Uskon kannustamana

En koskaan unohda sitä, kun kävelin Winter Quartersin alueella Nebraskassa Yhdysvalloissa, missä pioneerit olivat asuneet vuosia aiemmin. Alue tuntui pyhältä, melkein kuin olisin ollut ulkoilmatemppelissä.

Silmäni täyttyivät kyynelistä ja sumensivat näköni. Näin patsaan, mutta en kyennyt erottamaan siinä olevia hahmoja. Kun pyyhin pois kyyneleeni, näin miehen ja naisen, joiden kasvot olivat täynnä murhetta. Kun katsoin tarkemmin, näin heidän jalkojensa juuressa haudassa makaavan vauvan hahmon.

Tuo näky täytti minut hyvin monilla tunteilla: surulla, vihalla, kiitollisuudella ja ilolla. Halusin ottaa pois tuskan, jota nuo pyhät tunsivat, mutta olin samalla kiitollinen siitä, mitä he olivat uhranneet evankeliumin vuoksi.

Kokemukseni Winter Quartersissa auttoi minua ymmärtämään, että taivaallinen Isä antaa evankeliumin lapsilleen ja sallii heille tahdonvapauden toimia sen suhteen niin kuin haluavat. Tuon vauvan vanhemmat olisivat voineet valita helpomman tien. Profeetan seuraaminen ja evankeliumin mukainen elämä edellyttivät, että nuo pioneerit ponnistelivat eteenpäin silloinkin kun se merkitsi heidän lapsensa hautaamista. Mutta he päättivät ottaa evankeliumin elämäänsä ja hyväksyivät haasteensa. Opin, että kannustimina pyhien omistautumiseen evankeliumille ja heidän päättäväisyyteensä ponnistella eteenpäin olivat usko ja toivo – toivo valoisasta tulevaisuudesta ja usko siihen, että Herra tunsi heidät ja voisi lievittää heidän tuskaansa.