2013
Kirkko maailmalla
Heinäkuu 2013


Kirkko maailmalla

Haiti juhlii kirkon 30-vuotista taivalta

Kolme vuosikymmentä sitten presidentti Thomas S. Monson – silloinen kahdentoista apostolin koorumin jäsen – kävi Haitissa ja pyhitti maan palautetun evankeliumin saarnaamiselle.

Hiljattain vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista kävi Haitissa juhlistamassa tätä merkkivuotta. Vanhin Andersen toimi johtavana virkailijana tilaisuudessa, jossa paljastettiin muistolaatta. Laatta tulee pysyvästi muistuttamaan kirkon alkuajoista Haitissa. Laatan paljastustilaisuuteen kokoontuneet jäsenet näkivät ennen tilaisuutta äänitetyn televisioidun sanoman presidentti Monsonilta.

Kirkko auttoi yli 100 katastrofissa vuonna 2012

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko antaa joka vuosi hätäapua eri puolilla maailmaa oleville ihmisille, jotka kärsivät luonnonmullistuksista, sodasta ja nälänhädästä. Vuonna 2012 kirkko antoi 104 katastrofissa 52 maassa uhreille satoja tuhansia kiloja ruokaa, vettä, vaatetta, lääkintätarvikkeita, hygieniapakkauksia ja muita hätäaputarvikkeita. Sen lisäksi tuhannet jäsenet tekivät vapaaehtoisina yli 1,3 miljoonaa tuntia palvelutyötä.

Suurinta katastrofiapua vuonna 2012 kirkko antoi hurrikaani Sandyn uhreille Yhdysvaltain itärannikolla. Sandyn ohella kirkon suurimmat hätäapuprojektit vuonna 2012 olivat Japanissa, Filippiineillä, muualla Yhdysvalloissa ja Syyriassa.

FamilyTree on suuren yleisön käytettävissä

FamilyTree – kirkon FamilySearch.org-verkkosivuston pitkään odotettu parannettu versio – julkaistiin suurelle yleisölle maaliskuussa 2013. Sitä voi käyttää maksutta osoitteessa FamilySearch.org.

FamilyTree on New FamilySearchin seuraaja, joka tähän asti on ollut käytettävissä vain kirkon jäsenten käyttäjätunnuksella ja salasanalla.

Nyt muutkin FamilySearch.org-sivuston käyttäjät ”pystyvät aloittamaan sukupuunsa rakentamisen kokonaan verkossa alkaen itsestään ja laajentaen sitten menneisiin sukupolviin”, kertoo Paul M. Nauta, FamilySearchin markkinointijohtaja.

Vanhin Neil L. Andersen (keskellä) kahdentoista apostolin koorumista toimi johtavana virkailijana tilaisuudessa, jossa paljastettiin muistolaatta juhlistamaan kirkon 30-vuotista taivalta Haitissa.

Valokuva Karibian vyöhykkeen ja Church News -lehden luvalla