Epäitsekäs palveleminen

[Vapahtaja] antoi itsensä seuraajilleen. – – Hän halusi aina tehdä oikein ja täyttää palvelemiensa ihmisten oikeat ja todelliset tarpeet.⁴

Hän asetti itsensä ja omat tarpeensa toiselle sijalle ja palveli muita enemmänkin kuin velvollisuus vaati, väsymättä, rakastavasti, vaikuttavasti. Hyvin monet nykyajan maailman ongelmista aiheutuvat itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä, jonka vuoksi liian monet asettavat kovia vaatimuksia elämälle ja muille toteuttaakseen omat pyyteensä.⁵

Mitä paremmin me ymmärrämme sen, mitä Jeesus Nasaretilaisen elämässä todella tapahtui Getsemanessa ja Golgatalla, sitä paremmin me kykenemme ymmärtämään uhrauksen ja epäitsekkyyden suuren merkityksen omassa elämässämme.⁶

Jos me seuraamme [Vapahtajaa Hänen] jalanjäljissään, me voimme elää uskossa emmekä pelossa. Jos meillä on sama näkemys ihmisistä kuin Hänellä, me voimme rakastaa heitä, palvella heitä ja ojentaa heille auttavan kätemme sen sijaan että tuntisimme ahdistusta tai uhkaa heidän takiaan.⁷

Meidän pitää auttaa niitä, joita pyrimme palvelemaan, tietämään omalta kohdaltaan, ettei Jumala ainoastaan rakasta heitä, vaan että Hän muistaa heidät aina ja tietää heidän tarpeensa. – –

Jumala huomaa meidät, ja Hän valvoo meitä. Mutta tavallisesti Hän täyttää tarpeemme jonkun toisen henkilön välityksellä. Siksi on tärkeää, että me palvelemme toinen toistamme valtakunnassa. Kirkon jäsenet opetuslasten saarekkeena tarvitsevat toistensa voimaa, tukea ja johtoa uskovien yhteisössä. Opissa ja liitoissa sanotaan, kuinka tärkeää on noudattaa käskyä: ”auta heikkoja, nosta hervonneita käsiä ja vahvista voimattomia polvia” (OL 81:5). Hyvin usein palveluksemme ovat vain rohkaisevia sanoja tai arkista apua arkisine askareineen, mutta mitä suurenmoisia seurauksia saattaakaan koitua arkisista toimista ja pienistä mutta tarkoituksellisista teoista! – –

Jos me keskitymme yksinkertaisiin periaatteisiin ja yksinkertaisiin palvelutekoihin, tulemme huomaamaan, että organisatoriset linjat menettävät pian osan merkityksestään. Menneisyydessä organisatorisista linjoista on tullut kirkossa liiankin usein muureja, jotka ovat estäneet meitä ojentamasta auttavaa kättämme yksityisille henkilöille niin hyvin kuin meidän pitäisi. Kun huolehdimme vähemmän organisaation tai henkilökohtaisen kiitoksen saamisesta, huomaamme myös, että alamme tuntea enemmän huolta sen yhden palvelemisesta, jolle meidän velvollisuutemme on ojentaa auttava kätemme. Alamme myös huolehtia vähemmän organisatorisesta identiteetistämme ja enemmän todellisesta ja lopullisesta identiteetistämme taivaallisen Isämme poikina ja tyttärinä ja muiden auttamisesta saman yhteenkuuluvuuden tunteen saavuttamisessa.⁸

Kenenkään meistä ei pitäisi tulla niin kiireiseksi kirkon virallisissa tehtävissä, että vähäeleiselle, kristilliselle lähimmäistemme palvelemiselle ei jää tilaa.⁹

Meidän on helppo mukautua vanhoihin vakiintuneisiin ohjelmiin, tekemään sellaista, mitä meitä vaaditaan tekemään, tekemään työtä määrätty määrä tunteja, laulamaan niin ja niin monta kertaa ja rukoilemaan niin ja niin monta kertaa, mutta muistanette, että Herra sanoi laiskaksi sellaista palvelijaa, joka odottaa, että häntä käsketään kaikessa [ks. OL 58:26].¹⁰

”Totisesti minä sanon, että ihmisten tulisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta tahdostaan ja saada aikaan paljon vanhurskautta” (OL 58:27).

