Onnella ei ole hintaa

Kävin äskettäin pankissa nostamassa hieman rahaa maksaakseni työntekijöilleni. Ennen kuin pankkivirkailija hoiti nostoni, pyysin häntä vaihtamaan muutamia 200 solin seteleitä 50 solin seteleiksi. Pankkivirkailija vaihtoi rahani, mutta mielestäni näin hänen tekevän virheen, kun hän laski setelit.

Hän antoi minulle pyytämäni 50 solin setelit, ja siirryin sivummalle odottamaan nostoani. Odottaessani laskin rahat. Olin antanut pankkivirkailijalle 1 200 solia, mutta hän antoi minulle takaisin 2 200 solia – tuhat solia liikaa. Sillä hetkellä koin kiusauksen. Vakuutin itselleni, että pankilla oli paljon rahaa. Mutta tiesin sydämessäni, että nämä rahat eivät olleet minun. Minun oli palautettava ne.

Muutamaa minuuttia myöhemmin pankkivirkailija kutsui minut suorittamaan nostoni. Hän laski nostamani rahat, ja kun hän ojensi rahat minulle, hän kysyi: ”Oliko muuta?”

”Kyllä”, sanoin hänelle. ”Annoin teille 1 200 solia vaihdettavaksi pienemmiksi seteleiksi, mutta te annoitte minulle 2 200 takaisin.”

Sitten ojensin hänelle ne 2 200 solia. Kädet vapisten hän laski rahat kahteen kertaan. Hän saattoi tuskin uskoa silmiään. Hän katsoi minua ja yritti puhua, mutta hän ei pystynyt muuhun kuin henkäisemään kahdesti: ”Kiitos oikein paljon.”

Lähdin pankista onnellisena. Sillä viikolla olin valmistelemassa nuorille miehille seurakunnassamme oppiaihetta kiusausten voittamisesta. Oli hienoa kyetä kertomaan heille kokemuksestani pankissa.

”Et voi olla tosissasi”, muutama heistä letkautti. ”Annoit takaisin tuhat solia!”

”Onnella ei ole hintaa”, vastasin hymyillen.

Kuinka kiitollinen olenkaan tästä kokemuksesta, joka vahvisti sekä todistustani että nuorten miesten todistusta siitä, miten tärkeää on vastustaa kiusausta.