Nuhteettomuus

Nuhteettomuus (halu ja kyky elää uskomustemme ja sitoumustemme mukaan) on hyvän luonteen peruskiviä, eikä kukaan voi ilman hyvää luonnetta toivoa pääsevänsä Jumalan eteen täällä eikä iankaikkisuuksissa.⁴

Nuhteettomuus on eheyden, jakamattomuuden tai rikkumattomuuden tila tai ominaisuus. Se on täydellistä ja vahingoittumatonta. Se on puhtautta ja tervettä moraalia. Se on väärentämätöntä aitoutta ja syvällistä vilpittömyyttä. Se on rohkeutta, joka on määrättömän arvokas inhimillinen hyve. Se on rehellisyyttä, rehtiyttä ja oikeamielisyyttä. Ilman näitä jäljelle jää vain tyhjä kuori. – –

Nuhteettomat henkilöt ja yhteisöt eivät kysy: ”Mitä muut ajattelevat minusta ja tekemisistäni?” vaan: ”Mitä minä itse ajattelen itsestäni, jos teen tämän tai jätän tekemättä tuon?” Onko se sopivaa? Onko se oikein? Hyväksyisikö Mestari sen? – –

Ihmisen nuhteettomuuden pitäisi tuoda sisäistä rauhaa, tarkoituksen varmuutta ja tekojen turvaa. Sen puute johtaa vastakohtiin: eripuraisuuteen, pelkoon, murheeseen, epävarmuuteen.⁵

Meidän kaikkien olisi hyvä katsoa usein, onko elämämme mattojen alla ja nurkissa jäänteitä teeskentelystä ja rumuudesta tai erheestä. Tai voisiko henkilökohtaisen puolustelun ja järkeilyn peitteiden alla piilossa olla pieniä harhautumia ja epärehellisyytä? Onko katoissa ja nurkissa hämähäkinseittejä, joita emme usko kenenkään huomaavan? Yritämmekö me peitellä pieniä rikkeitä ja pieniä nautintoja, joita salaa sallimme itsellemme – järkeillen kaiken aikaa, että ne ovat merkityksettömiä ja vailla seurauksia? Onko ajatuksissamme ja teoissamme ja asenteissamme alueita, jotka haluaisimme kätkeä niiltä, joita eniten kunnioitamme?⁶

Kun teemme liiton eli sopimuksen Jumalan kanssa, meidän on pidettävä se, maksoi mitä maksoi. Älkäämme olko kuin opiskelija, joka lupaa elää tiettyjen käyttäytymissääntöjen mukaisesti mutta joka rikkoo sitten valansa ja yrittää päästä petoksellaan mahdollisimman pitkälle. Älkäämme olko kuin lähetyssaarnaaja, joka lupaa palvella Herraa kaksi vuotta, mutta tuhlaa sitten aikansa laiskotellen ja tekosyitä keksien. Älkäämme olko kuin kirkon jäsen, joka aamulla nauttii sakramentin mutta rikkoo sitten sapatin samana iltapäivänä.⁷

Suhtautumalla kevyesti liittoihimme me haavoitamme omaa iankaikkista minäämme. – – On helppo pitää itseään vanhurskaana, ja on houkuttelevaa puolustella käyttäytymistään, mutta Herra sanoo nykyajan ilmoituksessa, että ”kun me pyrimme peittelemään syntejämme tai tyydyttämään ylpeyttämme [tai] turhamaista kunnianhimoamme – – taivaat vetäytyvät; Herran Henki tulee murheelliseksi, ja – – [ihminen] on jäänyt itsekseen potkimaan pistintä vastaan” (OL 121:37–38).

Tietenkin me voimme valita; meillä on vapaa tahto, mutta emme voi välttää valintojemme seurauksia. Ja jos nuhteettomuudessamme on heikko kohta, paholainen kohdistaa hyökkäyksensä juuri siihen.⁸

Meidän Jumalan kanssa tekemämme liitot sisältävät lupauksia, että teemme jotakin, emme vain pidättäydy tekemästä, että toteutamme vanhurskautta samoin kuin että vältämme pahaa. Israelin lapset tekivät tällaisia liittoja Mooseksen välityksellä sanoen: ”Me teemme kaiken, mitä Herra käskee” (2. Moos. 19:8, kursivointi lisätty), vaikka Mooses oli tuskin kääntänyt heille selkänsä, kun he jo olivat rikkoneet lupauksensa tekemällä väärin. Kasteen vedessä me annamme samantapaisen vakuutuksen ja uudistamme sen sakramenttitoimituksessa. Se, että me emme pidä kunniassa näitä lupauksia, että kieltäydymme palvelemasta tai ottamasta vastuuta ja teemme vähemmän kuin parhaamme, on tekemättä jättämisen synti. – –