Kaikille ihmisille on annettu erityisiä kykyjä, ja tietyissä rajoissa heidän pitäisi kehittää noita kykyjä, käyttää omaa mielikuvitustaan eikä tulla kumileimasimiksi. Heidän tulee kehittää omia lahjojaan ja kykyjään ja pystyvyyttään mahdollisimman pitkälle ja käyttää niitä valtakunnan rakentamiseen.¹¹

Kirkon jäsenellä, jonka asenteena on jättää kaikki toisille, on paljon vastattavaa. On monia, jotka sanovat: ”Minun vaimoni tekee työtä kirkossa!” Toiset sanovat: ”Minä en ole kerta kaikkiaan uskonnollista tyyppiä”, ikään kuin useimmat ihmiset eivät joutuisi näkemään vaivaa palvellakseen ja tehdäkseen velvollisuutensa. Mutta Jumala on antanut meille kykyjä ja aikaa, piileviä lahjoja ja tilaisuuksia käyttää ja kehittää niitä Hänen palveluksessaan. Sen tähden Hän odottaa paljon meiltä, etuoikeutetuilta lapsiltaan.¹²

Kertomuksessa hedelmättömästä viikunapuusta (ks. Matt. 21:19) tuottamaton puu kirottiin hedelmättömyytensä takia. Mikä menetys henkilölle ja ihmiskunnalle, ellei köynnös kasva, puu tuota hedelmää, sielu avarru palvelemisen kautta! Ihmisen täytyy elää, ei vain olla olemassa; hänen täytyy tehdä, ei vain olla; hänen täytyy kasvaa, ei vain oleilla. Meidän täytyy käyttää kykyjämme lähimmäistemme hyväksi eikä haudata niitä itsekeskeisen elämän hautaan.¹³

Jotkut huomioitsijat saattavat ihmetellä, miksi me olemme huolissamme sellaisista yksinkertaisista asioista kuin muiden palveleminen maailmassa, jossa on niin dramaattisia ongelmia. Yksi Jeesuksen Kristuksen kirkon hyvistä puolista kuitenkin on, että se antaa meille näkökulman tämän planeetan ihmisiin, meidät mukaan luettuina, niin että me voimme nähdä asiat, joilla on todellista merkitystä ja välttyä sotkeutumasta moninaisiin vähäisempiin asioihin, jotka kilpailevat ihmiskunnan huomiosta. – –

Saanen antaa teille neuvon, että kun valitsette asioita, joille annatte aikaanne ja kykyjänne ja varojanne muiden palvelemiseksi, valitkaa tarkoin hyviä asioita. On olemassa niin paljon näitä asioita, joille voitte antaa itsenne täysin ja vapaasti ja jotka tuottavat paljon iloa ja onnea teille ja niille, joita palvelette. Aika ajoin on muitakin asioita, jotka saattavat näyttää muodikkaammilta ja jotka saavat maailman osoittamaan suosiota, mutta ne ovat yleensä luonteeltaan itsekkäämpiä. Nämä jälkimmäiset asiat pyrkivät nousemaan esiin ihmisten tekemistä käskyistä, kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan [ks. Matt. 15:9], eivätkä Jumalan käskyistä. Sellaisissa asioissa on joitakin hyveitä ja niistä on jonkin verran hyötyä, mutta ne eivät ole yhtä tärkeitä kuin ne asiat, jotka nousevat Jumalan käskyjen pitämisestä.¹⁴

Meidän ei pidä pelätä pyytää nuoriamme palvelemaan lähimmäisiään tai tekemään uhrauksia valtakunnan hyväksi. Nuorillamme on eräänlaista luontaista ihanteellisuutta, ja me voimme luottavaisin mielin vedota tähän ihanteellisuuteen kutsuessamme heitä palvelemaan.¹⁵

Kun luemme ilkivallanteoista ja rikoksista – – ja kun huomaamme, että monia niistä tekevät tytöt ja pojat, kysymme itseltämme, mikä on syy ja mitä ovat parannuskeinot. Asiaa selvittävässä tutkimuksessa havaittiin, että suurin osa nuorista haluaa vastuuta ja kukoistaa sen myötä.

