Kaukonäköinen elämä – omavaraisuuden ja valmistautumisen periaatteiden soveltaminen

Herra on käskenyt kirkkoa ja sen jäseniä olemaan omavaraisia ja riippumattomia. (Ks. OL 78:13–14.)

Vastuu ihmisen sosiaalisesta, henkisestä, hengellisestä, fyysisestä tai taloudellisesta hyvinvoinnista on ensi sijassa hänellä itsellään, toiseksi hänen perheellään ja kolmanneksi kirkolla, jos hän on sen uskollinen jäsen.

Ei kukaan todellinen myöhempien aikojen pyhä, jos hän on fyysisesti ja henkisesti kykenevä, siirrä vapaaehtoisesti vastuuta omasta hyvinvoinnistaan eikä perheensä hyvinvoinnista kenellekään muulle. Niin pitkään kuin hän voi, hän hankkii Jumalan innoittamana ja omalla työllään itselleen ja perheelleen hengelliset ja ajalliset elämisen tarpeet. (Ks. 1. Tim. 5:8.)⁵

Kun me matkustamme ja tapaamme ihmisiä kautta maailman, me näemme kirkon jäsenten suuret ajalliset tarpeet. Ja kun haluamme auttaa heitä, ymmärrämme, miten ratkaisevan tärkeää on, että he oppivat tämän suuren opetuksen: että suurin hengellinen voitto saavutetaan, kun voitamme lihan. Me rakennamme luonnetta kehottaessamme ihmisiä huolehtimaan omista tarpeistaan.⁶

Ei mikään määrä filosofointia, tekosyitä eikä järkeilyä tule koskaan muuttamaan omavaraisuuden perustarvetta. Se on totta, koska ”kaikki totuus on riippumatonta siinä piirissä, mihin Jumala on sen asettanut, – – samoin kuin myös kaikki äly; muuten ei ole mitään olemassaoloa” (OL 93:30). Herra ilmoittaa, että ”tässä on ihmisen tahdonvapaus” (ks. OL 93:31), ja tämän tahdonvapauden myötä tulee vastuu itsestä. Tämän tahdonvapauden ansiosta me voimme kohota kirkkauteen tai joutua tuomion alaisiksi. Olkaamme yksityisinä ihmisinä ja yhdessä aina omavaraisia. Tämä on perintömme ja velvollisuutemme.⁷

Olemme tähdentäneet huomattavasti henkilökohtaista ja perheen valmiutta. Toivon, että jokainen kirkon jäsen noudattaa näitä ohjeita asianmukaisesti. Toivon myös, että ymmärrämme ja tähdennämme myönteisiä emmekä kielteisiä puolia. Pidän tavasta, jolla Apuyhdistys opettaa henkilökohtaista ja perheen valmiutta ”kaukonäköisenä elämänä”. Tähän sisältyy voimavarojemme taloudellinen käyttö, raha-asioiden viisas suunnittelu, henkilökohtaisen terveyden hyvä hoito ja riittävä valmistautuminen koulutukseen ja urakehitykseen sekä sopivan huomion kiinnittäminen [ruoan] kotituotantoon ja -varastointiin samoin kuin sinnikkyyden ja henkisen joustavuuden kehittämiseen.⁸

Herra on kehottanut kansaansa säästämään pahan päivän varalle, valmistautumaan vaikeisiin aikoihin ja panemaan sivuun hätätilanteita varten vuoden tarpeet tai enemmän välttämättömiä perustarvikkeita, niin että kun tulee tulva, maanjäristys, nälänhätä, hirmumyrsky, elämän myrskyjä, perheemme voi selviytyä synkkien päivien läpi.⁹

Kehotamme teitä kasvattamaan omalla maallanne kaikki ne elintarvikkeet, jotka voitte. Marjapensaat, viiniköynnökset, hedelmäpuut – istuttakaa niitä, jos ilmastonne on niiden kasvattamiseen sopiva. Kasvattakaa vihanneksia ja syökää niitä omalta pihaltanne. Jopa ne, jotka asuvat kerros- tai rivitaloissa, voivat yleisesti ottaen kasvattaa joitakin elintarvikkeita ruukuissa ja laatikoissa. Tutkikaa, mitkä ovat parhaat menetelmät oman ruokanne hankkimiseen. Tehkää puutarhastanne yhtä siisti ja viehättävä kuin tuottoisakin. Jos kodissanne on lapsia, ottakaa heidät mukaan tähän työhön ja antakaa heille tehtäviä.¹⁰