Melkisedekin pappeuden haltijat ja ne, jotka ovat saaneet temppeliendaumenttinsa, ovat antaneet muita ja erityisiä lupauksia, että he tekevät, toteuttavat vanhurskautta. Herra on käyttänyt taivaallisen Isämme ja pappeudenhaltijoiden välisistä sitoumuksista ilmausta vala ja liitto [ks. OL 84:39]. – – Pappeuden liitto rikotaan rikkomalla käskyjä vastaan – mutta myös jättämällä tehtävät tekemättä. Tämän liiton rikkoakseen ihmisen ei siis tarvitse muuta kuin vain olla tekemättä mitään.⁹

Pitäkää lupauksenne. Säilyttäkää nuhteettomuutenne. Pitäkää liittonne. Olkaa tänä vuonna ja joka vuosi täysin uskollisia Herralle ja ilmaiskaa Hänelle täysi uskonne. Tehkää se ”kunnianne kautta”, niin teitä siunataan nyt ja ikuisesti.¹⁰

Melkein kaikki epärehellisyys johtuu ja kasvaa tästä sisäisestä vääristymästä, jota kutsumme itsensä puolusteluksi. Se on ensimmäinen, pahin ja petollisin petoksen muoto – itsepetos.¹¹

Itsensä puolustelu on parannuksen vihollinen. Jumalan Henki pysyy sydämeltään rehellisten kanssa vahvistaen, auttaen, pelastaen, mutta Jumalan henki lakkaa poikkeuksetta kiistelemästä sellaisen ihmisen kanssa, joka puolustelee vääriä tekojansa.¹²

Luojamme sanoi Siinailla kaiverretussa käskyssä: ”Älä varasta” [2. Moos. 20:15]. Se toistettiin jälleen palauttamisen yhteydessä: ”Älä varasta” (OL 59:6).

Julkisissa viroissa ja yksityiselämässä Herran ääni jyrisee: ”Älä varasta – – äläkä tee mitään sen kaltaista” (OL 59:6).

Huomaamme puolustelevamme kaikkia epärehellisyyden muotoja, muun muassa myymälävarkautta, joka on halpamainen, alhainen teko, johon lankeavat miljoonat itseään kunniallisina ja säädyllisinä pitävät ihmiset.

Epärehellisyys ilmenee monissa muissakin muodoissa: – – henkilökohtaisen rakkauden ja tunteiden näyttelemisenä kurjan mammonan saamiseksi, kassasta kähveltämisenä tai tarvikkeiden varastamisena työnantajalta, tilien väärentämisenä, – – perusteettomien verovähennysten tekemisenä, lainan ottamisena valtiolta tai yksityisiltä aikomatta maksaa niitä takaisin, vilpillisten, asiaankuulumattomien konkurssien tekemisenä lainojen takaisinmaksun välttämiseksi, ryöstämällä kaduilla tai asunnoista rahaa ja muuta arvokasta omaisuutta, ajan varastamisena, vähemmän kuin koko päivän rehellisen työn antamisena vastineeksi koko päivän palkasta, ajamisena julkisissa liikennevälineissä maksutta, ja kaikkina epärehellisyyden muotoina kaikkialla ja kaikissa oloissa. – –

”Kaikkihan niin tekevät”, sanotaan usein puolustukseksi. Mikään yhteiskunta ei voi olla terve ilman rehellisyyttä, luottamusta ja itsehillintää.¹³

Epärehellinen on se, joka ostaa enemmän kuin voi kohtuudella odottaa voivansa maksaa. Se on vilpillistä. Kunniaton on se, joka ei maksa rehellisiä velkojaan. Minusta tuntuu, ettei ole täysin rehellistä nauttia ylellisyydestä luotonantajan kustannuksella. – – Aina ei ole epärehellistä olla velassa, mutta velkojen maksamatta jättäminen on sitä varmasti.¹⁴

Senttien ja dollareiden tai hyödykkeiden varastaminen saattaa köyhdyttää vain vähän sitä, jolta ne viedään, mutta se on näivettävää, madaltavaa varastajalle.¹⁵

