Evankeliumista kertominen

Lähetystyön tekemisessä, nimiviitteiden antamisessa, lähetyssaarnaajien mukaan menemisessä, kun he esittävät keskusteluja, on hengellisen seikkailun tuntua. Se on jännittävää ja antoisaa. Tunnit, ponnistelu, ihmettely, kaikki ovat vaivan arvoisia, kun toinen sielu ilmaisee parannuksenhalua ja uskoa ja halua ottaa kaste. Kuvitelkaa, kuinka hienolta teistä tuntuisi heidän sanoessaan: ”Kun olet täällä ja puhumme näistä asioista, minusta tuntuu kuin muistaisin asioita, jotka olen ennen tiennyt” tai ”Et saa lähteä täältä, ennen kuin olet kertonut meille kaiken, mitä tiedät palautetusta kirkosta.”³

Evankeliumista kertominen tuo omaan elämäämme rauhaa ja iloa, se avartaa meidän omaa sydäntämme ja sieluamme muiden hyväksi, se lisää omaa uskoamme, lujittaa omaa suhdettamme Herraan ja auttaa meitä ymmärtämään paremmin evankeliumin totuuksia.⁴

Herra on luvannut meille suuria siunauksia sen mukaan, kuinka hyvin me kerromme evankeliumista. Me saamme apua väliverhon toiselta puolelta, kun hengellisiä ihmeitä tapahtuu. Herra on sanonut, että me saamme syntimme helpommin anteeksi, kun tuomme sieluja Kristuksen luokse ja todistamme vakaasti maailmalle, ja tottahan jokainen meistä haluaa lisää apua syntiemme anteeksisaamiseen. (Ks. OL 84:61.) Yhdessä suurenmoisimmista lähetystyöhön liittyvistä pyhien kirjoitusten kohdista, Opin ja liittojen neljännessä luvussa, sanotaan, että jos me palvelemme Herraa lähetystyössä ”koko sydämestä[mme], väkevyydestä[mme], mielestä[mme] ja voimasta[mme]”, niin silloin me voimme ”seistä nuhteettomina Jumalan edessä viimeisenä päivänä” (jae 2).

Ja vielä Herra on sanonut:

”Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!

Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni minun Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!” (OL 18:15–16.)

Jos ihminen tekisi työtä koko elinaikansa ja johdattaisi valtakuntaan vaikka vain yhden sielun! Mikä ilo! Yhden sielun! Kuinka kallisarvoista! Oi jospa Jumala antaisi meille sellaisia rakkautta sieluja kohtaan!⁵

Toivon, että voisimme tehokkaammin ja uskollisemmin juurruttaa kaikkien kirkon jäsenten sydämeen sen, että jos henkilö on kyllin vanha jäseneksi, hän on myös kyllin vanha lähetyssaarnaajaksi, eikä häntä tarvitse erikseen erottaa siihen tehtävään. Jokaisella jäsenellä on velvollisuus ja kutsumus viedä evankeliumi niille, jotka ovat häntä lähellä. Haluamme, että jokainen mies, nainen ja lapsi omaksuu hänelle kuuluvan velvollisuutensa. Se on erittäin tärkeää, sillä tämä on evankeliumin sanoma: me saamme siunauksia evankeliumista, ja sitten me menemme viemään samoja siunauksia muille.

Olemme kylläkin kiireistä kansaa, mutta ei Herra sanonut: ”Ellei siitä ole haittaa, niin voisitko harkita sitä, että rupeaisit saarnaamaan evankeliumia?” Hän on sanonut: ”Jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa” (OL 107:99) ja ”katso – – jokaisen, jota on varoitettu, kuuluu varoittaa lähimmäistään” (OL 88:81).

