Luku 9
Jeesus lapsena ja nuorena
Kun Jeesus oli 12-vuotias, Hän lähti Joosefin ja Marian ja monien muiden kanssa Jerusalemissa pidettävään juhlaan. He viipyivät siellä muutamia päiviä.
Kun Joosef ja Maria lähtivät kotiin, he luulivat, että Jeesus käveli ystäviensä kanssa takaisin Nasaretiin. Mutta Jeesus oli jäänyt Jerusalemiin.
Kun Joosef ja Maria etsivät Jeesusta, he eivät löytäneet Häntä. Kukaan heidän ryhmässään ei ollut nähnyt Häntä. Niinpä Joosef ja Maria menivät takaisin Jerusalemiin. He etsivät Jeesusta kolme päivää. He olivat hyvin surullisia.
Viimein he löysivät Jeesuksen temppelistä. Hän keskusteli siellä opettajien kanssa. Hän vastasi heidän kysymyksiinsä. Opettajat ihmettelivät, kuinka paljon Jeesuksella oli tietoa.
Maria sanoi Jeesukselle, että hän ja Joosef olivat olleet huolissaan Hänestä. Jeesus vastasi, että Hän oli tekemässä Isänsä työtä – Jumalan työtä. Joosef ja Maria eivät ymmärtäneet, mitä Hän tarkoitti.
Jeesus lähti kotiin Nasaretiin Joosefin ja Marian kanssa ja oli heille kuuliainen.
Jeesus oppi yhä lisää taivaallisen Isänsä työstä.
Hän kasvoi isoksi ja vahvaksi.
Ihmiset rakastivat Häntä. Hän teki sitä, mitä Jumala halusi Hänen tekevän.
Jumala rakasti Häntä.