Isä tai äiti, joka ilmoittaa lapsen iän todellista nuoremmaksi välttääkseen aikuisten maksun elokuvissa ja lentokoneissa ja junissa tai busseissa, opettaa lasta tehokkaasti epärehellisyyteen. Tämä ei tule unohtamaan noita opetuksia. Jotkut vanhemmat sallivat lapsen rikkoa lakia, mitä tulee ilotulitteisiin, tuliaseiden käyttöön, luvattomaan kalastukseen ja metsästykseen. Lasten annetaan ajaa ilman ajokorttia tai ilmoittaa ikänsä väärin. Niille, joiden sallitaan ottaa luvatta pikku tavaroita, kuten hedelmiä naapurin pihalta, kynä palvelutiskiltä tai purukumipakkaus itsepalveluhyllyltä, opetetaan sanoitta, etteivät pienet varkaudet ja pieni epärehellisyys ole niin pahasta.¹⁶

Vanhemmat, jotka ”peittävät lastensa jäljet”, puolustelevat heitä ja korvaavat heidän kolttosensa, menettävät merkittävän tilaisuuden opettaa lapsiaan ja aiheuttavat jälkeläisilleen siten sanomatonta vahinkoa. Jos lasta vaaditaan palauttamaan kolikko tai kynä tai hedelmä asiaankuuluvin anteeksipyynnöin, on todennäköistä, että hänen varastamistaipumuksensa pysyvät kurissa. Mutta jos häntä palvotaan ja kohdellaan kuin pikku sankaria, jos hänen kolttostaan pidetään pelkkänä huvittavana juttuna, hän todennäköisesti jatkaa varastelua yhä suuremmassa määrin.¹⁷

Vanhemmat voivat esimerkillään ja opetuksellaan kehittää kasvavissa lapsissaan kunnioituksen toisen omaisuutta ja oikeuksia kohtaan. Ne vanhemmat, jotka vaativat lapsiaan pyytämään anteeksi ja palauttamaan – kenties jopa kaksin- tai kolminkertaisesti – sen mitä he ovat ottaneet, rikkoneet ja hävittäneet, kasvattavat lapsistaan kunniallisia kansalaisia, ja nämä tuottavat kunniaa ja mainetta vanhemmilleen. Ne vanhemmat, jotka itse kunnioittavat lakia ja järjestystä ja noudattavat kaikkia sääntöjä, voivat tämän esimerkin avulla ja ilmaisemalla hyväksyntänsä tai paheksuntansa pitää kurissa lapsensa ja suojella heitä huonolta käytökseltä ja kapinoinnilta.¹⁸

Kehotamme teitä opettamaan lapsillenne kunniallisuutta ja nuhteettomuutta ja rehellisyyttä. Onko mahdollista, että jotkut lapsistamme eivät tiedä, miten synnillistä on varastaa? Se on uskomatonta – nimittäin vandalismin, näpistelyjen, ryöstöjen, varkauksien määrä. Suojelkaa perhettänne siltä oikeilla opetuksilla.¹⁹

Huolehtikaamme siitä, että perheiltoihimme kuuluu oppiaihe rehellisyydestä ja nuhteettomuudesta.²⁰

Voi olla, että me taistelemme voimakasta hyökyaaltoa vastaan, mutta meidän täytyy opettaa lapsillemme, että synti on syntiä. Lasten sallitaan menestyä vilpillisesti urheilussa ja petkuttamalla peleissä. Tämä pettäminen jatkuu collegessa ja työelämässä ja liike-elämässä. Sen lisäksi, että se on täysin väärin, se kalvaa kulttuurin ja heidän luonteensa ydintä.²¹

Istuimme New Yorkista Baltimoreen kulkevan junan ravintolavaunussa vastapäätä erästä liikemiestä ja sanoimme: ”Salt Lake Cityssä sataa harvoin tällä tavalla.”

Keskustelu johti pian luonnostaan kultaiseen kysymykseen: ”Kuinka paljon tiedätte kirkosta?”