Meidän täytyy muistaa, että Jumala on tässä liittolaisemme. Hän on apumme. Hän avaa tien, sillä Hän on antanut käskyn.⁶

Miten jännittävää onkaan, rakkaat veljeni ja sisareni, jotka olette Jumalan valtakunnan jäseniä, että Herra on uskonut meille tehtävän palvella Hänen sanansa saattajina veljillemme ja sisarillemme, jotka eivät ole kirkon jäseniä. Kuvitelkaamme hetki, että osat olisivat toisin päin – että sinä et olisi kirkon jäsen mutta että naapurisi, joka ei nyt kuulu kirkkoon, olisi myöhempien aikojen pyhä. Toivoisitko hänen kertovan sinulle evankeliumista? Iloitsisitko silloin niistä uusista totuuksista, joista saisit kuulla? Lisääntyisikö rakkautesi ja kunnioituksesi naapuriasi kohtaan, joka olisi kertonut näistä totuuksista sinulle? Tietenkin vastauksesi kaikkiin näihin kysymyksiin olisi: Kyllä!⁷

Veljet ja sisaret, teemmeköhän me kaiken voitavamme? Olemmeko omahyväisiä tehtävässämme opettaa evankeliumia muille? Olemmeko valmiit pidentämään askeleitamme, avartamaan näkemystämme?⁸

Päivä on koittanut, jolloin evankeliumi viedään yhä useampiin paikkoihin ja yhä useammille ihmisille. Meidän tulee ajatella velvollisuuttamme viedä sanomaa eteenpäin, eikä omaa mukavuuttamme. Herralta tulevat kutsut lisäävät harvoin mukavuuttamme. On koittanut aika, jolloin uhraamisesta täytyy tulla vieläkin tärkeämpi asia kirkossa. Meidän pitää olla omistautuvampia, niin että voimme tehdä sen työn, joka Herralla on meille tehtäväksi. – – Mestarin jäähyväissanat apostoleille juuri ennen Hänen taivaaseennousemistaan olivat: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.

Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15–16.)

Me emme saa horjua emmekä saa väsyä hyvän tekemiseen. Meidän täytyy pidentää askeleitamme. Kyseessä ei ole pelkästään meidän oma iankaikkinen hyvinvointimme vaan myös monien sellaisten veljiemme ja sisartemme iankaikkinen hyvinvointi, jotka eivät nyt ole tämän tosi kirkon jäseniä. Minua sykähdyttävät profeetta Joseph Smithin sanat kirjeessä, jonka hän lähetti kirkolle Nauvoosta 6. syyskuuta 1842: ”Emmekö me jatkaisi näin suuressa asiassa? Kulkekaa eteenpäin – –. Rohkeutta – – ja eteenpäin, eteenpäin voittoon!” (OL 128:22.)⁹

Jäsenlähetystyö on avain kirkon tulevaan kasvuun.¹⁰

Tunnen, että Herra on asettanut aivan luonnollisella tavalla ystävä- ja tuttavapiiriimme monia ihmisiä, jotka ovat valmiita tulemaan Hänen kirkkoonsa. Pyydämme, että otatte rukoillen selville, keitä nämä ihmiset ovat, ja pyydätte sitten Herraa auttamaan teitä kertomaan heille evankeliumista.¹¹

Meille pitäisi olla selvää, että tavallisesti meidän pitää lämmittää naapureitamme, ennen kuin voimme varoittaa heitä asianmukaisesti. Naapureidemme täytyy saada kokea aito ystävyytemme ja toveruutemme. Haluamme jäsentemme pyytävän naapureitaan mukaan, ei moittivan eikä pelottelevan heitä.¹²

Evankeliumi on tosi. Kuka tahansa vilpitön etsijä voi itse tulla tietämään sen olevan totta tutkimalla ja elämällä sen periaatteiden mukaan ja etsimällä Pyhän Hengen kumppanuutta ja apua. Mutta kuinka paljon helpompaa se onkaan ymmärtää ja vastaanottaa, jos totuuden etsijä voi myös nähdä evankeliumin periaatteiden toimivan muiden elämässä. Tämän kirkon lähetystyökutsumusta ei edistä mikään paremmin kuin se, että näytämme omassa elämässämme esimerkkiä todellisista kristillisistä hyveistä.¹³

