Ette voi tulla tänne

Aviomieheni John oli suurikokoinen mies. Hän oli 190 senttiä pitkä ja painoi lähes sata kiloa. Hänelle lentomatka turistiluokassa oli parhaimmillaankin epämukavaa, pahimmillaan tuskallista.

Elokuussa 2006 meidät kutsuttiin palvelemaan kirkon palvelulähetystyössä koulutuksen alalla Brigham Youngin yliopistossa Havaijissa. Kun tuli aika palata kotiin, pelkäsimme sitä, mitä hän joutuisi kestämään lentomatkalla takaisin mantereelle. Lähtöselvityksessä ilahduimme kuullessamme, että ensimmäisessä luokassa oli yksi paikka vapaana, joten maksoimme lisähinnan hänen lipustaan. Hän voisi istua mukavalla istuimella, jossa oli runsaasti tilaa hänen pitkille säärilleen.

Noin puolivälissä lentoa päätin käydä katsomassa, miten hän pärjäsi. Kun lähestyin ensimmäisen luokan osastoa, lentoemäntä seisoi ovella pysäyttämässä matkani.

”Voinko auttaa teitä?” hän kysyi.

”Kyllä. Haluaisin käväistä katsomassa miestäni”, vastasin.

”Olen pahoillani”, hän sanoi miellyttävästi mutta lujasti, ”ette voi tulla tänne.”

”Mutta hän on mieheni, ja haluan vain nähdä hänet pikaisesti.”

Tukkien edelleen oviaukon hän sanoi uudelleen: ”Olen pahoillani, mutta teillä ei ole lupaa tulla tänne. Voin viedä miehellenne viestin, ja jos hän haluaa, hän voi tulla katsomaan teitä. Mutta menettelytapa on, että vain ensimmäisen luokan matkustajat voivat olla tällä alueella.”

Häkellyin hetkeksi, mutta kun näin hänen peräänantamattomuutensa, palasin hiljaa paikalleni turistiluokkaan.

Aloin miettiä niitä kolmea kirkkauden astetta, joista pyhät kirjoitukset ja profeetat puhuvat. Luemme, että Kristus tulee käymään terrestrisessä valtakunnassa olevien luona (ks. OL 76:77) ja palvelevat enkelit tulevat käymään telestisessä valtakunnassa olevien luona (ks. OL 76:88), mutta ne, jotka ovat vähäisemmissä valtakunnissa, eivät voi koskaan mennä selestiseen valtakuntaan (ks. OL 76:112; ks. myös OL 88:22–24). Muistellessani kokemustani minusta tuntui, että olin juuri saanut pilkahduksen siitä, millaista saattaisi olla niillä, jotka ovat alemmissa valtakunnissa. Miltä heistä tuntuisi, kun he kuulisivat sanat: ”Olen pahoillani, mutta ette voi tulla tänne”?

Noin viisi kuukautta myöhemmin mieheni kuoli syöpään. Kokemukseni lentokoneessa antaa minulle lisäkannustinta elää niin, ettei minun koskaan enää tarvitse kuulla noita sanoja – ei ainakaan verhon toisella puolen.