”En tiedä kirkosta juuri mitään”, hän sanoi, ”mutta tunnen yhden sen jäsenistä.” Liikemies kehitti alaosastoja New Yorkissa. ”Minulla on töissä eräs alihankkija”, hän jatkoi. ”Hän on niin rehellinen ja täynnä nuhteettomuutta, etten milloinkaan [vaadi] häneltä työtarjousta. Hän on kunniallisuuden ruumiillistuma. Jos mormonit ovat tämän miehen kaltaisia, haluaisin tietää kirkosta, joka tuottaa niin kunniallisia ihmisiä.” Jätimme hänelle kirjallisuutta ja lähetimme lähetyssaarnaajat opettamaan häntä.²²

Kuinka suuresti ihailemmekaan Pietaria – – kun hänen nähdään seisovan täydessä mitassaan rohkeana ja lujana niiden tuomareiden ja vallanpitäjien edessä, jotka voivat vangita hänet, ruoskittaa hänet ja kenties jopa riistää hänen henkensä. Tuntuu kuin kuulisimme hänen pelottomat sanansa hänen kohdatessaan vihamiehensä ja sanoessaan: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Ap. t. 5:29).

Pietari katsoi väkijoukkoa silmiin ja todisti heille Jumalasta, jonka he olivat ristiinnaulinneet [ks. Ap. t. 3:13–15]. – –

Niistä, jotka kuulivat tämän todistuksen ja kehotuksen, 5 000 ihmistä näki tämän suuren rohkeuden ja loistavan nuhteettomuuden! Ja 5 000 ihmistä uskoi.

Tarkastelkaa Danielia, vankia ja orjaa mutta myös Jumalan profeettaa, joka oli valmis kuolemaan vakaumustensa takia. Onko nuhteettomuutta milloinkaan nostettu korkeammalle tasolle? Evankeliumi oli Danielin elämä. – – Koska hän oli kuninkaan hovissa, häntä ei voisi paljonkaan arvostella, mutta ylieunukin vaatimuksestakaan hän ei juonut kuninkaan viiniä eikä herkutellut lihalla eikä rasvaisilla ruoilla. Hänen kohtuullisuutensa ja puhdas uskonsa antoivat hänelle terveyttä ja viisautta ja tietoa ja taitoa ja ymmärrystä, ja hänen uskonsa yhdisti hänet läheisesti hänen taivaalliseen Isäänsä, ja hänelle tuli ilmoituksia niin usein kuin hän pyysi. Se, että hän paljasti ja selitti kuninkaan unet, toi hänelle kunniaa ja mainetta ja lahjoja sekä sellaisen korkean aseman, jonka saamiseksi monet myisivät sielunsa. Mutta kun häntä kiellettiin rukoilemasta leijonien luolaan heittämisen uhalla, hän rukoili avoimesti ja alistui rangaistukseen. [Ks. Dan. 1–2, 6.]

Mieleemme tulee kolmen heprealaisen – Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon – nuhteettomuus, jotka Danielin tavoin uhmasivat miehiä ja vallanpitäjiä pysyäkseen uskollisina itselleen ja uskolleen. Heitä vaadittiin kuninkaan säädöksellä heittäytymään maahan ja kumartamaan kuninkaan pystyttämää kultaista kuvapatsasta. Arvonsa, asemansa menettämisen ja kuninkaan vihastuttamisen lisäksi he menisivät mieluummin palavaan uuniin kuin kieltäisivät Jumalansa.

– – Kun torven, huilun, sitran ja muiden soittimien kuultiin soivan kautta seudun, kuten ennalta oli ilmoitettu, ja miesten ja naisten joukot kaikkialla kodeissaan ja kaduilla heittäytyivät maahan ja kumarsivat valtavaa kultaista patsasta, kolme miestä kieltäytyi loukkaamasta todellista Jumalaansa. He rukoilivat Jumalaa, ja kun he joutuivat raivoisan vihan vallassa olevan kuninkaan eteen, he vastasivat rohkeasti varmalta tuntuvan kuoleman uhallakin:

”Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas.

Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra.” (Dan. 3:17–18.)

Nuhteettomuus! Jumalan iankaikkisen elämän lupaukset ylittävät kaikki ihmisten lupaukset suuruudesta, mukavuudesta, pahojen seurausten välttämisestä. Nämä rohkeat ja nuhteettomat miehet sanoivat: ”Meidän ei tarvitse elää, mutta meidän täytyy olla uskollisia itsellemme ja Jumalalle.” – –

Mitkään täydellisyyden hyveet, joita me tavoittelemme, eivät ole tärkeämpiä kuin nuhteettomuus ja vilpittömyys. Olkaamme siis ehyitä, särkymättömiä, puhtaita ja vilpittömiä kehittääksemme itsessämme tuota sielun ominaisuutta, jota me niin paljon muissa arvostamme.²³