Vanhurskaat jäsenet, jotka elävät evankeliumin mukaan esimerkillisesti sekä käskyjä noudattaen, ovat kirkon paras mainos.¹⁴

Jokaisen jäsenen tulisi hyvällä esimerkillä ja todistamalla esittää kirkkoon kuulumattomille, millaista iloa evankeliumin mukaisesta elämästä ja sen ymmärryksestä koituu, ja johdattaa heitä siten vaiheeseen, jossa he ottavat vastaan muodollisempaa opetusta.¹⁵

Todellinen päämäärä tehokkaalle käännytystyölle on se, että jäsenet huolehtivat ihmisten etsimisestä ja kokoaikaiset lähetyssaarnaajat heidän opettamisestaan. – – Kun etsimisestä huolehtivat jäsenet [ja] heillä on henkilökohtaista kiinnostusta perehdyttämiseen, vähemmän tutkijoita menetetään ennen kastetta ja kastetut jäävät useammin aktiivisiksi.¹⁶

Tavoitteenamme tulisi olla ottaa mahdollisimman pian selville, ketkä Isämme lapsista ovat hengellisesti valmiita kulkemaan koko matkan kasteelle Jumalan valtakuntaan. Parhaita tapoja tämän selvittämiseksi on saattaa ystävänne, sukulaisenne, naapurinne ja tuttavanne mahdollisimman pian kosketuksiin kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa.¹⁷

Joskus me unohdamme, että on parempi ottaa riski, että suhteemme ystäväämme häiriintyy hieman, kuin riistää häneltä iankaikkinen elämä pysymällä vaiti.¹⁸

Älkää odotelko pitkää perehdyttämistä älkääkä oikeaa, parasta hetkeä. Teidän tehtävänne on selvittää, ovatko he valittuja. ”Minun valittuni kuulevat minun ääneni eivätkä paaduta sydäntänsä” (OL 29:7). Se, kuulevatko he ja ovatko heidän sydämensä avoinna evankeliumille, selviää heti. Elleivät he halua kuunnella, ja epäily ja kielteiset huomautukset paaduttavat heidän sydäntään, he eivät ole valmiita. Siinä tapauksessa rakastakaa heitä edelleen ja perehdyttäkää heitä ja odottakaa seuraavaa tilaisuutta selvittää, ovatko he valmiita. Ette tule menettämään heidän ystävyyttään. Heidän kunnioituksensa teitä kohtaan säilyy.

Pettymyksiä tietysti tulee, mutta mitään ei ole lopullisesti menetetty. Ei kukaan menetä ystäväänsä vain siksi, että tämä ei halua lähetyssaarnaajien enää käyvän luonaan. Jäsen voi jatkaa huoletta kanssakäymistään vailla vaaraa ystävyydelleen tai erityiselle suhteelleen tuon perheen kanssa. Toisinaan jonkun kirkkoon tulo vaatii enemmän aikaa kuin toisten. Jäsenen tulee jatkaa perehdyttämistä ja yrittää käännytystä uudelleen joskus myöhemmin. Älkää masentuko tilapäisen epäonnen takia. On olemassa satoja kertomuksia sinnikkyyden arvosta lähetystyössä.¹⁹

Kun kastamme jonkun, on rikos antaa heidän vain luisua hitaasti takaisin pois kirkosta ja evankeliumista perehdyttämisen puutteen vuoksi. Perehdyttäminen on tärkeä velvollisuus. Meidän pitäisi kyetä perehdyttämään jokainen sisään tuleva. Siitä syystä me haluamme jäsenten tekevän lähetystyötä sekä pyytävän apua lähetyssaarnaajilta. Haluamme jäsenten – – menevän ja tekevän tätä työtä, koska he ovat yhä naapureita henkilön kastamisen jälkeen. He voivat yhä perehdyttää heitä. He voivat yhä käydä hakemassa heitä pappeuskokoukseen. He voivat yhä kannustaa heitä ja auttaa heitä heidän perheilloissaan jne.²⁰