Toivon meidän ymmärtävän, että vaikka puutarhanhoitomme auttaa meitä – – alentamaan ruokakulujamme ja antaa käyttöömme herkullisia tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, siitä on hyötyä paljon enemmänkin. Kuka voi mitata sen juttelu- ja rupatteluhetken arvon, joka isällä ja tyttärellä on heidän kitkiessään tai kastellessaan puutarhaa? Kuinka voimme arvioida sen hyvän määrän, joka koituu kylvämisen, viljelysten hoitamisen ja sadonkorjuun iankaikkisen lain ilmeisistä opetuksista? Ja kuinka mittaamme perheen yhteishenkeä ja yhteistyötä, joita onnistunut säilöminen edellyttää? Niin, me kartutamme varastoa, mutta ehkäpä suurempi hyvä sisältyy elämän opetuksiin, joita saamme eläessämme kaukonäköisesti.¹¹

Kehotamme perheitä hankkimaan tämän vuoden varaston; ja me sanomme sen yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja toistamme toistamistamme sitä pyhien kirjoitusten kohtaa, jossa Herra sanoo: ”Miksi te sanotte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?” [Luuk. 6:46.] Miten tyhjää heidän onkaan panna niin sanottu hengellisyytensä toimintaan ja huutaa Häntä Hänen merkityksellisillä nimillään, mutta jättää tekemättä se, mitä Hän sanoo.¹²

Kun vaurastumme ja pankkitilimme kasvaa, siitä tulee turvallisuudentunne, ja joskus meistä tuntuu, että emme tarvitse sellaista varastoa, jota johtavat veljet ovat suositelleet. – – Meidän on muistettava, että olosuhteet voivat muuttua ja että vuoden varasto perustarvikkeita voi osoittautua hyvin arvokkaaksi meille tai muille. Tekisimme siis aivan oikein kuunnellessamme sitä, mitä meille on sanottu ja noudattaessamme sitä täsmällisesti.¹³

Uskon, että ihmisten pitäisi auttaa itseään kaikissa elämänsä vaiheissa. Heidän tulee kyntää ja kylvää ja hoitaa viljelyksiään ja korjata sato eikä odottaa, että heidän uskonsa tuo heille leivän.¹⁴

Työ on hengellinen välttämättömyys samalla tavalla kuin taloudellinenkin välttämättömyys.¹⁵

Työ tuo onnea, itsekunnioitusta ja vaurautta. Se on keino kaikkiin suorituksiin; se on joutilaisuuden vastakohta. Meidän on käsketty tehdä työtä (ks. 1. Moos. 3:19). Pyrkimykset saavuttaa itsellemme ajallista, sosiaalista, henkistä tai hengellistä hyvinvointia avustusten avulla rikkovat sitä jumalallista säädöstä, että meidän on tehtävä työtä sen eteen, mitä saamme.¹⁶

Meitä ei voida liian usein muistuttaa siitä, että kirkon huoltoapu on pohjimmiltaan hengellistä ja että nämä hengelliset juuret kuihtuisivat, jos me milloinkaan sallisimme minkään sellaisen kuin avustusten jakamisen ajatustavan astua huoltopalvelutoimintaamme. Jokainen apua saava pystyy tekemään jotakin. Noudattakaamme tässä suhteessa kirkon järjestystä ja varmistakaamme, että jokainen apua saava antaa itseltään jotakin vastineeksi. Olkaamme varuillamme, ettemme hyväksyisi maailmallisia korvikkeita suunnitelmaksi huolehtia Herran köyhistä tällä Hänen omalla tavallaan.¹⁷

Herran tapa vahvistaa ihmisen itsekunnioitusta ja kehittää ja parantaa ihmisen omanarvontuntoa, kun taas maailman tapa alentaa ihmisen käsitystä itsestään ja aiheuttaa syvällistä mielipahaa.

Herran tavasta seuraa, että ihminen pyrkii nopeasti saavuttamaan uudestaan taloudellisen riippumattomuuden, vaikka hän tilapäisesti saattaakin tarvita apua ja tukea erityisten olosuhteiden takia. Maailman tapa syventää ihmisen riippuvuutta huolto-ohjelmista, ja sillä on taipumus saada hänet vaatimaan enemmän, sen sijaan että se kannustaisi häntä tulemaan taas taloudellisesti riippumattomaksi.

Herran tapa auttaa jäseniämme saamaan itselleen todistuksen työn evankeliumista, sillä työ on tärkeää ihmisen onnelle kuten tuotteliaisuudellekin. Maailman tapa korostaa kuitenkin yhä enemmän vapaa-aikaa ja työn karttamista.¹⁸

On oikein tehdä työtä. Jokaisen miehen, naisen ja lapsen pitäisi tehdä työtä. Jopa pienten lasten pitäisi oppia osallistumaan, auttamaan talous- ja pihatöissä, kylvämään kasvimaita, istuttamaan puita, poimimaan hedelmiä ja tekemään kaikkea, mitä pitää tehdä, koska se tekee heistä vahvoja ihmisinä ja vahvistaa heidän uskoaan ja luonnettaan.

