessä taivaalliseen Isäämme ja saada ohjausta Herralta. Me todistamme, että Jumala puhuu ihmisille, kuten Hän teki Vapahtajan päivinä ja Vanhan testamentin aikoina.⁵

Nykyinen aikamme näyttää herättävän ajatuksen, että rukouksen sävyttämä hartaudenharjoitus ja kunnioitus pyhiä asioita kohtaan on järjetöntä tai epämieluisaa tai molempia. Ja silti epäilevät ”nykyaikaiset” ihmiset tarvitsevat rukousta. Vaaran hetket, suuri vastuu, syvä ahdistus, lamaannuttava suru – nämä haasteet, jotka ravistelevat meidät pois vanhasta tyytyväisyyden tilastamme ja vakiintuneista rutiineistamme, tuovat pinnalle luontaiset mielijohteemme. Jos sallimme sen, niin ne tekevät meistä nöyriä, pehmittävät meitä ja saavat meidät rukoilemaan kunnioittavasti.

Jos rukoileminen on ainoastaan äkillistä hätähuutoa kriisin hetkellä, niin se on täysin itsekästä, ja me alamme pitää Jumalaa huoltomiehenä tai palvelutoimistona, joka auttaa meitä vain hätätilanteissamme. Meidän tulee muistaa Korkeinta päivin ja öin – aina – ei vain niinä hetkinä, jolloin kaikki muu apu on pettänyt ja me tarvitsemme epätoivoisesti apua. Jos ihmiselämässä on jokin perustekijä, jonka tiedämme todistetusti saaneen aikaan ihmeellistä menestystä ja jolla on ollut verratonta arvoa ihmissielulle, se on rukouksentäyteinen, kunnioittava, harras kanssakäyminen taivaallisen Isämme kanssa.

”Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni!” psalminkirjoittaja lauloi.

”Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen.

Herra, jo aamulla kuulet ääneni, aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi.” (Ps. 5:2–4.)

Ehkäpä se, mitä tämä maailma eniten tarvitsee, on ”vastauksen odottaminen”, kuten psalminkirjoittaja sanoi – odottaminen niin ilossamme kuin ahdistuksessammekin, niin yltäkylläisyydessämme kuin puutteessammekin. Meidän täytyy alati kohottaa katseemme ja tunnustaa Jumala kaiken hyvän antajaksi ja pelastuksemme lähteeksi. – –

Yhteiskunnassamme on laajoja alueita, joilta rukouksen, kunnioituksen ja hartauden henki on hävinnyt. Monissa piireissä miehet ja naiset ovat älykkäitä, kiinnostavia ja lahjakkaita, mutta heiltä puuttuu yksi tärkeä täyden elämän osanen. He eivät kohota katsettaan Jumalaan. He eivät anna lupauksia uhriksi vanhurskaasti [ks. OL 59:11]. Heidän keskustelunsa on säkenöivää, mutta se ei ole hengellistä. Heidän puheensa on nokkelaa, mutta se ei ole viisasta. Ihmiset - olivatpa he sitten toimistossa, pukuhuoneessa tai laboratoriossa – jotka tuovat esiin omaa rajallista voimaansa ja huomaavat sitten välttämättömäksi pilkata niitä rajattomia voimia, jotka tulevat ylhäältä, ovat kulkeneet liian alas arvokkuuden asteikolla.

Valitettavasti me näemme joskus tätä kunnioituksen puutetta jopa kirkon piirissä. Silloin tällöin me juttelemme liian äänekkäästi, tulemme kokoukseen ja lähdemme sieltä suhtautuen liian epäkunnioittavasti siihen, minkä tulisi olla rukouksen ja puhdistavan hartaudenharjoituksen hetki. Kunnioitus on taivaan ilmapiiri. Rukous on sielun puhetta Isälle Jumalalle. Me tekisimme viisaasti, jos olisimme enemmän Isämme kaltaisia kohottamalla katseemme Häneen, muistamalla Hänet aina ja välittämällä suuresti Hänen maailmastaan ja Hänen työstään.⁶

Ei ole helppoa kehittää hengellisyyttä ja saattaa itseämme sopusointuun jumalallisuuden korkeimpien vaikutusten kanssa. Se vaatii aikaa ja siihen kuuluu usein ponnistelua. Se ei tapahdu sattumalta, vaan se onnistuu ainoastaan määrätietoisen vaivannäön avulla ja siten, että käännymme Jumalan puoleen ja pidämme Hänen käskynsä. – –