Emme voi liian voimakkaasti korostaa sitä, että lähetystyötä pitää tehdä pappeuden korrelaation mukaisesti, niin että tutkijat perehdytetään kirkon ohjelmiin ja vedetään niihin mukaan, niin että heistä tulee heti aktiivisia ja uskollisia jäseniä. Tämä on siten kaikille kirkon jäsenille eräs tapa olla aktiivisesti ja jatkuvasti mukana lähetystyössä – perehdyttämällä kirkon uusia jäseniä, ystävystymällä heihin ja kannustamalla heitä.²¹

On välttämätöntä, että kastetuille käännynnäisille nimitetään heti kotiopettajat, jotka perehdyttävät heitä hyvin henkilökohtaisella ja välittävällä tavalla. Näiden kotiopettajien tulee pappeusvirkailijoidensa kanssa toimien huolehtia siitä, että jokaiselle aikuiselle käännynnäiselle annetaan jotakin haasteellista tehtävää sekä mahdollisuus evankeliumin tuntemuksensa lisäämiseen ja että häntä rohkaistaan siihen. Häntä tulee auttaa luomaan sosiaalisia suhteita kirkon jäseniin, jotta hän ei tuntisi itseään yksinäiseksi aloittaessaan elämäänsä aktiivisena myöhempien aikojen pyhänä.²²

On innoittavaa ja ilahduttavaa – – nähdä pyhien ottavan vastaan ja auttavan ja avustavan niitä, joita päivittäin tulee sisälle Herramme valtakuntaan, ja rukoilevan heidän puolestaan. Ojentakaa aina kätenne toisillenne – ja niille monille, joita vielä tulee kirkkoon. Toivottakaa heidät tervetulleiksi ja rakastakaa heitä ja perehdyttäkää heitä.²³

Meidän kirkon veljien ja sisarten tehtävä on auttaa niitä, jotka ovat saattaneet eksyä, löytämään tiensä, ja auttaa niitä, jotka ovat kadottaneet sen, mikä on kallisarvoista, löytämään aarteensa jälleen. Pyhät kirjoitukset opettavat meille selkeästi, että jokaisen kirkon jäsenen velvollisuus on vahvistaa muita jäseniä.

Vapahtaja tähdensi tätä rakastavasti mutta voimakkaasti sanoessaan Pietarille: ”Kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi” (Luuk. 22:32). Saanen sanoa saman teille kaikille: – – Vahvistakaa veljiänne ja sisarianne. On hyvin monia, joilla on nälkä, vaikka he eivät aina tiedä nälkänsä syytä. On olemassa hengellisiä totuuksia ja periaatteita, jotka voivat olla kuin peruskallio heidän elämässään, turva heidän sielulleen, tuoda rauhaa heidän sydämeensä ja mieleensä, jos me vain rukoilisimme heidän puolestaan ja todella välittäisimme heistä. – –

Joku saattaa sanoa: ”Me tunnemme miehen tai naisen, johon ei milloinkaan voida vaikuttaa!” Totta kai häneen voidaan vaikuttaa. Häntä voidaan aina siunata ja auttaa. Pyhissä kirjoituksissa on lupaus. Se kuuluu: ”Rakkaus ei koskaan katoa” (1. Kor. 13:8). Ei koskaan! Jos osoitamme rakkautta kyllin kauan, se saa aina ihmeitä aikaan joko tuossa ihmisessä, meissä, molemmissa tai muissa henkilön ympärillä olevissa ihmisissä. – –

Uskon, ettei ole olemassa ihmistä, jota ei voida käännyttää – tai, voisin sanoa, aktivoida uudelleen – jos oikea ihminen lähestyy häntä oikein, oikealla hetkellä, oikealla tavalla, oikeassa hengessä. Minä tiedän, että taivaallisen Isämme siunaukset seuraavat työtämme, jos me valmistaudumme ja elämme onnellisina evankeliumin periaatteiden mukaan ja etsimme taivaallisen Isän apua. – –

