Ikuinen perhe

Kun olin 19-vuotias, kävin viimeisen kerran isovanhempieni luona ennen lähtöä kolmen kuukauden humanitaariselle avustusmatkalle Ecuadoriin. Isoisäni oli muuttanut hoitokotiin, koska hänen terveytensä oli heikkenemässä. Hän kärsi dementiasta sekä vanhuuden tuomista muista fyysisistä vaivoista.

Kun perheeni ja minä saavuimme hoitokotiin, olin huonotuulinen, koska tiesin, että tämä käyntini isoisäni luona olisi mitä todennäköisimmin viimeiseni. Tiesin, että hän kuolisi, kun olisin poissa, ja tunsin syyllisyyttä lähdöstäni.

Juuri ennen kuin astuimme isoisän huoneeseen, eräs henkilökunnan jäsen oli siirtänyt isoisän pyörätuoliin. Me työnsimme hänet talon oleskelutilaan. Äitini puhui yhden henkilökunnan jäsenen kanssa, kun taas 16-vuotias sisareni ja minä puhuimme isoisällemme.

Hän ei ollut oma itsensä. Hänen henkisen tilansa huononeminen oli selvästi nähtävissä, ja hän vaikutti hämmentyneeltä. Kun kysyimme häneltä, kuinka monta lastenlasta hänellä oli, hän vastasi väärin. Silloin me kiusoittelimme häntä lempeästi tehden ison numeron siitä, kuinka monta lastenlasta hänellä todellisuudessa oli.

Sydäntäni särki hänen vuokseen. Mutta sitten, keskellä hämmennystään ja vääriä vastauksia kysymyksiimme, isoisä sanoi äkkiä: ”Ikuinen perhe.”

Olin ällistynyt. Lähellä ollut henkilökunnan jäsen ei ymmärtänyt, mitä hän oli sanonut, mutta sisareni ja minä katsoimme toisiamme. Olimme kumpikin kuulleet hänet selvästi. Sitten hän toisti toisen kerran: ”Ikuinen perhe.” Tällä kertaa äitimmekin kuuli hänen sanansa.

En muista mitään muuta sen päivän vierailustamme. Tiedän vain sen, että kun kävelimme pois hoitopaikasta, itkin surusta ja ilosta – surin miestä, jonka jätimme taakse ja jota en näkisi enää tässä elämässä, ja iloitsin noiden yksinkertaisten sanojen hellästä armollisuudesta ja rauhasta, jonka ne jättivät sydämeeni.

Tiedän, että mielentilastaan huolimatta isoisäni kykeni ilmaisemaan vielä viimeisen kerran lujan vakaumuksensa ja tietonsa siitä, että perhe on ikuinen.

Lähdin pian humanitaariselle avustusmatkalle. Kun sain tiedon isoisäni kuolemasta viikkoa ennen paluutani, tunsin rauhaa. Tiesin ja tiedän yhä, että jonakin päivänä näen hänet jälleen. Temppelitoimitusten ansiosta perhe on ikuinen.