Me haluamme teidän vanhempien luovan työtä lapsillenne. Vaatikaa heitä opettelemaan koululäksynsä. Älkää antako heidän leikkiä kaiken aikaa. On aika leikkiä, on aika tehdä työtä ja on aika opiskella. Huolehtikaa siitä, että lapsenne kasvavat niin kuin heidän pitäisi tietojenne mukaan kasvaa.¹⁹

Työnteon periaatteen tulee olla hallitseva periaate kirkon jäsenistön keskuudessa. (Ks. OL 42:42; 75:29; 68:30–32; 56:17.)²⁰

Oletteko valmistautuneet ja suojautuneet elannon hankkijan kuoleman, sairauden, pitkäaikaisen, rampauttavan sairauden varalle? Kuinka kauan selviydytte, jos tulot loppuvat? Mitä teillä on sellaisen varalta? Kuinka kauan voisitte selviytyä monista maksuistanne, joita teillä on kodista, autosta, työkaluista, kodin-koneista? – –

Ensimmäinen reaktio on: Emme mitenkään selviydy niistä. Tuskin selviydymme, vaikka käytämme joka sentin kuukausituloistamme. – – Jos selviydytte vaivoin, kun ansaitsette yhä enemmän, teillä on hyvä työ ja olette terveitä, tuottavia, nuoria, niin kuinka sitten voitte kohdata hätätilanteet, jos työt vähenevät, sairastutte ja muita odottamattomia ongelmia ilmaantuu?²¹

Älkää kuluttako kaikkea, mitä ansaitsette. Rahaa on pantava syrjään lähetystyötä ja lastenne koulutusta varten. He voivat omaksua vastuuta ja tehdä pieniä töitä, joiden avulla hekin voivat kartuttaa näitä rahastoja, ja sen sijaan että kuluttaisivat nuo pienet kertymät he säästävät ne näitä suuria tarkoituksia varten. Se voi merkitä sitä, että nykyhetken vanhemmat jäävät ilman paljoa sellaista, mitä he haluaisivat, mutta sadonkorjuun aika on huomenna.²²

Välttäkää velkaa. – – Nykyisin kaikki tuntuu perustuvan velan ottamiseen. ”Hankkikaa luottokorttinne ja ostakaa kaikki vähittäismaksulla”, teitä yllytetään. Mutta totuus on, että meidän ei tarvitse tehdä sitä elääksemme.²³

Ihmettelemme, mitä ne jäsenemme, jotka ovat käyttäneet kaikki tulonsa ja enemmänkin, tulevat tekemään? Jos työllisyys ja tulotaso laskevat, mitä sitten? Elättekö yli varojenne? Onko teillä sellaisia velkoja, joita ette pysty maksamaan, jos ajat muuttuvat huonoiksi? Ovatko iskunvaimentimenne kunnossa ottamaan vastaan iskun?²⁴

Suunnitelkaa ja tehkää työtä siten, että voitte olla onnellisia, vaikka olisitte ilman jotakin sellaista, mikä vaurauden aikoina on saattanut olla käytettävissänne. Eläkää varojenne mukaan älkääkä yli varojenne. – – Hankkikaa perustarvikkeenne viisaasti ja harkiten. Pyrkikää säästämään osa ansioistanne. Älkää sekoittako monia toiveitanne perustarpeisiin.²⁵

Oppikaamme yksityisinä jäseninä, perheinä ja seurakuntina sekä vaarnoina elämään varojemme mukaan. Tässä periaatteessa on voimaa ja pelastus. Joku on sanonut, että me olemme rikkaita samassa suhteessa, kuin mitä ilman tulemme toimeen. Perheinä ja kirkkona me voimme ja meidän pitäisi hankkia väellemme vain sitä, mikä on todella välttämätöntä, mutta meidän pitää varoa hankkimasta enemmän kuin on tarpeen tai tarkoituksiin, jotka eivät suoranaisesti liity perheidemme hyvinvointiin ja kirkon perustehtävään.²⁶

Oikein harjoitettuna valmistautuminen on elämäntapa, ei äkillinen, huomiota herättävä ohjelma.²⁷

Voisimme puhua kaikista yksilön ja perheen valmiuden eri osatekijöistä, ei ajatellen suuria onnettomuuksia tai katastrofeja, vaan vaalien sellaista elämäntyyliä, joka palkitsee itseään joka päivä.

Eläkäämme näiden ohjeiden mukaan, koska ne ovat oikeita ja koska ne tuottavat tyydytystä ja koska niin tehdessämme olemme kuuliaisia Herran neuvoille. Tässä hengessä me olemme valmiita useimpien mahdollisuuksien varalle, ja Herra lohduttaa meitä ja antaa meidän menestyä. On totta, että vaikeita aikoja tulee, sillä Herra on niin ennustanut – ja kyllä, Siionin vaarnat ovat ”puolustukseksi ja suojaksi myrskyltä” (OL 115:6). Mutta jos me elämme viisaasti ja kaukonäköisesti, me olemme yhtä hyvässä turvassa kuin Herran kämmenellä.²⁸