Profeetta Joseph Smith – – on antanut meille kenties kaikkein selkeimmän lausunnon tarpeesta tulla hengelliseksi samoin kuin siitä ajasta ja kärsivällisyydestä, jotka meidän on hyväksyttävä osaksi tätä tapahtumasarjaa. [Hän] sanoi: ”Me uskomme, että Jumala on antanut ihmiselle mielen, joka kykenee vastaanottamaan opetusta, sekä kykyjä, joita voidaan kehittää siinä määrin kuin ihminen ahkeroi ja ottaa vaarin siitä valosta, jolla hänen ymmärrystään taivaasta valaistaan. Uskomme myös, että mitä lähemmäksi täydellisyyttä ihminen pääsee, sitä selkeämpiä ovat hänen näköalansa ja sitä suurempi hänen ilonsa, kunnes hän on voittanut pahan elämässään ja kadottanut kaiken halun tehdä syntiä ja muinaisten pyhien tavoin saavuttaa sellaisen uskon määrän, että hänet kiedotaan Luojansa voimaan ja kirkkauteen ja temmataan ylös asumaan Hänen luonaan. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että tämä on tila, johon kukaan ihminen ei ole koskaan päässyt hetkessä.” (Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 218–219.)⁷

Meidän täytyy varata aikaa siihen, että valmistamme mieltämme hengellisiin asioihin. Hengellisen kyvyn kehittyminen ei tapahdu valtuuden antamisen myötä. Täytyy olla halua, ponnistelua ja henkilökohtaista valmistautumista. Se edellyttää tietenkin – – paastoamista, rukoilemista, pyhien kirjoitusten tutkimista, kokemusta, mietiskelyä sekä vanhurskaan elämän nälkää ja janoa.

Minusta on hyödyllistä tarkastella näitä kaikkivaltiaan Jumalan kehotuksia:

”Jos pyydät, sinä saat ilmoitusta ilmoituksen päälle, tietoa tiedon päälle, jotta voit tuntea salaisuuksia ja rauhaa tuovia asioita – sen, mikä tuo iloa, sen, mikä tuo iankaikkisen elämän” (OL 42:61).

”Pyytäkää uskossa Isältä minun nimessäni uskoen saavanne, niin te saatte Pyhän Hengen, joka ilmoittaa kaikki asiat, jotka ovat hyväksi ihmislapsille” (OL 18:18).

”Antakaa iankaikkisuuden vakavien totuuksien viipyä mielessänne” (OL 43:34).

”Kootkaa mieleenne alati elämän sanoja, niin teille annetaan tuona hetkenä se osa, mikä mitataan kullekin ihmiselle” (OL 84:85).

”Etsikää uutterasti, rukoilkaa alati ja uskokaa, niin kaikki yhdessä koituu teidän parhaaksenne, jos vaellatte oikeamielisesti ja muistatte liiton, jonka olette tehneet toistenne kanssa” (OL 90:24).

”Jumala antaa teille Pyhän Henkensä kautta, nimittäin Pyhän Hengen sanomattoman suuren lahjan kautta, tiedon” (OL 121:26).

Nämä ovat lupauksia, jotka Herra täyttää varmasti, jos me valmistaudumme.

Varatkaa aikaa mietiskellä ja pohtia hengellisiä asioita ja rukoilla niiden johdosta.⁸

Pyrkimyksiämme saavuttaa hengellisyyttä vaikeuttaa osaltaan se tunne, että meillä on paljon tekemistä ja että olemme kaukana tavoitteistamme. Täydellisyys on jokaisella meillä vielä edessäpäin, mutta me voimme hyödyntää vahvuuksiamme, aloittaa siitä, missä olemme, ja etsiä onnea, jonka voi löytää tavoittelemalla sitä, mikä on Jumalan. Meidän tulee muistaa Herran neuvo:

”Ja nyt, älkää väsykö tekemään hyvää, sillä te laskette suuren työn perustusta. Ja pienestä lähtee se, mikä on suurta.

Katso, Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä; ja alttiit ja kuuliaiset saavat syödä Siionin maan hyvyyttä näinä viimeisinä aikoina.” (OL 64:33–34.)

Minusta on aina ollut rohkaisevaa, että Herra sanoi, että juuri ”alttiit ja kuuliaiset saavat syödä Siionin maan hyvyyttä näinä viimeisinä aikoina”. Me kaikki voimme olla alttiita ja kuuliaisia. Jos Herra olisi sanonut, että täydelliset saavat syödä Siionin maan hyvyyttä näinä viimeisinä aikoina, jotkut meistä luultavasti lannistuisivat ja lakkaisivat yrittämästä. – –

Meidän tulee aloittaa siitä, missä olemme. Aika aloittaa on juuri nyt. Meidän ei tarvitse ottaa enempää kuin vain yksi askel kerrallaan. Jumala, joka on suunnitellut onnemme, ohjaa meitä ikään kuin pieniä lapsia, ja me edistymme tällä tavoin täydellisyyttä kohti.