”Mitä me voimme tehdä?” [nuoret] kysyvät. – –

Käykää kaupassa, työskennelkää sairaalassa, auttakaa naapureita – – peskää astioita, imuroikaa lattiat, sijatkaa vuoteet, valmistakaa ruokaa, opetelkaa ompelemaan.

Lukekaa hyviä kirjoja, korjatkaa huonekaluja, tehkää jotakin tarpeellista kotona, siivotkaa talo, silittäkää vaatteenne, haravoikaa lehtiä, luokaa lunta.¹⁶

Me haluamme kiinnittää huomiota – – siihen, että meidän pitää jatkuvasti antaa nuorille miehillemme merkityksellisiä tilaisuuksia vahvistaa sieluaan palvelemalla. Nuorista miehistä ei yleensä tule epäaktiivisia kirkossa siksi, että heille annetaan liian monia tärkeitä tehtäviä. Ei kukaan nuori mies, joka on todella saanut omakohtaisen todistuksen siitä, että evankeliumi toimii ihmisten elämässä, pakene velvollisuuksiaan valtakunnassa ja jätä niitä hoitamatta.¹⁷

Toivon, että kirkon nuoret naiset ottavat jo varhain elämässään tavaksi kristillisen palvelemisen. Kun autamme muita ihmisiä heidän ongelmissaan, näemme omat ongelmamme uudesta näkökulmasta. Me kehotamme kirkon sisaria – nuoria ja vanhoja – tekemään innokkaasti [OL 58:27] vähäeleisiä palveluksia ystäville ja naapureille. Jokainen evankeliumin periaate sisältää itsessään oman todistuksensa siitä, että se on tosi. Palvelukset eivät ole avuksi ainoastaan niiden vastaanottajille, vaan ne avartavat palveluksen tarjoajaa.¹⁸

Muiden palveleminen tekee tästä elämästä syvällisempää ja suloisempaa, kun valmistaudumme elämään paremmassa maailmassa. Me opimme palvelemaan palvelemalla. Kun me olemme lähimmäistemme palveluksessa, meidän teoistamme ei ole apua ainoastaan heille, vaan me näemme omat ongelmamme tuoreemmasta näkökulmasta. Kun me huolehdimme enemmän muista, meille jää vähemmän aikaa murehtia itseämme! Palvelemisen ihmeen ytimessä on Jeesuksen lupaus, että kadottamalla itsemme me löydämme itsemme! [Ks. Matt. 10:39.]

Me emme ”löydä” itseämme ainoastaan siten, että tunnustamme jumalallisen opastuksen elämässämme, vaan mitä enemmän me palvelemme lähimmäisiämme oikeilla tavoilla, sitä enemmän sielumme kasvaa. Kun palvelemme muita, meistä tulee merkityksellisempiä ihmisiä. ”Me kasvamme, kun palvelemme muita. Meidän on todellakin helpompi ’löytää’ itsemme, koska meissä on niin paljon enemmän löydettävää!” – –

– – Pyhissä kirjoituksissa mainittu yltäkylläinen elämä [ks. Joh. 10:10] on se hengellinen tulos, johon päädytään palvelemalla paljon muita ja käyttämällä lahjojamme Jumalan ja ihmisen palvelukseen. Muistanette, että Jeesus sanoi, että kahden ensimmäisen käskyn varassa ovat laki ja profeetat, ja noissa kahdessa käskyssä on kyse rakkautemme kehittämisestä Jumalaa, itseämme, lähimmäisiämme ja kaikkia ihmisiä kohtaan [ks. Matt. 22:36–40]. Sellaisessa elämässä, joka ei ole yhteydessä noiden kahden suuren käskyn pitämiseen ja toteuttamiseen, ei voi olla mitään todellista yltäkylläisyyttä.