Pappeuskoorumien kotiopettajat, Apuyhdistyksen kotikäyntiopettajat, miehet ja vaimot, vanhemmat ja lapset ja te jäsenet kaikkialla, jotka rakastatte Herraa ja haluatte tehdä Hänen tahtonsa, kääntykää ja tehkää rakkaudella ja innoituksen mukaan sitä vanhurskasta työtä, jota hädässä olevien auttamiseksi vaaditaan. Hetkelliset kiinnostuksen ja innokkuuden puuskat eivät tuo toivottua tulosta. Mutta jos me rukoilemme ja yritämme entistä enemmän, me saamme toivomiamme tuloksia useammin kuin kukaan meistä osaa kuvitellakaan. Teidän omaan elämäänne ja muiden ihmisten elämään tulee Herran oivallisia siunauksia, ja me pääsemme lähemmäksi Herraa ja tunnemme Hänen rakkautensa ja Henkensä olevan läsnä.²⁴

Me tarvitsemme lähetyssaarnaajaikäisiä kirkon nuorukaisia, jotka astuvat esiin entistä sankemmin joukoin ottaakseen vastaan ne velvollisuudet, etuoikeudet ja siunaukset, jotka oikeuden mukaan kuuluvat heille Herran palvelijoina lähetystyössä. Kuinka suuresti me ja he vahvistuisimmekaan, jos kaikki nuoret miehet valmistautuisivat Herran työhön!²⁵

Kun pyydän lisää lähetyssaarnaajia, en pyydä todistusta vailla olevia lähetyssaarnaajia enkä kelvottomia lähetyssaarnaajia. Pyydän, että me maailman jokaisessa vaarna- ja lähetysseurakunnassa aloitamme varhemmin lähetyssaarnaajiemme valmentamisen ja koulutamme heitä paremmin. Siinä on uusi haaste: se, että nuoret ymmärtävät, että on suuri etuoikeus saada mennä lähetystyöhön ja että heidän on oltava fyysisesti terveitä, henkisesti terveitä, hengellisesti terveitä ja ettei Herra ”voi suvaita syntiä vähimmässäkään määrin” [Alma 45:16].

Pyydän lähetyssaarnaajia, joita on koulutettu ja joille on huolellisesti opetettu evankeliumin oppeja perheessä ja kirkon apujärjestöissä ja joilla on voimakas halu lähteä lähetystyöhön. Pyydän – – että me valmennamme tulevia lähetyssaarnaajiamme paljon paremmin, paljon aikaisemmin ja paljon pitempään, niin että jokainen heistä odottaa lähetystyötään suurella ilolla.²⁶

Meidän täytyy ajatella suurempia lukuja. Meidän täytyy valmentaa lähetyssaarnaajamme paremmin, ei pelkästään kielen oppimisessa vaan pyhien kirjoitusten hallinnassa ja ennen kaikkea todistuksen saamisessa ja palavan tulen tuntemisessa, joka antaa heidän sanoilleen painoa.²⁷

Lähettäkää poikanne lähetystyöhön. Te alatte opettaa heitä sinä hetkenä, kun he tulevat syliinne. He kuulevat rukouksianne illoin aamuin. He kuulevat teidän rukoilevan, että Herra auttaisi avaamaan kaikkien kansakuntien ovet. He kuulevat lähetystyöstä. He kuulevat teidän rukoilevan piispojenne puolesta ja lähetysjohtajienne puolesta ja kaikkien muiden puolesta, jotka palvelevat teitä, ja se vain kasvaa heidän tietoisuuteensa vähitellen.²⁸