Kukaan meistä ei ole saavuttanut täydellisyyttä tai sen hengellisen kasvun huippua, joka on mahdollista kuolevaisuudessa. Jokainen voi ja jokaisen täytyy edistyä hengellisesti. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on jumalallinen suunnitelma hengelliseksi kasvuksi iankaikkisesti. Se on enemmän kuin jokin moraalisäännöstö. Se on enemmän kuin jokin ihanteellinen yhteiskuntajärjestys. Se on enemmän kuin myönteistä ajattelua itsensä kehittämisestä ja määrätietoisuudesta. Evankeliumi on Herran Jeesuksen Kristuksen pelastava voima, ja siihen kuuluu Hänen pappeutensa, Hänen tukensa ja Pyhä Henki. Uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen ja olemalla kuuliaisia Hänen evankeliumilleen, edistymällä askel askeleelta, anoen voimaa ja parantaen asenteitamme ja pyrkimyksiämme me onnistumme löytämään itsemme Hyvän Paimenen laumasta. Tämä vaatii itsekuria, harjoittelua, ponnistelua ja voimia. Mutta kuten apostoli Paavali sanoi: ”Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa” (Fil. 4:13).

Eräässä nykyajan ilmoituksessa annetaan tämä lupaus: ”Turvaa siihen Henkeen, joka johdattaa tekemään hyvää – niin, tekemään sitä, mikä on oikein, vaeltamaan nöyrästi, tuomitsemaan vanhurskaasti; ja tämä on minun Henkeni.

Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Minä annan sinulle Hengestäni, joka valaisee mielesi ja joka täyttää sielusi ilolla;

ja silloin sinä tiedät, eli tämän kautta sinä saat tietää, kaikki asiat, jotka haluat minulta ja jotka kuuluvat vanhurskauden asioihin, uskossa uskoen minuun, että saat.” (OL 11:12–14.)⁹

• Kun olet lukenut osan 1, mieti tilanteita, jolloin olet tarvinnut taivaallista apua. Kuinka lupaus jumalallisesta avusta avuntarpeen hetkinä on ollut siunauksena elämässäsi?

• Mitä sellaista voimme osassa 2 oppia Joseph Smithin esimerkin pohjalta, mikä voisi auttaa meitä, kun kohtaamme hämmennystä? Kuinka voimme kehittää Josephin kaltaista suurempaa hengellistä herkkyyttä?

• Pohdi presidentti Hunterin opetuksia siitä, kuinka me saamme hengellistä tietoa (ks. osa 3). Kuinka voimme lisätä haluamme ja kykyämme saada hengellistä tietoa? Millä tavoin tuo hengellinen tieto on auttanut sinua?

• Mitä vaaroja on siinä, että pitää Jumalaa ”huoltomiehenä tai palvelutoimistona, joka auttaa meitä vain hätätilanteissamme”? (Ks. osa 4.) Kuinka rukous on ollut sinulle siunaus?

• Osassa 5 presidentti Hunter opettaa meille, kuinka hengellisyyttä voi kehittää. Miksi ponnistelu on välttämätöntä hengellisen voiman kehittämiseksi? Mitä voimme oppia niistä pyhien kirjoitusten kohdista, joita presidentti Hunter lainaa tässä osassa?

• Käy läpi osasta 6 presidentti Hunterin hengellistä kasvua koskevat opetukset. Kuinka hengellinen kasvu on ollut omalla kohdallasi askel askeleelta etenevä tapahtumasarja? Kuinka presidentti Hunterin opetukset tässä osassa voivat auttaa, jos tunnet, ettet kasva tarpeeksi hengellisesti?

Ps. 25:5; Sananl. 3:6; 2. Nefi 32:8–9; Alma 5:46; 34:17–27; 37:36–37; OL 8:2–3; 88:63; 112:10; JS–H 13–17

Kehota luokan jäseniä tutkimaan oppikirjan lukua ja etsimään virkkeitä tai kappaleita, jotka ovat heille tärkeitä. Pyydä heitä lukemaan nämä virkkeet tai kappaleet ääneen ja selittämään, miksi ne ovat merkityksellisiä.