Ellei tapamme elää vie meitä lähemmäksi taivaallista Isäämme ja lähimmäisiämme, elämämme on sangen tyhjää. Minusta on pelottavaa nähdä esimerkiksi, kuinka kovin monen elämäntapa nykyisin saa heidät irtaantumaan perheestään ja ystävistään ja vertaisryhmästään kohti välinpitämätöntä nautinnon tai materialismin tavoittelua. Uskollisuus perhettä, yhteiskuntaa ja isänmaata kohtaan sysätään niin usein syrjään muiden pyrkimysten tieltä, joiden ajatellaan virheellisesti tuovan onnea, kun itsekkyys itse asiassa on niin usein kyseenalaisen nautinnon tavoittelua, joka kestää niin vähän aikaa. Yksi todellisen ilon ja pelkän nautinnon eroista on se, että tiettyjä nautintoja saadaan jonkun toisen ihmisen tuskan kustannuksella. Ilo sen sijaan kumpuaa epäitsekkäästä palveluksesta, ja siitä on toisille hyötyä eikä suinkaan vahinkoa.¹⁹

Tunnen miehen, joka ei kolmen neljännesvuosisadan aikana ajatellut mitään muuta kuin itseään. – – Hän oli pyrkinyt elämään itseään varten ja keräämään kaikkea elämän hyvyyttä omaksi kehityksekseen ja nautinnokseen. Niin kummallista kuin se onkin, kun hän on yrittänyt elää itseään varten – – hän on kutistunut, hän on menettänyt ystävänsä, ja hänen oma väkensä karttaa häntä ikävystyttävänä.

Ja nyt kun elämä vähitellen ehtyy, hän huomaa olevansa yksin, hylätty, katkera, vailla rakkautta ja unohdettu; eikä hän itsesäälin vallassa vieläkään osaa ajatella ketään muuta kuin itseään. Hän on yrittänyt säästää itselleen aikansa, kykynsä ja varansa. Hän on kadottanut yltäkylläisen elämän.

Toisaalta tunnen erään toisen miehen, joka ei ole milloinkaan uhrannut ajatustakaan itselleen. Hän on halunnut vain olla läheistensä turvana ja ilona. Mikään tehtävä ei ole ollut liian suuri, mikään uhri liikaa annettavaksi hänen lähimmäistensä puolesta. Hänen varansa ovat tuottaneet helpotusta fyysiseen kärsimykseen, hänen hyväntahtoinen työnsä ja huomaavaisuutensa on antanut lohtua ja hyvää mieltä ja rohkeutta. Missä vain ihmisillä onkin ollut hätää, hän on ollut paikalla kannustamassa masentuneita, hautaamassa kuolleita, lohduttamassa omaisia ja ystävänä hädän hetkellä. Hän on tuhlannut aikaansa, varojaan ja voimavarojaan avun tarpeessa oleville. Antamalla itsestään avokätisesti samalla hän on lisännyt henkistä, fyysistä ja moraalista arvoaan, niin että nyt elämänsä ehtoossa hän on hyvää aikaansaava voima, esimerkki ja innoituksen lähde monille. Hän on kehittynyt ja kasvanut, niin että häntä ylistetään, rakastetaan ja arvostetaan kaikkialla. Hän on antanut elämänsä ja on todellakin todellisella tavalla löytänyt yltäkylläisen elämän.²⁰

Kun olosuhteet kärjistävät vastakohtaisuutta maailman teitten ja Jumalan teitten välillä, kirkon jäsenten usko joutuu yhä ankarammalle koetukselle. Tärkeimpiä tekojamme on silloin tuoda julki todistuksemme palvelemalla, mikä puolestaan kehittää meitä hengellisesti, lisää uskollisuuttamme ja kykyämme noudattaa käskyjä. – –

Hengellisyys antaa suurta turvaa, emmekä me voi elää hengellisesti palvelematta!²¹

Jos etsimme todellista onnea, meidän täytyy käyttää voimavaramme sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat suurempia kuin omat pyyteemme. Pohtikaamme rukoillen, kuinka voimme tehokkaasti ja rakastavasti palvella perhettämme, lähimmäisiämme ja muita pyhiä.²²