Miltei aina, kun näen pienen pojan, sanon: ”Sinusta tulee suuri lähetyssaarnaaja, eikö tulekin?” Kylvätte hänen mieleensä siemenen. Se on aivan kuin taimet ja muut kasvit. Se kasvaa kasvamistaan, ja jos isä ja äiti puhuvat pienille pojilleen – – lähetystyöhön menosta – kun nämä ovat pienokaisia, miltei jo silloin – tuo pieni siemen kasvaa kasvamistaan.²⁹

On hyvä, että vanhemmat alkavat valmentaa poikiaan säästämään rahaa jo varhain elämässään. Poikien tulee saada säästämisen henki. Heidän tulee saada myös evankeliumin tutkimisen ja sen vuoksi rukoilemisen henki ja henki nähdä, kuinka evankeliumi tekee työtä heidän omassa elämässään ja muiden ihmisten elämässä heidän ympärillään. Poikien tulee saada kasvuvuosinaan palvelemisen henki ja kokemuksia siitä, kuinka toisia autetaan keskustelemalla evankeliumin sanoman tuomasta ilosta heidän elämäänsä. Heidän tulee saada käyttää seminaari- ja instituuttiluokkiaan ja niissä saamiaan kokemuksia valmennuksen perustana sellaisen hengellisen tiedon hankkimiseen, jolla on suurta arvoa heille itselleen ja muille. Heidän tulee valmistautua pitämällä elämänsä puhtaana ja kelvollisena ja haluamalla koko sydämestään auttaa Herraa evankeliumin viemisessä niille, jotka ovat siihen valmiita.³⁰

Toivon, että jokaisessa perheessä pidetään perheilta poikkeuksetta joka maanantai. Lähetystyö tulee olemaan yksi niistä tärkeistä asioista, joista perheillassa puhutaan, ja isä ja äiti ja lapset vuorollaan lausuvat rukouksen, joka keskittyy tähän erittäin tärkeään asiaan – että kansakuntien ovet avautuisivat meille, ja sitten toiseksi, että lähetyssaarnaajat – kirkon nuoret miehet ja naiset – olisivat innokkaita lähtemään lähetystyöhön ja tuomaan ihmisiä kirkkoon.³¹

Vanhemmat itsekin voivat suunnitella lähtevänsä lähetystyöhön myöhemmin, jos terveys ja muut olosuhteet sen sallivat.³²

Me olemme jo oikeastaan unohtaneet sen, me vanhemmat ihmiset, jotka olemme eläkkeellä ja jotka olemme löytäneet mukavan paikan, jonne voimme mennä retkeilyvarusteinemme ja muine mahdollisuuksinemme. Olemme keksineet mukavan keinon tyynnyttää omia ajatuksiamme ja omaa omaatuntoamme siitä, että työn on edistyttävä – me lähetämme poikamme, me sanomme.

Tämä on meidän kaikkien velvollisuus. Kaikki meistä eivät kykene siihen, mutta monet kykenevät.³³

Me voisimme käyttää satoja aviopareja, sellaisia vanhempia ihmisiä, kuin jotkut teistä ovat, jotka ovat kasvattaneet perheensä ja jääneet eläkkeelle työstään, jotka kykenevät lähtemään – – opettamaan evankeliumia. Voisimme käyttää satoja aviopareja. Menkää vain puhumaan piispanne kanssa – muuta teidän ei tarvitse tehdä. Sanokaa hänelle: ”Olemme valmiit lähtemään, jos meitä voidaan käyttää.” Arvelen, että luultavasti saatte kutsun.³⁴

Tämä on Herran työtä. Me olemme Hänen asiallaan. Hän on antanut meille selväsanaisen käskyn, ja kuitenkaan monet maailman kansat eivät vielä tiedä meistä. Meidän on aika vyöttää kupeemme ja lähteä liikkeelle omistautuen uudella tavalla tälle suurelle työlle. Me olemme tehneet liiton, te ja minä, että teemme niin. Sanokaamme kaikki niin kuin se nuorukainen, jonka hänen huolestuneet vanhempansa löysivät temppelistä istumasta opettajien keskellä: ”Minun tulee olla Isäni luona” [Luuk. 2:49].³⁵